En jaksa enää olla yhdessä... enkä voi olla ilman?

[tukehdun!!!]

En jaksa enää tätä. En jaksa enää omaa epätoivoani, itsesyytöstä, itsesääliäkin... surua, vihaa, inhoa, sääliä miestäni kohtaa... En jaksa enää turhia toivonkipinöitä, jotka sammuvat yhtä nopeasti, kuin syttyvät... En jaksaisi enää elää paskan liittomme takia. Kaikki tämä epätoivo ja turhautuneisuus purkautuu äkäisyytenä ja itkuraivareina kerta toisensa, ilta ja päivä toisensa jälkeen. Elämäni tuntuu eletyltä ja hukkaan heitetyltä. Mitään ei ole jäljellä, jos tämä jatkuu.

Liittomme on kamala. En siis syytä siitä yksin miestäni. Minä olen nykyään vihainen alituiseen, hankala ja masentunut ja masentavaa ja kamalaa seuraa. Olen alituiseen peloissani. Pelkään kaikkea. Pelkään onnellisina hetkinä, että koska ne loppuvat. Onnettomuus on kaiken alla. Olen enää varjo entisestä itsestäni, etenkin silloin kun mieheni on lähelläni.

Olen minä aiemminkin pahojakin virheitä tehnyt. Jos tähän kävisin nyt listan luettelemaan, niin johan niistä saisi kirjan. Ei liittomme rakoilu ole ollut aiemminkaan yksin mieheni syy.

Nyt en vain enää jaksa hänen juomistaan. En jaksa hänen juomistaan enkä paljon muutakaan enää hänessä. En jaksa enää sitä, miten hän kohtelee minua. En liian vähäisiä hellyydenosoituksia. En liian vähäistä huomiota. Kyllä kalja ja kaverit kuitenkin on hänelle tärkeitä! Inhoan ja vihaan häntä...

En jaksaisi enää olla hänen kanssaan. En jaksaisi enää olla yhteisessä kodissamme. Täällä olen niin masentunut ja ahdistunut, etten jaksa kuin vain olla... äkäinen.

Eroa olen yrittänyt ottaa miehestäni jo kokonaisen vuoden. En ole sitä mieltä, että liittomme oli virhe. Meillä oli hyvät- ja huonot hetkemme... ehkä kaikki on vain kulunut loppuun ja meidän on aika erota. Ehkä ihmiset muuttuvat ajan myötä. Ehkä minusta on tullut ihminen, jonka kanssa miehelläni on vaikeaa? Ehkä miehestäni on tullut ihminen, jonka kanssa minulla on vaikeaa? Ehkä meidän pitäisi antaa toisillemme mahdollisuus löytää vielä ihminen rinnallemme, jonka kanssa elämä yhdessä onnistuu? En tiedä.

Aina, kun olen ilmoittanut lähteväni, olen todella tarkoittanut sitä. Olen todella ollut eroamassa miehestä. Suru tietenkin on ollut melkein tappava. Olen kuitenkin ajatellut todella, että meidän kummankin on parempi erillämme. Rakastan häntä niin paljon, etten haluisi, että hänenkin elämä valuu hukkaan tapellessa kanssani. Olen ollut valmis antamaan hänelle vapauden ja mahdollisuuden parempaan elämään... vaikka se onkin ollut niin vaikeaa, että mielummin olisin kuollut.

Mieheni on "puhunut minut ympäri" joka kerta. Yhteen jääminen on ollut vielä vaikeampaa kuin eroaminen. Mieheni takia olen tähän liittoon kuitenkin jäänyt. Olen ajatellut, että jos todella yritän, niin ehkä liitostamme tulee sittenkin vielä parempi. Ehkä nämä vaikeudet vielä voitetaan. No koitetaan nyt vielä kerran. Epätoivo on kuitenkin kamala. Entä jos tämä on tämmöistä aina? Eikö elämäni koskaan tästä parane? Ainako tulen olemaan onneton, sillä mieheni ei aijo jättää pois niitä asioita, jotka tekevät minut onnettomaksi. En jaksaisi enää. Aina ajattelen, että ehkä sittenkin tämä tästä vähän kirkastuu, kun yritän jotenkin sietää onnettomuuttani ja yritän olla vähemmän vihainen...

