elämäni on ohi 34v ikäisenä

["piupali"]

Täältäkin sen saa lukea. Nainen vain rapistuu ja on haaska sen jälkeen. Elämä ohi. Tuntuu että rumennun vaan aamu aamulta. Avoliitto päin p...tä. En tunne miestä kohtaan kuin ystävyyttä enkä kestä läheisyyttä. Itkettää ja masentaa tämä elämä. Lapsiakin on ja heidät hoidamme molemmat mutta muuta meillä ei ole. Joskus nauramme samoille jutuille. Tätäkö tämä on? Ei jaksa kituutella vielä 50v. Tuntuu että haluisin vielä yhden lapsen mutta en tähän tilanteeseen ja kohta ikä tulee vastaan. Olen roska muihin verrattuna. Tuntuu että ystäväni vain kaunistuvat ja ovat onnellisempia kuin koskaan.

 

[sarkian sanoin]

Älä elämää pelkää
älä sen kauneutta kiellä
suo sen tupaasi tulla
tai jos liettä ei sulla,
sitä vastaan käy tiellä,
älä käännä sille selkää.
Älä haudoille elämää lymyyn kulje;
ei kuolema sinulta oveaan sulje.

Kuin lintu lennä
älä viipyen menneen raunioilla
nykyhetkeä häädä
suo jääneen jäädä
suo olleen haudassa olla
tulevaa koe vastaan mennä.
Ole vapaa, kahleeton tuulen tavoin
on kuoleman portti aina avoin.

Älä koskaan sano:
tämä on iäti minun
elon maljasta juovu,
taas siitä kivutta luovu
on maailman rikkaus sinun
kun mitään omakses et ano.
Elä pelotta varassa yhden kortin
näet aina avoinna kuoleman portin.

 

[Nalkuttava Talonmies]

Aika pinnallinen on arvomailmasi tämän viestin mukaan, jos kauneus on onnellisuuden tae. Miksi ihminen ei voi elää, jos naamassa on ryppy?

 

[ap.]

Aika pinnallinen on arvomailmasi tämän viestin mukaan, jos kauneus on onnellisuuden tae. Miksi ihminen ei voi elää, jos naamassa on ryppy?

No ei se nyt niinkään ole. Luepas uudestaan aloitus. Ja sori vaan mutta naisille ulkonäkö on todella tärkeää, johtuen mainonnasta ja kaikesta mitä meille syötetään tv:ssä ym. Jos se ei olisi tärkeää niin kukaan nainen ei meikkaisi.

 

["poikia3"]

Mulla on ikää jo 43 v, vatsalla on makkaroita, ylikiloja monta, iho ei ole virheetön, ja naamakin kukkii keski-ikäisenä, raskausarpia ja selluliittia löytyy, tukassakin harmaata. Eletty elämä näkyy kunniamerkkeineen.

Silti elämäni ei ole tässä, se ei ole mennyttä vaan paljon ihanaa on edessä. Rakkaus mieheeni on kumppanuutta, välillä rakastumme toisiimme palavasti uudelleen, välillä mennään sen toveruuden tiellä. Lapsia on 3, ja aikaa heihin kuluu valtavasti, niin myös rakkautta.

Mutta elämässä on niin paljon muutakin mitä odottaa ja minkä vuoksi elää. Haluan nähdä lasteni kasvavan, olen utelias siitä miten he elämänsä käyttävät, minkälaisiin ammatteihin päätyvät, tuleeko lastenlapsia. Jokainen päivä on itselleni uusi mahdollisuus oppia jotain uutta, tutustua uuteen ihmiseen, kokea jotakin uutta.

Jokaisen elämä on itsensä näköinen, jos et ole elämääsi tyytyväinen tee sille jotakin! Mieti mitä haluat elämältäsi ja ryhdy tekemään töitä sen eteen pienin askelin. Muista myös se, että olet tyytymätön omaan elämääsi - itseesi, tuskin puolisoosi. Kun teet omalle elämällesi muutoksia, saatat olla tyytyväinen myös parisuhteessa.

 

[ap.]

