Okei, tuossa lueskelin täältä useammankin keskustelun ja ajattelin sitten jakaa omankin tilanteeni.
Ollaan suhteellisen tuore pariskunta, vajaa 2v on yhteiseloa takana, mutta paljon on tehty ja tottakai tekemättäkin on. Ikäeroa 4v, itse kolmissakymmenissä, nainen nuorempi. Itsellä pari muksua, puolisolla yksi + yksi on tulossa maailmaan.
Tilanne on siis tämä, vähän samaa tyyliä kun julpertin ketjussa, siitä sainkin pontta kirjoittaa.
Voisi muotoilla vähän samoin, että raivoaminen pilaa kaiken. Otetaan esimerkkinä viimeisin tilanne; On mennyt oikeasti tovin jo ihan hyvin, huomiota annettu puolin ja toisin ja ollut kaikki hyvin. No sitten, puoliso yhtenä iltana tuumaa, että etpä se sinäkään panosta tähän suhteeseen yhtään, hän on tehnyt kaiken. Noh ei se ihan noin kuitenkaan mene, ok, hän panosti viimeaikoina omasta mielestään todella paljon, mutta siis ei se panostamista ollut, ennemminkin normaalia kahden rakastuneen ihmisen elämää.
Jos nyt otetaan esimerkkinä jokapäiväistä omaa toimintaani, joka työpäivä toivotan mukavaa työpäivää joko kasvotusten (yleensä tuumaa että joopa joo niinpä niin) tai tekstiviestillä (ei vastaa koskaan) lisättynä vaikka pieni suukkohymiö tms. Kotiin kun tulen, tervehdin iloisesti ja pyrin halaamaan tai antamaan edes pienen kosketuksen, kommentti tähän on puolisolta älä hinkuta. Jos on töissä ja itse vapaalla, teen aina ruuan valmiiksi, että pääsee valmiiseen pöytään, yleensä vilkaisee ja ei huomioi sitä millään tavalla (kannustaa todella panostamaan). Illalla toivottelen hyvät yöt ja sipaisen kevyesti, en muista milloin olisi vastannut mitään. Omat muksut ei asu saman katon alla, joten tottakai kiinnostaa miten menee päivähoitoasiat + isävierailut puolison muksulla (josta välitän kun omistani), tähän tuli viimeisin kommentti kun sitä kysyin eräältä vkl:ta: Mitä se SINUN elämään vaikuttaa?
Noh tänä hyvänä aikana puolison toimet olivat juuri vastaavia, ruoka oli valmiina, seksiäkin oli, kosketusta, asioiden todellista jakamista arkipäiväisten asioiden hoitamista.
Sitten tuumaa minulle, että et panosta meihin? En tiedä, olenko väärässä mutta mielestäni tässä on joku mielipide-ero nyt meneillään, voin olla väärässäkin. Olen itse töissä toisella paikkakunnalla, mutta parhaani mukaan (myös jaksamisen mukaan 10-15h työpäivät) kuljen kotiin aina kun mahdollista. Noh tämä keskustelu käytiin tässä vastikään. Päätin sitten, että yllätän kun menen kotiin ja teen jotakin kivaa kun toinen oli iltavuorossa. Noh siivosin, tein lumityöt, lämmitin taloa, laitoin vähän kynttilöitä + hänen lempimusiikkiaan, kokkasin vähän suolaista ja makeaa iltapalaa ja panostin oikeasti itseenikin. Noh hän tulee töistä, tervehdin iloisesti ja oikeast kaipauksen kera, ei vastannut. Pyysin käymään pöytään viettämään kahdenkeskistä iltaa ja syömään vähän iltapalaa, tuumasi vaan tuimasti: Ei tortut ole iltapalaa (tarjolla oli lämmintä ruokaa + suolaista omatekemää piirakkaakin) ja meni suihkun kautta tuijottamaan jotakin sarjaa läppäriltä. Lämmittipä sydäntä. Noh meni tovi ja kuulin hänen nousevan ylös ja eikun jääkaapille ja kasa voileipiä ja takaisin läppärin ääreen. Tuntui jo oikeasti pahalta. Ja kun tämä ei ole ainoa kerta, itseasiassa vastaavia tekoja olen tehnyt viimeisen vuoden aikana lähemmäs kymmenen kertaa, KERTAAKAAN ei ole kelvannut. Lainatakseni häntä "et panosta meihin yhtään".
