Ä
äititäh
Vieras
Eli tilanne se että kolmella tytöllä kismaa ollut jo pidempään keskenään.
Puhutaan vuosista.
Minu tyttöni ja tämä toinen tyttö ovat parhata kavereita,heillä ei ole riitoja sen suuremin ollut koskaan tulevat juttuun.
Ottavat tämän kolmannen tytön leikkeihin,käynyt meilläkin leikkimässä koulun jälkeen.
mutta tämän kolmanen tytön käytös menee laidasta laitaan.
yrittävät siis ovat yrittäneet jo vuoden päivät olla väleissä ja siksi oma tyttöni pyytänyt leikimäänkin meille yksin tätä ja leikit menee ok kunnes yhtäkiä vetää herneen nenään jostain jos ei leikitä juuri niin kuin hän tahtoo.
.siis aivan täsmälleen että pitää leikkiä sitä kotia juuri niin kauan kun hän haluaa ja juuri niinkuin hän sanoo ja jos tulee poikkeus tulee huuto.joutunut keskeyttämään leikin ja käydä sanomaan että oisko kotia lähtö.
Eilen ollut tilanne että hiihtäneet niin tämä kolmas haukkunut näitä kahta luusereiksi koko hiihtomatkan..ruokalassa meno jatkunut ja nämä kaksi tyttöä sanoneet opettajalle aiheesta.Opettaja sanonut että olkaa välittämättä.
Eilen tyttö tuli sitten kotia ja kertoi että taas se kolmas oli piiloittanut vaatteita häneltä koulun päättyessä.
Tiedän ettei tällä kolmannella tytöllä ole kavereita koulussa tämän käytöksensä takia ollenkaan.kaikki leikit loppuvat myös koulussa riitoihin leikki sitten kenen kanssa tahanssa..
no kuitenkin tuosta tavara piiloittelusta meni mulla eilen sitten lopulta itellä käpy ja sanoin tytölle että nyt tämä saa loppua.
Jos tulee huomenna sinun luoksesi koulussa jotain haluamaan niin sanot että
en leiki sinun kanssasi tai et voi tulla enää meille kun aina menee tappeluksi enkä minä jaksa sitä..
laitoin aiheesta eilen myös viestin opettajalle että voisiko tavara piiloitteluun puuttua..
opettaja vastannut että puuttuu ja lisänä luki perässä että tyttöni käytös ollut tänään töykeää kun ei ole ottanut leikkiin tätä kolmatta,voisiko aiheesta jutella kotona että koulussa tuollainen ei suotavaa..
olin että mitä helvettiä suoraan sanottuna..koulussa pitää niinkö kuunnella että toinen haukkuu luuseriksi välittämättä siitä jne..onko pakko leikkiä haukkujasi kanssa vai?
kertokaa mulle neuvoja mitä vastaan opettajalle ja pidänkö linjan että tyttö pistää välit tähän kolmanteen poikki ettei tarvi enää itkeä haukkumisia..
ja anteeksi kirjoitus virheet älkää takertuko niihin puhelimella kamala kirjoittaa.