En 43-vuotiaana pysty heittämään lapsuusajan pehmoleluja pois, olenko normaali?

[E-motion]

Siivosin kellaria, mutta en edelleenkään pystynyt heittämään pois pehmokoiria, joilla leikin joskus alle kouluikäisenä. Sen sijaan purskahdin itkuun. Muistan sen onnellisen pienen tytön, joka leikki niillä, kun ne olivat uusia. Nyt ne ovat nuhjaisia ja rikkinäisiä eikä kukaan leikkisi niillä enää. En vain voi heittää niitä roskiin, se tuntuisi pyhäinhäväistykseltä.

Samoin lapseni on jo 5-vuotias, ja edelleen kellarissa on neljä muovikassillista hänen vauva-aikaisia vaatteitaan. Purskahdan itkuun, kun vain avaan pussit ja otan muutaman käteeni. Vaatteisiin on sitoutunut valtava määrä tunnetta.

Onko tämä ihan normaalia käytöstä?

 

[Minni:)]

Itse olen säästänyt omista pehmoleluista pari, samaten lapsen vauva-ajan vaatteista muutaman muistoksi. Kyllähän se luopuminen kirpaisi, mut kaikkea ei voi säilyttääkään. Oma kaikista rakkain pehmoleluni on nyt pojallani.

 

[leijona76]

On mullakin jokunen lapsuuden pehmo jotka ovat nyt lapseni leikeissä. Muut olen pannu menmään. Yksi vaate on pojan vauva-ajalta, muut olen pannu eteenpäin. Ei siinä mitään että jotain muistoa on, mutta jotenkin hassua itkeä vaatekasseja tai rikkinäisiä leluja.

 

[Ei ole tilaa]

Oon aika kateellinen tuollaisista säilytystiloista...

Ei kai ne muistot häviä, vaikka nuo hävittäisitkin? Säästä pari ja muut menemään, joko mulle käyttäjille tai roskiin. Ja huomhuom! Vaikka ne sun mielestä on tosi ihania ja rakkaita, ei moi halua ostaa kellarissa vuosia säilytettyjä leluja ja vaatteita, ei ainakaan kovin korkean hntaan.

Voithan sä ottaa valokuvat?

 

[samanlainen]

Täällä samanlainen 33-vuotias, enpä osaa auttaa..