Illalla koitin mennä puhumaan asioista, tiuskaisi, että meinaatko siihen tulla hälisemään? Enpä sitten mennyt. Illalla koitti käydä sanomassa, että olisi sauna lämpimänä jos kiinnostaisi (tottakai itse oli jo käynyt), kun olin nukkumassa toisessa huonessa, kuulin kyllä, mutten kommentoinut enää mitään, tuntui jo niin pahalta. Noh, lähdin yöllä töihin ja tulin päivällä sitten takaisin. Kannoin puut ja tein toista tuntia pihalla lumitöitä, oli niin paljon ettei saanut edes autoa pihalle, ei kiitoksen sanaa kun töistä kotiutui. Noh, näytti jo että olisi rauhoittunut kun iltasella pyysi lähdetäänkö ajelulle? Itse innostuin asiasta ja sitä sitten lähdettiin, noh, pyysi sitten eri musiikkia, vaihdoin, kuului että vaihda, vaihdoin uudelleen kuului että vaihda, sanoin sitten rauhallisella äänellä, että kerro mitä haluat kuulla niin vaihdan, ei tarvitse turhaan hokea vaihtamista, tuumasi et kotiin takasi ja heti. Lähti sitten itsekseen ajelulle.
Tämä tämmöisenä pintaraapaisu-esimerkkinä asiaan, itse oikeasti annan huomioita, hellyyttä, kosketuksia, seksiä, noh nämä asiathan on oikeasti niin, että kelpaavat kun HÄNELLE sattuu sopimaan, ei muulloin. Seksin aloitteestakin teki numeron, että miksi et tee? Ei varmasti olisi seksiä jos hän ei tekisi aloitetta. Noh sanotaanko näin, että aiheesta oli puhetta alkuvuodesta ja päätin silloin oikeasti usean aloitteen jälkeen, että turha edes kokeilla. Esimerkkikommentteja, mitä luulet tekeväsi? Anna olla, Älä koske, Ei kiinnosta sun vikittelyt, jne.
Tuo melkein kuukauden hyvä jakso oli pisin tälle vuotta ollut.
Oikeastaan kaikki mitä teen meidän ja hänen hyväkseen ei riitä tai on väärin, puhuu väillä niin epäkunnioittavaan sävyyn kun olla ja voi, väittää rakastavansa, alan jo epäillä sitä.
Toinen esimerkki vastikään tapahtuneesta:
Teen sellaista työtä, mikä alkaa toisella paikkakunnalla 04.00 aamuyöllä ja asumme vähän kauempana, joten pitää lähteä viimeistään puoli 3 ajamaan töihin. Noh, olin ollut töissä ja ajoin kotiin, en saanut nukkua päikkäreitä, kun piti kantaa puut ja käyttää koira ulkona + tehdä tyttärelle iltapalat, hän tyytyväisenä vapaalla ja nukkui makkarissa huutaen ohjeita. Noh, päätin sitten laittaa nukkumaan, noh pääsin sänkyyn alkoi kuulua hiero, hiero. Sanoin etten jaksa, edellisen yön 2h yöunet painaa, hän kun on itsepäinen potki minut lattialle hokien samaa. En oikeasti jaksanut alkaa riitelemään, niin hieroin sitten lähemmäs 2h häntä. Sain nukuttua 1,5h ja reippaana töihin. Jotenkin tuntuu, että hirveästi minun jaksamista ajateltiin? Noh tämä toistui kahtena päivänä eri muodossa. Ok sain sentään halauksen ja ruoka oli yhtenä päivänä valmiina, mutta ei se korvaa sitä, että pelotti jo ajaa töihin ajamaan autoa. Seuraava vkl olikin sitten lapsivkl ja ajattelin nukkua pitkään, miten kävi, hän ei tehnyt elettäkään kun muksut heräsivät, (tuli valvottua taas 00 asti) itsehän se piti nousta paimentamaan ennen seitsemää. Toinen veteli sikeitä 12.00 asti ja kehtasi sitten tiuskia vielä lapsille kun olivat pitäneet meteliä. Hän painottaa aina sitä, että lapset menevät AINA edelle muuta.
Rakastan tätä naista niin syvästi kuin voi olla, sanoi silloin aikojen alussa, että tulee varmasti aina se huonokin hetki, nojoo 11kk/12kk on sitä huonoa. Tätä kirjoittaessani hän juuri nousi sängystä ylös, ei vaivatunut vastaamaan kun tervehdin ja koetin jutella.
Voisin jatkaa tätä tarinaa enemmänkin, mutta ei sitä kukaan jaksaisi lukea. Ehkä hurjimman pommin pudotti appiukko alkuviikosta sanomalla, että "tytön pitäisi miettiä mitä tekee, hän on sivusta seurannut ja sinulla katkeaa kamelin selkä alle vuoteen, jossei ymmärrä muuttaa tapojaan".
Mitä tässä tekisi? Ottaa helvetin kipeä ero, vai antaa maistaa täysin omaa lääkettään? Vai pitääkö uhrata itseäni ja polttaa itseni täysin loppuun hänen tahtojensa takia? Oppisiko sitten? En tiedä.
