elämäni toinen raskaus ja toinen keskenmeno
- Viestiketjun aloittaja anniina
- Ensimmäinen viesti
mullakin jo toinen kerta !! kauheeta, kun pelottaa sit, jos tulee kolmannen kerran raskaaksi ! mä olin 5 viikolla , joten menkat oli yli viikon myöhässä! ja sitten alkoi vuoto , mutta oli niukemmat , kun menkat . mutta ultrassa olin eilen ja oli aiva tyhjä ei sikiötä ei pussia ei mitään ! oliko sulla sillon jo raskausoireita ?? mulla oli mutta on viäkin aiankin jonkun verran !!
Suuri :hug: ja pahoitteluni anniinalle!
Mulla kävi juuri samoin reilu 2 viikkoa sitten: kävin alkuraskauden ultrassa (eka oli siis mennyt kesken marraskuussa > tm luultavasti) ja viikkoja olisi pitänyt olla 7 mutta olikin 4+5, joten arvasin heti, että tämäkin menee kesken. Nyt sunnuntaina sain lääkkeet, jolla osa istukasta tuli ulos, osa lääkärin mielestä jäi vielä sisään. Mulla oli aika heikkoja oireita kummassakin raskaudessa. Ja kyllä, muakin pelottaa, miten tuossa seuraavassa käy, milloin se nyt ikinä sitten tärppääkään...
Jos joudun kaavintaan, alkaa pikku hiljaa tympiä. Ja menkoista ei tietoakaan varmaan pitkään aikaan.
Jos sulla anniina tuli kaikki itsestään ulos ja noin nopeasti, voi hyvin olla, että kierto pysyy säännöllisenä ja voit odotella menkkoja jo muutaman viikon kuluttua. Ja yrittää vaikka jo tässä kierroksessa. Tsemppiä!!
Mulla kävi juuri samoin reilu 2 viikkoa sitten: kävin alkuraskauden ultrassa (eka oli siis mennyt kesken marraskuussa > tm luultavasti) ja viikkoja olisi pitänyt olla 7 mutta olikin 4+5, joten arvasin heti, että tämäkin menee kesken. Nyt sunnuntaina sain lääkkeet, jolla osa istukasta tuli ulos, osa lääkärin mielestä jäi vielä sisään. Mulla oli aika heikkoja oireita kummassakin raskaudessa. Ja kyllä, muakin pelottaa, miten tuossa seuraavassa käy, milloin se nyt ikinä sitten tärppääkään...
Jos joudun kaavintaan, alkaa pikku hiljaa tympiä. Ja menkoista ei tietoakaan varmaan pitkään aikaan.
Jos sulla anniina tuli kaikki itsestään ulos ja noin nopeasti, voi hyvin olla, että kierto pysyy säännöllisenä ja voit odotella menkkoja jo muutaman viikon kuluttua. Ja yrittää vaikka jo tässä kierroksessa. Tsemppiä!!
Viikkoja oli reilu 7, eka neuvola käyty. Ilo oli ollut kova, muutamalle parhaalle kaverille kerrottu, onnesta soikeaana olin, jos niin voi sanoa =)
Eilen meni kesken, toinen kerta peräkkäin. Edes menkkoja ollut välissä.
Tuntuu, etten haluakkaan ajatella vauvoja enää hetkeen, haluan voimistua, olin eilen niin rikki, ettei moni uskoisi. Tämä koetteleeparisuhdetta. Ensimmäinen km tuntui tavallaan vahvistavan, mies oli tukena ja turvana, halasi ja piti hyvänä. Nyt ei kysynyt oloa kotiin tullessaan, yritti sivuuttaa tilanteen, meni koneelle ja alkoi juomaan kaljaa..
