eikö mies rakasta?

[jelppivä]

haluisin tietää et kuinka monen mies sanoo rakastavansa,kehuu,halaa tais suukottelee? me ollaan oltu yhdessä kohta viis vuotta,kaks lastakin jo on ja mies on aina ollut sellanen tuppisuu toki on luonnekysymyski mut oon niin monta kertaa sanonut et ois niin tärkeetä ees joskus kuulla että toinen rakastaa..eikä mitään silti tapahdu :'( joskus sanoo et niin mäki sua,usein vaan mutisee jotain.ei paljoo huvita itekään enää rakkaudestaan kertoa.aamulla töihin lähteis antaa pusun ihan pyytämättä mut siinä se sit onki.meillä ei halailla eikä suukotella muutenkaan. tuntuu vaan niin usein ku ois joku huonekalu,et siin' se nyt vaan on ja sitä voi käyttää sillon ku ittee huvittaa :'( mä hoidan meillä käytännössä kaiken paitsi suurimman osan rahasta taloon tuo mies,minä ku oon tällä hetkellä kotona lasten kanssa.meidän isäntä ei oo koskenut imuriin moneen vuoteen,ei moppiin,ei astianpesukoneeseen,eikä myöskään pyykkikoneeseen.siis mä teen ruoat,hoidan tiskit,siivoan,laitan pyykit ja sen lisäks hoidan vielä lapset 90% ajasta.käyn baaris ehkä kerran joka toinen kuukausi,kaupas ehkä kerran kahdessa viikossa ja siinä on mun vapaa-aika.enkä liiottele yhtään!!!!! sit vielä tän kaiken päälle toinen ei saa suustaan pienintäkään arvostuksen sanaa....ei kauheesti naurata.kyse ei myöskään oo ees siitä et en ois yrittänyt puhua,oon kyllä aina kertonut miltä musta tuntuu mut ei tunnu auttavan,täytyis kai lähteä pois vähäks aikaa,jos se sit tajuais...

 

[taustalla]

Aika karmean kuuloisen arkirutiinin olette perheeseen luoneet. Ja sitä kaavaa on miltei mahdoton rikkoa, nimimerkillä kokemusta on. Yritä miettiä, mitä itse voit tehdä, että voit paremmin... Ota sitä omaa aikaa, aloita siitä! Ja jos mies ei muutu, punnitse tarkkaan, voitko hyväksyä tämän, ja laskea irti muutostoiveista. Voimia! Ole itsekkäämpi, älä heittopussi. Aloittakaa toimimaan kuten perhe. Yhdessä. :hug:

 

[jelppivä]

sitä mä oon yrittänyt miehelle tolkuttaakki että jos ei halua olla täs perheessä niin kyllät tästä poiskin pääsee...yhdessä noi lapsukaiset on kuitenki haluttu ja tehty...yhtenä iltana kävin kaupassa ja ku tulin kotiin (olin pois 1.5h) niin ukko oli antanut vauvalle hedelmäsosetta...just ennen iltapuuroo...sit suuttu ku sanoin et hedelmä on välipalaa ja kohta on puuroaika!!!mä siihen sit vaan,et turha mulle on suuttua,ei kai se mun vika oo ettei tiiä mitä lapselle syötetään.oli jotenki huvittavaa,et meillä on kaks lasta,eikä isäntä muista ees sitä,mitä milloinki syödään oon vaan huomannu itestäni,et alkaa olla sen verran voimat lopus,ettei enää saa lähdettyäkään mihinkään,mieluummin meen nukkuun.meen joka ilta melkein jo yhdeksältä nukkuun ja silti aamulla väsyttää.tuntuu niin toivottomalta,erota en kuitenkaa haluis,rakastan kyllä miestäni hyvinki paljon.en vaan enää tiiä miten tätä tilannetta sais korjattua?

