Elämänmuutos esikoisen syntymän jälkeen?

[Otsoemo]

Minä odotan ensimmäistä lastani. Mielenkiinnolla kuulisin miten elämänne on muuttunut lapsen syntymän jälkeen? Tuliko jotain yllätyksiä, jotain mitä et osannut etukäteen ajatellakaan elämästä lapsen kanssa?

Minulta kysellään paljon milloin aijon palata töihin jne.? Mutta en uskalla vastata tai suunnitella paljoakaan, kun ei ole niin realistista käsitystä elämästä pienen lapsen kanssa. Odotan innolla, mutta myös vähän pelkään jämähtämistä, sitä ettei tapaa enään muita ihmisiä tai ei tule käytyä missään esim. teatterissa. Voihan sitä tosiaan lapsenkin kanssa käydä ja lapsi kyllä sinänsä ei ole este mun menoille, kun en ole koskaan ollut innostunut juoksemaan baareissa sun muissa. Mutta jännittää siis tuleva etupäässä positiivisessa mielessä.

 

[Gabriela]

Olin yllättynyt kuinka väsynyt ja uneton ihminen voi olla ja samalla onnellinen, kummastelin mihin tietyt kaverit hävisivät, mutta uusia onneksi tuli mukaan.. ihmettelin mihin ihmeen mammakerhoihin absoluuttisine totuuksineen (tee näin ja näin ja älä tuota) jouduin ja kuinka helposti siitä hössötyksestä olikaan irrottautua ja todetan vaan et hei mä hoidan tän just niin kuin mä parhaakseni nään.. antakaa jo olla

Mutta lapsi on kyllä este menoille, hyvällä tavalla, ei silti ettäkö muka tuntisi että jostain jäisi paitsi ei todellakaan..

 

[Kylkiluu]

Elämä muuttui täysin ja totaalisesti. Alku vauvan kanssa yllätti rankkuudellaan (esikoisemme oli koliikkivauva). Mä tiesin kyllä että vauvat huutavat, mutta että jotkut vauvat huutavat niin paljon..! En osannut etukäteen lainkaan kuvitella miltä se minusta itsestäni tuntuisi :|

En myöskään osannut kuvitella miten täydellisesti ja loputtomasti omaan lapseen voi rakastua :heart: Miten suloinen hän oli, miten ihanalta tuoksui... Sen tunteen voimalla jaksoi melkein mitä tahansa Omat menot jäivät tosi vähälle ensimmäisen 8 kk:n aikana, tyttö kun ei huolinut pulloa. Kyläiltiin kuitenkin paljon lapsen mummoloissa ja kavereilla, milloin missäkin.

 

[näin]

Esikon syntymän jälkeen huomasin / tajusin että mieheni lapseni isä on narsisti ja helveti alkoi eikä ole vieläkään loppunut eikä loppua näy- 10 vuotta mennyt

 

[Otsoemo]

Esikon syntymän jälkeen huomasin / tajusin että mieheni lapseni isä on narsisti ja helveti alkoi eikä ole vieläkään loppunut eikä loppua näy- 10 vuotta mennyt

Voi ei...kamalaa että tuollaista joutuu kokemaan muutenkin rankassa vaiheessa...

 

[Nalletar]

Kun mä odotin tuota ekaa niin mä olin 100% varma, että palaan heti äitiysloman jälkeen töihin. En mä edes ajatellut muuta vaihtoehtoa. Enkä mä yhtään miettinyt onko se lapsen kannalta hyvä vai huono. Lapsen synnyttyä ajattelin sitten kuitenkin olla kotona siihen saakka, kun se on vuoden. Ja sitten ajattelin olla siihen saakka, kun 1,5 vuotias ja sitten se aika piteni kahteen vuoteen. Eihän sitä sitten raaskinut hoitoon viedä. Käytännössä menee hoitoon vasta neljän vanhana, kun syntyi pikkuveli ja olen sitten kotona kummankin kanssa...Kaikki oli uutta ja ihmeellistä ekan syntyessä. En ollut lapsiin tottunut ja en raskausaikanaan oikein osannut hahmottaa, että meille syntyy lapsi. Kaveripiiri on aikalailla samana pysynyt. Muuten tämä on ihan eri elämää, kun ennen lapsia. Mutta hyvällä tavalla.

