S
sveaaa
Vieras
Olen tavannut aivan ihanan miehen reilu kuukausi sitten. Olemme tapailleet n. 2-3 kertaa viikossa, käyneet treffeillä, ulkona, yöpyneet toistemme luona ja aina on ollut ihanaa, lämmintä ja läheistä. Mies on kuitenkin mysteeri.
Minä olen tavannut viime vuosina vain ns. vääriä miehiä (lue: kusipäitä), jotka ovat enemmän tai vähemmän kohdelleet huonosti. Tai joiden olen antanut kohdella minua huonosti. Viimeisin paljasti 2 kk tapailun jälkeen, että on koko ajan vain halunnut seksiä minusta. Sydän palasina taas keräilin itseni jotenkin kokoon ja uskaltauduin uudelleen "deittailun maailmaan" ja tässä taas ollaan.
Nyt olenkin koittanut edetä rauhassa tämän miehen kanssa, ja pitkästä aikaa olen oikeasti ihastunut, kiintynyt ja toivon, että tästä tulisi oikeasti jotakin vakavampaa. Emme ole kuitenkaan puhuneet mistään vakavasta tai sitoutumisesta vielä, eihän tässä tapailuakaan ole kauhean paljoa takana. Tapaamiset on tehty molempien aloitteesta, eli kumpikin on vuorollaan kysynyt, että huvittaisiko nähdä ja näin ollen oletan, että mies on myös kiinnostunut minusta (ja muustakin kuin seksistä).
Minä olen niin korviani myöten ihastunut, että olen aina raivannut tilaa aikatauluistani miehelle, enkä ikinä peruuttanut treffejä. Vaikka olisin 40 asteen kuumeessa, olisin luultavasti valmis näkemään ja vetäisin vaikka sata buranaa naamariin, jotta voisin nähdä hänet.
Mies on kuitenkin yhden kerran perunut yhden sovitun tapaamisemme työprojektin takia, kerran hän on vedonnut siihen että on kipeä ja tänään lähetin hänelle viestin (pitkän harkinnan jälkeen) ja kysyin huvittaisiko häntä keksiä illalla jotakin yhdessä. Odotin ja odotin, ja n. tunnin päästä viestin lähetyksestä hän soitti minulle. Sanoi että on juuri matkalla töistä kotiin ja on aika väsynyt, että ei ehkä jaksa tavata. Minulla valahti oikein kylmä pettymyksen tunne koko kehon läpi, että äh... JAKSA tavata on ehkä kamalin syy. Itse kun olen aina valmis näkemään, ja jotenkin ajattelen niin, että jos hän olisi aivan hulluna minuun, haluaisi hänkin nähdä ja tehdä jotain yhdessä, oli sitten kuinka väsynyt hyvänsä.
Hän sanoi sitten kuitenkin, että jos tahdon tulla hänen luokseen niin se sopii, että voidaan hakea ruokaa ja olla rennosti. Tuntui ehkä vähän kuitenkin kuin hän olisi sanonut sen vain lämpimikseen, mutta ehkä toivonut kuitenkin saavansa olla rauhassa. Sanoin, että soitan vähän myöhemmin niin katsotaan (koska olin vain niin pettynyt, että hän ei jaksa nähdä).
Viime viikolla hän aivan yllättäen kutsui minut siskonsa syntymäpäiville, jossa oli myös hänen vanhempansa. Eli hän esitteli minut jopa vanhemmilleen. Tilaisuus oli kylläkin tosi rento ja siellä oli muitakin vieraita, siskon ystäviä jne. joten en joutunut mihinkään kiusalliseen ruokapöytätenttiin. Itselleni se, että esitellään vanhemmille, merkitsee aika paljon ja sitä, että kyseessä on jotakin vakavampaa, mutta en tiedä onko hänellä sama ajatus, koska tilaisuus todella oli rento, eikä minun ja vanhempien tapaaminen ollut mitenkään keskiössä.
Nyt pohdin täällä pääni puhki, että sanoisinko vuorostani, että tein jo muita suunnitelmia tälle illalle vaikuttaakseni edes vähän siltä, että olen muka kiireinen tai kiinnostava. Apua, kuulostaa niin typerältä, enkä todellakaan haluaisi pelailla mitään suhdepelejä. Tämä on niin naisen logiikkaa täällä pohtia ja ylianalysoida koko asiaa.
Huomaan vain itse, että aina kun hän on perunut, olen kahta kauheammin halunnut tavata hänet. Myös aiemmissa suhteenaluissa olen ollut useimmin se, joka on ollut se enemmän kiinnostunut osapuoli ja aina luvannut nähdä, ja luulen, että se on osalla tappanut mielenkiinnon. Ja ne, joista en ole ollut kiinnostunut, ovat juosseet perässä.
Avainpointti on kuitenkin se, että jos mies oikeasti haluaisi minut ikiomakseen, eikö hän silloin olisi valmis joka kerta näkemään vaivaa sen eteen, että näkee minut? Oli sitten kuinka väsynyt tai kiireinen?