 

[taustalla]

Pakko vastata, kun olen kahlannut saman läpi. Miehen pitää osallistua ja ottaa vastuuta, muuten suhteelle voi heittää hyvästit. (paitsi siis jos sinä hyväksyt osasi). Mies on tottunut siihen, ettei tarvitse huolehtia arjesta. Osallistuminen silloin tällöin askareisiin kun itseä huvittaa, ei riitä alkuunkaan. Nyt, kun on vielä mahdollista murtaa kuviot (ennen kuin itse palaat työelämään!) poistu paikalta, ja pitkäksi aikaa. Vaikka et jaksaisi, niin mene! Uimahalliin, tai leffaan! Anna miehelle mahdollisuus kasvaa isäksi. Hoitaa iltaruokailu, pesut ja nukuttamiset. Jos ei hoida, tai syöttää mitä sattuu silloinkin, kun olet poissa - on aika mennä vaikka sinne perheneuvolaan pohtimaan, mitä se perhe merkitsee. Ja puhukaa! Sopikaa selkeät vuorot kumpi ottaa vastuun. Jos isä nukuttaa, isä hoitaa sänkyyn palauttamiset, juomalasit, pissattamiset, kiukut ja äiti vaan lukee kirjaa. No - voimia sinulle!

 

[jelppivä]

oon tehnyt siivouslakonki monta kertaa...ei auta sekään ku ruoat jää pöytään mätäneen ja likaset vaatteet sinne tänne jos mä en niitä korjaa.kyllä mies just ja just saa oman lautasensa koneeseen,mutta ei muuta.suoraan sanottuna v..uttaa jos käyn jossain ni ku tuun kotiin,samantien saa alkaa siivoon pöytää ja kerään tavaraa lattioilta.ruokaa isäntä tekee joskus,tosin sillonki ne pöydät,hellat ja kaikki kokkausvermeet jää mun siivottavaks.menee niin hermo.eniten suruttaa juur se,et luulis isän haluavan olla lapsensa kans...oon monta kertaa miettinyt et onko sellasia miehiä tosiaan olemassa,jotka vapaaehtoisesti hoitaa lapsiaan,mutta kai niitä sit on...kyl mä ootan töihin pääsyä ku kuuta nousevaa,saa ees ruoka- ja kahvitunneilla syödä/juoda kahvinsa rauhassa!!!!ehkä on munki päässä vikaa,ku tulee jotenki huono omatunto jos käyn jossain,tunnin päästä on jo sellanen fiilis et miehellä menee varmaan jo hermot siellä kotona,et pitää äkkiä mennä takas.ja usein siinä niin käyki,et ku tuun takas,ni en saa ees kauppakasseja purkaa ku mies jo pyyhältää johki omiin hommiinsa ehkä mä vielä kerran yritän puhua,tuntuu vaan ettei siitä oo MITÄÄN APUA.

 

[tossun alla]

Meillä homma menee toisinpäin. Minä (mies) teen ruuat, siivoan, täytän/tyhjään tiskikoneen, tyhjään pyykkikoneen, laitan puhtaat vaatteet kaappiin ja hoidan pojan (ilta)syöttämiset ja suurimman osan nukutuksista. Tämän lisäksi teen "normaalit" miesten työt (lumi-, puu-, nurmikon ajot, saunanlämmitykset, talon korjaukset, tms). Ja vastineeksi haluaisin vaimoltani huomiota, että käpertyisi illalla kainalooni katsomaan telkkua (se tunti mitä sitä ehkä ehtii katsomaan), vastaisi joskus pusutteluuni/halailuuni, tekisi aloitteen seksiin, mutta ei niin ei. Asiasta olen huomauttanut useammin kuin kerran. ei auta

 

[taustalla]

Kuule hei ap! Et voi jatkaa noin - kukaan ei ansaitse tuollaista välinpitämättömyyttä omassa kodissaan. Ja mieti lapsia: jos vanhemmilla on noin erilaiset perhearvot, mitä lapsi saa evääksi? Väsyneen ja ahdistuneen äidin, sovinisti-isän? (anteeksi, jos kuulostaa rajulle, mutta tostuus on se, että kyseisellä tavalla käyttäytyvään perheeseen et muuttaisi itse, etkä antaisi lasta hoitoon. Ehdota miehellesi sitä terapiaa - jos ei tule mukaan niin on aika selkeä kannanotto. ja jos tulee - saatte selvyyden onko teillä yhteiseen pelisäveleen mahdollisuuksia vai ei. Meillä puolen vuoden parisuhdeterapia johti eroon - jota terapeutti aika selkeäsanaisesti suositteli. Mies on passiivinen, eikä koe minkäänlaista tarvetta tai halua muuttua. Revi siitä sitten.... Loppujen lopuksi olen helpottunut, ja ihmettelen miksi jaksoin katsoa toisen saamattomuutta niinkin kauan. Mutta toivon toki, että te pääsette yhteisymmärrykseen!

