Elämän tarkoitus????

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Onni, rakkaus?? Onko ne asiat niin tärkeitä et tässä ainoassa elämässä kannattaa erota (lapsista huolimatta) miehestä ja lähteä katsomaan löytyisikö onni? Tässä suhteessa en ole (enkä usko ikinä enää olevani) onnellinen. Ja jos en onnea löydä miehestä, löydän sen kenties jostain muusta. Mutta nyt näen vain epätoivoa ja katkeruutta kun katson tulevaan.

Sekavaa.
 
Mä en suostu uskomaan moista. Ettei tällä kaikella paskalla sit loppuviimeksi ole mitään merkitystä. Tai no, eihän sillä ole. Mut koska tarkoitusta ei ole annettu, saako edes yrittää elää onnellisena? Vai marttyyrinä?

Tietenkin kannattaa elää elämänsä mieluummin hymyssä suin kuin hammasta purren. Jokainen hyvä hetki on ratkaiseva ja tärkeä sen hetken ja elettävänä olevan elämän kannalta. =)
 
Elämä itsessään on ihme ja tarkoitus. Mietipä sitä miksi on mahdollista, että nämä atomit ja molekyylit hakeutuvat toistensa seuraan muodostaakseen elämää, vaikka ympärillä olisi tilaa ihan vain olla itsekseen...
 
Joskus paras tapa tutustua toiseen on kun ottaa eron. Niin, mun mielestä huonoon suhteeseen ei kannata jäädä jos oma kasvu ihmisenä on uhattu. Jos toisessa on kaikki ok kunnossa, (ei ole perustavanlaatuisia sairauksia kuten alkoholismia tms.) ja löytyy fyysistä vetovoimaa pariskunnan väliltä voi toisen kanssa elää, mun mielestä. Joskus ongelmat tarvitsevat vaan kunnon niska-perseotteen, että ongelmat saadaan selvitettyä. Ja silloin ei auta, että syyllistää toisen koska muutos lähtee aina itsestä liikkeelle. Jos käy niin ettei toinen lähde mukaan kasvuun, on ero usein paikallaan. Miten teillä käy, sen tietää vain jos/kun asian eteen alkaa tekemään jotain.
 
Mä olen myös sitä mieltä, että elämän tarkoitus on elämä itse. Jokaisella ihmisellä on elämänsä tärkeät palaset hallussaan, joilla muokata elämäänsä tyydyttäväksi. Siispä sinäkin... tee mitä täytyy, että elämäsi on mielekästä.
 
Elämä itsessään on ihme ja tarkoitus. Mietipä sitä miksi on mahdollista, että nämä atomit ja molekyylit hakeutuvat toistensa seuraan muodostaakseen elämää, vaikka ympärillä olisi tilaa ihan vain olla itsekseen...

Niin kai... taidan olla itsekäs ja epäkiitollinen kun en jaksa taivastella tuota asiaa ja pitää sitä olemiseni parhaana asiana riippumatta siitä miltä muuten tuntuu. Jotenkin se ei vaan riitä :(

Onko mulla siis oikeus omaa etuani tavoitellessa mullistaa muiden elämää, aiheuttaa surua (erosta johtuvaa siis)?
 
Niin kai... taidan olla itsekäs ja epäkiitollinen kun en jaksa taivastella tuota asiaa ja pitää sitä olemiseni parhaana asiana riippumatta siitä miltä muuten tuntuu. Jotenkin se ei vaan riitä :(

Onko mulla siis oikeus omaa etuani tavoitellessa mullistaa muiden elämää, aiheuttaa surua (erosta johtuvaa siis)?

Sinulla on velvollisuus omaa elämääsi kohtaan. Ei muiden. Olet saanut ihmeen ja sinun on mielestäni kunnioitettava sitä ja antaa sille ja itsellesi sen ansaitsema arvo. Joskus se on irtiotto. Joskus ei.
 
[QUOTE="vieras";24025684]Onni, rakkaus?? Onko ne asiat niin tärkeitä et tässä ainoassa elämässä kannattaa erota (lapsista huolimatta) miehestä ja lähteä katsomaan löytyisikö onni? Tässä suhteessa en ole (enkä usko ikinä enää olevani) onnellinen. Ja jos en onnea löydä miehestä, löydän sen kenties jostain muusta. Mutta nyt näen vain epätoivoa ja katkeruutta kun katson tulevaan.