 

[Phoebsi]

Mä pelkään ettei mulla lapsen syntymän jälkeen ole aikaa enää mihinkään muuhun. Se tuntuu pahalta, mä olen tottunut menemään ja tulemaan spontaanisti, enkä mä ole tottunut aika rajoihin miten mä saan omaa aikaani käyttää.

Ahdistaa jo etukäteen. :ashamed:

 

[Tyttöni Tuulispää]

Suurin elämänmuutos oli jatkuva väsymys. Nukahtelin sinne tänne ja pelkäsin, etten herää vauvan itkuun. Se oli jotain aivan sekoa. Muuta en muista esikoisen ekoista kuukausista. Onneksi kahden muun lapsen ollessa vauva saikin sitten nukkua. Se vielä olisi puuttunut, että isompi lapsi olisi ollut mukana siinä ekassa rumbassa.

 

[Madicken04]

Tottakai elämä muuttuu erilaiseksi kun ajattelee että esim työelämä vaihtuu vauvaan ja kotiin. Vastuu pienestä, avuttomasta ihmisestä 24/7.

Mutta toisaalta aika pitkälle sitä yleensä voi itse säädellä tuota miten paljon lapsi rajoittaa elämää. Monia asioita on mahdollista tehdä vauvan kanssa jne, jos vain haluaa. Enemmän taitaa mennä siihen että monelta se halu ja kiinnostus hetkesi katoaa ja haluaa vain keskittyä vauvaan ja kotiin. :heart:

Itselleni vauva oli kaivattu ja odotettu muutos elämään, enemmänkin antoi valtavasti kuin otti mitään. En myöskään viihtynyt koskaan baareissa tms, vauvan kanssa pystyin kuitenkin kieretlemään kaupungilla, käymään kahviloissa, syömään ulkona, tapaamaan kavereita, matkustelemaan jne. =) Eli en koe jääneeni mistään minulle tärkestä paitsi, mutta sen sijaan sain jotain niin ihanaa etten osannut edes etukäteen kuvitella!!!

 

[Otsoemo]

Niin tämä on outoa kun kuitenkin olen ollut paljon lasten kanssa tekemisissä (en kuitenkaan ihan vauvojen), mutta silti jotenkin oma lapsi tuntuu oudolta ajatukselta vaikka onhan tämä suurin haaveeni.

 

[nn]

se unen vähyys ja pienoinen kestöväsymys yllätti toden teolla. Mutta tätä vauva-aikaa en vaihtais mihinkään muuhun! Joka päivä on erilainen, mutta toisaalta samaa kaavaa noudattava: syöttämistä, vaipan vaihtoo, itkuja, hymyjä, jokellusta, päiväunia jne. Ihanaa aikaa, mutta myös verottaa omia voimia jonkin verran.

uusia tuttavuuksia on tullut roppakaupalla ja se miten, vaistomaisesti hakee seuraa samassa tilanteessa olevien äitien parista. Me ollaan menty ihan samalla tavalla kuin ennenkin, vauva ei ole rajoittanut meidän kodin ulkopuolella liikkumista, ainoastaan enää ei voi tosta vaan lähteä minnekään, ennen kuin on vauva syötetty ja vaihdettu vaippa jne. mutta me tosiaan luultiin, että vauvan kanssa ei voi ensimmäiseen pariin kuukauteen suurin piirtein liikkua postilaatikkoa pidemmälle, mutta toisin kävi!

 

[tottakai]

tottakai elämä muuttuu sen jälkeen kun vauva - lapsi syntyy!!
Ei mikään ole kuten ennen, ja on asioita, joita ei voi tai ei ennätä tekemään kuten ennen.

Jos maito on loppu, ei voi kipasta lähikauppaan ostamaan, koska vauva pitäisi ottaa mukaan, joten sitten katsotaan vauvan ruokailut, puetaan itselle ja vauvalle, ja sitten vasta...