Narsistisia, itsekeskeisiä ihmisiä on myös naisia. Voimia edellisellekin!

 

[jelppivä]

oon kyl miettinyt tuota terapiajuttua itekki...oon vaan aina aatellu et kyllä meidän pitää saada nää hommat keskenämmeki toimiin.mä oon ku yh,itse asiassa ois helpompaa olla erillään,saisin joka toisen viikonlopun itelleni =) näemmä tilanne VOI olla myös toisinki päin,kuten "tossun alla" kirjoitti.mä antaisin haleja ja suukkoja varmaan mielelläänki,jos toinen haluis.ja ois ees kerran kiva nähdä miehellä imuri kourassa
oon yrittänyt joskus sanoaki,et meidän molempien aikuisten pitäis näyttää lapsille mallia.et minkälainen kuva tulee oikeesti parisuhteesta,jossa ei puhuta eikä pussata ja emäntä hoitaa koko ison talon,lapset ja vielä miehenki päälle...kyllä meillä isäntä jaksaa iltaisin valvoo vaik kuin pitkään vaik lähteeki aamulla töihin.mä oon aivan loppu jo kasilta illalla,on ollut tuon pienemmän kans vielä kaikkee mahdollista vaivaa...isäntä jaksaa kyllä käydä juhlimassa ja harrastuksissa.huvittaa ku se ainaki yleensä kysyy et saako mennä,mut sen yhen kerran ku sanoin et ois kyl kivamppi jos voisit olla kotona,ni suuttu ja kiukutteli koko illan.ja kaiken huipuks lähti sit seuraavana iltana että mitä järkrr kysyä ees lupaa,jos ei oo aidosti kiinostunu toisenki mielihaluista?

 

[siina]

Kyllähän lapsista tosiaan yhdessä vastuu pitäisi ottaa. Kuulosta aika ikävältä sun tilanne!

Meillä kyllä mies hoitaa lapsen ja kodin siinä missä minäkin, tosin päävastuu ruuan laitosta on miehellä. Hän silti tuo myös suurimman osan rahoista kotiin, kun tienaa triplasti enemmän kuin minä. Mutta se ei kyllä vaikuta mitenkään kotitöidenjakamiseemme, tämähän on yhteinen kotimme, johon molemmat haluamme panostaa.

Tuntuu oudolta, ettei miehesi vapaaehtoisesti hoida lapsianne. Sehän on mieheltäsikin pois. Eihän hänelle kehity sellaista sidetta lapsiin ellei hän niiden kanssa todella ole. Tuntu ettei hän ole vielä oiekin kasvanut isäksi tai vatsuulliseksi aikuiseksi.

Itse en kyllä ymmärrä tuota yksinään juhlimistakaan. Me ainakin panostamme siihen yhteiseen aikaan ja kun juhlimme niin juhlimme yhdessä antaen aikaa toisillemme ja parisuhteellemme. Elämme tätä elämää yhdessä, eikä kummallakaan ole mitään tärkeämpää ulkona "tuolla jossain".

Ei sinun kyllä tuollaista tilannetta tai suhdetta tarvi kestää.

 

[siina]

Niin ja meillä kyllä suukotellaan ja halitaan monta kertaa päivässä ja usein myös kerrotaan se että rakastetaan. Kesken työpäivien tulee vielä helliä tekstiviestejä ja muutenkin huomioimme toisiamme. Olemme olleet yhdessä myös viisi vuotta, olemme naimisissa ja meillä on yksi lapsi (toistaiseksi). Kyllä se lapsiperheen arkikin juhlaa voi olla kun perheenjäsenet arvostavat toisiaan ja nauttivat toisistaan.

Toivon sinulle voimia jaksaa ja löytää tie parempaan!

