Elävästä elämästä

[-Witchie]

Ei tätä kannata lukea, jos "Witchie" on punainen vaate...

Koska vanhoja kirjoituksiani linkitetään tänne yhä edelleen (imarreltu, joo jee!) ja, koska olen halunnut kertoa jotain omasta elämästäni vinkiksi ja opiksi muille, kerron koko paketin tiivistetysti (jottei sitten olis epäselvää kellekään):

Kaksi vanhinta lastani sain jo kaksikymmentä vuotta sitten keskellä "riemukasta opiskeluelämää" (sellaista en edes halunnut viettää) seitsemän vuoden seurustelukumppanini kanssa. Ymmärsin melko nopeasti, että lasten isä ei riitä lapsille isäksi eikä näin ollen mulle puolisoksi, joten jätin hänet. Tähän ei voi laittaa kuin pisteen. Lasten isä kosi minua kolme eri kertaa vuosien varrella, kun "katui" kaikkea. En vastannut myöntävästi.

Menin naimisiin kymmenen vuotta myöhemmin. Saimme kaksi lasta. Ja däääm. Rakennettiin talo ja yritettiin elää neljän lapsen kanssa arkea. Ei onnistunut. Minä halusin vihdoin tehdä uraa ja nauttia naisena olemisesta. Halusin erota.

Vuoden etsiskelin itseäni - kirjaimellisesti (meditoin ja kaikkee). Tapasin miehen, joka rakensi keskeneräisen taloni ja pihasaunani loppuun ja rakasti minua ja oli komea ja menestyvä. Ja sitä kaikkee. Äh - en jaksanut kuitenkaan enempää. Halusin erota.

Seuraava vuosi ei ollut helppo: Kaksi murrosikäistä ja kaksi alakouluikäistä ja minä neljänkympinkriisiläinen isossa talossa paineiden ja katseiden alla (pienehkö kunta ja minä kunnanvaltuutettunakin).

Tapasin siis taas miehen. Tietenkin. Asuimme yhdessä vuoden ja painostuksen alla menin jopa naimisiin. Kuvittelin, että miehen omistushalu, mustasukkaisuus ja piilevä väkivaltaisuus menisi ohi sillä - phuuhnäinmukaoikeestikaikkimenee! Jätin miehen, kun hän oli pahoinpidellyt mut lasten nähden kaksi kertaa. Hain lähestymiskiellon ja haastoin oikeuteen.

Ja ajatelkaa - minä syntinen ja karmea nainen! - tapasin jälleen kerran miehen. Joka oli maailman ihanin. Rakasti - rakasti- rakasti. Tiesi kaiken minusta - ja rakasti vaan. Oli luottamuksen arvoinen ja luotti (olemme molemmat nyt naimisissa kolmatta kertaa) ja vannoi ja rakasti ja luottaa ja rakastaa ja on rakastamisen arvoinen. Ja maailman ihanin mies.

Kaikenlaiset variaatiot on sallittuja elämässä - eikä koskaan voi tietää, mikä polku on se oikea.

 

[Kekomaton tyttölapsi]

No kerro kun olet ollut useasti naimisissa, mitä olet oppinut? Mitä sanoisit 20+ naiselle joka etsii itseään ja etsii elämänkumppania, ja miettii miten sen hyvän elämänkumppanin tunnistaa? Uskotko sinä kokeneena naisena siihen, että tosirakkauden tunnistaa heti? Vai kannattaako myös ajatella järjellä, eikä odottaa sitä prinssiä joka vie jalat alta ja kaikki on yhtäkkiä niin selvää. Vai onko asiat niin kun sen "oikean" löytää? Tuli vain mieleen kysyä sinulta että mitä sanoisit minun ikäiselle kokemattomalle naiselle kun itse olet kokenut aika paljon

 

[kokemattomalle naiselle]

No kerro kun olet ollut useasti naimisissa, mitä olet oppinut? Mitä sanoisit 20+ naiselle joka etsii itseään ja etsii elämänkumppania, ja miettii miten sen hyvän elämänkumppanin tunnistaa? Uskotko sinä kokeneena naisena siihen, että tosirakkauden tunnistaa heti? Vai kannattaako myös ajatella järjellä, eikä odottaa sitä prinssiä joka vie jalat alta ja kaikki on yhtäkkiä niin selvää. Vai onko asiat niin kun sen "oikean" löytää? Tuli vain mieleen kysyä sinulta että mitä sanoisit minun ikäiselle kokemattomalle naiselle kun itse olet kokenut aika paljon

En ole wittshie, mutta tiedän jotain sentään minäkin.