Yhden kanssa toki on sillä tavalla helpompaa mennä ja tulla kuin jos olisi useampi ja kovin eri-ikäisiä.

Minua on yllättänyt yksinäisyys. En saanut kavereita mammakerhoista. Yllätti sekin, ettei vauva niissä viihtynyt, vaan koki uuden paikan, vieraat ihmiset, rasittavaina, painui olkaa vasten ja laittoi silmät kiinni, halusi pois siitä, siis näin jo ihan parin kuukauden ikäisenä.

Kun vauva kasvoi, oli isompi, aloimme käymään uudelleen mammapiireissä muttei tämä lapsi koskaan viihtynyt vaan roikkui vaan minun housun puntissa kiinni. Ja niin edelleenkin. Äiti on kovin tärkeä.

 

[Otsoemo]

Tottakai elämä muuttuu erilaiseksi kun ajattelee että esim työelämä vaihtuu vauvaan ja kotiin. Vastuu pienestä, avuttomasta ihmisestä 24/7.

Mutta toisaalta aika pitkälle sitä yleensä voi itse säädellä tuota miten paljon lapsi rajoittaa elämää. Monia asioita on mahdollista tehdä vauvan kanssa jne, jos vain haluaa. Enemmän taitaa mennä siihen että monelta se halu ja kiinnostus hetkesi katoaa ja haluaa vain keskittyä vauvaan ja kotiin. :heart:

Itselleni vauva oli kaivattu ja odotettu muutos elämään, enemmänkin antoi valtavasti kuin otti mitään. En myöskään viihtynyt koskaan baareissa tms, vauvan kanssa pystyin kuitenkin kieretlemään kaupungilla, käymään kahviloissa, syömään ulkona, tapaamaan kavereita, matkustelemaan jne. =) Eli en koe jääneeni mistään minulle tärkestä paitsi, mutta sen sijaan sain jotain niin ihanaa etten osannut edes etukäteen kuvitella!!!

Tämä ja muutkin on rohkaisevia tekstejä. Eli ilmeisesti siihen kaikkeen tottuu.

 

[tottakai]

ja se, etten tuon em. lapsen kohdalla nauttinut imetyksestä ollenkaan, siis en ollenkaan. Ja kuvitelma, että vauvat imee rinnat tyhjiksi, jos siellä kerran maitoa on, ei toiminut tuon vauvan kohdalla todellakaan!!! Piremmittä puheitta, se imetys ei toiminut eikä onnistunut, siirryin sitten lypsyjakkaralle ja pulloruokinnalle. Hyvin kasvoi.

 

[Otsoemo]

tottakai elämä muuttuu sen jälkeen kun vauva - lapsi syntyy!!
Ei mikään ole kuten ennen, ja on asioita, joita ei voi tai ei ennätä tekemään kuten ennen.

Jos maito on loppu, ei voi kipasta lähikauppaan ostamaan, koska vauva pitäisi ottaa mukaan, joten sitten katsotaan vauvan ruokailut, puetaan itselle ja vauvalle, ja sitten vasta...

Yhden kanssa toki on sillä tavalla helpompaa mennä ja tulla kuin jos olisi useampi ja kovin eri-ikäisiä.

Minua on yllättänyt yksinäisyys. En saanut kavereita mammakerhoista. Yllätti sekin, ettei vauva niissä viihtynyt, vaan koki uuden paikan, vieraat ihmiset, rasittavaina, painui olkaa vasten ja laittoi silmät kiinni, halusi pois siitä, siis näin jo ihan parin kuukauden ikäisenä.

Kun vauva kasvoi, oli isompi, aloimme käymään uudelleen mammapiireissä muttei tämä lapsi koskaan viihtynyt vaan roikkui vaan minun housun puntissa kiinni. Ja niin edelleenkin. Äiti on kovin tärkeä.

Tuo yksinäisyys on hiukan pelottava asia, kun olen kuitenkin sosiaalinen tyyppi. Harmi ettei sinulle löytynyt ystäviä vertaisistasi.