Olenko maailman ainut nainen joka on todella valmis _aina_ tapaamaan ja karsimaan omista menoistaan?
Minä olen tavannut viime vuosina vain ns. vääriä miehiä (lue: kusipäitä), jotka ovat enemmän tai vähemmän kohdelleet huonosti. Tai joiden olen antanut kohdella minua huonosti. Viimeisin paljasti 2 kk tapailun jälkeen, että on koko ajan vain halunnut seksiä minusta. Sydän palasina taas keräilin itseni jotenkin kokoon ja uskaltauduin uudelleen "deittailun maailmaan" ja tässä taas ollaan.
Nyt olenkin koittanut edetä rauhassa tämän miehen kanssa, ja pitkästä aikaa olen oikeasti ihastunut, kiintynyt ja toivon, että tästä tulisi oikeasti jotakin vakavampaa. Emme ole kuitenkaan puhuneet mistään vakavasta tai sitoutumisesta vielä, eihän tässä tapailuakaan ole kauhean paljoa takana. Tapaamiset on tehty molempien aloitteesta, eli kumpikin on vuorollaan kysynyt, että huvittaisiko nähdä ja näin ollen oletan, että mies on myös kiinnostunut minusta (ja muustakin kuin seksistä).
Minä olen niin korviani myöten ihastunut, että olen aina raivannut tilaa aikatauluistani miehelle, enkä ikinä peruuttanut treffejä. Vaikka olisin 40 asteen kuumeessa, olisin luultavasti valmis näkemään ja vetäisin vaikka sata buranaa naamariin, jotta voisin nähdä hänet.
Mies on kuitenkin yhden kerran perunut yhden sovitun tapaamisemme työprojektin takia, kerran hän on vedonnut siihen että on kipeä ja tänään lähetin hänelle viestin (pitkän harkinnan jälkeen) ja kysyin huvittaisiko häntä keksiä illalla jotakin yhdessä. Odotin ja odotin, ja n. tunnin päästä viestin lähetyksestä hän soitti minulle. Sanoi että on juuri matkalla töistä kotiin ja on aika väsynyt, että ei ehkä jaksa tavata. Minulla valahti oikein kylmä pettymyksen tunne koko kehon läpi, että äh... JAKSA tavata on ehkä kamalin syy. Itse kun olen aina valmis näkemään, ja jotenkin ajattelen niin, että jos hän olisi aivan hulluna minuun, haluaisi hänkin nähdä ja tehdä jotain yhdessä, oli sitten kuinka väsynyt hyvänsä.
Hän sanoi sitten kuitenkin, että jos tahdon tulla hänen luokseen niin se sopii, että voidaan hakea ruokaa ja olla rennosti. Tuntui ehkä vähän kuitenkin kuin hän olisi sanonut sen vain lämpimikseen, mutta ehkä toivonut kuitenkin saavansa olla rauhassa. Sanoin, että soitan vähän myöhemmin niin katsotaan (koska olin vain niin pettynyt, että hän ei jaksa nähdä).
Viime viikolla hän aivan yllättäen kutsui minut siskonsa syntymäpäiville, jossa oli myös hänen vanhempansa. Eli hän esitteli minut jopa vanhemmilleen. Tilaisuus oli kylläkin tosi rento ja siellä oli muitakin vieraita, siskon ystäviä jne. joten en joutunut mihinkään kiusalliseen ruokapöytätenttiin. Itselleni se, että esitellään vanhemmille, merkitsee aika paljon ja sitä, että kyseessä on jotakin vakavampaa, mutta en tiedä onko hänellä sama ajatus, koska tilaisuus todella oli rento, eikä minun ja vanhempien tapaaminen ollut mitenkään keskiössä.
Nyt pohdin täällä pääni puhki, että sanoisinko vuorostani, että tein jo muita suunnitelmia tälle illalle vaikuttaakseni edes vähän siltä, että olen muka kiireinen tai kiinnostava. Apua, kuulostaa niin typerältä, enkä todellakaan haluaisi pelailla mitään suhdepelejä. Tämä on niin naisen logiikkaa täällä pohtia ja ylianalysoida koko asiaa.
Huomaan vain itse, että aina kun hän on perunut, olen kahta kauheammin halunnut tavata hänet. Myös aiemmissa suhteenaluissa olen ollut useimmin se, joka on ollut se enemmän kiinnostunut osapuoli ja aina luvannut nähdä, ja luulen, että se on osalla tappanut mielenkiinnon. Ja ne, joista en ole ollut kiinnostunut, ovat juosseet perässä.
Avainpointti on kuitenkin se, että jos mies oikeasti haluaisi minut ikiomakseen, eikö hän silloin olisi valmis joka kerta näkemään vaivaa sen eteen, että näkee minut? Oli sitten kuinka väsynyt tai kiireinen?
Olenko maailman ainut nainen joka on todella valmis _aina_ tapaamaan ja karsimaan omista menoistaan?