Niin, mutta tällä hetkellä 34v ikäisenä tuntuu että haluisi sitä seksiä edes joskus ja sitä läheisyyttä ei ole ja kammoan sitä. Ihannoin sellaista elämää mihin näyttää minulta olevan pääsy kielletty. Minä vain olen nörtti magneetti miesten suhteen ja hörhö magneetti. Ja sellaisen olen huolinut lasten isäksi. =/
Lapsista ei odotettavissa ruudin keksijöitä tai hyvä jos lukion edes käyvät. Olen yrittänyt yliopistoon itse mutta lukumotivaatio hukassa. Nyt avoimessa ja silti lukumotivaatio hukassa. En oikein keksi missä olisin todella hyvä ja mistä saisin voimaa. Minua aina sanottu nätiksi, mutta tuntuu että vitsinä sanottu kun olo ei tunnu enää yhtään nätiltä.
Nyt vaan ahdistaa tämä suhde. On ahdistanut näin 3v. =(

 

[ap..]

up

 

[isoäiti mölykylästä]

höpö höpö, mä täytän kohta viiskymmentä ja mun elämä on vasta alkanut

 

["vieras"]

[QUOTE="piupali";24839939]Täältäkin sen saa lukea. Nainen vain rapistuu ja on haaska sen jälkeen. Elämä ohi. Tuntuu että rumennun vaan aamu aamulta. Avoliitto päin p...tä. En tunne miestä kohtaan kuin ystävyyttä enkä kestä läheisyyttä. Itkettää ja masentaa tämä elämä. Lapsiakin on ja heidät hoidamme molemmat mutta muuta meillä ei ole. Joskus nauramme samoille jutuille. Tätäkö tämä on? Ei jaksa kituutella vielä 50v. Tuntuu että haluisin vielä yhden lapsen mutta en tähän tilanteeseen ja kohta ikä tulee vastaan. Olen roska muihin verrattuna. Tuntuu että ystäväni vain kaunistuvat ja ovat onnellisempia kuin koskaan.[/QUOTE]

Meilläkin jotain tuon tapaista. Ollaan eroamassa. Ikää mulla 36v ja uusi elämä alkamassa. En tunne itseäni vanhaksi

 

["vieras"]

Hei ap, olen suurin piirtein samanikäinen kuin sinä, ja tunnistan kokemuksestasi jotain tuttuja piirteitä. Omassa elämässäni olen monesti kokenut samanlaisia asioita. Myös oma avioliittoni tuntuu kovin samanlaiselta kuin sinun liittosi. Lapsuuteni oli hyvin rankka ja siitä toipuminen kesti kauan. Olen kohdannut monenlaisia vaikeuksia, ja tuntuu, että jotenkin matkan varrella hukkasin itseni. Vuosi sitten tein päätöksen, että minun pitää vihdoinkin elää itselleni, ja muuttaa asioita. Muutin, aloitin päiväkirjan, palasin vanhojen harrastusten pariin, mietin, mitä oikeasti haluan elämältä, mitä puuttuu. Aloin suunnistamaan elämääni niin, että saisin sen muutettua. Muutoksia seurasi elämäni pahin ahdistuskausi. Jostain kuitenkin löysin voimaa hakeutua hoitoon. Ehkä se oli jonkinlainen shokki muutoksille. Nyt ahdistus alkaa jo helpottaa ja tulevaisuus näyttää valoisammalta ja alan myös tietää mitä haluan elämältäni. Tunnen itseni myös kauniimmaksi ja seksikkäämmäksi kuin koskaan - vaikka en varmaankaan sitä ole. Aloita vaikka vain ihan pienestä, jostain (ei ulkonäköön liittyvästä) muutoksesta, jostain mikä tuottaa sinulle aitoa iloa.

 

[Kais]

Mie oon 35 vuotias ja miun elämä on vasta parhaimillaan, samoin ihana parisuhde eikä todellakaan elämä ole ohi. =)

 

["vieras"]

Tässä 40+ ikäinen ja elän parasta aikaa elämässäni ja ei todellakaan ole elämä ohi

 

["Vieras"]

Ikävää. Koita iloita siitä hyvästä mitä on. Olet nuori vielä. Itse olen vuotta vanhempi ja koen ettei elämäni ole kunnolla vielä alkanutkaan. Jos teillä on hyvä ystävyys miehen kanssa niin sehän on paljon se.

 

["vieras"]

Niin, mutta tällä hetkellä 34v ikäisenä tuntuu että haluisi sitä seksiä edes joskus ja sitä läheisyyttä ei ole ja kammoan sitä. Ihannoin sellaista elämää mihin näyttää minulta olevan pääsy kielletty. Minä vain olen nörtti magneetti miesten suhteen ja hörhö magneetti. Ja sellaisen olen huolinut lasten isäksi. =/
Lapsista ei odotettavissa ruudin keksijöitä tai hyvä jos lukion edes käyvät. Olen yrittänyt yliopistoon itse mutta lukumotivaatio hukassa. Nyt avoimessa ja silti lukumotivaatio hukassa. En oikein keksi missä olisin todella hyvä ja mistä saisin voimaa. Minua aina sanottu nätiksi, mutta tuntuu että vitsinä sanottu kun olo ei tunnu enää yhtään nätiltä.
Nyt vaan ahdistaa tämä suhde. On ahdistanut näin 3v. =(

Ei tarvitse ihmetellä miksi sun lapset eivät ole ruudinkeksijöitä.