Sekavaa.[/QUOTE]

samoja mietteitä ja samaa elämän tarkoitusta olen miettinyt ja myös onnen jakautumista. Ei ole helppoa elämä kaikilla! Itse vielä entinen koulukiusattu.
 
Suvun jatkaminen. Pitäis saada aikaan muutama jälkeläinen ja kasvattaa ne niin että niistä tulee siinä määrin kelvollisia yksilöitä että pystyvät edelleen jatkamaan sukua. Ja kaikki tämä niin että kaikki osallistuvat yhteiskunnan rakentamiseen asiallisella tavalla.
 
Kyllä elämässä pitää ajatella itseäänkin. Mä ainakin olin ihan ihmisraunio kun elin huonossa suhteessa ja hoidin yksin lapset, kodin yms. eikä aikaa itselle ollut, en edes ole saanut aikoihin nukuttua. Sitten kun lopulta erottiin, oli aika sen jälkeen toki vaikeaa, mutta ihmiset kyllä sopeutuu muutoksiin, myös lapset. Vaikuttaa että nekin on helpottuneita kun äiti ja isi ei koko ajan riitele enää
 
Joskus paras tapa tutustua toiseen on kun ottaa eron. Niin, mun mielestä huonoon suhteeseen ei kannata jäädä jos oma kasvu ihmisenä on uhattu. Jos toisessa on kaikki ok kunnossa, (ei ole perustavanlaatuisia sairauksia kuten alkoholismia tms.) ja löytyy fyysistä vetovoimaa pariskunnan väliltä voi toisen kanssa elää, mun mielestä. Joskus ongelmat tarvitsevat vaan kunnon niska-perseotteen, että ongelmat saadaan selvitettyä. Ja silloin ei auta, että syyllistää toisen koska muutos lähtee aina itsestä liikkeelle. Jos käy niin ettei toinen lähde mukaan kasvuun, on ero usein paikallaan. Miten teillä käy, sen tietää vain jos/kun asian eteen alkaa tekemään jotain.

Ulospäin ei mitään ongelmia. Tämä nykyinen tilanne on pitkällisen kehityskaaren tulos. Koen itse kasvaneeni paljon viimeisen 10 vuoden aikana. Mies taas mielestäni vähemmän. olemme henkisesti erittäin kaukana toisistamme. Fyysistä vetovoimaa en häneen tunne, päinvastoin, en voi kuvitella että sietäisin kosketustaankaan enää. Tilanne ollut paha ja pahentunut nyt vuoden aikana. Pohtinut olen asiaa ja eroa kauan. Mies ei ymmärrä kun yritän puhua, ei ehkä haluakaan. Luulee et tää menee pois kun siitä ei puhu.
 
Elää. Ei elämällä mitään tarkoitusta muuten ole. Ihminen syntyy ja kuolee ja kaikki sillä välillä tapahtuva on vaan täytettä ja ajankulua.


juuri näin. Miksi elämällä tarttis olla tarkoitus?

Mä haluan ainakin vaan elää elämäni siten kuin se menee. On onnea, on epäonnea. Sitkeyttä jolla vaikeudet voitetaan. Sitä että kuolinvuoteellaan voi hymyssä suin ajatella että ainakin tuli elämä elettyä. Tuli se lähto sitten milloin tahansa.
 
No... Mitäpä tohon sanois. Erottiin just muutama päivä takaperin, ilman mitään väkivalta-, alkoholismi- tmv. "painavaa" syytä. Meillä on kaksi pientä lasta jotka ovat kuitenkin molemmille henki ja elämä.

En osaa sanoa että "kannattiko", toivon vain että lasten suhteen saadaa asiat toimimaan mahdollisimman pehmeästi. Ja tällä hetkellä tilanne vaikuttaa erittäin hyvältä keskinäisen toimeentulemisen ja lasten kannalta.

Meinasin alkaa syömään masennukseen ja ahdistukseen lääkkeitä kun tuntui etten vaan enää kestä hetkeäkään. Eropäätöksen jälkeen olen kyllä surullinen, mutta en koe enää tarvitsevani mitään lääkkeitä. Tuntuu kuin koko maailma olisi levännyt harteilla ja nyt se on pois. Tunnen taas hengittäväni ja voimat palaavat uskomatonta vauhtia. Kerkesin kuitenkin olemaan ahdistunut jo pitkään.
 
Suvun jatkaminen. Pitäis saada aikaan muutama jälkeläinen ja kasvattaa ne niin että niistä tulee siinä määrin kelvollisia yksilöitä että pystyvät edelleen jatkamaan sukua. Ja kaikki tämä niin että kaikki osallistuvat yhteiskunnan rakentamiseen asiallisella tavalla.

