Haluan kertoa oman tarinani tänne lapsettomuuspalstalle ketään loukkamatta taikka kenenkään parisuhdetta aliarvioiden, tämä on siis minun henk.kohtainen lapsettomuustarina 
Olin n. 20 vuotias kun minut leikattiin tähystyksessä ja todettiin endometrioosi, sain lääkäriltä ohjeet ruveta heti kihlattuni kanssa yrittämään raskautta. Olen aina halunnut lapsia joten aloimme tuumasta toimeen.
Kului puolitoista vuotta, ei lasta. Aloin tuolloin käydä Gynen polilla keskussairaalassa kontrolleissa ja alettiin tarkemmin tutkia, otettiin labroja jos jonkinlaisia, aloitin erilaisia hormoneita mm. Clomifenia ja joka kerta luulin että nyt tärppää. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Kahden ja puolen vuoden jälkeen tulimme yhdessä lääkärin kanssa tulokseen että olisi aika käyttää "järeämpiä" aseita, ivf- hoitoihin olisi julkisella puolella yli vuoden jonot. Emme jaksaneet odottaa joten menimme yksityiselle. Olimme menneet ennen isompien hoitojen aloittamista naimisiin.
Minulle tehtiin puolentoista vuoden aikana yhteensä kolme koeputkihedelmöityksen "yritystä". Pistin järkyttäviä määriä hormonia, lääkäri sanoi että normaalin ihmisen, siis hedelmällisen naisen munasarjat olisivat suorastaan räjähtäneet jo. Minulla ei kasvanut yhden yhtäkään munasolua. Kolmannen yrityksen jälkeen olin jo niin henkisesti loppu että pistin pelin poikka, lääkäri totesi; "Munasarjasi ovat lakanneet toimimasta, mitään ei ole tehtävissä."
Olin valmis adoptoimaan, olin ollut sinut ajatuksen kanssa jo kauan, mutta mieheni ei missään nimessä halunnut adoptiolasta. Aloimme siis elää elämäämme kaksin, yritin tottua ajatukseen että minusta ei todellakaan tulisi koskaan äitiä.
Kului puolisen vuotta kun mieheni totesi:
" Sinä olet vienyt minulta mahdollisuuden tulla isäksi. Sinusta ei ole mihinkään."
Viikon sisällä muutin pois yhteisestä talostamme ja panimme avioeron vireille. Jälkeenpäin on hyvä pudistella päätään ja olla viisaampi. Totuus on että minä tein kaiken yksin, mikä hoitoihin liittyi, pistokset, ultrakäynnit, ajomatkat tampereelle. Minä yritin tehdä meille lasta, sillä aikaa mieheni touhasi omiaan.
Tapasin pianpian vanhan lapsuuden ihastuksen jonka kanssa aloimme tapailla vaikka eroni oli tuore. Hän kuunteli minua, kun itkin elämääni, olin niin vihainen ja loukkaantunut exmiehelleni¨, ajattelin etten koskaan lakkaa vihaamasta häntä. Uusi rakkaus roihahti ja tein heti selväksi etten saisi lapsia, en haluaisi enää kenenkään elämää pilata..
Otin yhteyttä gynen polille, endometrioosin hoito oli siis unohdettu moneksi vuodeksi raskausyrityksen vuoksi ja loin olla sietämättömän kipeä. Aloin syödä Yasminpillereitä kolme kuukautta putkeen, näin tehtäisiin vuoden päivät, katsottaisiin selviänkö näin kipujen kanssa vai pitäisikö leikata. :headwall:
Suhteemme kasvoi ihanaksi kumppanuudeksi, olin todella onnellinen. Muutimme yhteen. :heart:
Kivut olivat siedettäviä ja pidin toisen tauon( 3kk pillereitä, sitten tauko että menkat tulevat). Lähdimme etelään lomalle, odotin menkkoja ja tunne oli koko matkan ajan että menkat alkavat. Ei mitään. Kuukautiset olivat täysin sekaisin pillereiden syönnistä.
Tulimme kotiin jouluksi ja tein raskaustestin, stressaaminen kivuliaista menkoista varmasti pitivät ne poissa. Olin tehnyt kymmeniä testejä, turiinillä pissasin tíkkuun.
Siinä ne olivat, kaksi viivaa. KAKSI VIIVAA!!!!!Minä olin raskaana. olimme täysin sekaisin viikon verran. Miten näin voi käydä. Munasarjat eivät toimi. Lääkärit sanoivat etten koskaan saisi lapsia.
Nyt ymmärrän kaiken, kaiken tuskan ja kaiken kokemani. Minun ei pitänyt saada lasta yhtään aiemmin, ei edellisen mieheni kanssa. Epäilen rakastiko hän koskaan minua, kun pystyi kylmästi vaimonta ns. hylätä.
Olen maailman onnellisin nainen nyt rv 12+2 ja minulla on maailman ihanin mies.
Ihmeitä tapahtuu, älkää antako periksi!!!!!
