H
hermot menee
Vieras
Hermot menee, kun ei tuo tee melkein mitään ja kiukuttelee vaan kuin pikku lapsi.
Esimerkkinä tämä päivä (miehellä on vapaa):
Sen verran suostui lasta hoitamaan että sain koiran ulkoilutettua ja kaupassa käytyä. Aamupäivällä oli pakko ottaa päiväunet kun oli niiiin väsynyt, ja hirveä narinahan siitä tuli kun joutui heräämään.
Laittelin lapselle lounasta valmiiksi ja lapsi halusi syliin (on siis 11kk ikäinen), sanoin miehelle että ottaisiko lapsen kun laitan ruokaa valmiiksi niin mies tokaisi että laita se lattialle ja anna joku lelu käteen (mies surffaili siis netissä). Siinä sitten huomautin, että ei lapsen läheisyydentarvetta millään leluilla korvata. Ja siis en todellakaan hyysää tuota lasta, mutta mielestäni lasta ei jätetä yksin jos se itkien tulee luokse ja pyytää päästä syliin.
Nooh aloin siinä sitten syöttämään lasta ja mies söi samalla ja sen jälkeen meni takaisin tietokoneen pariin. Ei tietenkään tullut mieleen kysyä, että haluaisinko minäkin syödä. Mä siinä sitten käytin lapsen potalla ja puin päiväunille ja aloin siivoamaan (mies kun ei tiskejäänkään ollut koneeseen saanut) ja mies edelleen möllötti sohvalla. Kun aloin siinä sitten imuroimaan, lähti mies mitään sanomatta ovesta pihalle. Hetken päästä soitti että on anoppilassa ja on siä jonkin aikaa jotta saan mököttää rauhassa.
Mulla vaan menee niiin hermo, kun mitään ei voi tehdä ilman erillistä pyytämistä (ja siitäkin yleensä rupeaa kiukuttelemaan). Mies mulle yksi päivä sanoi, että hän on työputken jälkeen niin väsynyt että eikä minulle ole tullut mieleen se, että hän haluaa vapaapäivinään ottaa rennosti.
Oon yrittänyt puhua, pyytää, perustella, huutaa, kirjoittaa kirjeitä jne. mutta mikään ei auta. Mies vaan hokee kuinka rankkaa hänellä on ja että mun pitäisi häntä ajatella. Minähän olen lomalla ja mulla on vaan yksi tehtävä (lapsen ja kodin hoito), ja löhöilen vaan kaikki päivät. mm pyykinpesu ei kuulemma mitään hommaa ole, koska kone pesee ne pyykit (niin ja nehän itsestään leijailee korista koneeseen, koneesta telineelle ja telineeltä kaappeihin...).
Tuntuu vaan, että hakkaisin koko ajan päätäni seinään näiden asioiden kanssa.
Onko muilla samaa ongelmaa?
Esimerkkinä tämä päivä (miehellä on vapaa):
Sen verran suostui lasta hoitamaan että sain koiran ulkoilutettua ja kaupassa käytyä. Aamupäivällä oli pakko ottaa päiväunet kun oli niiiin väsynyt, ja hirveä narinahan siitä tuli kun joutui heräämään.
Laittelin lapselle lounasta valmiiksi ja lapsi halusi syliin (on siis 11kk ikäinen), sanoin miehelle että ottaisiko lapsen kun laitan ruokaa valmiiksi niin mies tokaisi että laita se lattialle ja anna joku lelu käteen (mies surffaili siis netissä). Siinä sitten huomautin, että ei lapsen läheisyydentarvetta millään leluilla korvata. Ja siis en todellakaan hyysää tuota lasta, mutta mielestäni lasta ei jätetä yksin jos se itkien tulee luokse ja pyytää päästä syliin.
Nooh aloin siinä sitten syöttämään lasta ja mies söi samalla ja sen jälkeen meni takaisin tietokoneen pariin. Ei tietenkään tullut mieleen kysyä, että haluaisinko minäkin syödä. Mä siinä sitten käytin lapsen potalla ja puin päiväunille ja aloin siivoamaan (mies kun ei tiskejäänkään ollut koneeseen saanut) ja mies edelleen möllötti sohvalla. Kun aloin siinä sitten imuroimaan, lähti mies mitään sanomatta ovesta pihalle. Hetken päästä soitti että on anoppilassa ja on siä jonkin aikaa jotta saan mököttää rauhassa.
Mulla vaan menee niiin hermo, kun mitään ei voi tehdä ilman erillistä pyytämistä (ja siitäkin yleensä rupeaa kiukuttelemaan). Mies mulle yksi päivä sanoi, että hän on työputken jälkeen niin väsynyt että eikä minulle ole tullut mieleen se, että hän haluaa vapaapäivinään ottaa rennosti.
Oon yrittänyt puhua, pyytää, perustella, huutaa, kirjoittaa kirjeitä jne. mutta mikään ei auta. Mies vaan hokee kuinka rankkaa hänellä on ja että mun pitäisi häntä ajatella. Minähän olen lomalla ja mulla on vaan yksi tehtävä (lapsen ja kodin hoito), ja löhöilen vaan kaikki päivät. mm pyykinpesu ei kuulemma mitään hommaa ole, koska kone pesee ne pyykit (niin ja nehän itsestään leijailee korista koneeseen, koneesta telineelle ja telineeltä kaappeihin...).
Tuntuu vaan, että hakkaisin koko ajan päätäni seinään näiden asioiden kanssa.
Onko muilla samaa ongelmaa?
Mun mielestä sujuva kommunikointi, toisen huomioiminen ja vastuun jakaminen (myös lapsesta ja kodista) on niitä perusjuttuja joiden ehdottomasti pitää toimia.
Tai jos kone kerta pesee pyykit, niin ne varmaan tulee pestyksi myös islloin kun mies on ilman sua kotona...