Meinasi päässä tiltata, olin jo soittamassa kaverilleni, että hakee miut ja koirat pois. Onneksi saatiin tilannetta selväksi edes vähän, mies kuitenkin kertoi pelkäävänsä ihan hirmuisesti, eikä osaaa suhtautua vaikeisiin tilanteisiin :|
En tiedä... Tuntuu, etten tiedä enää mistään mitään... Tyhjältä vain tuntuu... Huomenna taas soitot neuvolaan ja ultraan, pit'ää perua ajat. Sitten soittoa naistentaudeille ja johonkin tarkastuksiin. Millä sitä jaksaa... ? :'(
Eilen meni kesken, toinen kerta peräkkäin. Edes menkkoja ollut välissä.
Tuntuu, etten haluakkaan ajatella vauvoja enää hetkeen, haluan voimistua, olin eilen niin rikki, ettei moni uskoisi. Tämä koetteleeparisuhdetta. Ensimmäinen km tuntui tavallaan vahvistavan, mies oli tukena ja turvana, halasi ja piti hyvänä. Nyt ei kysynyt oloa kotiin tullessaan, yritti sivuuttaa tilanteen, meni koneelle ja alkoi juomaan kaljaa..
Meinasi päässä tiltata, olin jo soittamassa kaverilleni, että hakee miut ja koirat pois. Onneksi saatiin tilannetta selväksi edes vähän, mies kuitenkin kertoi pelkäävänsä ihan hirmuisesti, eikä osaaa suhtautua vaikeisiin tilanteisiin :|
En tiedä... Tuntuu, etten tiedä enää mistään mitään... Tyhjältä vain tuntuu... Huomenna taas soitot neuvolaan ja ultraan, pit'ää perua ajat. Sitten soittoa naistentaudeille ja johonkin tarkastuksiin. Millä sitä jaksaa... ? :'(
pahoitteluni kaikille teille jotka ootte juuri menettäneet pikkuisen..itselläni juuri menossa toinen ja luultavasti taas epäonnistunut raskaus vuotoa koko ajan välillä ruskeaa ja välillä punaista viikkoja nyt 7+2 ja ens to seuraavan kerran polille tympäsee sinnekin mennä kun tietää tuomion ja kuinka jotku lääkärit osaavat olla niin ilkeitä..sain viime vkolla neuvolasta lähetteen jatkuvan vuodon takia lääkäri ei tiennyt vielä koska vkoja silloin niin vähän sanoi vain tylysti että se nyt voi olla vaikka alkava keskenmeno mahtavaa kannustusta..nyt et tohdi sairaalaan lähteä vaikka vuotaisin kuiviin jos tämä sama ääliö on lääkärinä..inhottavaa tämä odottelu kun ei tiedä mitä on edessä toisaalta olis hyvä kun tulisi sitten kerralla pois mutta kauanko tälläistä pää kestää jatkuvaa odottelua ja pettymystä..
G
giia
Vieras
Ensimmäisen keskenmenon sain rv7 noin puoli vuotta sitten. Raskaus oli vahinko, mutta silti haluttu. Veren vuoto alkoi ja menin päivystykseen ja sain sieltä lähetteen polille. Polilla tehtiin ultra josta näkyi, että sikiö oli tullut jo pois ja kaavintaa ei tarvinnut tehdä.
Nyt pari päivää sitten kävin yksityisellä ultrassa ja huomattiin, että sikiö pussissa ei ollut mitään. (rv 7) Kyseessä on siis todennäköisesti tuulimuna. Ensiviikolla on uusi ultra, jossa varmistetaan ettei sikiötä ei ole. Fyysinen puoli ei niinkään pelota. Lähinnä tuo henkinen.. Miten sitä jaksaa taas käydä tän kaiken läpi.. Ja uskaltaako enää yrittää jos taas käy huonosti.
Osanottoni kaikille, jotka ovat näin ikävän asian joutuneet kokemaan.
Nyt pari päivää sitten kävin yksityisellä ultrassa ja huomattiin, että sikiö pussissa ei ollut mitään. (rv 7) Kyseessä on siis todennäköisesti tuulimuna. Ensiviikolla on uusi ultra, jossa varmistetaan ettei sikiötä ei ole. Fyysinen puoli ei niinkään pelota. Lähinnä tuo henkinen.. Miten sitä jaksaa taas käydä tän kaiken läpi.. Ja uskaltaako enää yrittää jos taas käy huonosti.
