Ekaa kertaa vauvan jälkeen kaksin ulkona- eipä mennyt putkeen.. :-(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ap
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

ap

Vieras
Vauva 9,5 kk kun olimme ekaa kertaa kahdestaan miehen kanssa lähdössä viettämään iltaa, vauva mummolassa. Oli tarkoitus mennä keskustaan syömään johonkin kivaan ravintolaan, ja sitten tuttavan bändin keikkaa katsomaan toiseen ravintolaan. Emme olleet sopineet ryypiskelystä, alunperin suunnittelimme autolla menoa, mutta siitä ei sitten tullut mitään..

No, mies sitten kiskoi muutaman alkudrinksun liikaa sinä aikana kun laitoin itseäni kuntoon, ja oli ihan huppelissa kun menimme syömään. Tarjoilija ei saanut selvää hänen tilauksestaan koska soperteli, pudotti kolme haarukkaa lattialle huuteli tyhmyyksiä yms. Loppuilta meni sentään vähän paremmin, mutta fiilikseni oli tiessään.

Yhteisen illan oli tarkoitus lähentää meitä, koska olemme vähän etääntyneet rankan vauvavuoden takia.

Juu ei tosiaankaan lähentänyt. Vai olenko minä tiukkapipo? Miehen mielestä en osaa ottaa rennosti, stressaan kuulemma liikaa kaikesta, ja olen kireä. Mutta mielestäni ihanasta, lempeästä ja rakastavasta miehestä on lapsen ( ja arjen ) tultua alkanut uhkaavasti tulla huonokäytöksinen juntti, joka lisäksi huolehtii erittäin huonosti hygieniastaan, ellen huomauttele asiasta monta kertaa viikossa.

Seksielämäkin on ollut aika lamassa kuukausia, eikä se kyllä tätä menoa paranekaan. Itse yritän panostaa suhteeseen silloin kun vaativan lapsen hoidolta on aikaa, mutta ne yritykset ovat yleensä turhia, niinkuin tämä yhteinen illanviettokin. Jos joskus olen vaikka laittanut illalla hyvää ruokaa ja laittanut itseni nätiksi, mies ei edes huomaa, syö vaan ja istuu internetissä,

En ole eroamassa, siitä ei ole kyse, rakkaus on vielä olemassa, joskin pinnan alla.

Mutta miten saisi suhteen elpymään taas?
 
Mitenhän se miehesi onnistuu istumaan internetissä?

Kuulostat niin kireältä, että arbuusissasi hiilikin muuttuu timantiksi. Lighten up, niin ehkä suhteellanne voi olla toivoa
 
Alkuperäinen kirjoittaja Dr kettu:
Mitenhän se miehesi onnistuu istumaan internetissä?

Kuulostat niin kireältä, että arbuusissasi hiilikin muuttuu timantiksi. Lighten up, niin ehkä suhteellanne voi olla toivoa

Hehheh, sinäpä se olet varsinainen sanaseppo. Kiitos mielettömän hyvistä neuvoista, alankin hiomaan arbuusisssani timantteja, niin tulemme rikkaiksi ja voimme palkata lastenhoitajan. :-)))
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:

grrr....olet niin kireä, että et osaa tarttua edes ilmiselvään provoon :D
 
Siis itse en nyt ymmärtänyt, minähän pilailin tuon provoilijan kustannuksella.:-O

Voi jeesus, eikös täällä saa asiallisia vastauksia, minun kirjoitukseni oli kyllä käsittääkseni ihan asiallinen, vaikkakin tosiaan olen aika stressaantunut ja kireä. Osaan minä silti vitsailla, ja on meillä miehen kanssa hyviäkin hetkiä. Tuo illanvietto meni vaan poskelleen, kun vähän niin kuin romanttiseksi olimme sen alunperin kaavailleet.
 
Meilläkin suhde väljähtynyt vauvavuoden aikana ja tottapuhuakseni en edes niinkään välitä. Kämppismeinigillä menty jo kuukausitolkulla eikä muutosta näköpiirissä. Niin se vaan on, lapsi muuttaa kaiken niin hyvässä kuin pahassakin. Se on tällaista elämää nyt.
 
ehkäpä mies tavallaan vahingossa veti itsensä noin tööttiin. siis ymmärrätköhän mitä tarkotan.. pitkään aikaan ei oo käyty yhdessä missään, ei oo juotu juomalla .. mopo karkaa helposti.
koittakaa sopii uus otto ilman alkoo seuraavaksi.kyllä se siitä ! =)
 
miten miehesi arvioi tuon alkudrinkkien määrän noin... onko hänkin ollut koko sinun raskaus ja imetysajan täysin juomatta? Eikö ole käynyt missään kavereitten kanssa tai ottanut muutamaa kotona. Itse kuolisin häpeään jos mieheni olisi niin kännissä ruokaravintolassa että sopertelisi puheissaan!!!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mites:
miten miehesi arvioi tuon alkudrinkkien määrän noin... onko hänkin ollut koko sinun raskaus ja imetysajan täysin juomatta? Eikö ole käynyt missään kavereitten kanssa tai ottanut muutamaa kotona. Itse kuolisin häpeään jos mieheni olisi niin kännissä ruokaravintolassa että sopertelisi puheissaan!!!

Pahoitteli kyllä kovasti, kuulemma täysin vahinko oli, eikä ole mikään juoppo tms.

Joo arvaa vaan häpesinkö..

Täytyy tosiaan ottaa jossain vaiheessa uusiksi, ja ilman alkoa ehdottomasti.
 
Kuka tahansa olisi kireä jos mies on syömään menenssä niin kännissä, ettei tarjoilija saa tilauksesta selvää... meillä ei olla tuossa kunnossa edes illan loppuessa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Kuka tahansa olisi kireä jos mies on syömään menenssä niin kännissä, ettei tarjoilija saa tilauksesta selvää... meillä ei olla tuossa kunnossa edes illan loppuessa.