 

[Vieras]

Kyllähän se elämä muuttuu ja paljon lapsen syntymän myötä. Suurin muutos oli varmaan se enkinen sitoutuminen lapseen. "Omaa aikaa" ei alkuun ollut yhtään ja sekin vähä kun pääsi esim suihkuun itekseen ahdisti että pärjääkö lapsi nyt esim isänsä kanssa. Hassuja ajatuksia...

Minä en tykkää jämähtää kotiin, joten lähdin liikkeelle vauvan kanssa heti kun sai. Ystäväpiirissä syntyi muutamia vauvoja samoihin aikoihin ja kahviloissa onkin tullut istuttua... Kaikkialle olen mennyt vauvan kanssa, siis kaupoille, ravintolaan yms. Riippuu tietenkin missä asuu, mutta ainakin helsingissä on todella paljon ohjelmaa vauvaperheille. Kerhoja, perhekahviloita, perhetaloja, babybio-tapahtumia, imetystukiryhmiä jne. Kaikkialla tapaa uusia äitikavereita, jotenkin tutustuminen on käynyt omituisen helpoksi kun on vauva mukana. Näiden uusien tuttavuuksien kanssa voi sitten sopia lenkkitreffejä tai kahvitella.

Parasta vauvavuodessa on se, ettei turhaan tarvitse suunnitella ja vauvan kanssa voi mennä vapaasti! Työhönpaluuta yms jokainen harkitsee oman tilanteensa mukaan. Lähtökohtana on kuitenkin hyvä, jos ei todella turhaa suunnittele, katsoo sitten millaista vauvan kanssa on.

 

[Kylkiluu]

Mä pelkään ettei mulla lapsen syntymän jälkeen ole aikaa enää mihinkään muuhun. Se tuntuu pahalta, mä olen tottunut menemään ja tulemaan spontaanisti, enkä mä ole tottunut aika rajoihin miten mä saan omaa aikaani käyttää.

Ahdistaa jo etukäteen. :ashamed:

Se vaati totuttelua, kyllä. Muutos on raju ja totaalinen silloin kun kahdesta itsellisestä aikuisesta tulee pikkulapsiperhe. Se on vain hyvä tiedostaa ja koettaa käsitellä etukäteen Osa ei halua asiaa edes ajatella ja saattaa jopa uskotella itselleen, ettei mikään muutu vauvan myötä. Sellainen ei ole realistista...

Lapsen ehdoilla ja lapsen tahdissa eläminen on iso muutos entiseen. Mutta omalla kohdallani muistan jossain vaiheessa ihmetelleeni, mitä sille itsenäiselle ja omaa aikaa kipeästi kaipaavalle ihmiselle tapahtui... Vauva täytti mun tajunnan todella tehokkaasti. Näkymätön napanuora tuntui selvästi enkä halunnut lähteä vauvani läheltä. Se oli erikoinen ja ennenkokematon fiilis

 

[Sone]

Aukeee ihan uusi ja erilainen elämä kun saa ekan lapsen. Jotkut menot vähenee, mutta niiden tilalle tulee toisenlaisia kivoja menoja. Miulle oli kyllä aika shokki ekat kuukaudet, vaikka miten yritti henkisesti valmistautua. Mut ei vois olla mitään parempaa elämässä kun omat lapset! Äitiys on ihanaa!

 

[Madicken04]

Tottakai elämä muuttuu erilaiseksi kun ajattelee että esim työelämä vaihtuu vauvaan ja kotiin. Vastuu pienestä, avuttomasta ihmisestä 24/7.

Mutta toisaalta aika pitkälle sitä yleensä voi itse säädellä tuota miten paljon lapsi rajoittaa elämää. Monia asioita on mahdollista tehdä vauvan kanssa jne, jos vain haluaa. Enemmän taitaa mennä siihen että monelta se halu ja kiinnostus hetkesi katoaa ja haluaa vain keskittyä vauvaan ja kotiin. :heart:

Itselleni vauva oli kaivattu ja odotettu muutos elämään, enemmänkin antoi valtavasti kuin otti mitään. En myöskään viihtynyt koskaan baareissa tms, vauvan kanssa pystyin kuitenkin kieretlemään kaupungilla, käymään kahviloissa, syömään ulkona, tapaamaan kavereita, matkustelemaan jne. =) Eli en koe jääneeni mistään minulle tärkestä paitsi, mutta sen sijaan sain jotain niin ihanaa etten osannut edes etukäteen kuvitella!!!

Tämä ja muutkin on rohkaisevia tekstejä. Eli ilmeisesti siihen kaikkeen tottuu.

Kyllä vain. =) Tietenkään aina ei ole niin helppoa ja välillä väsyttää -jotain enemmän ja toista vähemmän.

olin itse varautunut etukäteen jo kaikkeen koliikista ja imetys- & nukkumisongelmista jatkuviin sairasteluihin ja omaan synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Sitten olikin helpotus huomata että hei, meillähän on vauva joka ei turhia itke, nukkuu hyvin, imetys sujuu (alkutakkuilun jälkeen) ja itse olen elämäni kunnossa. =) Tietty väliin mahtui huoliakin, mutta todella nautin esikoisen vauva-ajasta suunnattomasti!

 

[Otsoemo]

Mä pelkään ettei mulla lapsen syntymän jälkeen ole aikaa enää mihinkään muuhun. Se tuntuu pahalta, mä olen tottunut menemään ja tulemaan spontaanisti, enkä mä ole tottunut aika rajoihin miten mä saan omaa aikaani käyttää.

Ahdistaa jo etukäteen. :ashamed:

Niin kun sitä ei voi ennustaa ollenkaan millaista se elämä on sitten. Onko sulla tukiverkkoa, joka voi välillä antaa sulle omaa aikaa?

 

[ViVa]

Koko elämä muuttui ihan täysin. Ja koska olin yksin vauvan kanssa joka ei nukkunut eikä ollut tyytyväinen koskaan niin en voi sanoa nauttineeni kamalasti vauva-ajasta vaikka aina olinkin kuvitellut olevani "vauva-ihminen" :/
Mutta nopeestippa se unohtuu,nyt lapsia jo kaksi,esikoinen 3v3kk ja kakkonen 7kk..
Ja nyt nauttinut vauva-ajasta kovasti,kun sain vissiin esikoisen rankan ajan jälkeen palkinnoksi paljon helpomman tapauksen Ja tietty sekin vaikuttaa kun toinen lapsi ei enää pistä koko elämää ylösalaisin kun esikoinen on sen jo tehnyt.

 

[Otsoemo]

Tottakai elämä muuttuu erilaiseksi kun ajattelee että esim työelämä vaihtuu vauvaan ja kotiin. Vastuu pienestä, avuttomasta ihmisestä 24/7.

Mutta toisaalta aika pitkälle sitä yleensä voi itse säädellä tuota miten paljon lapsi rajoittaa elämää. Monia asioita on mahdollista tehdä vauvan kanssa jne, jos vain haluaa. Enemmän taitaa mennä siihen että monelta se halu ja kiinnostus hetkesi katoaa ja haluaa vain keskittyä vauvaan ja kotiin. :heart:

Itselleni vauva oli kaivattu ja odotettu muutos elämään, enemmänkin antoi valtavasti kuin otti mitään. En myöskään viihtynyt koskaan baareissa tms, vauvan kanssa pystyin kuitenkin kieretlemään kaupungilla, käymään kahviloissa, syömään ulkona, tapaamaan kavereita, matkustelemaan jne. =) Eli en koe jääneeni mistään minulle tärkestä paitsi, mutta sen sijaan sain jotain niin ihanaa etten osannut edes etukäteen kuvitella!!!

Tämä ja muutkin on rohkaisevia tekstejä. Eli ilmeisesti siihen kaikkeen tottuu.

