F
finmen
Vieras
Hei
olen seurustellut 2007 vuodesta alkaen saman kumppanin kanssa. Tutustuttiin aikana jolloin molemmat opiskelivat, vaikka eri kaupungeissa. Opiskelujeni jälkeen muutettiin samaan kaupunkiin yhteiseen asuntoon. Joka on periaattessa mun kirjoissa kun vuokralla asutaan.Tyttöystäväni osoite/kirjat on virallisesti vielä hänen omaan kotiinsa vaikka tässä jo 2008 vuodesta asti ollaan oltu saman katon alla. Hän tekee hoitotyötä 3-vuorossa joten elämä pyörii aika paljon työvuorojen perusteella.
Itse olen tässä 2010 syksystä alkaen opiskellut paikallisessa AMK:ssa. Tässä useamman vuoden kuluessa on ruvennut miettimään, että vaikka kaikki on periaattessa hyvin. Niin onko hän sittenkään oikea henkilö minulle?. Tiedän että ei arki ole niin ruusuista kun kuvitellaan mutta voisiko se edes joskus olla sellaista?. Tietysti hyviä hetkiä on mutta ehkä liian vähän.
Omat vanhempani/perheeni ja sukulaiset asuvat toisella puolella suomea 600 km:n päässä joten siellä tulee käytyä harvoin. Nyt ennen joulua kysenlin tyttöystävältäni että mitähän aikoo jouluna tehdä yms.. Tuli useampi kuukaus ennen joulua vastaus että töissä. No ymmärrän sen toisaalta ihan hyvin. Toivoin että olisi joulu vietetty yhdessä mutta näyttää hyvin epätodennäköiseltä.
Itse haluaisin käydä hänen kanssaan vanhempien ja sukulaisten luona mutta se on mahdotonta työvuoroista johtuen. Joten ehdotin että mitäs jos olisin joulun täällä etelässä kanssasi, Niin sain vastauksesi tuhinaa ja tuisketta että "mitä sinä täällä teet kun minä olen töissä", Vastasin että onhan sinulla kaksi kolmenpäivän pituista vapaata vaikka sen rikkookin pari työvuoroa.
Ehdotin myös että voisimme olla vaan kahdestaan ja nauttia olosta. Mutta jotenkin se ei saanut sellaista tulta alleen jonka olisin toivonut. Ehdotin myös että jos haluat niin voidaan mennä risteilylle tai jotain, Mutta siihen tuli ehdoton ei. Joten sovittiin että katsotaan miten edetään.
Tyttöystäväni on kovin työkeskeinen joten hänelle työn hyvin hoitaminen on kunniakysymys mikä näkyy siinä että kesken jääneitä työasioita hoidettaan spostilla, textareillla ja puhelimella iltaisin ja viikonloppuisin kotona työkavereiden kanssa. Loppu aika menee käsitöiden tai tietokoneen parissa.
Olisin toivonut että ylipuolen vuoden aherruksen jälkeen olisimme yhdessä pitäneet yhteistä "laatuaikaa ja keskittyneet toisiimme" mutta tämä tuntuu mahdottomalta ajatukselta ilmeisesti. Olen kysynyt silloin tällöin että rakastatko mua ja onko kaikki hyvin, oletko tyytyväinen tähän suhteeseen. Vastaukseksi tulee että "joo on, rakastan sua". Eikä se seksielämäkään omasta mielestäni mitenkään liian aktiivista ole. Viime aikoina olen alkanut olemaan vähän passiivinen enkä enää tee aloitetta niin helposti kun olen saanut ymmärtää että ei nyt ja yms..
Tunnen itseni aika tyhjäksi. Välillä kysyn itseltäni onko hän oikea minulle? ja olenko minä oikea hänelle?. Miksi yhteisien lomien ja muiden vapaiden suunnittelu on niin vaikeaa?. Ja haluaako hän yhteisiä lomia/vapaita. Meillä ei ole tällä hetkellä mitään yhteistä harrastusta vaikka sitä olen hieno varaisesti ehdottanut.. Esim lenkkeilyä tai laskettelua tai jotain. Tyttöystäväni elämässä ehkä merkittävin persoona on hänen äitinsä jonka kanssa hän on tiivisti yhteydessä, koska isä kuoli kun oli pieni ja sisar asuu 200 km:n päässä toisella paikkakunnalla ja sisarella on oma perhe sekä elämä.