 

["vieras"]

[QUOTE="Vieras";24841592]Ikävää. Koita iloita siitä hyvästä mitä on. Olet nuori vielä. Itse olen vuotta vanhempi ja koen ettei elämäni ole kunnolla vielä alkanutkaan. Jos teillä on hyvä ystävyys miehen kanssa niin sehän on paljon se.[/QUOTE]

Oletko elänyt pasuhteessa, jossa on vain ystävyys? En tiedä AP:sta tai muista, mutta minä olen elänyt sellaisessa suhteessa ja sanon, että se on kauheaa, eikä se riitä.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";24841610]Ei tarvitse ihmetellä miksi sun lapset eivät ole ruudinkeksijöitä.[/QUOTE]

Onpa typerä kommentti, jopa kaksplussan tasolla. En usko, että AP:ta auttaa... Onko asenteesi elämään aina tuollainen?

 

[Anatolia]

Mulla oli kesällä, 34-vuotiaana, sellainen olo, että elämä on suunnilleen ohi. Mieletön kolmenviiden kriisi.

Sitten täytin 35 v. Elämä ei olekaan ollenkaan ohi, vaan se on päinvastoin ihan mielettömän mukavaa . Ihanat lapset ja uusi vauva tulossa, mieskin on mukiinmenevä, opinnot loppusuoralla, ihania ystäviä on useampikin.

 

[Ksantippa S.]

"Maallisen vaellukseni puolivälissä" tai jotain sinnepäin kirjoitti Dante ollessaan 35-vuotias. Kyllähän näillä aamuilla alkaa miettiä sitä, että jäljellä taitaa olla se puolisko elämää, johon kuuluu enemmän surua ja luopumista. Mutta ainakin minulle tuo tietoisuus on tuonut aivan uudenlaisen ja pakahduttavan onnellisuuden tunteen: kun tietää ja tiedostaa, ettei täällä olla ikuisesti, alkaa tavallinen sadepäiväkin tuntua arvokkaalta ja merkityksekkäältä.

Tällainen löpinä ei tietenkään aloittajaa auta. Jos elämä junnaa paikallaan ja katkeruus nostaa päätään, pitää toimia niin kauan kuin voi. Mulla on ratkaisu tuohon rumuusongelmaan: muuta meidän kaupunginosaan. Ei tarvitse kuin ostarilla käydä, kun joku tulee kertomaan, miten ihana olet Muakin vanhaa ruppanaa vauvanvaunujen kanssa kosittiin tänään.

 

[Ksantippa S.]

Niin, mutta tällä hetkellä 34v ikäisenä tuntuu että haluisi sitä seksiä edes joskus ja sitä läheisyyttä ei ole ja kammoan sitä. Ihannoin sellaista elämää mihin näyttää minulta olevan pääsy kielletty. Minä vain olen nörtti magneetti miesten suhteen ja hörhö magneetti. Ja sellaisen olen huolinut lasten isäksi. =/
Lapsista ei odotettavissa ruudin keksijöitä tai hyvä jos lukion edes käyvät. Olen yrittänyt yliopistoon itse mutta lukumotivaatio hukassa. Nyt avoimessa ja silti lukumotivaatio hukassa. En oikein keksi missä olisin todella hyvä ja mistä saisin voimaa. Minua aina sanottu nätiksi, mutta tuntuu että vitsinä sanottu kun olo ei tunnu enää yhtään nätiltä.
Nyt vaan ahdistaa tämä suhde. On ahdistanut näin 3v. =(

No olet ainakin harvinaisen rehellinen siitä, mikä sinua elämässäsi ja läheisissäsi ärsyttää. Vai pitäisikö sanoa, että suorastaan kieriskelet niissä ärsytyksen aiheissa.

Jokainen tajuaa jossakin vaiheessa, että omakin kauneus on katoavaista. Erityisen kova paikka se on niille, joita on "aina sanottu nätiksi". Sinä olet nättiytesi lisäksi siinä mielessä fiksu, että olet täysin oikeassa. Juuri nyt sinun pitää kaksiä, missä olet hyvä ja mistä saat voimaa. Tai sitten voit miettiä seuraavat 34 vuotta, että olinpa mä sentään nätti aikoinani.

 

[juhs]

Mulla oli kesällä, 34-vuotiaana, sellainen olo, että elämä on suunnilleen ohi. Mieletön kolmenviiden kriisi.

