En hakuaisi mieheltäni mitään kuoleman sattuessa/

[Liljankukka*]

Olemme olleet naimisissa mieheni kanssa 15 vuotta, meillä on lapsia, ei avioehtoa.
Miehelläni on yksi veli ja uusperhe, lapsia.
Mieheni vanhimmat ovat alkaneet vihjailla perintöasioista, heillä ei ainakaan vielä ole testamenttia.
En hakua heiltä mitään, enkä jaksaisi kuunnella vihjailuja siitä kuinka meidän perheelle ehkä jää sitä tai tätä heidän kuolemansa jälkeen ja toisen veljen perheelle sitten vastaavasti saman verran muuta omaisuutta.
Olen ajatellut että voisinko tehdä yksipuolisen testamentin tai yksipuolisen avioehdon jossa voin ilmoittaa etten halua eron/kuoleman hetkellä itselleni mitään tältä suvulta? Itsehän en tässä siis voittaisi yhtään mitään vaan häviäisin, mutta mieheni vanhemmat tuntuvat olevan ehkä huolestuneita siitä että perinkö minäkin miniänä siinä sivussa jotain. En halua, enkä tarvitse, olen tottunut pärjäämään itsekseni jos tässä ero tulee tai mieheni kuolee ennen minua. Toivoisin voivani todistaa tämän myösmieheni vanhemmille.
Olen ajatellut siis tehdä jonkin lakipaperin jossa tuon tahtoni ilmi miehelleni ja hänen vanhemmilleen. Onko tämä jotenkin outoa ja eriskummallista? Mikä lakipaperi kannattaisi tehdä?

 

[vierailija]

Suosittelen vahvasti, että kysyt lainopilliset neuvot jostain muualta kuin nettifoorumilta, joka kuhisee idiootteja, trolleja, mt-ongelmaisia, moniongelmaisia, syrjäytyneitä ja hormonihuuruisia toimettomia kotiäitejä.

 

[vierailija]

On outoa. Anna nyt olla vaan. Joku raja tuollaisessa en halua mitään meiningissä. Sivuuta ihan kohteliaasti kaikki vihjailut. Tai mitä itse pidät vihjailuna. Ja ehkä vanhemmat vaan haluaisi puhua asiasta, ei siinä mitään pahaa. Minä olen testamentin tehnyt jo aika nuorena. Hyvä niitä juttuja on miettiä ajoissa.
Jos vanhemmat haluavat varmistaa ettei lapsen puoliso saa osuuksia avioeron sattuessa niin laittavat omaan testamenttiinsa maininnan; lasten puolisoilla ei ole avio-oikeutta perittyyn omaisuuteen. (Näin olen itse tehnyt vaikka lapset ei vielä edes naimisissa).
Se on heidän päätettävissään joten sinuna en todellakaan tekisi mitään outoja ilmoituksia ja todisteluja ettet halua mitään...

 

[vierailija]

Testamentti se ei ainakaan ole nimeltään, sillä se on jälkisäädös eli se mitä tahdot tapahtuvan oman kuolemasi jälkeen.
Onko teidän mahdollista tehdä avioehto, olis yksinkertaisinta?
Perintöasioiden suunnittelua tuossa vaiheessa ei kannata kuunnella, eikä ottaa niihin kantaa puolesta eikä vastaan. Niihin liittyy niin paljon myös tunteita, että helposti loukkaat appivanhempia sekä miestäsi! Miehellesi asia kuuluu, mutta ei sinulle, sinä et heitä peri, mutta toki perheenä hyödytte, jos keskenänne sovitte että käytätte rahan ja tavaran yhdessä. He keskustelevat ehkä siksi ääneen että saavat asiasta selkeämmän kuvan, päätöksen he tekevät lakimiehen avulla, eikä sitä lopullista yleensä kerrota etukäteen. Anna puhua, ja nauti ja arvosta lastesi isovanhempien seuraa nyt kun he vielä täällä ovat.

 

[vierailija]

Avioehdosta sinä munkin mielestä puhut.
Ja varsinkin jos toisen suvulla on perintötilaa, kesänviettopaikkoja tms niin on ihan normaalia rajata ne avioehdossa pois sinulta, mutta muistaa esim lasten olemassa olo... hehän ovat suvun lapsina "oikeutettuja" noihin.

Jos on tunne että heitä huolettaa joku, niin ehdota itse asiaa..

 

[vierailija]

Sitä mietinkin että voisimmeko 15 avioliittovuoden jälkeen tehdä vielä avioehdon, jola luopuisin mieheni omaisuudesta?
Toki hän luopuisi samalla minun omaisuudestani,joka on kyllä pienempi kuin hänen.
Minun kannaltanihan tässä ei ole mitään järkeä, mutta saisin tavallaan itselleni rauhan siinä mielessä ettei kenenkään tarvitsisi olettaa minun odottavan perintöä mieheni siivellä appivanhemmiltani, kun tätä kummallista vihjailua on ollut ilman syytä.
Olenko oikesti ainut laatuani, eikö ketään muuta ole kohdannut ja haitannut tällaiset samanlaiset epäilyt?

 

[vierailija]

Sitä mietinkin että voisimmeko 15 avioliittovuoden jälkeen tehdä vielä avioehdon, jola luopuisin mieheni omaisuudesta?
Toki hän luopuisi samalla minun omaisuudestani,joka on kyllä pienempi kuin hänen.
Minun kannaltanihan tässä ei ole mitään järkeä, mutta saisin tavallaan itselleni rauhan siinä mielessä ettei kenenkään tarvitsisi olettaa minun odottavan perintöä mieheni siivellä appivanhemmiltani, kun tätä kummallista vihjailua on ollut ilman syytä.
Olenko oikesti ainut laatuani, eikö ketään muuta ole kohdannut ja haitannut tällaiset samanlaiset epäilyt?

Meillä sama tilanne, eikä mua ole haitannut. Ihan samalla lailla kuin muutkin määkin siellä mökillä oon maalannut, hakannut ja pinonnut halkoja, kuurannut saunaa, jne, vaikka appivanhemmat sen vielä omistaa ja me vain vieraillaan siellä. Ei edes kiinnosta kuka sen saa vai jääkö perikunnalle, eletään vain sitä hetkeä kun siellä ollaan koolla.

 

[vierailija]

Meillä sama tilanne, eikä mua ole haitannut. Ihan samalla lailla kuin muutkin määkin siellä mökillä oon maalannut, hakannut ja pinonnut halkoja, kuurannut saunaa, jne, vaikka appivanhemmat sen vielä omistaa ja me vain vieraillaan siellä. Ei edes kiinnosta kuka sen saa vai jääkö perikunnalle, eletään vain sitä hetkeä kun siellä ollaan koolla.

Tiedän tunteen!