Jotenkin tuntuu että merkitsenkö minä hänelle miten paljon? ja mistä hän unelmoi? Jotenkin tunnen itseni ulkopuoliseksi hänen elämään vaikka tässä yhdessä ollaankin oltu ja saman katonalla nukutaan.
olen seurustellut 2007 vuodesta alkaen saman kumppanin kanssa. Tutustuttiin aikana jolloin molemmat opiskelivat, vaikka eri kaupungeissa. Opiskelujeni jälkeen muutettiin samaan kaupunkiin yhteiseen asuntoon. Joka on periaattessa mun kirjoissa kun vuokralla asutaan.Tyttöystäväni osoite/kirjat on virallisesti vielä hänen omaan kotiinsa vaikka tässä jo 2008 vuodesta asti ollaan oltu saman katon alla. Hän tekee hoitotyötä 3-vuorossa joten elämä pyörii aika paljon työvuorojen perusteella.
Itse olen tässä 2010 syksystä alkaen opiskellut paikallisessa AMK:ssa. Tässä useamman vuoden kuluessa on ruvennut miettimään, että vaikka kaikki on periaattessa hyvin. Niin onko hän sittenkään oikea henkilö minulle?. Tiedän että ei arki ole niin ruusuista kun kuvitellaan mutta voisiko se edes joskus olla sellaista?. Tietysti hyviä hetkiä on mutta ehkä liian vähän.
Omat vanhempani/perheeni ja sukulaiset asuvat toisella puolella suomea 600 km:n päässä joten siellä tulee käytyä harvoin. Nyt ennen joulua kysenlin tyttöystävältäni että mitähän aikoo jouluna tehdä yms.. Tuli useampi kuukaus ennen joulua vastaus että töissä. No ymmärrän sen toisaalta ihan hyvin. Toivoin että olisi joulu vietetty yhdessä mutta näyttää hyvin epätodennäköiseltä.
Itse haluaisin käydä hänen kanssaan vanhempien ja sukulaisten luona mutta se on mahdotonta työvuoroista johtuen. Joten ehdotin että mitäs jos olisin joulun täällä etelässä kanssasi, Niin sain vastauksesi tuhinaa ja tuisketta että "mitä sinä täällä teet kun minä olen töissä", Vastasin että onhan sinulla kaksi kolmenpäivän pituista vapaata vaikka sen rikkookin pari työvuoroa.
Ehdotin myös että voisimme olla vaan kahdestaan ja nauttia olosta. Mutta jotenkin se ei saanut sellaista tulta alleen jonka olisin toivonut. Ehdotin myös että jos haluat niin voidaan mennä risteilylle tai jotain, Mutta siihen tuli ehdoton ei. Joten sovittiin että katsotaan miten edetään.
Tyttöystäväni on kovin työkeskeinen joten hänelle työn hyvin hoitaminen on kunniakysymys mikä näkyy siinä että kesken jääneitä työasioita hoidettaan spostilla, textareillla ja puhelimella iltaisin ja viikonloppuisin kotona työkavereiden kanssa. Loppu aika menee käsitöiden tai tietokoneen parissa.
Olisin toivonut että ylipuolen vuoden aherruksen jälkeen olisimme yhdessä pitäneet yhteistä "laatuaikaa ja keskittyneet toisiimme" mutta tämä tuntuu mahdottomalta ajatukselta ilmeisesti. Olen kysynyt silloin tällöin että rakastatko mua ja onko kaikki hyvin, oletko tyytyväinen tähän suhteeseen. Vastaukseksi tulee että "joo on, rakastan sua". Eikä se seksielämäkään omasta mielestäni mitenkään liian aktiivista ole. Viime aikoina olen alkanut olemaan vähän passiivinen enkä enää tee aloitetta niin helposti kun olen saanut ymmärtää että ei nyt ja yms..
Tunnen itseni aika tyhjäksi. Välillä kysyn itseltäni onko hän oikea minulle? ja olenko minä oikea hänelle?. Miksi yhteisien lomien ja muiden vapaiden suunnittelu on niin vaikeaa?. Ja haluaako hän yhteisiä lomia/vapaita. Meillä ei ole tällä hetkellä mitään yhteistä harrastusta vaikka sitä olen hieno varaisesti ehdottanut.. Esim lenkkeilyä tai laskettelua tai jotain. Tyttöystäväni elämässä ehkä merkittävin persoona on hänen äitinsä jonka kanssa hän on tiivisti yhteydessä, koska isä kuoli kun oli pieni ja sisar asuu 200 km:n päässä toisella paikkakunnalla ja sisarella on oma perhe sekä elämä.
Jotenkin tuntuu että merkitsenkö minä hänelle miten paljon? ja mistä hän unelmoi? Jotenkin tunnen itseni ulkopuoliseksi hänen elämään vaikka tässä yhdessä ollaankin oltu ja saman katonalla nukutaan.