ei tätä jaksa

[p]

Mä sain äskön hermoromahduksen ja viskasin lapsen sohvalle kovakouraisesti ja sitä ennen puristin ranteesta voimakkaasti. Lapsi 1v 5kk on ollu ihan kauhee taas tänään. Koko ajan jotain pahuutta tekemässä ja rikkoi sitten yhden lasiastianki jo. Tuo mistä totaalisesti hermostuin kun löi mua naamaan niin että rillit meinas hajota.

Mä en kestä tuon lapsen vaatimuksia ja huomionhakua. Mua pelottaa että joku päivä vielä satutan sitä kovasti.

Haluaisin joko kuolla tai sitte lähtä ite lätkimään ja unohtaa koko lapsen ja miehen. En jaksa enää.

 

[papu]

apua hakemaan...ota yhteys neuvolaan....jos on leikki-ikäinen lapsi..pääset neuvolapsykologille puhumaan pahasta olostasi.TEe se ennenkuin sattuu jotain...

Psykolgi on ammatti-ihminen ja osaa auttaa...pelkkä puhuminenkin joskus helpottaa

Voimia sinulle...ja kellä vaan välillä palaa pinna mut onn hyvä tiedostaa asia...jos tuntuu että menee liian pitkälle

 

[Cassyput]

No, sä saat siltä lapseltas takaisin tasan sitä mitä annat.

 

[Kowalski]

Kipin kapin apua hakemaan.
1 v 5 kk on vielä ihan vauva :| . En halua masentaa, mutta hankalammaksi se tulee, kun lapsi kasvaa, ja tulee oikein kunnon uhmakausia.

Soita neuvolaan heti huomenna :hug:

 

[mami-07]

välillä itselläkin hermot kireellä uhmaikäisen neidon yh-äitinä, silloin yleensä painun pihalle, poltan tupakan ja rauhotun. Liian monesti kuitenkin tullut huudettua lapselle pienistä jutuista mutta aina rauhottuttuani kerron tytölleni miksi äidillä meni hermot ja pyydän anteeksi.

 

[ap]

Sehän se tässä ongelma onkin. Olen hakenut apua jo vuosi sitten. Ei vaan tunnu avusta olevan apua Olen kai niin menetetty tapaus jo että no can do.

Mä en kestä sitä että joku on musta riippuvainen, ei edes oma lapsi. Joten miten mä edes voin olla äiti? En mitenkään.

 

[Cassyput]

Mä en kestä sitä että joku on musta riippuvainen, ei edes oma lapsi. Joten miten mä edes voin olla äiti? En mitenkään.

Sä opit. Kasvat siihen rooliin ajan myötä.

 

[papu]

olet omalle lapsellesi se paras äiti aina..

vuosi sitten..eri tilanne..ei ollut lasta....NYT kun kerrot että pelkäät satuttavasi pientä ja olet masentunut aivan selvästi...Apua tulee..usko pois...Voit ensin jutella neuvolan terv.hoitajankin kanssa ja pyytää häneltä lähete psykologille

 

[Lunatic]

No, eipä tossa nyt mitään ole kun sohvalle viskasit, mä viskon tota millon minnekin ihan huvikseen.. kunhan on pehmee alusta.
Mutta hermoihin suosittelisin nyt irtiottoa, lapsi muualle pariksi päiväksi ja sulle lapsivapaata oleilua.
{Ja sitä lapsivapaata pitää olla säännöllisin väliajoin huom}.

 

[joku]

Oletko sä ap aiemminkin kirjoittanut samasta asiasta tänne?
Muistelisin niin..

 

[ap]

olet omalle lapsellesi se paras äiti aina..

vuosi sitten..eri tilanne..ei ollut lasta....NYT kun kerrot että pelkäät satuttavasi pientä ja olet masentunut aivan selvästi...Apua tulee..usko pois...Voit ensin jutella neuvolan terv.hoitajankin kanssa ja pyytää häneltä lähete psykologille

En ilmeisesti kirjoittanut tarpeeksi selvästi. Eli käyn terapiassa edelleenkin, olen masentunut ja vihan hallinnassani on suuria puutteita. Mutta mä raivostun niin nopeaa että en kerkeä ajatella mitään kun jo toimin. Ja tähän ei ole terapia vieläkään auttanut, vaikka se on keskeisiä asioita hoidossani.

 

[Markiisi musculocutaneus]

Hae apua ettet pahoinpitele pahemmin :/

 

[ap]

Oletko sä ap aiemminkin kirjoittanut samasta asiasta tänne?
Muistelisin niin..

En muista että olisin kirjoittanut aiemmin.

Ja ku saiskin sitä lapsivapaata, asutaan 500km päässä kavereista ja sukulaisista täysin vieraalla paikkakunnalla jossa meillä ei ole ketään tuttuja. Mies on vielä pois kotoa viikkoja useinmiten. Mä käyn töissä, ihan vain sen takia etten kestäis olla tuon lapsen kanssa kotona.

 

[Lunatic]

Jos sulla on siellä mieskin, niin passita ne 2 pois pariksi päiväksi jos mahdollista.

 

[Ystävyydellä]

Jos ap käyt jo terapiassa, niin miten olisi jos muuttaisit väliaikaisesti omillesi kunnes hoito tehoaa? Tapaisit lastasi ja miestäsi tietysti päivittäin, mutta sitten voisit palata omaan asuntoosi kun tunnet että alat väsymään? Tämä olisi varmasti paras ratkaisu teille kaikille. Ette eroaisi, mutta sinä saisit itsellesi paikan jossa levätä ja jonne mennä kun koet ettet jaksa enempää lastasi. Saattaisi nopeuttaa toipumistasikin. Palaat takaisin, kun olet saanut itsesi kuntoon.

