Ei

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja jaksa enää!
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
J

jaksa enää!

Vieras
Minulla on ihana kolmekuukautinen vauva, joten elämän pitäisi olla mallillaan, mutta kun ei ole! Mies töissä ympäripyöreitä päiviä ja minuun kohdistuva huomio on tasoa ""mitä ruokaa"". Vauva ei saa isältään paljoakaan huomiota, sillä kun mies iltamyöhään tulee kotiin painuu hän syötyään nukkumaan. Itsekseni täällä kaikki päivät olen ja kaikki kotityöt teen. Mihinkään en tietysti voi kotoa lähteä, koska ympäristön mielestä noin pientä ei voi viedä mihinkään. Ja muiden ihmisten tapaaminen on ajanhaaskausta, koska senkin ajan voisi tehdä jotain hyödyllistä. Onko kaikilla maatilojen emännillä tällaista? Pelkkää lasten, kodin ja tilanhoitoa? Tuntuu etten jaksa enää tätä, olisi mukava joskus saada jotain juttuseuraakin, vaikka onhan nuo vauvan jututkin tietysti mielenkiintoisia omalla tavallaan ;-) Tunnen olevani täysi idiootti, kun jätin opettajan työni ja tulin maataloon emännäksi - luulin tämän olevan aivan erilaista. Niin ja ajattelin lasteni saavan hyvän kasvuympäristön, mutta tuskin hyvä ympäristö on tällainen jossa äiti on aivan lopussa...

Anteeksi tämä valitus - jonnekin oli vaan pakko purkaa... jos joku vaikka osaisi neuvoa omalta kohdaltaan miten tästä pääsee vielä ylös, vai pääseekö...
 
Nty asiat tärkeysjärjestykseen: jos äiti on loppu, vauvalla on asiat huonosti. Eli toisin sanottuna sun pitää huolehtia omasta jaksamisesta että lapsella olisi hyvä olla! Jotkut nimittää sitä itsekkyydeksi... Tosiasia kuitenkin on, että sinä itse viime kädessä tiedät mitä jaksat ja mitä et. Ei ole järkeä vetää itseään niin piippuun ettei jälkikäteen muista lapsen vauva-ajasta juuri mitään.

Jätä kaikki ""turha"" tekeminen pois! Mieti joka askareen kohdalla, mitä pahaa tapahtuu jos sen jättää tekemättä, ja jos kukaan ei kuole tai joudu vaaraan, jätä homma tekemättä.

Pelasta itsesi ympäristön paineilta! Mielipiteitä, neuvoja, syytöksiä, perinteitä ja asenteita tulvii joka puolelta, mutta voit ihan hyvin olla välittämättä niistä. SINÄ tiedät mikä teille on parasta.

Lähde pois kotoa! Harrastukset ja ihmisten tapaaminen eivät ole ajanhukkaa. Vauva mukaan jos lapsenvahtia ei löydy. Ei ole mitään syytä miksi noin isoa vauvaa ei voisi viedä ""ihmisten ilmoille"".

Ja tärkeää: puhu tilanteesta miehesi kanssa. Voi olla ettei hän omilta töiltään ehdi paljon auttaa kotihommissa, mutta silloin hänenkin on sopeuduttava siihen että ""palvelu"" ei pelaa aina yhtä moitteettomasti kuin ennen vauvaa.

Maalaisympäristö on hyvä paikka elää, kunhan pääset itse yli niistä huonoista puolista, luterilaisen ankarasta ""kärsi, kärsi, kirkkaamman kruunun saat""-asenteesta ja muiden kyttäämisestä.

Voimia sulle, ja muista että vauvan hoitokin helpottuu koko ajan kun ikää tulee lisää. Ehdit sitten tehdä niitä rästiin jääneitä kotitöitä... viimeistään sitten kun lapsi muuttaa pois kotoa! ;-)
 
Yhdyn edelliseen; oma jaksaminen menee nyt etusijalle. Kuulostaa siltä, että olet pienen breikin tarpeessa. Lentokoneessakin käsketään laittamaan happinaamari ensin itselle, sitten vasta lapselle!