Osanottoni kaikille, jotka ovat näin ikävän asian joutuneet kokemaan.
odottelu ja kaiken uudestaan läpi käyminen tuntuu minusta hirmuisen pahalta, itsellä meni molemmat kovin spontaanisti ja "simppelisti" kesken.
Tänään ihan varmistuksena kuitenkin rimpsautan verikokeen tulokset, että onhan se HcG varmasti laskenut verestä... :$ Aloin illalla miettimään naama valkoisena, että mitäs jos ei olekkaan laskenut :headwall:
Tsemppi Giia, voimia siihen tämän viikon ultraan. Saat selvyyden asioihin ja sitten on hyvä aloittaa toipuminen.
Toisilla tunmtuu auttavan menetyksen tuskaan ajatus uudesta yrityksesta, toisilla vain aika ja haavojen paraneminen on mielessä, ja vasta sitten lähtevät kokeilemaan uudemman kerran.
Tänään ihan varmistuksena kuitenkin rimpsautan verikokeen tulokset, että onhan se HcG varmasti laskenut verestä... :$ Aloin illalla miettimään naama valkoisena, että mitäs jos ei olekkaan laskenut :headwall:
Tsemppi Giia, voimia siihen tämän viikon ultraan. Saat selvyyden asioihin ja sitten on hyvä aloittaa toipuminen.
Toisilla tunmtuu auttavan menetyksen tuskaan ajatus uudesta yrityksesta, toisilla vain aika ja haavojen paraneminen on mielessä, ja vasta sitten lähtevät kokeilemaan uudemman kerran.
G
giia
Vieras
Huomaa kun lukee muiden kirjoituksia, että samat ajatukset taitaa pyöriä päässä kaikilla keskenmenon kokeneilla. Ahdistaa ajatella, että enää ikinä yrittäisi uudestaan. Tätä on niin vaikea ymmärtää. Toisaalta seuraavan keskenmenon jälkeen pääsee tutkimuksiin ja saa sitten siltä osin epävarmuuden pois.
Tämä päivä on täyttä helvettiä, koska huomenna menen polille. En pysty miettimään mitään muuta.
Tämä päivä on täyttä helvettiä, koska huomenna menen polille. En pysty miettimään mitään muuta.
giia voimia :hug: eksyin lueskelemaan tällekin palstalle ja luin sun tuulimunasta. itellä ollu kans n 5 v sitten. huomattiin vasta ekassa ultrassa vkolla 11. järkytys oli kauhea. sen jälkeen tulin heti uusiks raskaaks ja nyt poika 4v. muistan kans et se oottelu oli kauheeta et pääsee viikon päästä uusiks ultraan. mulla sitä yritettiin sit että vuotais itestään pois ja lääkkeillä jne. kauheen pitkä ja raskas kokemus. loppujen lopuks pääsin kaavintaan ja olin onnellinen et oli sit lopulta ohi. voimia sulle ja kaikille muillekin!!!
kirjottelin tässä jonkin aika sitten, to olin äitipolilla ja ultrassa näkyi että kohtu oli tyhjä ensin epäilivät kohdun olkopuolista mutta hcg arvo oli vain 1 eli pois oli tullut taas ja mielestäni vuotokaan ei ollut niin kovin runsasta tämä oli toinen kerta ja ajatus tule mieleen että onkohan noita lapsia meikäläiselle tarkoitettukaan..polillakin ilmoittivat vain että saat lähteä kotiin ja jatkosta en tiedä onko mitään tarkastusta vai oottelenko vain menkkoja ei niissä fiiliksissä tajunnut enää mitään kysellä itkua on riittänyt loputtomiin en edes muista kotimatkaa sieltä pois ajaessani..mutta kovasti voimia teille kaikille saman kokeneille toivotaan että jospa se joskus siellä pysyisi loppuun asti.
