Elinajan odotteen ja ylikuolleisuuden kummallinen muutos

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

"Lopetamme rutiininomaisesti vanhempien käyttöjärjestelmien tukemisen, jotta voimme ohjata resurssimme uusimpien käyttöjärjestelmien tukemiseen, sivulla todetaan.

WhatsApp ilmoittaa etukäteen muutaman kerran, jos käytössä on liian vanha käyttöjärjestelmä. Käyttöjärjestelmän voi itse tarkistaa avaamalla puhelimen asetusvalikosta kohdan "tietoja puhelimesta".
Perkele!
 
Todellinen muutos tapahtui vuonna 2021. Siitä lähtien ylikuolleisuus alkoi kasvaa, ensin maltillisesti, sitten kiihtyen. Vuonna 2022 ylimääräisiä kuolemia oli jo tuhansia, ja vuosina 2023–2025 nousu jatkui ilman merkkejä palautumisesta normaalille tasolle. Tämä aikajana ei vastaa tartuntataudin logiikkaa, mutta se vastaa tarkasti ajanjaksoa, jolloin koko väestö altistettiin uudelle lääketieteelliselle interventiolle ennennäkemättömässä mittakaavassa.

Viranomaiset ovat toistuvasti viitanneet hoitovelkaan, influenssakausiin, stressiin ja väestön ikääntymiseen. Nämä selitykset voivat vaikuttaa uskottavilta yksittäin, mutta yhdessäkään niistä ei ole voimaa selittää näin suurta, pitkäkestoista ja rakenteellista kuolleisuuden nousua. Erityisen ongelmallista on se, että ylikuolleisuus jatkuu ja kasvaa aikana, jolloin terveydenhuolto on jo palautunut pandemiarajoituksista ja itse koronataudin vaikutus on vähentynyt
 
Aivopestyt piikki-intoilijat ”eivät näe” mitään yhteyttä!

Miksi on ylikuolleisuutta edelleen? Eikö niiden ihmepiikkien pitäisi vähentää sitä jo näin monen kuluneen vuoden aikana? 😏

💉💉💉💉💉
 
Kyseisestä aiheesta on kirjoitettu jo aikoja sitten. Selvitys syihin löytyi suoraan Väestörekisterin selvityksestä. Piikeillä tai ilman piikkejä ei ole mitään tekemistä asian kanssa.
Eikä tarvitse olla mikään selvinnäkijä siitä että trendi kuolleisuudessa tulee jatkumaan sekä kiihtymään mikäli ihmiset eivät korjaa liikkumattomuuttaan, liikakilojaan, huumeiden ja päihteiden käyttöään ja ala huolehtimaan ihan itse omasta terveydestään.
 
Kuvaus osuu sataprosenttisesti palstan MAGA-Rummo-jankkaajaan. Ilouutinen ettei hän enää kauan riehu tällä palstalla.
 
Yhteistyössä