Kolmekuisen kanssa voi hyvin lähteä jo vaikka mihin, eikä vaunujenkaan kanssa tarvitse tuskastella, jos otat vauvan kantoliinaan tai -reppuun. Lähde vaikka koko päiväksi junalla jonnekin shoppailemaan, yllättävän helposti saa reissun päälläkin vaihdettua vaipat ja ruokittua vauvan, otat vain reppuun kaiken tarpeellisen + yhden setin vaihtovaatteita vauvalle. Kantoliinaan nukahtaa päikkäreille kränttyisempikin kitisijävauva.

Tsemppiä.
 
tuossa edellisellä oliki paljon jo sellasia neuvoja mitä mäkin olisin antanut.

Ite oon myös sellasessa ""ystäväpiirissä"" missä on ihan ihmeelliset lapsenhoitoperiaatteet/tavat, syyllisyyttä oon saanu tuntea milloin mistäkin. Oon kuulemma huono äiti kun jätän lapsen nukahtamaan yksin sänkyyn, lapsen pitäisi saada nukkua sylissä, lasta ei olis saanu laittaa lattialle vauvana siitä tuli joka jumalan kerta kauhea haloo kun menin vauvan kanssa kylään ja pistiin sen lattialle köllöttelemään peiton päälle, mua pidetään ihan ihme hyypiönä kun pidän kiinni lapseni päivärytmistä, että se sais nukkua kunnollla päikkärit ilman häiriöitä ja että ruoka-ajat täsmää ja että tullaan ajoissa illalla kotiin yöunille kylältä, kuulemma lapsen pitäisi totttua nukkumaan jumalattomassakin metelissä ja kylässä vaikka sohvalla jotta vanhemmat sitten voi sen siirtää autoon nukkuvana ja autosta lopulta kotona sänkyyn. Kyse on nyt siis vuoden vanahasta tyttösestä.Sori munkin purkausta...Aluksi ja joskus vieläkin kuuntelen näitä kommentteja mutta pääasiassa olen oppinut olemaan ylpeä äiti sellaisena kuin olen ja siitä tavasta miten lapseni kasvatan, ympäristön mielipiteiden takia sitä tapaa ei saa muuttaa koska se sopii teille itselle parhaiten. Tosin sanoen oon tehny vauvan kanssa hirveästi asioita pää pystyssä, vaikka tiedän että takanai kohisee ja supatusrinki suhisee. Lähde ihmeessä kyläilemään, kauppoihin tmv tai vaikka omien sukulaistesi luo vaikka olis pidempikin matka, anna piupaut tommosille kommenteille. Meillä tyttö oli 2 kk kun mun isä alko sairastaa ja sen 2kk tytön kanssa alettiin käydä sitä sairaalassa kattomassa/mumman luona asuttiin puolet viikoista aina tonne 9 kk saakka. Yhtään ainutta flunssaa ei sairastanut, on iloinen ja luottavainen tyttö.

Meillä oli pikkuvauva-aikana myös isä hirveästi töissä. Tutnui että kaikki kaatuu päälle. Alkoi auttamaan kun aloin tytön kanssa käydä vaunuilla joka päivä lenkillä unien aikaan, joskus kahdestikin. Kauppareisutkin voi olla pikkupiristys äidin ja lapsen päivään. Ulkoilu kyllä auttaa, vaikkakin vain hetken. Nykyään lenkkeilen edeleen vauvan kanssa isän työkiireiden vuoksi rattailla, ihastellaan liikennemerkkejä, puimureita, autoja, kerätään kukkia jne.

ja tsemppiä, meillä oli käännekohta tuo 4kk, silloin vauva ikäänkui puhkesi ""kukkaan"", alkoi viihtyä paljo paremmin, seurustella jne, itekki alko taas huomaamaan ulkomaailman tapahtumia.

Voimia sulle. tee juuri niin kuin sinusta tuntuu parhaimmalta itsellesi ja vauvallesi, älä kuuntele muita, koska aina löytyy joku joka jostain moittii. Siivoukset voi jättäää vähemmälle, tee useamman päivän ruoka kerralla ettei joka päiäv tarvi alusta asti keittää jne.
 