G
giia
Vieras
Kiitos kaikille tuesta!! Tuntuu jo nyt että pää ei kestä tätä. Äskenkin tuli itku, kun on voimat niin lopussa. Tuntuu ettei yksinkertaisesti jaksa. Ja siitäkään ei ole tietoa, että mitä ne lääkärit siellä huomenna keksii. Kumpi on helpompi, lääkkeellinen tyhjennys vai kaavinta?
S
satu86
Vieras
en tiedä onko tämä niin keskenmeno, mutta ensimmäinen lapseni "kuoli" kun olin rv 20.. lapseltani puuttui puolet päästä, joten jouduin synnyttää sen. se vasta kova suru olikin. en ole vieläkään toipunut siitä. tämä tapahtui 20.4.05 [eli siitä on aikaa].. nyt minulla onneksi terve tytär 1v 4kk ja toista yritämme, mutta ei ole vielä tärpänny :/ olen pahoillani teidän keskenmenoista. ja tiedän miltä se voi tuntua :'(
Itken joka päivä poikamme takia, voinko koskaan päästä yli? tuntuu niin mahdottomalta :'(
Itken joka päivä poikamme takia, voinko koskaan päästä yli? tuntuu niin mahdottomalta :'(
Minultakin pahoittelut ja voimia kaikille keskenmenon saaneille.
Itselläkin 2 km:a takana. Eka raskaus tärppäs viiden kk:n yrityksen jälkeen, oli todella toivottu ja odotettu, np-ultrassa 13+3 paljastui tuulimunaksi, kaavittiin 2 päivää myöhemmin. Tämä oli tammikuussa. Oli todella musertavaa, mutta jotenkin asian kesti kun ajatteli, että seuraava onnistuu varmasti. Kesäkuussa plussa, n. vkolla 8 kesken meni ja rajusti. Kaavintaa ei onneks tarvittu, luonto hoiti homman. Tunnen itseni todella epäonnistuneeksi, se mikä muille on maailman luonnollisin ja helpoin asia ei tunnu itseltä onnistuvan millään. Joka ikinen pullea maha muistuttaa omasta menetyksestä. Univaikeuksiin sain työterveyslääkäriltä diapameja, niillä jaksaa yöt, mutta tuntuu, että joinakin päivinä ei vaan jaksa, itku tulee väkisin paikkaa ja aikaa katsomatta. Ekan km:n jälkeen ihmiset vielä lohdutteli, toisen jälkeen kukaan ei enää puhu asiasta mitään, ainakaan minulle. Ehkä puhuvat selän takana, en tiedä enkä välitä. Äiti sanoi suoraan, että liioittelen asian kanssa, että ei tämä nyt niin iso asia ole. Mies jaksaa vielä lohduttaa, mutta kuinka kauan... Mutta luovuta en vielä, haave tulla äidiksi on niin suuri.
Itse sain suurta lohdutusta Eve Hietamiehen Puolinainen-kirjasta, itkin ja nauroin lukiessani sitä, aivan loistava kirja. Suosittelen kaikille!
Itselläkin 2 km:a takana. Eka raskaus tärppäs viiden kk:n yrityksen jälkeen, oli todella toivottu ja odotettu, np-ultrassa 13+3 paljastui tuulimunaksi, kaavittiin 2 päivää myöhemmin. Tämä oli tammikuussa. Oli todella musertavaa, mutta jotenkin asian kesti kun ajatteli, että seuraava onnistuu varmasti. Kesäkuussa plussa, n. vkolla 8 kesken meni ja rajusti. Kaavintaa ei onneks tarvittu, luonto hoiti homman. Tunnen itseni todella epäonnistuneeksi, se mikä muille on maailman luonnollisin ja helpoin asia ei tunnu itseltä onnistuvan millään. Joka ikinen pullea maha muistuttaa omasta menetyksestä. Univaikeuksiin sain työterveyslääkäriltä diapameja, niillä jaksaa yöt, mutta tuntuu, että joinakin päivinä ei vaan jaksa, itku tulee väkisin paikkaa ja aikaa katsomatta. Ekan km:n jälkeen ihmiset vielä lohdutteli, toisen jälkeen kukaan ei enää puhu asiasta mitään, ainakaan minulle. Ehkä puhuvat selän takana, en tiedä enkä välitä. Äiti sanoi suoraan, että liioittelen asian kanssa, että ei tämä nyt niin iso asia ole. Mies jaksaa vielä lohduttaa, mutta kuinka kauan... Mutta luovuta en vielä, haave tulla äidiksi on niin suuri.