Opiskele, nauti elämästä ja naura+pidä hauskaa kavereiden kanssa. Harrasta liikuntaa ja nauti siitä että saat olla sinä, sellaisena kuin olet. Ilman että vierelläsi on kukaan arvostelemassa, tai viemässä ajatuksiasi vakaviin asioihin. Kuuntele mielimusiikkiasi, kokkaa ja katso lempiohjelmiasi televisiosta.
Tutustu itseesi ja vie taitojasi pitkälle. Lakkaa miettimästä miehiä ja parisuhdetta! Ilman miestä ei jää yksikään nainen, ehdit myöhemminkin sitoutua.

Niin tekevät miehetkin. Ei turhaan sanota, että nuori mies on usein sitoutumiskyvytön! Miehet tekevät nuorena kaiken sen, mikä romanttisessa hekumassa elävältä nuorelta naiselta jää ehkä tekemättä. Oli se sitten tietokonepelien pelausta tai pallon heittelyä, kaikki on eteenpäin. Parisuhde on raskasta työtä jos kumpikaan ei ole siihen valmis.

Aloita siitä, että tee jotain mikä petaa tulevaisuutta. Elleissä kyseleminen on tuuleen puhallettua tuhkaa, joka ei todennäköisesti tuo sinulle mitään. Eräänä päivänä vain sen yhtäkkiä huomaat.

Olen 40 vuotias, enkä kadu elämässä yhtään hetkeä jonka olen viettänyt ystävien kanssa, harrastaen, lukien, liikkuen ja vaikka vain itsekseni oleskellen.Kaikki se on vienyt minua eteenpäin. Parisuhdekiemuroista ei ole jäänyt mitään muuta kuin muisto vain. Epäonnistunut parisuhde on 80% hetken hurmaa ja ajan hukkaa, 20% opettelua seuraavaa suhdetta varten. ja sitten on edessä ero, joka kestää aikansa ja sen aikana eroaminen vie surressa 100% ajasta, aikaa jolla ei tee mitään.

 

[mies1]

En minäkään ole vitsie. Mutta tiedän minäkin jotakin. Kysyit, että mistä tuntee sen oikean, ei sitä mistään tunne. Tietysti sinä voit toivoa jotakin ja sinulla on tavoitteita, mutta niin on sillä miehelläkin. Sinä itse olet 100% miehen tarkastelun alla; sen vuoksi sinun pitää olla kunnossa ja miehen mieleen. Sinä esität samat vaatimukset miehelle; hänenkin pitää olla sinut itsensä kanssa.

Mutta se tunnistus. Toista ei voi tuntea kuin ajan kanssa. olisi hyvä jos et omistaisi vaaleanpunaisia silmälaseja tai ainakin et syventäisi suhdetta seuraavalla viikolla, siis et mene päätäpahkaa sänkyyn. Voit olla vaikka epäluuloinen. Jos mies on sinulle oikea, niin hänen seuraansa kaipaat joka hetki ja hän tuntuu hyvältä. Hänen kanssaan on helppo jutella ja yhteisiä arvoja löytyy. Niin yksinkertaista se on.

 

[Sarppana]

Täysin samaa mieltä kuin nimim. "kokemattomalle naiselle". Heitä romukoppaan se pieni paniikinpoikanen, joka useimmilla naisilla on takaraivossaan(myös minulla oli)... Eli se joka sanoo: " en koskaan löydä itselleni miestä", "minusta ei koskaan tule mitään", "mitähän ihmiset ajattelevat minusta kun en ole avoliitossa/seurustele/tee mukeloita", yms.

Unohda huolesi ja elä joka päivä täysillä nauttien hyvistä ja huonoista hetkistä itseesi tutustuen. Kun tunnet itsesi, tunnistat paremmin myös sinulle hyvän ja sopivan kumppanin!

 

[Saivatko miehet]

mitään Witsie ?
Sinä otit talon, tavarat ja lapset. Jäikö miehille mitään ?

 

[Sydäntä riipii]

Witchie, tarinasi oli todellakin upeaa luettavaa. Itse painin samanlaisessa tilanteessa.
valitsin aikanaan täysin väärän miehen, tiesin sen heti jo kuukauden seurustelun jälkeen, vaan ei minulla ollut kanttia heittää häntä pellollekaan. Jumissa olen enkä pääse pois, on talot rakennettu ja neljä lasta.Mies kunnollinen, ei juo ei väkivaltainen, mutta siltikin liian eri luontoinen kuin minä. Rikonko kodin kuitenkin ja ajattelen vain itseäni?

 

[sitä saa mitä tilaa]

Anteeksi Witchie mutta tuo sinun tarinasi kuulostaa vitsiltä. Jos kerran tekee virheen luulisi oppivan siitä mutta sinä olet toistuvasti tehnyt virheitä sinun ja jopa lastesi kustannuksella jaoletko oppinut edellisistä suhteista mitään? Erosi jälkeen rakensit talon, ja perustit uuden perheen; sen jälkeen vasta tajusit "että haluat nauttia naisena olemista ja keskittyä uraan"? Erosit taas. Sen jlk taas uusiin naimisiin, "painostuksen" alla ikäänkuin et itse pystyisi vaikuttamaan valintoihin laisinkaan. Ja nyt on lapsilla taas uusi "isä" ja hehkutat onnea..onhan se kiva että elämässä sattuu ja tapahtuu mutta kun on lapsia pitäisi olla sen verran järkeä päässä ettei nyt suin päin syöksy uuteen suhteeseen kun "siltä tuntuu" varsinkin kun on jo kerran tai pari kertaa epäonnistunut. Kun ihminen vanhenee ja kenties viisastuu, ottaa vastuun tekemistään virheistä eikä syytä muita tai olosuhteita? Touhusi vaikuttaa kieltämättä hieman yksinkertaiselta.

 

[Pötyä!]

Anteeksi Witchie mutta tuo sinun tarinasi kuulostaa vitsiltä. Jos kerran tekee virheen luulisi oppivan siitä mutta sinä olet toistuvasti tehnyt virheitä sinun ja jopa lastesi kustannuksella jaoletko oppinut edellisistä suhteista mitään? Erosi jälkeen rakensit talon, ja perustit uuden perheen; sen jälkeen vasta tajusit "että haluat nauttia naisena olemista ja keskittyä uraan"? Erosit taas. Sen jlk taas uusiin naimisiin, "painostuksen" alla ikäänkuin et itse pystyisi vaikuttamaan valintoihin laisinkaan. Ja nyt on lapsilla taas uusi "isä" ja hehkutat onnea..onhan se kiva että elämässä sattuu ja tapahtuu mutta kun on lapsia pitäisi olla sen verran järkeä päässä ettei nyt suin päin syöksy uuteen suhteeseen kun "siltä tuntuu" varsinkin kun on jo kerran tai pari kertaa epäonnistunut. Kun ihminen vanhenee ja kenties viisastuu, ottaa vastuun tekemistään virheistä eikä syytä muita tai olosuhteita? Touhusi vaikuttaa kieltämättä hieman yksinkertaiselta.

Vitsie kuulostaa minusta naiselta, joka tekee sen mitä täytyy ja etsii oman onnensa- sen sijaan että odottaisi miehen ojentavan sen hänelle.

Eroaminen on rankkaa sekä lapsille että aikuiselle, mutta paljon riippuu siitäkin kuinka asiat hoitaa ja kuinka avoimesti asioista perheen kanssa keskustelee. Lisäksi eroaminen on aina parempi vaihtoehto lapsille kuin onnettomat vanhemmat.

Mikä voisi olla parempi lahja lapsille, kuin äiti joka osaa ottaa oman tilansa ja tekee itsensä onnelliseksi, eikä riudu jossain missä ei tahdo olla.

 

[been there, done that]

että kuka on witchie..?
Ja kun en ole tunnistanut mitään 'kuolematonta' linkkiä nähneeni ko. raapustelijan kirjoittamaksi, niin voisiko joku ystävällisesti briiffata minut ajan tasalle?

Aloittajan tekstistä en mitään erityisen opettavaa löytänyt, näitähän on Suomi pullollaan, uusioperheitä, kun jokainen suhde pitää 'kruunata' aina uudella jälkeläisellä.

 

[ymmärrys]

"Kaikenlaiset variaatiot on sallittuja elämässä
- eikä koskaan voi tietää,
mikä polku on se oikea." ap..

Minusta tuo on pitkän kertomuksen ydin.. Siihen kannattaa yrittää..

 

[mies1]

Aika paljon särjetty sydämiä ja sieluja, ihan vain yhden ihmisen kasvuntiellä....

 

[pit.]

Vitsie kuulostaa minusta naiselta, joka tekee sen mitä täytyy ja etsii oman onnensa- sen sijaan että odottaisi miehen ojentavan sen hänelle.

Ööh.. jos on oikeasti kanttia etsiä omaa onneaan, ei takerru heti ensimmäiseen vastaantulevaan mieheen ja ala vääntämään rakkauslapsia. Minusta suhteesta toiseen säntäily on nimenomaan indikaatio siitä, ettei pysty itse etsimään omaa onneaan, vaan olettaa että se onni löytyy jonkun toisen ihmisen kautta.

Tällöin päästään juurikin aloittajan kuvailemaan tilanteseen, jossa suhteesta toiseen vaan ajaudutaan, ja se oma tahto on siellä jossain hyvin syvällä.

Jo se, että edellinen avioliitto on vielä voimassa, ja tietoisesti ruvetaan etsimällä etsimään uutta partneria edellisen tilalle, kertoo tosiaan kaiken ihmisen kyvyttömyydestä kohdata itsensä ja miettiä omaa elämäänsä, ihan yksilönä.

 

[Tuollaiset]

Vitsiet pitäisi sterilisoida jo nuorena, etteivät kiertäisi aiheuttamassa tuskaa syyttömille.

 

[Immoral]

Tuota, ensiksi toivon, ettet ole asuinkuntani kunnanvaltuutettu. Nimittäin tuo oma elämäsi kuulostaa perin pohjin sekavalta, etsikkoaikaa etsikkoajan perään.

Mikä eniten huolestutti, on se, että puhut siitä kuin kaikki tähän viimeisimpään mieheen asti olisi ollut vain suurta vahinkoa. Vaiherikas elämä on parhaimmilaan juuri sitä, rikasta, mutta jos asenne on juuri tuo, miehestä toiseen ikäänkuin se olisi elämän ainoa sisältö, niin se on surullista. Ja vielä enemmän sitä sen vuoksi, ettei asiasta voi syyttää kuin itseään.

Kuka sanoikaan, että olisi syytä löytää itsensä yksilönä, oli aivan oikeassa.

Enkä sillä enkä millään, kovasti on itsekin tullut mentyä, oltua ja tehtyä, mutta ei vielä sellaista, mitä joutuisin tuohon tapaan kertomaan, katuen. Tai syyllistäen muita: "..painostuksen alla menin jopa naimisiin.." Ohhoh.

Korjaan aloitustani: Pelkään pahoin, että olet sittenkin meidän kunnanvaltuustossa.

 

[Immoral]

siitä, että mitäs, ellei tämäkään mies ole juuri sitä, mitä nyt ajattelet?

Löydä se onni ihan itses tyköö, sitten vasta joku muukin voi sut tehdä aidosti onnelliseks. Pelkään pahoin, että viimesinkin kupla ottaa ja puhkee.

 

[Hyvät hyssykät teidän kanssa!!!]

Katsokaapas nyt kaikki arvostelijat peiliin ja kertokaa meille kaikille, kuinka täydellisesti itse tunnette itsenne, kuinka oikein olette osanneet elämänne elää vahingoittamatta itseänne tai muita ja kuinka hienosti jokainen virhe kasvatti teitä paremmiksi ihmisiksi ja kuinka helposti löysitte onnenne ja elitte puolisoa metsästämättä! Aika lapsellista tulla haukkumaan ja arvostelemaan toisen elämää tietämättä siitä juuri mitään ja vain muutaman kirjoituksen perusteella. Niin kovin helppoa on arvostella ja neuvoa toisia ja nähdä, kuinka helppoa sen toisen olisi elää "oikein" jos se vaan ymmärtäisi... Kuinka moni teistä on elänyt virheettömän elämän?

 

[Immoral]

Katsokaapas nyt kaikki arvostelijat peiliin ja kertokaa meille kaikille, kuinka täydellisesti itse tunnette itsenne, kuinka oikein olette osanneet elämänne elää vahingoittamatta itseänne tai muita ja kuinka hienosti jokainen virhe kasvatti teitä paremmiksi ihmisiksi ja kuinka helposti löysitte onnenne ja elitte puolisoa metsästämättä! Aika lapsellista tulla haukkumaan ja arvostelemaan toisen elämää tietämättä siitä juuri mitään ja vain muutaman kirjoituksen perusteella. Niin kovin helppoa on arvostella ja neuvoa toisia ja nähdä, kuinka helppoa sen toisen olisi elää "oikein" jos se vaan ymmärtäisi... Kuinka moni teistä on elänyt virheettömän elämän?

Että kukakohan on väittänyt virheettömästi eläneensä?

Mikäköhän olisi oikea suhtautumistapa sinun mielestäsi, kun tulet tänne arvostelemaan ja haukkumaan joidenkin suhtautumistapaa. Patako kattilaa soimaa??

Ja: En tuntenut itse arvostelleeni sen kummemmin, ilmaisin, että se on surullista, eli tavallaan nyt vastasin lähinnä ihmetellen omaa kommenttiasi.

 

[Immoralille..]

Mikäköhän olisi oikea suhtautumistapa sinun mielestäsi, kun tulet tänne arvostelemaan ja haukkumaan joidenkin suhtautumistapaa. Patako kattilaa soimaa??

Ja: En tuntenut itse arvostelleeni sen kummemmin, ilmaisin, että se on surullista, eli tavallaan nyt vastasin lähinnä ihmetellen omaa kommenttiasi.[/quote]

En tarkoittanut sinun viestejäsi, vaan niitä viestejä, jotka asiattomasti ja kapeakatseisesti moittivat aloittajaa. Sen verran kyllä sanoisin, että ap:n toimiminen kunnanvaltuutettuna ei välttämättä liity yksityiselämän kiemuroihin millään tavalla. Moni ihminen saattaa hoitaa työnsä loistavasti, vaikka parisuhde olisikin retuperällä. Pointtini oli vain se, että mielestäni ei pitäisi tuomita toisten ihmisten virheitä ja vaikeuksia niin herkästi. Itse olen tehnyt kamalia virheitä elämässäni yrittäessäni kasvaa aikuiseksi, etsiessäni itseäni ja muuta mukavaa.. Joskus vaikeudet ajavat ihmisen typeriin valintoihin, vaikka hänellä olisi hyvä sydän ja tarkoitus olisi pelkästään hyvä. Toiset oppivat ilman virheitä, toiset yhdestä virheestä, toiset oppivat vasta pohjalla käytyään. Niin kaun, kun ihminen ei ole oikeasti paha, tai aiheuta peruuttamattomia traumoja läheisilleen, olisi mielestäni toivottavaa, että ymmärtäisimme ja suvaitsisimme toinen toisiamme ja moittimisen sijaan tarjoaisimme apua ja tukea.

 

[elämä ei ole vitsi, silti voi olla optimisti]

Tuota, ensiksi toivon, ettet ole asuinkuntani kunnanvaltuutettu. Nimittäin tuo oma elämäsi kuulostaa perin pohjin sekavalta, etsikkoaikaa etsikkoajan perään.

Koko elämä on etsikkoaikaa. Monet "onnistuu" saamaan hyvän puolison, elää sen kanss elämänsä loppuun. Tai jotkut eroaa, kuitenkin sovussa, solmimatta enää koskaan uutta suhdetta avioliitto tai ei. Jotkut uskoo elämään, uskoo, ettei voi kovin montaa kertaa elämä potkia päähän. Solmii uuden suhteen, liitonkin. Jotkut useamman.

Ei se avioliitto ole ratkaiseva tekijä. Useasti seurustelleita ei kukaan arvostele. Vain useasti avioituneita. Avioliitto on lasten kannalta turvallisempi ja parempi vaihtoehto. Itse avioerolapsena tiedän mitä on epävarmuuden tunne kun äidin miesystävä vain elää siinä samaa taloutta. Pieni tyttö jotain avioliitosta tietävänä odottaa milloin on häät, mutta niitä ei tule. Eikö ne rakasta toisiaan? Silti elinikäinen suhde, mutta pienelle tytölle jää tunne, eivät tiedä mitä elämältä haluavat.

En ole lukenut yhdenkään arvostelijan omaa "esimerkkielämäntarinaa". Saisiko niitäkin tänne, kiitos? Niin ja vielä sen tarkan ajan jolloin etsikkoaika loppui. Mihin se loppui, kuolemaanne ..? Teitä arvostelijoita ei oikein voi ottaa tosissaan, edes vitsinä

Mutta Immoral... oletko kenties itse joskus saanut pakit tavoiteltavalta kunnanvaltuuteultanne ja siksi suhtaudut häneen niin kyynisesti =)

 

[Immoral]

Mutta Immoral... oletko kenties itse joskus saanut pakit tavoiteltavalta kunnanvaltuuteultanne ja siksi suhtaudut häneen niin kyynisesti =)

En ole =D

Etsikkoaikaa elämä on, juu tavallaan, mutta kenties kuitenkin se oma suhtautumistapa siihen olikin se mun pointtini, säntäily olisi kenties sanana ollut parempi etsikkoajan tilalle, jos sanoihin halutaan tarttua. Säntäily ja oletus, että vain mies voi tehdä onnelliseksi. Witchie antoi ainakin minun ymmärtää nyt olevansa jälleen "elämänsä päässä" eli etsikkoajan loppuneen, kun on taas löytynyt ihana mies, muu osuus elämästä onkin ollut surkeaa. Lastenkin kanssa vaikeuksia. Tuo suhtautumistapa minusta on se ongelma, asiat kun on niinkun ne ottaa. Pitkästi. Ja vaikeatkin.

(Ja kai ne silti kaikki muutkin miehet jollain lailla ihania ensin oli.)

 

[mies1]

Mitähän puolusteltavaa Witsien käytöksessä on?
Onpahan melkoinen pakkaus, jos vielä valtuustoonkin on päässyt. Kieltämättä varmasti ulosanti ja ulkoinen olemus ovat kohdallaan, mutta voisiko vaatia vastuullisempaa käytöstä? Toisille nämä asiat ovat liiankin helppoja ja lohkaisee aina liian suuren palan mitä kykenee kantamaan. Onkohan sellainen asia, kuin lähimmäisen kunnioittaminen ihan outo käsite. Minusta narsistinen persoonallisuus pystyy lumoamaan ja puhumaan kaikki puolelleen, kunnes he huomaavat, että rouva vedättää kuus nolla.