Niin kylmää ja kliinistä. Kuin robotit. Velvollisuus ja vastuu ennen kaikkea. Nautinto on harvojen bonus, muut sulkekoon tunneälynsä ja tehköön niinkuin määrätty on.
 
No... Mitäpä tohon sanois. Erottiin just muutama päivä takaperin, ilman mitään väkivalta-, alkoholismi- tmv. "painavaa" syytä. Meillä on kaksi pientä lasta jotka ovat kuitenkin molemmille henki ja elämä.

En osaa sanoa että "kannattiko", toivon vain että lasten suhteen saadaa asiat toimimaan mahdollisimman pehmeästi. Ja tällä hetkellä tilanne vaikuttaa erittäin hyvältä keskinäisen toimeentulemisen ja lasten kannalta.

Meinasin alkaa syömään masennukseen ja ahdistukseen lääkkeitä kun tuntui etten vaan enää kestä hetkeäkään. Eropäätöksen jälkeen olen kyllä surullinen, mutta en koe enää tarvitsevani mitään lääkkeitä. Tuntuu kuin koko maailma olisi levännyt harteilla ja nyt se on pois. Tunnen taas hengittäväni ja voimat palaavat uskomatonta vauhtia. Kerkesin kuitenkin olemaan ahdistunut jo pitkään.

Tuo on minun mielestäni juuri sitä, että kunnioittaa omaa olemassa olemistaan ja elämäänsä.
 
  • Tykkää
Reactions: Kerpele
No... Mitäpä tohon sanois. Erottiin just muutama päivä takaperin, ilman mitään väkivalta-, alkoholismi- tmv. "painavaa" syytä. Meillä on kaksi pientä lasta jotka ovat kuitenkin molemmille henki ja elämä.

En osaa sanoa että "kannattiko", toivon vain että lasten suhteen saadaa asiat toimimaan mahdollisimman pehmeästi. Ja tällä hetkellä tilanne vaikuttaa erittäin hyvältä keskinäisen toimeentulemisen ja lasten kannalta.

Meinasin alkaa syömään masennukseen ja ahdistukseen lääkkeitä kun tuntui etten vaan enää kestä hetkeäkään. Eropäätöksen jälkeen olen kyllä surullinen, mutta en koe enää tarvitsevani mitään lääkkeitä. Tuntuu kuin koko maailma olisi levännyt harteilla ja nyt se on pois. Tunnen taas hengittäväni ja voimat palaavat uskomatonta vauhtia. Kerkesin kuitenkin olemaan ahdistunut jo pitkään.
Juuri noin mä tunnen. Ja juuri noin uskon et tuntisin eron koittaessa. Koen et se on ainoa pääsy eteenpäin. Olen jumissa, ahdingossa, umpikujassa. Epätoivoinen ja vihainen, voimaton, taistelen vaikka tiedän että häviän.
 
[QUOTE="Sad";24026179]Ihan samat fiilikset ap - täysin. Asiaa mutkistaa minulla vaan se että sydän on jo toisella ihmisellä; rakastan toista. :([/QUOTE]

Samoin. Mutta vaikka näin onkin, en voi laskea sen varaan. Jos laitan vastakkain nykyisen suhteen ja tulevaisuuden huonoimman skenaarion (yksinjääminen) valitsen silti jälkimmäisen. Ainakin olen antanut itselleni mahdollisuuden.
 
Elämän tarkoitus on itse matka eli se eletty/elettävä elämä Lenita Airiston sanomaa siteeraten.
Ja se on minusta hienosti sanottu!

Onnellisuus ei sinänsä ole elämän tarkoitus, mutta on onni, jos on onnellinen. JA sitä onnea ei kukaan ihmiselle tuo, vaan se on löydettävä itsestään. Onni syntyy elämän pienistä asioista ja onnen voi löytää joka päivä uudestaan! Ihminen yhdistää usein onnen, onnellisuuden rakkauteen ja parisuhteeseen, mutta se on niin paljon muutakin!
 

Similar threads

N
Viestiä
18
Luettu
5K
Aihe vapaa
JONSERED Karhunkantaja
J
G
Viestiä
2
Luettu
733
A
P
Viestiä
6
Luettu
2K
Perhe-elämä
vaahteran lehti
V
U
Viestiä
23
Luettu
6K
Perhe-elämä
Läheisyyttä kaipaava mies
L

Yhteistyössä