Olin n. 20 vuotias kun minut leikattiin tähystyksessä ja todettiin endometrioosi, sain lääkäriltä ohjeet ruveta heti kihlattuni kanssa yrittämään raskautta. Olen aina halunnut lapsia joten aloimme tuumasta toimeen.
Kului puolitoista vuotta, ei lasta. Aloin tuolloin käydä Gynen polilla keskussairaalassa kontrolleissa ja alettiin tarkemmin tutkia, otettiin labroja jos jonkinlaisia, aloitin erilaisia hormoneita mm. Clomifenia ja joka kerta luulin että nyt tärppää. Niin ei kuitenkaan käynyt.
Kahden ja puolen vuoden jälkeen tulimme yhdessä lääkärin kanssa tulokseen että olisi aika käyttää "järeämpiä" aseita, ivf- hoitoihin olisi julkisella puolella yli vuoden jonot. Emme jaksaneet odottaa joten menimme yksityiselle. Olimme menneet ennen isompien hoitojen aloittamista naimisiin.
Minulle tehtiin puolentoista vuoden aikana yhteensä kolme koeputkihedelmöityksen "yritystä". Pistin järkyttäviä määriä hormonia, lääkäri sanoi että normaalin ihmisen, siis hedelmällisen naisen munasarjat olisivat suorastaan räjähtäneet jo. Minulla ei kasvanut yhden yhtäkään munasolua. Kolmannen yrityksen jälkeen olin jo niin henkisesti loppu että pistin pelin poikka, lääkäri totesi; "Munasarjasi ovat lakanneet toimimasta, mitään ei ole tehtävissä."
Olin valmis adoptoimaan, olin ollut sinut ajatuksen kanssa jo kauan, mutta mieheni ei missään nimessä halunnut adoptiolasta. Aloimme siis elää elämäämme kaksin, yritin tottua ajatukseen että minusta ei todellakaan tulisi koskaan äitiä.
Kului puolisen vuotta kun mieheni totesi:
" Sinä olet vienyt minulta mahdollisuuden tulla isäksi. Sinusta ei ole mihinkään."
Viikon sisällä muutin pois yhteisestä talostamme ja panimme avioeron vireille. Jälkeenpäin on hyvä pudistella päätään ja olla viisaampi. Totuus on että minä tein kaiken yksin, mikä hoitoihin liittyi, pistokset, ultrakäynnit, ajomatkat tampereelle. Minä yritin tehdä meille lasta, sillä aikaa mieheni touhasi omiaan.
Tapasin pianpian vanhan lapsuuden ihastuksen jonka kanssa aloimme tapailla vaikka eroni oli tuore. Hän kuunteli minua, kun itkin elämääni, olin niin vihainen ja loukkaantunut exmiehelleni¨, ajattelin etten koskaan lakkaa vihaamasta häntä. Uusi rakkaus roihahti ja tein heti selväksi etten saisi lapsia, en haluaisi enää kenenkään elämää pilata..
Otin yhteyttä gynen polille, endometrioosin hoito oli siis unohdettu moneksi vuodeksi raskausyrityksen vuoksi ja loin olla sietämättömän kipeä. Aloin syödä Yasminpillereitä kolme kuukautta putkeen, näin tehtäisiin vuoden päivät, katsottaisiin selviänkö näin kipujen kanssa vai pitäisikö leikata. :headwall:
Suhteemme kasvoi ihanaksi kumppanuudeksi, olin todella onnellinen. Muutimme yhteen. :heart:
Kivut olivat siedettäviä ja pidin toisen tauon( 3kk pillereitä, sitten tauko että menkat tulevat). Lähdimme etelään lomalle, odotin menkkoja ja tunne oli koko matkan ajan että menkat alkavat. Ei mitään. Kuukautiset olivat täysin sekaisin pillereiden syönnistä.
Tulimme kotiin jouluksi ja tein raskaustestin, stressaaminen kivuliaista menkoista varmasti pitivät ne poissa. Olin tehnyt kymmeniä testejä, turiinillä pissasin tíkkuun.
Siinä ne olivat, kaksi viivaa. KAKSI VIIVAA!!!!!Minä olin raskaana. olimme täysin sekaisin viikon verran. Miten näin voi käydä. Munasarjat eivät toimi. Lääkärit sanoivat etten koskaan saisi lapsia.
Nyt ymmärrän kaiken, kaiken tuskan ja kaiken kokemani. Minun ei pitänyt saada lasta yhtään aiemmin, ei edellisen mieheni kanssa. Epäilen rakastiko hän koskaan minua, kun pystyi kylmästi vaimonta ns. hylätä.
Olen maailman onnellisin nainen nyt rv 12+2 ja minulla on maailman ihanin mies.
Ihmeitä tapahtuu, älkää antako periksi!!!!!
) niin se olisi Yasmin. Mielialat olivat tasaisempia kuin ilman pillereitä tai muilla pillereillä, paino tippui 5 kiloa itsestään. Tosin lapsenteko ei onnistunut lopetuksen jälkeen, mutta se ei varmaan ollut Yasimin vika. Uskomme, että meissä on häiriötä jota lääketiede ei vain pystynyt toteamaan.