 

[jelppivä]

me ei juur yhdessä juhlita,mies on niin rasittava hönössä että meen mieluummin yksin sillon ku meen...siis ukko ei osaa ottaa ku tony halme-tyylillä...mitä enemmän kirjotan,koko ajan tajuun enemmän kuin päin peetä kaikki on.täytyypä aloittaa koulutus rankalla kädellä jo heti tänään...jos ei ala homma toimia niin ei auta muuta ku panna lusikat jakoon :'(

 

[harminkappale]

:hug: tsemppiä sulle"jelppivä".mä tunnen samankaltaisuutta sun kanssa....aika pitkälle mäkin teen kaikki kotona,sen lisäks vielä useesti lumityöt,kannan polttopuut...tänään mies oli töitten jälkeen kotona puoli tuntia,kunnes lähti kavereitten kanssa.mulla ei ole vapaa-aikaa,paisti silloin kun olen hammaslääkärin tuolissa tai pikasesti kaupassa.tilanne on menny ihan hulluksi,olen viime aikoina yrittänyt lähteä edes lenkille hetkeksi,niin sitäkin saa pohjustaa lapsille pitkään ennenkun ne tajuaa että äiti tulee kyllä kohta takasin.sitä ennen halataan ja pusitaan lasten kanssa,heilutetaan moneen kertaan pihalta ja hetken kuluttua soi kännykkä ja nuorempi soittaa.....mulla ei ole oikeastaan varsinaisia ystäviä,en ole kerta kaikkiaan kerinnyt ystävystyä.mulla ei ole omia menoja,ei kodin ulkopuolisia harrastuksia,,,,,miltä kuulostaa? :$ that´s it.miehellä kyllä on,rankka työ ja rankat huvit sekä paaaaaaljon kavereita,tärkeitä kavereita.kuitenkin rakastan miestä.olen monesti meinannut että aloitan jonkun liikunnallisen harrastuksen,mutta ei onnistu mikään säännöllinen,ukko on aina menossa.tsemppiä vaan te,joilla on samanlaista! :heart:

 

[jelppivä]

joo ei oo mullakaan kavereita enää...eikä harrastuksia.onneks pääsee pian töihin,ikävä sanoa näin mutta ootan sitä päivää ku kuuta nousevaa...

 

[ainakin]

\

oon kyl miettinyt tuota terapiajuttua itekki...oon vaan aina aatellu et kyllä meidän pitää saada nää hommat keskenämmeki toimiin.mä oon ku yh,itse asiassa ois helpompaa olla erillään,saisin joka toisen viikonlopun itelleni =) näemmä tilanne VOI olla myös toisinki päin,kuten "tossun alla" kirjoitti.mä antaisin haleja ja suukkoja varmaan mielelläänki,jos toinen haluis.ja ois ees kerran kiva nähdä miehellä imuri kourassa
oon yrittänyt joskus sanoaki,et meidän molempien aikuisten pitäis näyttää lapsille mallia.et minkälainen kuva tulee oikeesti parisuhteesta,jossa ei puhuta eikä pussata ja emäntä hoitaa koko ison talon,lapset ja vielä miehenki päälle...kyllä meillä isäntä jaksaa iltaisin valvoo vaik kuin pitkään vaik lähteeki aamulla töihin.mä oon aivan loppu jo kasilta illalla,on ollut tuon pienemmän kans vielä kaikkee mahdollista vaivaa...isäntä jaksaa kyllä käydä juhlimassa ja harrastuksissa.huvittaa ku se ainaki yleensä kysyy et saako mennä,mut sen yhen kerran ku sanoin et ois kyl kivamppi jos voisit olla kotona,ni suuttu ja kiukutteli koko illan.ja kaiken huipuks lähti sit seuraavana iltana että mitä järkrr kysyä ees lupaa,jos ei oo aidosti kiinostunu toisenki mielihaluista?

Luin noi sun kaikki tekstit.Onko meillä sama mies Kuulosti kirjaimellisesti meidän elämältä!Oikein säikähdin... Samaa kanssa mietin,että ero on kohta ainut ratkaisu,yh:na sais enemmän omaa aikaa kun nyt! :/ Siis kuulosti ihan samalta kun meillä...

 

[koiraharrastaja]

\

Niin ja meillä kyllä suukotellaan ja halitaan monta kertaa päivässä ja usein myös kerrotaan se että rakastetaan. Kesken työpäivien tulee vielä helliä tekstiviestejä ja muutenkin huomioimme toisiamme. Olemme olleet yhdessä myös viisi vuotta, olemme naimisissa ja meillä on yksi lapsi (toistaiseksi). Kyllä se lapsiperheen arkikin juhlaa voi olla kun perheenjäsenet arvostavat toisiaan ja nauttivat toisistaan.

Toivon sinulle voimia jaksaa ja löytää tie parempaan!

Sama täällä, vaikka lapsia onkin perheessä neljä! Rakastetaan ja riidellään, eli tunteita näytetään...Yhdessä nyt 5,5 vuotta :heart: