V
vieras
Vieras
Periaatteessa elämä aviomieheni kanssakin on ihan kunnossa: siis terveet, kouluikäiset lapset, molemmilla työpaikat, arki jo helpottanut lasten osalta, oma talo, mies kunnollinen siis kaikin puolin elämä pitäisi olla kunnossa.
Mutta olen jo vuosia sitten rakastunut toiseen mieheen. Ensin se oli ihastumista ja nyt en saa miestä enää millään pois mielestäni. Mies erosi vaimostaan noin vuosi sitten pitkän liiton jälkeen ja muutti toiselle paikkakunnalle asumaan. Ja nyt hänellä on uusi naisystävä.
Olen puhunut kunnolla muutaman kerran nyt miehen kanssa viimeisen vuoden aikana.Juuri ennen lähtöään mies oli kertonut minulle rakastuneensa minuun. Viimeksikin kun näimme puhuimme enemmän kuin koskaan kaikesta mahdollisesta. Kumpikaan ei pysty unohtamaan toista. Tuntui kun hän tuli vierelleni niin kuin hän olisi ollut se puuttuva pala itsestäni joka on hukassa.
En koskaan ole uskonut että ihminen voi sellaisen tunteen kokea! Aina olen sen luullut olevan vain elokuvien satua!
Oma oloni on niin ristiriitainen. Toisaalta en haluaisi loukata miestäni joka ei asiasta mitään tiedä ja joskus taas tuntuu että ei haittaa vaikka koko maailma tietäisi!
Luulin että kun en näe miestä, niin tunteeni haalistuisivat mutta ei mene hetkeäkään oikeastaan ettenkö ajattelisi häntä. En tiedä mihin tämä johtaa mutta itse ikävöin miestä niin paljon että valvon öitäkin hänen takiaan. Itse olen kuitenkin päättänyt että yhteyttä en ota.
Onko muille käynyt näin? Tai mitä muut ajattelette tilanteesta? Vielä se että koskaan en ole fyysisesti miestäni pettänyt mutta kumpi se sitten on pahempaa...
Mutta olen jo vuosia sitten rakastunut toiseen mieheen. Ensin se oli ihastumista ja nyt en saa miestä enää millään pois mielestäni. Mies erosi vaimostaan noin vuosi sitten pitkän liiton jälkeen ja muutti toiselle paikkakunnalle asumaan. Ja nyt hänellä on uusi naisystävä.
Olen puhunut kunnolla muutaman kerran nyt miehen kanssa viimeisen vuoden aikana.Juuri ennen lähtöään mies oli kertonut minulle rakastuneensa minuun. Viimeksikin kun näimme puhuimme enemmän kuin koskaan kaikesta mahdollisesta. Kumpikaan ei pysty unohtamaan toista. Tuntui kun hän tuli vierelleni niin kuin hän olisi ollut se puuttuva pala itsestäni joka on hukassa.
En koskaan ole uskonut että ihminen voi sellaisen tunteen kokea! Aina olen sen luullut olevan vain elokuvien satua!
Oma oloni on niin ristiriitainen. Toisaalta en haluaisi loukata miestäni joka ei asiasta mitään tiedä ja joskus taas tuntuu että ei haittaa vaikka koko maailma tietäisi!
Luulin että kun en näe miestä, niin tunteeni haalistuisivat mutta ei mene hetkeäkään oikeastaan ettenkö ajattelisi häntä. En tiedä mihin tämä johtaa mutta itse ikävöin miestä niin paljon että valvon öitäkin hänen takiaan. Itse olen kuitenkin päättänyt että yhteyttä en ota.
Onko muille käynyt näin? Tai mitä muut ajattelette tilanteesta? Vielä se että koskaan en ole fyysisesti miestäni pettänyt mutta kumpi se sitten on pahempaa...