Ehkä me vielä olemme onnellisia...Ehkä tämä ahdistus vähän helpottaa...Ehkei mieheni enää joskus tee minua ahdistuneeksi ja masentuneeksi. Ei kaikki masennus ja ahdistus hänestä johdu, mutta suuri osa kyllä...

En edes tiedä miksi kirjoitin tämän... En itsekkään ymmärrä mikä pointti näissä ajatuksissa on? Täynnä ristiriitaisuuksia. Miksi en vain eroa, kun kerran olen niin onneton ja teen toisen onnettomaksi?

 

[lääkäriin]

ja pyydä onnellisuuspillereitä ja huomaat, että se mieskin on taas ihan mukava.

 

[Jeannex]

Umpikujaltahan tuo kuulostaa. Kaikki langat ovat menneet sotkuun, eihän siitä mitään selvyyttä silloin ota..

Jokainen mahdollinen ratkaisu tulee olemaan vaikea, mutta tuskin vaikeampi kuin jatkaa tekemättä mitään. Olet oikeassa ettette kumpikaan ansaitse tuollaista. Ei elämän pidä olla pelkkää tuskaa ja solmua.

Jos kaikki olisi mahdollista, ottaisin henkilökohtaisen loman. Häipyisin omaan rauhaa määräämättömäksi ajaksi ilman yhteyttä solmuiseen lankakerään, edes sukulaisten tai ystävien välityksellä, mikäli he ovat tukeneet sinua. Välimatka auttaa näkemään ja lisäksi löydät taas itsesi tuon sekamelskan keskeltä. Olet saattanut kadottaa itsesi siihen. Todennäköisesti tämä ei ole mahdollista työelämän, lasten tai muiden velvollisuuksien vuoksi, olisi kuitenki hyvä löytää toinen keino päästää etäisyyttä väliin ja pudota itseensä, unohtaa, huoahtaa, päästää irti, rauhoittua.. miksi sitä haluaakin kutsua. Sama kuin pelin tuoksinassa tiukalla hetkellä otetaan aikalisä. Kuulostaa ehkä typerältä, mutta hemmotteluloma, tai kauneushoitolareissu, vaikka vaan sauna omassa seurassa, voi olla aikalisä. Joskus pitää ottaa omaa aikaa, yksin olemiselle, ja se pitää nimenomaan olla kiireetöntä eikä silloin ajatella kaikkia velvoitteita ja kumppania ja maailmanmenoa.. Jos löytäisit elämästä nauttimisen yksinäisyydessä, voisi sydämesi rauhoittua arjessakin..? Ehkä löytäisit vastauksia?

Paljon rauhallisia hetkiä sinulle. Elämä ei ole niin vakavaa kuin se usein tuntuu..

 

[Neuvoja]

Sanoit että rakastat miestä kaikesta huolimatta paljon. Mutta kysy nyt itseltäsi: paljonko rakastat itseäsi? Oletko ansainnut tuollaisen elämän? Jatkuvaa pahaa oloa ja ahdistusta? Ja mies jonka pitäisi rakastaa sinua aiheuttaa sen?? Kuule, se mies rakastaa itseään enemmän kuin sinua koska ei ole valmis tekemään mitään että olisit onnellisempi. Hänellä on kaverit ja baari ja sinut. Mitä hänen muka tarvitsisi muuttaa elämässään? Ei mitään, näetkö? Nyt kysymys on SINUSTA ja SINUN elämästäsi ja SINUN tarpeistasi. Olet antanut miehen tallata kaiken jalkoihinsa. Mies tietää että saa puhuttua sinut ympäri aina kun meinaat lähteä, hän pitää sinua lujasti otteessaan. Nyt sinun on vain kertakaikkiaan ajateltava omaa parastasi ja nousta puolustamaan itseäsi! Sinulla on oikeus onneen!