Itse sain suurta lohdutusta Eve Hietamiehen Puolinainen-kirjasta, itkin ja nauroin lukiessani sitä, aivan loistava kirja. Suosittelen kaikille!
Jaksamista kaikille....
Itse olen ollut tänään kaavinnassa. Toinen keskenmeno, joka paljastui rv10 tuulimunaksi. Ensin käynnisyteltiin lääkkeillä tyhjentämistä, mutta hirveän tappelun takaa sain ajan ultraan, koska minusta tuntui ettei kaikki raskausmateriaali ollut tullut ulos. No tänään sitten loput kaavittiin.
Toinen km oli minulle rankempi entä ensimmäinen, ensimmäisen pystyi jollakin tasolla kuittaamaan huonoksi tuuriksi, mutta tätä toista ei enää. Ihmisten mitään sanomattomat kommentit ärsyttää, anestesiahoitaja viimeksi tänään sanoi, että kyllä se siitä, siehän olet vielä niin nuorikin. ehkä sen ei ollu tarkotuskaan syntyä...meistä varmasti jokainen on kuullut samat sanat ja ei ne ainakaan minun oloani paranna. Ei varsinkaan sillä hetkellä ko makaan vyötäröstä alas päin alasti, jalat kohti kattoa ihmismassan keskellä lääkäriä odottamassa!!!Nämä kommentit ja kohtelu nöyryyttävät ja loukkaavat, vai olenko vain niin herkillä...Itku on vieläkin herkillä vaikka km toteamisesta on nyt reilu viikko. Vielä kerran kokeillan omin avuin vauvan saantia, jos sekään ei onnistu niin sitten saa sairaala tulla jo jonkin verran vastaan. Ei muuta kuin itku silmässä kuukautisia odottamaan ja pelkäämään seuraavan mahdollisen raskauden etenemistä.
Itse olen ollut tänään kaavinnassa. Toinen keskenmeno, joka paljastui rv10 tuulimunaksi. Ensin käynnisyteltiin lääkkeillä tyhjentämistä, mutta hirveän tappelun takaa sain ajan ultraan, koska minusta tuntui ettei kaikki raskausmateriaali ollut tullut ulos. No tänään sitten loput kaavittiin.
Toinen km oli minulle rankempi entä ensimmäinen, ensimmäisen pystyi jollakin tasolla kuittaamaan huonoksi tuuriksi, mutta tätä toista ei enää. Ihmisten mitään sanomattomat kommentit ärsyttää, anestesiahoitaja viimeksi tänään sanoi, että kyllä se siitä, siehän olet vielä niin nuorikin. ehkä sen ei ollu tarkotuskaan syntyä...meistä varmasti jokainen on kuullut samat sanat ja ei ne ainakaan minun oloani paranna. Ei varsinkaan sillä hetkellä ko makaan vyötäröstä alas päin alasti, jalat kohti kattoa ihmismassan keskellä lääkäriä odottamassa!!!Nämä kommentit ja kohtelu nöyryyttävät ja loukkaavat, vai olenko vain niin herkillä...Itku on vieläkin herkillä vaikka km toteamisesta on nyt reilu viikko. Vielä kerran kokeillan omin avuin vauvan saantia, jos sekään ei onnistu niin sitten saa sairaala tulla jo jonkin verran vastaan. Ei muuta kuin itku silmässä kuukautisia odottamaan ja pelkäämään seuraavan mahdollisen raskauden etenemistä.