Kiitokset sinulle, samaa mieltä olen.:-)
 
Sulla oli jo lähtötilanteessa liian suuret odotukset yhteisestä ajastanne. Sitten ne odotukset eivät toteutuneet niin pettymyshän siitä sitten tuli. Voihan olla että miehelläsikin on ollut jotkut odotukset illan vietosta ja häntä "jännitti" illan vietto. Ja sit se menikin överiksi. Kaikkein parasta olisi kun voisitte lähteä ilman kauheita järjestelyitä (tietysti lapsen vahti) suht pikaisesti (ei viikkojen suunnitelmia) ja menisitte alussa johonkin kumpaakin aidosti kiinnostavaan tapahtumaan (lätkämatsi, keilaus, teatteri, ikkunashoppailu jne..) niin ilmapiiri vapautuu ja sitten loppuillaksi syömään jne...
 
Kannattaisiko viettää vähän enemmän aikaa kahdestaan? Mä olisin tukehtunut, jos vasta 9kk:n iässä olisi päästy viettämään aikaa kahdestaan:o Useammin ja aikaisemmin. Ei ihme jos menee vähän huonosti. Ei liian suuria odotuksia, äläkä ainakaan ala latelemaan sääntöjä tyyliin" ens kerralla sit et sitä ja tätä, narinari", niin kuin joku ehdotti. Se vain ärsyttää.

Tosin, mä ihmettelen kyllä tuollaisa miestäkin, vissiin silläkin olis tarvetta omalle ajalle ja käydä vähän useammin jossain, jos se purkautuu tuolla tavalla. Onneks mulla ei ole tuollaista:D
 
Alkuperäinen kirjoittaja kjkjl:
Sulla oli jo lähtötilanteessa liian suuret odotukset yhteisestä ajastanne. Sitten ne odotukset eivät toteutuneet niin pettymyshän siitä sitten tuli. Voihan olla että miehelläsikin on ollut jotkut odotukset illan vietosta ja häntä "jännitti" illan vietto. Ja sit se menikin överiksi. Kaikkein parasta olisi kun voisitte lähteä ilman kauheita järjestelyitä (tietysti lapsen vahti) suht pikaisesti (ei viikkojen suunnitelmia) ja menisitte alussa johonkin kumpaakin aidosti kiinnostavaan tapahtumaan (lätkämatsi, keilaus, teatteri, ikkunashoppailu jne..) niin ilmapiiri vapautuu ja sitten loppuillaksi syömään jne...

Ikkunashoppailuhan se vasta jännää ja kivaa onkin. Jeesus, mikä ehdotus!:D:D

Alkuperäinen kirjoittaja yksityiskohta:

;) Kävelylenkkiä tässä vissin haettiin...

Liian suuria odotuksia? Olettaa että mies on sen verran selvinpäin että selviytyy ruoantilauksesta. Millaisia miehiä teillä oikein? Onko selvinpäin olo jonkinlainen erikoissuoritus?

Jos ap olisi ollut itse sellaisessa kunnossa, että tarjoilija ei olisi saanut selvää tilauksesta, lisäksi huudellut tyhmyyksiä olisi mies takuulla ollut "kireä ja stressaantunut". Olettaen että ruokailupaikka on jokin muu kuin lähiön räkäläbaari.
 
Miehes yksinkertaisesti halus nollata! Ei se pitkän kuivan kauden jälkeen välttämättä ole huono asia. Päästä miehes ihmeessä joskus yksinkin tai kavereiden kanssa ulos niin ei tarvitse yhteistä iltaanne pilata noin. Toisaalta jos parikin tuntia valmistaudut niin en yhtään ihmettele että noin kävi. Äärettömän raskasta aikaa elätte joten noita voi sattua. Älä ota liikaa stressiä vaan USKO MIESTÄS JA RELAA!!!!!
 
Ohhooo! Mieheltä sangen tökeröä käytöstä. Parin ekan rivin perusteella odotin, että isovanhemmat aloittivat soittelurumban jo ennen kuin ruoka oli tullut pöytään. Mutta joo, jos mieskään ei ole pitkiin aioihin ottanut niin sit antaisin mennä. Uusi yritys. Jos sama toistuu ni on jo huolestuttavaa. Toivotaan, että täl kertaa ottaa sinutkin huomioon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Joko miehesi on pieni hippiänen, joka ei kestä vähääkään viinaa tai sitten sinä laittauduit tuntitolkulla, jotta ukko kerkis tempasta kunnon kännit.

mahtava neuvo! :laugh: :laugh:

mieki luulen että molemmilla oli ehkä tosi suuret odotukset illalle. ja miehes saatto olla vähän hermostunukki ja siksi otti sitä drinksua vähän enemmänki.

mutta mie en ymmärrä että jos ollaan menossa kahestaan jonnekki syömään ja iltaa istumaan niin pakkoko se on yleensä mitään ottaa ENNEN ruokailua???

Alkuperäinen kirjoittaja Nyynä:

En minä tuossa mitään neuvoja antanut.

meillä kanssa kiva vapaailta kalliissa ravintolassa ja hotellissa vaihtui siihen että mies kaatoi punaviinipullon pöytään, kiukutteli sitten loppuruokailun minulle ja lopulta sammui hotellihuoneen sängylle ja kuorsasi loppuyön. Minä sitten pesin punaviiniä miehen puvusta ja kattelin telkkaria pylvässängyllä loppuillaan yksin ja nielin kyyneliä.

Odotin tuolloin muuten neljättä yhteistä lastamme enkä itse juonut mitään. kuka pistää paremmaksi?
 
Yhteistyössä