Olin itse tuollaisessa suhteessa liian kauan vain huomatakseni että mikään ei muuttunut eikä tulisi muuttumaan. Ei auttanut puheet, ei yhtään mikään. Tälle miehelle myös kaverit ja baari olivat kaikki kaikessa eikä hän ollut valmis niistä luopumaan minun takiani. Tavallaan varmaan tiesin tämän alusta saakka, mutta meni kuitenkin jonkin aikaa että myönsin asian itselleni. Halusin myös niin kovin onnistua hänen kanssaan. Mutta se oli mahdotonta koska mies ei tehnyt suhteen eteen mitään. Ainut ratkaisu oli lähteä. En kadu päätöstä. Minun on paljon parempi olla kun ei tarvitse suuttua ja ahdistua toisen tekemisistä. Ei tarvitse odottaa turhaan kotiin, ei pettyä mistään. Olen vapaa. Ihan totta, se tuntuu vapaudelta. Olin myös samassa pisteessä kuin sinä, sain itku/raivokohtauksia ja odotin vain koska taas tulee pa.kaa niskaan. Ja sitä tuli, ei tarvinnut kauaa odotella... Ne harvat onnen hetketkin menettivät merkityksensä koska tiesin että pian on taas asiat aivan toisin. En jaksanut enää uskoa parempaan, olin masentunut ja ahdistunut. Sitten luovutin, kertakaikkiaan nostin kädet pystyyn. Nyt alkaa toipuminen ja tiedän että minun on parempi näin. En tiedä onko miehellä parempi omalla tiellään. Tietysti yksi asia puuttuu hänen elämästään nyt, mutta koska se ei koskaan ollut se tärkein ei se varmaan merkitse liikoja. Olkoon näin. Tee ratkaisusi sinäkin!

 

[samassa liemessä ollaan]

Sinun ei pidä ajatella, että miehen juominen on sinun syytäsi. Sinun täytyy tajuta, että jos mies ei pysty lupauksistaan huolimatta hillitsemään juomistaan, niin hän on silloin alkoholisti. Voi olla, ettei hän ole mikään rapajuoppodeeku, mutta alkoholistejakin on erilaisia ja eriasteisia. Sinun ei missään tapauksessa pidä hyväksyä miehen juomista. Sinä ansaitset sen, että rakastamasi miehen elämässä sinä olet ykkönen ennen kavereita ja viinaa.

Tästä tullaankin seuraavan tosipaikan eteen. Sinun pitää itse rakastaa itseäsi niin paljon, ettet anna enää anteeksi. Muuta pois, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Sano miehelle, että eroatte nyt ja hänen ei kannata ottaa yhteyttä uudestaan ennenkuin hän on raitistunut. Mies saattaa olla ehkä raittiina viikon tai viikonlopun vain siksi, että hän saa pidettyä sinut, mutta tiedät itsekin, että koska mies on aina saanut juomisen anteeksi, hän tekee samaa asiaa taas uudestaan. Mikäli sinä olet tärkeämpää kuin viina, mies pystyy raitistumaan. Sinä eikä kukaan muukaan voi pelastaa ketään ihmistä, miehen pitää pelastaa itse itsensä.

Oma mieheni on tuurijuoppo. Hän onneksi juo vain yhden päivän kerrallaan, ei putkia. Saattaa mennä pari viikkoa selvinpäin tai pari olutta juodessa, mutta sitten ennemmin tai myöhemmin siisti juominen päättyy totaaliseen retkahdukseen, jolloin mies tulee umpikännissä kotiin pahimmillaan haisten lialta, kuselta ja oksennukselta.