Hei! Ymmärrän miltä susta tuntuu. Olen itekin maatilan 'emäntä' (vihaan tuota sanaa, yök). Ja sehän tarkoittaa useiden mielestä sitä, että hoidat lapsen, karjan, leivot ja paistat ja keität kaiken itse, tupa kiiltää ja räsymatot on suorassa. Huh-huh! Mutta täälläpä on sellainen 'emäntä' joka ostaa kaupasta valmisruokaa, ei suostu menemään navettaan äippälomalla (jos kerran menen, joudun olemaan koko ajan), ym. Eli tosi huono ihminen olen varmasti monen mielestä, mutta LAPSENI ON TYYTYVÄINEN kun keskityn häneen. Ei hän kaipaa ylitehokasta loppuunpalanutta äitiä. Tosin olen huono esimerkki siinä mielessä, että en saa lähdettyä täältä harrastamaan, vaan kyyhötän kotona ja tulen mökkihöperöksi :-(.

Meilläkin oli tuo miehen 'osallistuminen' samantapaista pitkäänkin, mutta nyt kun poika on jo 7kk, mies osallistuu enemmän (lähinnä leikkii pojan kanssa, mutta kuitenkin). Ihan selkeä muutos tuli viime viikolla, kun oltiin perheen kesken muutama päivä lomalla. Pieni mökki, jossa mies ei pääse 'karkuun', on hyvä paikka näyttää mitä se vauva-arki on. Avautuu miehenkin silmät. Onko teillä mahdollisuutta lähteä jonnekin pariksi päiväksi perheen kesken? Saatteko lomittajia (onko teillä karjaa)?

Jos oikein pahalta tuntuu, niin otapa MLL:sta hoitaja vauvalle päiväksi. Käy kampaajalla, osta uudet imetysliivit/alusvaatteet, lakkaa kynnet, helli itseäsi, käy syömässä hyvin. Toivottavasti näistä on jotain apua. Voimia!
 
Hei,

Edellä vastanneet ovat antaneet juuri niitä neuvoja, joita itsekin olisin antanut, joten ota niistä koppi!

Haluan vain kommentoida tuota ""ympäristöpolitiikkaa"". Me lähdimme vauvan kanssa liikkeelle ""ympäristöön"" hyvin pian heti sairaalasta palattua ja upemmin ei olisi voinut mennä. Tyttö on pian 4 kk ja mukana kaikessa mahdollisessa, kyläreissuilla, ostosmatkoilla, tyttöjen shoppailukierroksilla jne. Olihan se aluksi sellaista ""vahtimista"", mutta nyt tyttö on ""tyttö tyttöjen joukossa"". Ja isinkin kanssa matkaa paikasta toiseen. Ja HYVIN on voinut. Älä anna ympäristön muokata sinua ja vauvasi arkea, muokatkaa se yhdessä!

Voimia! Ja halauksia!


Piuku
 
Minulla on ihana kolmekuukautinen vauva, joten elämän pitäisi olla mallillaan, mutta kun ei ole! Mies töissä ympäripyöreitä päiviä ja minuun kohdistuva huomio on tasoa ""mitä ruokaa"". Vauva ei saa isältään paljoakaan huomiota, sillä kun mies iltamyöhään tulee kotiin painuu hän syötyään nukkumaan. Itsekseni täällä kaikki päivät olen ja kaikki kotityöt teen. Mihinkään en tietysti voi kotoa lähteä, koska ympäristön mielestä noin pientä ei voi viedä mihinkään. Ja muiden ihmisten tapaaminen on ajanhaaskausta, koska senkin ajan voisi tehdä jotain hyödyllistä. Onko kaikilla maatilojen emännillä tällaista? Pelkkää lasten, kodin ja tilanhoitoa? Tuntuu etten jaksa enää tätä, olisi mukava joskus saada jotain juttuseuraakin, vaikka onhan nuo vauvan jututkin tietysti mielenkiintoisia omalla tavallaan ;-) Tunnen olevani täysi idiootti, kun jätin opettajan työni ja tulin maataloon emännäksi - luulin tämän olevan aivan erilaista. Niin ja ajattelin lasteni saavan hyvän kasvuympäristön, mutta tuskin hyvä ympäristö on tällainen jossa äiti on aivan lopussa...

Anteeksi tämä valitus - jonnekin oli vaan pakko purkaa... jos joku vaikka osaisi neuvoa omalta kohdaltaan miten tästä pääsee vielä ylös, vai pääseekö...
20 vuotta jaksaa,jaksaa
 

Yhteistyössä