Ollaan suhteellisen tuore pariskunta, vajaa 2v on yhteiseloa takana, mutta paljon on tehty ja tottakai tekemättäkin on. Ikäeroa 4v, itse kolmissakymmenissä, nainen nuorempi. Itsellä pari muksua, puolisolla yksi + yksi on tulossa maailmaan.
Tilanne on siis tämä, vähän samaa tyyliä kun julpertin ketjussa, siitä sainkin pontta kirjoittaa.
Voisi muotoilla vähän samoin, että raivoaminen pilaa kaiken. Otetaan esimerkkinä viimeisin tilanne; On mennyt oikeasti tovin jo ihan hyvin, huomiota annettu puolin ja toisin ja ollut kaikki hyvin. No sitten, puoliso yhtenä iltana tuumaa, että etpä se sinäkään panosta tähän suhteeseen yhtään, hän on tehnyt kaiken. Noh ei se ihan noin kuitenkaan mene, ok, hän panosti viimeaikoina omasta mielestään todella paljon, mutta siis ei se panostamista ollut, ennemminkin normaalia kahden rakastuneen ihmisen elämää.
Jos nyt otetaan esimerkkinä jokapäiväistä omaa toimintaani, joka työpäivä toivotan mukavaa työpäivää joko kasvotusten (yleensä tuumaa että joopa joo niinpä niin) tai tekstiviestillä (ei vastaa koskaan) lisättynä vaikka pieni suukkohymiö tms. Kotiin kun tulen, tervehdin iloisesti ja pyrin halaamaan tai antamaan edes pienen kosketuksen, kommentti tähän on puolisolta älä hinkuta. Jos on töissä ja itse vapaalla, teen aina ruuan valmiiksi, että pääsee valmiiseen pöytään, yleensä vilkaisee ja ei huomioi sitä millään tavalla (kannustaa todella panostamaan). Illalla toivottelen hyvät yöt ja sipaisen kevyesti, en muista milloin olisi vastannut mitään. Omat muksut ei asu saman katon alla, joten tottakai kiinnostaa miten menee päivähoitoasiat + isävierailut puolison muksulla (josta välitän kun omistani), tähän tuli viimeisin kommentti kun sitä kysyin eräältä vkl:ta: Mitä se SINUN elämään vaikuttaa?
Noh tänä hyvänä aikana puolison toimet olivat juuri vastaavia, ruoka oli valmiina, seksiäkin oli, kosketusta, asioiden todellista jakamista arkipäiväisten asioiden hoitamista.
Sitten tuumaa minulle, että et panosta meihin? En tiedä, olenko väärässä mutta mielestäni tässä on joku mielipide-ero nyt meneillään, voin olla väärässäkin. Olen itse töissä toisella paikkakunnalla, mutta parhaani mukaan (myös jaksamisen mukaan 10-15h työpäivät) kuljen kotiin aina kun mahdollista. Noh tämä keskustelu käytiin tässä vastikään. Päätin sitten, että yllätän kun menen kotiin ja teen jotakin kivaa kun toinen oli iltavuorossa. Noh siivosin, tein lumityöt, lämmitin taloa, laitoin vähän kynttilöitä + hänen lempimusiikkiaan, kokkasin vähän suolaista ja makeaa iltapalaa ja panostin oikeasti itseenikin. Noh hän tulee töistä, tervehdin iloisesti ja oikeast kaipauksen kera, ei vastannut. Pyysin käymään pöytään viettämään kahdenkeskistä iltaa ja syömään vähän iltapalaa, tuumasi vaan tuimasti: Ei tortut ole iltapalaa (tarjolla oli lämmintä ruokaa + suolaista omatekemää piirakkaakin) ja meni suihkun kautta tuijottamaan jotakin sarjaa läppäriltä. Lämmittipä sydäntä. Noh meni tovi ja kuulin hänen nousevan ylös ja eikun jääkaapille ja kasa voileipiä ja takaisin läppärin ääreen. Tuntui jo oikeasti pahalta. Ja kun tämä ei ole ainoa kerta, itseasiassa vastaavia tekoja olen tehnyt viimeisen vuoden aikana lähemmäs kymmenen kertaa, KERTAAKAAN ei ole kelvannut. Lainatakseni häntä "et panosta meihin yhtään".
