En suosittelisi tuota luunappia tai niskavillan nipistämistä. Jos lapsi on noin mahdoton, fyysisellä kurituksella ei pääse pitkälle. Lapselle alkaa uhmata tuplaten, fyysinen nipsaus ei auta, eikä puhe tehoa, eikä atestit yms. kivuttomat sanktiot tehoa, ja mitäs sitten kun keinot on loppu? Kiukkukohtaukset ja uhmailu jatkuu, muttet saa enää mitään otetta lapseen??
Ylivilkkaan ja keskittymiskyvyttömän kanssa on oltava äärimmäisen johdonmukainen. Jos karkkipäivä on lauantai, se on VAIN lauantaina, eikä muina päivinä saa antaa edes pientä namia; lapsi menee ihan sekaisin ja alkaa vaatia joka pv namia!
Jos ruokajuoma on vesi tai maito, siitä ei saa poiketa edes ravintolassa, vaikka pöytäseurueen muut lapset juovat cocista. Seuraavalla kerralla on meteli.
Kompromisseja ei voi tehdä. Myönnytyksiä ei voi tehdä: tällä kertaa, mutta muista että tämä on poikkeus, koska.. ei toimi edes 10 vuotiaan kohdalla!
Jotta hyvä käytös jatkuisi ja kestäisi koko päivän, kiitosta on annettava lyhyillä väliajoilla. Ei vasta illalla: olit kiva tänään, siksi koska... On sanottava lounaalla klo 11: oletpa ollut tänään mukava, sinun kanssa on ollut kiva olla tänään, koska olet käyttäytynyt niin hyvin .. ja sitten kertoa, mitä se hyvä käytös on ollut.
Jotta lapsi jaksaisi istua koulussa tunnilla hiljaa paikoillaan, ei saa vaatia koko viikon hyvää käytöstä, vaan on mentävä päivä ja oppitunti kerallaan. Koulupv:n jälkeen kerrataan kotona, miten pv meni. Jollakin tunnilla ei keskittymiskyky riittänyt, koska... mutta seuraavalla tunnilla oli riittänyt ja siitä kehutaan: pystyt siihen, kun vaan oikein jaksat yrittää!
Nämä ajatukset ja neuvot ovat osittain jälkiviisautta. Oma tyttäreni oli lievästi ylivilkas, keskittymisen kanssa oli ongelmia. Siihen aikaan ei ollut asiasta näin paljon puhetta eikä tietoa, mutta onneksi lapselle sattui 1.-2.-luokalla aivan upea ope!! Häneltä sain myös vinkkejä miten pärjätä jatkossa, kun ei enää ollut opettajana. Eli läksy / aine kerrallaan, oppituntunti ja pv kerrallaan. Pienissä erissä, väliin paljon kehua ja kannustusta.
Uskon, että tämä sama pätee myös leikki-ikäisen kohdalla.
Huonosta käytöksestä on rangaistuksen tultava heti, aivan välittömästi, ja sen on oltava konkreettinen, esim. nurkkaan arestiin tai sisälle ulkoa tms., mutta se ei saa olla luunappi tai tukkapölly, koska myöhemmin se todellakin kääntyy itseään vastaan ja lapsi uhmaa: silmät kuivina uhmakkaasti katsoo takaisin: en anna periksi!!
Rajojen ja sääntöjen on oltava selkeitä ja ehdottomia!! Ikävä kyllä se rajoittaa koko muun perheen elämää, mutta toisaalta helpottaa: lapsi ei vedä raivareita!
Myös minut leimattiin huonoksi ja lepsuksi ja epäjohdonmukaiseksi kasvattajaksi, vaikka lapsella oli selkeät säännöt ja rajat. Olin välillä aivan poikki lapsen kanssa. Ihmeellistä kyllä, vaikka olin niin huono äiti, ei toinen lapsistani ollut yhtä hankala kuin tämä tyttö! Minäkin turvauduin fyysiseen kuritukseen, kun luulin ettei muu enää auta, että luunappi ja tukkapölly on paikallaan. Mutta kun sekään ei auttanut! Siksi en suosittele sitä kellekään, en hankalan ja uuvuttavan lapsen kohdalla, en "normaalinkaan".
Kovin "sätkivissä" raivareissa suosittelen muuten sitä paljon mainostettua syliotetta. Kun rauhottuu, höllätään vähän. Kun alkaa taas kirkumaan ja rimpuilemaan, otetta tiukennetaan. Ei tarvitse edes puhua mitään ja ehkä on paremikin että on hiljaa. Kun tilanne on vähän rauhottuneempi, voi antaa tutin tai mieluisen unilelun tai rätin tai vastaavan, mikä lopullisesti rauhoittaa ja homma saattaa olla ohi jo puolessa tunnissa :x Sitten muksu menee taas ja leikkii kuin ei mitään.. eikä hänelle voi mennä sanomaankaan: millainen äsken olitkaan! vaan mennä hetki kerrallaan.