Kyllä vain. =) Tietenkään aina ei ole niin helppoa ja välillä väsyttää -jotain enemmän ja toista vähemmän.

olin itse varautunut etukäteen jo kaikkeen koliikista ja imetys- & nukkumisongelmista jatkuviin sairasteluihin ja omaan synnytyksenjälkeiseen masennukseen. Sitten olikin helpotus huomata että hei, meillähän on vauva joka ei turhia itke, nukkuu hyvin, imetys sujuu (alkutakkuilun jälkeen) ja itse olen elämäni kunnossa. =) Tietty väliin mahtui huoliakin, mutta todella nautin esikoisen vauva-ajasta suunnattomasti!

Minä en jotenkin osaa noita kaikkia mahdollisia koliikkeja sun muita vielä ajatella. Ajattelen, että elän sitten niiden kanssa jos ne meille tulevat.

 

[vieras]

Itse aloin pitää itselläni suurempaa arvoa. En esikoisen syntymän jälkeen ajanut pyörällä ilman kypärää, ja aloin pitää itsestäni huolta (ei siis ulkonäöllisesti, vaan hyvinvointia sekä henkisesti että fyysisesti). Lisäksi tunsin ensimmäistä kertaa elämässäni että joku rakastaa minua aidosti, koko sydämestään, välittämättä yhtään vioistani.

 

[Phoebsi]

Mä pelkään ettei mulla lapsen syntymän jälkeen ole aikaa enää mihinkään muuhun. Se tuntuu pahalta, mä olen tottunut menemään ja tulemaan spontaanisti, enkä mä ole tottunut aika rajoihin miten mä saan omaa aikaani käyttää.

Ahdistaa jo etukäteen. :ashamed:

Se vaati totuttelua, kyllä. Muutos on raju ja totaalinen silloin kun kahdesta itsellisestä aikuisesta tulee pikkulapsiperhe. Se on vain hyvä tiedostaa ja koettaa käsitellä etukäteen Osa ei halua asiaa edes ajatella ja saattaa jopa uskotella itselleen, ettei mikään muutu vauvan myötä. Sellainen ei ole realistista...

Lapsen ehdoilla ja lapsen tahdissa eläminen on iso muutos entiseen. Mutta omalla kohdallani muistan jossain vaiheessa ihmetelleeni, mitä sille itsenäiselle ja omaa aikaa kipeästi kaipaavalle ihmiselle tapahtui... Vauva täytti mun tajunnan todella tehokkaasti. Näkymätön napanuora tuntui selvästi enkä halunnut lähteä vauvani läheltä. Se oli erikoinen ja ennenkokematon fiilis

Mä olen tätä paljonkin murehtinut ja miettinyt, varsinkin kun mulla olo jo vointi jo nyt rajoittaa aika paljon Ehkä se sitten pahentaa mielialaa, kun on jumissa kotonaan, eikä kavereitakaan enää paljoa näy.

Mutta mä olen yrittänyt ajatella, että tämä on hyvä asia ajatella realistisesti (?) kuin tukeutua johonkin vaaleanpunainen vauva-aika kuvitelmaan. Ehkä mun pelot koliikkivauvasta ja järkyttävästä väsymyksestä on turhia, ja jos ei, niin eihän se ikuisuuksia kestä? Enkä mä katoa minnekään, siis se, mikä ja kuka mä olen?

 

[Phoebsi]

Mä pelkään ettei mulla lapsen syntymän jälkeen ole aikaa enää mihinkään muuhun. Se tuntuu pahalta, mä olen tottunut menemään ja tulemaan spontaanisti, enkä mä ole tottunut aika rajoihin miten mä saan omaa aikaani käyttää.

Ahdistaa jo etukäteen. :ashamed:

Niin kun sitä ei voi ennustaa ollenkaan millaista se elämä on sitten. Onko sulla tukiverkkoa, joka voi välillä antaa sulle omaa aikaa?

Mies on tietysti jo nyt yrittänyt kaikkensa että saisi mut ymmärtämään, että hän on mun tukena koko ajan. Käy tietty töissä mutta muuten. Ja miehen vanhemmat ovat varmasti apuna. Mun puolelta ei ole ketään, sekin tuntuu pahalta