Sitten täytin 35 v. Elämä ei olekaan ollenkaan ohi, vaan se on päinvastoin ihan mielettömän mukavaa . Ihanat lapset ja uusi vauva tulossa, mieskin on mukiinmenevä, opinnot loppusuoralla, ihania ystäviä on useampikin.

Hei onnea, tällanen mennyt multa random-palstailijalta täysin ohitse! :flower:

Ja ap, sulla on joku ikäkriisi päällä. Mä koin tuollaisen siinä kohtaa, kun täytin 32 vuotta. Mulla se ei kyllä liittynyt ulkonäköön, vaan siihen, että alanvaihtajana tunsin itseni täysin arvottomaksi, kun mulla ei vieläkään ole omaa varsinaista uraa, mikä taas löytyy monilta muilta ikäisiltäni jo. Täytän kohta 34 vuotta ja pikapuoliin olen valmistumassakin uudelle alalleni. Mun elämäni helpottui huomattavasti, kun opin olemaan onnellinen siitä, mitä mulla oli ja tajusin, että olen oman elämäni rakentanut juuri mulle sopivassa järjestyksessä.

 

["vieras"]

[QUOTE="vieras";24842442]Onpa typerä kommentti, jopa kaksplussan tasolla. En usko, että AP:ta auttaa... Onko asenteesi elämään aina tuollainen?[/QUOTE]

Typerää tai ei, mutta miksi syyllistää lapsia huonoista geeneistä?

 

[Ksantippa S.]

Ja lämpimät onnittelut Anatolialle myös minulta.

 

["akka"]

Älä nyt hyvä ihminen synkistele! Mietin hetken kirjoitustasi ja muistelin, että taisin kyllä itse olla tuon ikäisenä samanlainen ongelmakimppu. Kolmekymppisenä (ja vähän päälle ) kaikki voi näyttää juuri tuolta, ehkä se on ikäkriisiä... Nyt olen 47 ja elämä on oikeastaan helpompaa. En välitä vähääkään ulkonäön virheistä, juonteista ja harmaista (saahan ne peittoon). Silti ilahdun siitä, että vieläkin käännän miesten päitä - nuorempienkin . Onhan minussakin yhä hyvät puoleni. Joten mitäpä jos sinäkin keskittyisit nyt niihin positiivisiin juttuihin elämässäsi. Sisältöihin! poikia3 viittasi niihin osuvasti. Katsos se on sinun elämäsi, eikä kenenkään muun. Sinä siitä rakennat itseäsi kunnioittaen arvokkaan, ei kukaan muu.

 

["poikia3"]

Ikäkriisit kuuluvat elämään, jossain 3-kympin tietämillä on yksi, itsellänikin oli sellainen jo ennen 3-kymppiä. Silloinen mieheni poti omaansa vähän yli 3-kymppisenä ja seurauksena oli ero.

Siitäkin selvisin. Kun kirjoitin, että rakkaus vaihtuu kumppanuudeksi ei se tarkoita sitä, ettei olisi läheisyyttä ja seksiä. Läheisyyttä on päivittäin, seksiä joskus useammin joskus harvemmin.

Minkä ikäisiä ne lapset ovat? Kun lapset ovat pieniä sille läheisyydelle ja parisuhteelle pitää järjestää aikaa. Voi miettiä mihin siinä miehessä joskus ihastui.

Ja mitä vikaa on nörteissä? Itse kun olen it-nörtti totean ensimmäiseksi, että ainakaan tämän alan ihmiset eivät ole yhdestä puusta veistettyjä. Yleensä ovat hyvin älykkäitä, jotkut hiljaisia, jotkut vilkkaita, on ihmisiä jolla on kuiva huumorintaju, mutta vielä yleisempää on se, että nauru raikaa ja hullutteluun ollaan heti valmiita.

Ja ne lapset - emme me vanhemmat elä lastemme elämää tai päde heidän kauttaan, heidän on annettava elää omaa elämäänsä, tehdä omat valintansa. Yksi on lahjakas yhdessä lajissa ja toinen toisessa. Mulla yksi lapsista on erittäin lahjakas piirtämään ja hyvä urheilussa, toinen hyvä muovailemaan, ekaluokkalaisen koulumenestyksestä ei voi sanoa yhtään mitään ja kolmas yllättää minut jatkuvasti yleistiedollaan, on erittäin hyvä myös matemaattisissa aineissa ja kielissä. Olen ylpeä joka ikisestä lapsestani, sillä he ovat jokainen oma persoonansa ja omana itsenään hyviä!