Tämä harvakseltaan tapahtuva juominenkin on aiheuttanut sen, että en voi luottaa mieheen. Jos mies tulee kotiin 5-10 minuuttia myöhässä, epäilen heti, että mies on taas retkahtanut. En voi myöskään suunnitella mitään menoja, koska en tiedä varmuudella, lähteekö mies omille teilleen vai ei. Yleensä hän pystyy pitämään sovituista menoista kiinni, muttei aina. Enää en jaksa selitellä, vaan kerron totuuden, jos mies ei ole mukanani.

Olen jo yhden kerran eronnut tuurijuoposta miehestä. Se sattui todella repiä itsensä irti suhteesta, jossa rakasti toista täysillä. Kuitenkin tiesin tehneeni oikean ratkaisun. Jotta en palaisi, vaihdoin puhelinnumeroa ja kielsin miestä ottamasta yhteyttä. 1-2 kuukautta oli kamala olo, sitten alkoi helpottaa.

Juopon miehen rinnalla pysyttelevä nainen on yleensä läheisriippuvainen. Itseään rakastava ja kunnioittava nainen ei yleensä viitsi katsoa miehen alkoholismia kovin pitkään, vaan jos mies ei parane, nainen lähtee. Sinunkin pitäisi miettiä, mitä oikein saat tuolta mieheltä. Onko ne pienet hyvät hetket se arvoisia, että kaikki muu aika on paha olla? Omasta kokemuksestani edellisestä suhteesta tiedän sen, että hyvää oloa pitäisi olla niin paljon, että huonoja hetkiä ei ole edes joka viikko. Jos niitä on joka viikko tai jopa joka päivä, niin suhde ei ole jatkamisen arvoinen. Silloin vain tuhoaa omaa henkistä hyvinvointiaan.

Pääset kyllä eroon, jos todella sitä haluat. Kun eroat ja toivut, olet avoin etsimään uutta rakkautta, jossa saat ansaitsemaasi kohtelua.

 

[A-täti]

"Paljon rauhallisia hetkiä sinulle. Elämä ei ole niin vakavaa kuin se usein tuntuu.."

"Omasta kokemuksestani edellisestä suhteesta tiedän sen, että hyvää oloa pitäisi olla niin paljon, että huonoja hetkiä ei ole edes joka viikko. Jos niitä on joka viikko tai jopa joka päivä, niin suhde ei ole jatkamisen arvoinen. Silloin vain tuhoaa omaa henkistä hyvinvointiaan."

Minäkin aikoinaan marinoin itseäni ap:n ja tämän ketjun kohtalonsisarien kaltaisessa liemessä. Olin pesunkestävä läheisriippuvainen nainen.

Nykyään nautin elämästäni kaikilla soluilla. En ikimaailmassa enää halua tuntea epätoivon tunteita.

Ihmettelin taas miksi yksikään Elli ei maininnut Al-Anon vertaisohjelmasta ja ryhmistä.

Nappasin viime viikonloppuna kirjaston poistohyllystä Läheinen kirjan. Ruotsalaisen terapeutin kirjoittama kirja. Ko. naisesta on juttu viime viikon Annassa.

Nainen tiesi jo yhteen mennessään miehen päihderiippuvuuden. Siitä huolimatta he hankkivat yhdessä monta lasta. Kirja perustuu tositapahtumiin ja on erittäin luistavasti kirjoitettu. Odotan, että joskus tulevaisuudessa joku suomalainen nainen kirjoittaa vastaavan kirjan. Sille olisi selvästi markkinarako.

 

[kokeilemisen arvoista]

Kirjatkaa molemmat paperille kaikki se, mitä olette valmiita tekemään puolisonne hyväksi. Sitten kirjatkaa mitä toivotte puolisoltanne ja lopuksi mihin niitä toiveista voitte suostua ja mitä ette missään tapauksessa suostu tekemään.

Kun kaikki on kirjattu ajan kanssa vaikkapa päivä per kysymys vaihdatte paperit, luette tarkkaan, mietitte ja vasta muutaman päivän kuluttua puhutte keskenänne asiasta.

Se voi olla hyvinkin valaisevaa teille molemmille.