Illalla koitin mennä puhumaan asioista, tiuskaisi, että meinaatko siihen tulla hälisemään? Enpä sitten mennyt. Illalla koitti käydä sanomassa, että olisi sauna lämpimänä jos kiinnostaisi (tottakai itse oli jo käynyt), kun olin nukkumassa toisessa huonessa, kuulin kyllä, mutten kommentoinut enää mitään, tuntui jo niin pahalta. Noh, lähdin yöllä töihin ja tulin päivällä sitten takaisin. Kannoin puut ja tein toista tuntia pihalla lumitöitä, oli niin paljon ettei saanut edes autoa pihalle, ei kiitoksen sanaa kun töistä kotiutui. Noh, näytti jo että olisi rauhoittunut kun iltasella pyysi lähdetäänkö ajelulle? Itse innostuin asiasta ja sitä sitten lähdettiin, noh, pyysi sitten eri musiikkia, vaihdoin, kuului että vaihda, vaihdoin uudelleen kuului että vaihda, sanoin sitten rauhallisella äänellä, että kerro mitä haluat kuulla niin vaihdan, ei tarvitse turhaan hokea vaihtamista, tuumasi et kotiin takasi ja heti. Lähti sitten itsekseen ajelulle.
Tämä tämmöisenä pintaraapaisu-esimerkkinä asiaan, itse oikeasti annan huomioita, hellyyttä, kosketuksia, seksiä, noh nämä asiathan on oikeasti niin, että kelpaavat kun HÄNELLE sattuu sopimaan, ei muulloin. Seksin aloitteestakin teki numeron, että miksi et tee? Ei varmasti olisi seksiä jos hän ei tekisi aloitetta. Noh sanotaanko näin, että aiheesta oli puhetta alkuvuodesta ja päätin silloin oikeasti usean aloitteen jälkeen, että turha edes kokeilla. Esimerkkikommentteja, mitä luulet tekeväsi? Anna olla, Älä koske, Ei kiinnosta sun vikittelyt, jne.
Tuo melkein kuukauden hyvä jakso oli pisin tälle vuotta ollut.
Oikeastaan kaikki mitä teen meidän ja hänen hyväkseen ei riitä tai on väärin, puhuu väillä niin epäkunnioittavaan sävyyn kun olla ja voi, väittää rakastavansa, alan jo epäillä sitä.
Toinen esimerkki vastikään tapahtuneesta:
Teen sellaista työtä, mikä alkaa toisella paikkakunnalla 04.00 aamuyöllä ja asumme vähän kauempana, joten pitää lähteä viimeistään puoli 3 ajamaan töihin. Noh, olin ollut töissä ja ajoin kotiin, en saanut nukkua päikkäreitä, kun piti kantaa puut ja käyttää koira ulkona + tehdä tyttärelle iltapalat, hän tyytyväisenä vapaalla ja nukkui makkarissa huutaen ohjeita. Noh, päätin sitten laittaa nukkumaan, noh pääsin sänkyyn alkoi kuulua hiero, hiero. Sanoin etten jaksa, edellisen yön 2h yöunet painaa, hän kun on itsepäinen potki minut lattialle hokien samaa. En oikeasti jaksanut alkaa riitelemään, niin hieroin sitten lähemmäs 2h häntä. Sain nukuttua 1,5h ja reippaana töihin. Jotenkin tuntuu, että hirveästi minun jaksamista ajateltiin? Noh tämä toistui kahtena päivänä eri muodossa. Ok sain sentään halauksen ja ruoka oli yhtenä päivänä valmiina, mutta ei se korvaa sitä, että pelotti jo ajaa töihin ajamaan autoa. Seuraava vkl olikin sitten lapsivkl ja ajattelin nukkua pitkään, miten kävi, hän ei tehnyt elettäkään kun muksut heräsivät, (tuli valvottua taas 00 asti) itsehän se piti nousta paimentamaan ennen seitsemää. Toinen veteli sikeitä 12.00 asti ja kehtasi sitten tiuskia vielä lapsille kun olivat pitäneet meteliä. Hän painottaa aina sitä, että lapset menevät AINA edelle muuta.
Rakastan tätä naista niin syvästi kuin voi olla, sanoi silloin aikojen alussa, että tulee varmasti aina se huonokin hetki, nojoo 11kk/12kk on sitä huonoa. Tätä kirjoittaessani hän juuri nousi sängystä ylös, ei vaivatunut vastaamaan kun tervehdin ja koetin jutella.
Voisin jatkaa tätä tarinaa enemmänkin, mutta ei sitä kukaan jaksaisi lukea. Ehkä hurjimman pommin pudotti appiukko alkuviikosta sanomalla, että "tytön pitäisi miettiä mitä tekee, hän on sivusta seurannut ja sinulla katkeaa kamelin selkä alle vuoteen, jossei ymmärrä muuttaa tapojaan".
Mitä tässä tekisi? Ottaa helvetin kipeä ero, vai antaa maistaa täysin omaa lääkettään? Vai pitääkö uhrata itseäni ja polttaa itseni täysin loppuun hänen tahtojensa takia? Oppisiko sitten? En tiedä.