 

[apu]

Hienoa, että olet itsellesi hakenut jo apua, mutta selvästi tarvitset vielä jotain muuta. Saisitko järjestettyä lapsen vaikka kerran kuussa viikonlopuksi hoitoon. Entäs lapsen isä onko kuvioissa niin että voisi sinun taakkaa vähentää? Nyt hyödyntämään kaikki tutut ja sukulaiset, lapsi hoitoon ja itsellesi omaa aikaa. Jotkut tarvitsevat omaa aikaa enemmän, jotkut vähemmän, eikä siinä ole mitään ihmeellistä.

 

[ap]

Jos ap käyt jo terapiassa, niin miten olisi jos muuttaisit väliaikaisesti omillesi kunnes hoito tehoaa? Tapaisit lastasi ja miestäsi tietysti päivittäin, mutta sitten voisit palata omaan asuntoosi kun tunnet että alat väsymään? Tämä olisi varmasti paras ratkaisu teille kaikille. Ette eroaisi, mutta sinä saisit itsellesi paikan jossa levätä ja jonne mennä kun koet ettet jaksa enempää lastasi. Saattaisi nopeuttaa toipumistasikin. Palaat takaisin, kun olet saanut itsesi kuntoon.

Käytännössä mahdoton ajatus, sekä taloudellisesti että muutenki. Olen siis yh yli puolet ajasta. Mies on niin paljon poissa, jotta kuka lasta silloin hoitaisi jos en minä? eikä meillä ole varaa pitää kahta kämppää..

 

[Kowalski]

Tukiperhe? Osittainen huostaanotto (siis siten, että antaisit lapsen väliaikaisesti jonnekin muualle asumaan)?

Jotain pitäisi mun mielestä tehdä, että saat itsesi kuntoon, ja että lapsi on turvassa :/

 

[?]

Jos ap käyt jo terapiassa, niin miten olisi jos muuttaisit väliaikaisesti omillesi kunnes hoito tehoaa? Tapaisit lastasi ja miestäsi tietysti päivittäin, mutta sitten voisit palata omaan asuntoosi kun tunnet että alat väsymään? Tämä olisi varmasti paras ratkaisu teille kaikille. Ette eroaisi, mutta sinä saisit itsellesi paikan jossa levätä ja jonne mennä kun koet ettet jaksa enempää lastasi. Saattaisi nopeuttaa toipumistasikin. Palaat takaisin, kun olet saanut itsesi kuntoon.

Käytännössä mahdoton ajatus, sekä taloudellisesti että muutenki. Olen siis yh yli puolet ajasta. Mies on niin paljon poissa, jotta kuka lasta silloin hoitaisi jos en minä? eikä meillä ole varaa pitää kahta kämppää..

Jos lähtisit ja jättäisit miehen ja lapsen kuten kerroit, niin kuka lasta silloin hoitaisi?

 

[ap]

Jos ap käyt jo terapiassa, niin miten olisi jos muuttaisit väliaikaisesti omillesi kunnes hoito tehoaa? Tapaisit lastasi ja miestäsi tietysti päivittäin, mutta sitten voisit palata omaan asuntoosi kun tunnet että alat väsymään? Tämä olisi varmasti paras ratkaisu teille kaikille. Ette eroaisi, mutta sinä saisit itsellesi paikan jossa levätä ja jonne mennä kun koet ettet jaksa enempää lastasi. Saattaisi nopeuttaa toipumistasikin. Palaat takaisin, kun olet saanut itsesi kuntoon.

Käytännössä mahdoton ajatus, sekä taloudellisesti että muutenki. Olen siis yh yli puolet ajasta. Mies on niin paljon poissa, jotta kuka lasta silloin hoitaisi jos en minä? eikä meillä ole varaa pitää kahta kämppää..

Jos lähtisit ja jättäisit miehen ja lapsen kuten kerroit, niin kuka lasta silloin hoitaisi?

Niinpä.. en tiedä kuka. En mä varmaan oikeesti silti noin pystyis tekemään vaikka tuntuukin siltä. Koska käytännössä se ei onnistu.

Tuo tukiperhe kuulostais hyvältä ajatukselta. Mutta lienevät aika kiven alla ja pitkät jonotusajat? Ja onneksi siis muutetaan 4 kk päästä lähemmäksi sukulaisia ja ystäviä, mutta tuo 4kk pitäisi silti jaksaa täysjärkisenä ja rauhallisena.

 

[vieras]

Sehän se tässä ongelma onkin. Olen hakenut apua jo vuosi sitten. Ei vaan tunnu avusta olevan apua Olen kai niin menetetty tapaus jo että no can do.

Mä en kestä sitä että joku on musta riippuvainen, ei edes oma lapsi. Joten miten mä edes voin olla äiti? En mitenkään.

Tuo on tuttua mullekin, se etten siedä sitä että joku on niin riippuvainen minusta, että mä yksin olen vastuussa ja "päivystän" lasten takia 24/7. Kieltämättä tunne yllätti lasten synnyttyä. Oltiin eletty rauhallista ja "itsekästä" aikuisten elämää miehen kanssa 10 v ennen lapsia. Nyt mulla harteillani oman "elämäni" lisäksi 2 muuta elämää. Jatkuvia vaatimuksia, huolta ja venymistä. Välillä itsekin pelkään miten käy jos joku kerta pinna totaalisesti palaa ja voimat loppuu :/