[QUOTE="Annika";26752419]Kyllä elää voi pienten lastenkin kanssa, kyllä nekin joskus nukkuu.. Ja voi matkustella lasten kanssa jne.
Jos saat lapset vasta nelikymppisinä olet ehkä 70 kun saat lapsenlapsia, miltä se sinusta tuntuu? Halutkomosallistua myös lastenlasten elämään. Minkä ikäisiä teidän omatvanhemmat ovat? jos ovat nyt tyyliin kuuskymppisiä,niin nyt he jaksavat varmasti vielä teidän elämään osallistua ja ehkä autella, 5-10 vuoden kuluttua hei ehkä ovat niin vanhoja että he ennemminkin tarviivat auttajaa.
Ootko miettiny mitä teille merkitsisi kokonaan lapsettomaksi jääminen? Onko se vaihtoehto? Entä se että yritätte lasta ja epäonnistutte ja päädytte adoptoimaan 40-vuotiaina? Mielstäni jos tiedätte että jokatapauksessa et halua jäädä lapsettomaksi niin kannattaa aloittaa yrittäminen heti.[/QUOTE]
Itseasiasa oon samaa mieltä. Jos lapsia haluaa ja on varma että nykyinen puoliso on se jonka kanssa niitä haluaa, aloittaisin yrittämisen, Itsekin olen 30-v. ja kaveripiirissä on PALJON lapsettomuutta, me yritimme "vain" reippaan vuoden ennen onnistunutta raskautta, eli ehdimme yrittämisen aloittamisen jälkeen olla ja mennä vapaasti vielä 2 vuotta (mulla oli onneksi helppo raskaus, joka ei estänyt ulkomaanreissuja tms.). Lapsensaanti ei koskaan ole sellainen projekti, että "ensi keväänä olisi kiva saada vauva", vaan ne tulevat tai ovat tulematta kunhan vain luvan antaa.
Totta kai lapsi sitoo, mutta näin pari kuukautisen äitinä vain sanoa että kyllä tuota ukkoa ehti näkemään paljon enemmän kuin töissä ollessa ja tulee tehtyä asioita enemmän kahdestaan - tai siis kolmistaan. Jos vauva ei ole koliikki, voi sen kanssa tehdä vaikka mitä jo näin pienenäkin, kunhan on valmis julki-imettämään. Isä voi ruokkia pullosta tarvittaessa ja myöhemmin voi lapsen laittaa mummolaankin välillä.
Mielestäni lapsen saamisen suruja korostetaan aina liikaa, kyllä se ilo on niihin nähden moninkertainen. En minäkään ollut sataprosenttisen varma olisiko musta äidiksi ja jaksaisinko lapsen kanssa - on ihan normaalia ja tervettä kyseenalaistaa asia. Nyt ajattelen, että miksen tehnyt tätä jo aiemmin.
En tedä mikä on se "nuoruus" joka sulta on jäänyt elämättä, mutta jos tykkääte olla kotona ja tehdä asioita kahdestaan, niin kyllä kai sinne kotiin mahtuu kolmaskin? Totta kai sillä ehdolla, että todella elämänne suunnitelmiin kuuluu todella jossain vaiheessa se lapsi. Itse elin aika menevää elämää enen lasta, mutta elämänmuutos ei silti ole ollut mitenkään kauhea.