 

[been there, done that]

Katsokaapas nyt kaikki arvostelijat peiliin ja kertokaa meille kaikille, kuinka täydellisesti itse tunnette itsenne, kuinka oikein olette osanneet elämänne elää vahingoittamatta itseänne tai muita ja kuinka hienosti jokainen virhe kasvatti teitä paremmiksi ihmisiksi ja kuinka helposti löysitte onnenne ja elitte puolisoa metsästämättä! Aika lapsellista tulla haukkumaan ja arvostelemaan toisen elämää tietämättä siitä juuri mitään ja vain muutaman kirjoituksen perusteella. Niin kovin helppoa on arvostella ja neuvoa toisia ja nähdä, kuinka helppoa sen toisen olisi elää "oikein" jos se vaan ymmärtäisi... Kuinka moni teistä on elänyt virheettömän elämän?

Minä nyt en siis vieläkään tiedä, kuka on witchie, mutta tästä aloituspurkauksesta sain selville sen, että naitu on useaan otteeseen ja lapsia tehty käsittääkseni nyt ainakin parille eri isälle.

Jos kovin paljon lähtee toimittamaan omasta elämästään yksityiskohtaisia tietoja ja muutoinkin 'elää' elämäänsä julkisesti julkisilla keskustelufoorumeilla, voi varautua kritiikkiin, kovaankin sellaiseen. Mikä tarve yleensä on tehdä niin julkisesti selkoa elämästään ja kaikista sen yksityiskohdista?

Minä olisin toivonut näin uutena osallistujana, että tästä avauspurkauksesta olisi käynyt sen tarkoitus, itse alullepanija ei ole minulle punainen vaate, eikä hän muutenkaan edusta minulle mitään väriä, muotoa tai muutakaan merkittävää. Kummallinen irrallinen purskahdus lähinnä koko aloitus.

 

[mies1]

Tällainen purkautuminen on aina tuomion hakemista, kuitenkin. Hän haluaa tehdä, nyt ymmärtämistään virheistä, tilinpäätöksen; avautua asiasta. Aivan kuin eräs kansanedustaja tuli julkisuuteen huumekokeiluistaan, hänkin haki tuomiota , hän ei enää pystynyt elämään totuuden kanssa. Ehkä tämä on osa hänen eheytymistään, mutta en minä vieläkään voi puolustella hänen tekemisiään nopeasti päättyvissä suhteissaan.

 

[suhteessa]

Mutta Immoral... oletko kenties itse joskus saanut pakit tavoiteltavalta kunnanvaltuuteultanne ja siksi suhtaudut häneen niin kyynisesti =)

En ole =D

Etsikkoaikaa elämä on, juu tavallaan, mutta kenties kuitenkin se oma suhtautumistapa siihen olikin se mun pointtini, säntäily olisi kenties sanana ollut parempi etsikkoajan tilalle, jos sanoihin halutaan tarttua. Säntäily ja oletus, että vain mies voi tehdä onnelliseksi. Witchie antoi ainakin minun ymmärtää nyt olevansa jälleen "elämänsä päässä" eli etsikkoajan loppuneen, kun on taas löytynyt ihana mies, muu osuus elämästä onkin ollut surkeaa. Lastenkin kanssa vaikeuksia. Tuo suhtautumistapa minusta on se ongelma, asiat kun on niinkun ne ottaa. Pitkästi. Ja vaikeatkin.

(Ja kai ne silti kaikki muutkin miehet jollain lailla ihania ensin oli.)

Ihan samaa mieltä. Aloituksesta ei käy ilmi myöskään että kauanko tätä uutta ihanaa onnea on kestänyt? Luetaanko uusi purkaus kahden vuoden kuluttua että ei se tämäkään mies tuonut onnea, haluan erota?
Witchie ei ole mulle lainkaan tuttu joten siihen en ota kantaa.

Mulla on hyvä ihminen ollut rinnallani monta vuotta ja rakennamme yhteistä tulevaisuutta. Kuitenkin toteutan itseäni samalla ja etsin onnea pienistäkin asioista. Ei se lopulta ole edes vaikeaa. Takkiin voi tulla monessakin asiassa elämässä, eihän siltä välty. Mutta tietynlaisilla valinnoilla ja ratkaisuilla niihinkin voi vaikuttaa, tai ainakin niihin suhtautumiseen. Kukin tavallaan tietysti. Kun vaan niin monelta ongelmalta voisi helpostikin välttyä.