Just väänsin rautalangasta ystävälle, että me ei koeta jäävämme mistään paitsi, kun meillä ei ole poikaa. Meillä on kaksi tyttöä lyhyellä ikäerolla, mikä on minulle paras tilanne. Olen aina halunnut tyttöjä. Pidän siitä että saan olla tyttöjen äiti. En haluaisi poikaa, jonka kanssa miesolisi enemmän. Ottaisi uimahalliin, veisi jääkiekkoharjoiuksiin yms. Minä en pidä poikien maailmasta ja en varmasti osallistuisi poikamaiseen menoon. Mielelläni jäisin kotiin ja antaisin pojan miehen mukaan uimahalliin ja poikien harrastuksiin. Mutta olen ikionnellinen, että meillä on tyttöjä. Minä SAAN heidät aina naisten puolelle uimahallissa, saankäydä vaateostoksilla, saan ostella pinnejä, saan kertoa kuukautisista yms. naisten juttuja, jotka minulle naisena ovat tuttuja ja kivoja iloja.
Miehen on helpompi olla tyttöjen kanssa kuin minun pojan kanssa. Tytöistä voi kasvattaa poikatyttöjä helpommin kuin pojista feminiinisyyttä korostavia. Pojan kohtaavat kiusaamista paljon helpommin maailmassa, jos leikkivät barbeilla ja jos heidät pn puettu vaaleanpunaiseen. Tällainen vanhoja arvoja ravisteleva kasvatus on mielestäni tavoiteltavaa. Poikaa pitää tukea feminiinisyydessään. Mutta minä en halua sitä tehdä. Minusta se on vaikea ja hankala kasvatustehtävä. Nostan hattua kaikille jotka siihen kykenevät, mutta minulla ei olisi voimaa sellaiseen. Ja tuntisin itseni epäonnistuneeksi, jos kasvattaisin poikaani perinteiseksi pojaksi. En voisi kestää sitä, että olen tukemassa maailmaa, jossa pojista tehdään "poikia". Minä haluaisin muuttaa omalta osaltani tätäkasvatuskulttuuria, mutta olen varma, ettei minulla olisi siihen voimia. Niinpä olen todella tyytyväinen, että minulle ei ole lätkäisty tätä tehtävää.
Tytöille maailma on armollisempi. He saavat harrastaa "poikien" harrastuksia ilman että heitä leimataan samoin kuin tyttömäisen pojat leimataan homoiksi ja hinteiksi. Tytöille on siis helpompi antaa kasvatus, joka tukee sekä maskuliinisuutta että feminiinisyyttä.