En jaksa lapsiani :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja paska mutsi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

paska mutsi

Vieras
2,5v ja 5v pojat, tappelua, tappelua, itkua, kiukkua, rääkymistä.
Mikään ei kelpaa, on väärän mallista makaronia, on väärin leikattu kurkku, jalkoja väsyttää pyöräilessä, veli on just siinä keinussa mihin itse haluaa, veljellä on se auto/lejo/lelu/mikä lie minkä haluaa.
Yritän tehdä vaikka mitä, leipoa, askarrella, pyöräillä, lukea yms ei auta.

Tätä on ihan KOKOAJAN. Käyn osa-aika työssä että pääsisin pois täältä hullujen huoneelta, pääsisin siitä rääkymisestä. No eipä siitäkään iloa kun pomo rääkyy, vaatii ja vaatii.

Sitten mies kinuaa seksiä, perustavallinen ei kelpaa aina pitäisi olla jotain hienouksia.

Ei vittu en jaksa. Tekis mieli hypätä sillalta niin loppuisi saatana kokoaikainen vaatiminen ja kiukkuaminen joka suunnalta.
 
Kuulostaa rasittavalta. Sä olet hyvä, reipas ja ihana ihminen! Teet paljon, että muilla olisi hyvä. Tee välillä asioita niin, että sulla itsellä olis hyvä.
 
-makarooni on vääränlaista. 'No älä syö mutta älä kitise'
-kurkku on väärin leikattu. ' no leikkaappa itse'
-sisarus varaa keinua/lelua. 'niinno, elämä on. kohta vaihdetaan'
- jalkoja väsyttää pyöräillessa. 'No, kävele sitten'

Ehkä olen liian kyyninen äiti, mutta minusta lasten pitää tottua elämän pieniin pettymyksiin. Ja sisarukset on olemassa juuri sitä varten että oopisivat jakamaan, vuorottelemaan ja neuvottelemaan.

Älä pingota askarteluilla yms. Lapsille riittää se etä makaat selällään lattialla niin voivat tulla kiipeilemään päälle. Tai leikkiä/tehdä palapeliä siinä vieressä. Tai makaa sohvalla ja lue niille kirjaa.
 
[QUOTE="Vieras";29168424]-makarooni on vääränlaista. 'No älä syö mutta älä kitise'
-kurkku on väärin leikattu. ' no leikkaappa itse'
-sisarus varaa keinua/lelua. 'niinno, elämä on. kohta vaihdetaan'
- jalkoja väsyttää pyöräillessa. 'No, kävele sitten'

Ehkä olen liian kyyninen äiti, mutta minusta lasten pitää tottua elämän pieniin pettymyksiin. Ja sisarukset on olemassa juuri sitä varten että oopisivat jakamaan, vuorottelemaan ja neuvottelemaan.

Älä pingota askarteluilla yms. Lapsille riittää se etä makaat selällään lattialla niin voivat tulla kiipeilemään päälle. Tai leikkiä/tehdä palapeliä siinä vieressä. Tai makaa sohvalla ja lue niille kirjaa.[/QUOTE]

Jokaisen noista käyttänyt, silti ne itkee, vinkuu, valittaa, rääkyy.
Sitten jos ei mene väliin jossain vaiheessa (en tod juokse jokaiseen kitinään) niin sitten alkaa veljen pureminen, repiminen, raapiminen, leluilla heittely. Jolloin sitten vien jäähylle, selitän ettei niin tehdä yms. -> rauha maassa 5min, ja taas jatkuu.
 
:hug:

Molemmat lapsenne ovat mitä ilmeisimmin juuri siinä ihanassa ikävaiheessa, jolloin todellakin koetellaan hermojen venymistä ja joustavuutta ja etsitään huumoria ja sitä kultaista keskitietä. Ole armollinen itsellesi, älä lähde ainakaan itseltäsi vaatimaan täydellisyyttä, sillä sellaista ei olekaan vanhemmuuden saralla. On vain runsaasti uusia päiviä ja viisaita iltoja. Voimia ja jaksamista siis.

Jos nyt mitä tässä tilanteessa voisit tehdä, ennen kuin oikeasti uuvut ja hävität iloisuuden kokonaan arjen harmauteen ja rätinöihin, niin - herätä hyvänen aika se miehesi myös kasvattamaan lapsianne!! Miehesi pitää olla rinnallasi kasvatuskumppanina, olla myös selvittämässä lastenne välisiä ristiriitoja sekä opastamassa ja opettamassa tapoja ja olemista. Teidän kahden yhdessä hankkimasta perheestähän tässä loppujen lopuksi on kyse. Yhdessä teette toisianne tukien eikä suinkaan niin, että arki lasten kasvatuksineen kaatuu vain sinun harteillesi.

Puhumattakaan teidän kahden yhteisestä laatuajasta.

Pidä huoli itsestäsi ja omasta jaksamisestasi. Ota itsellesi myös sitä omaa aikaa, jolloin teet jotain mielekästä vain sinulle itsellesi suuntautuvaa puuhaa. Käyt vaikka lenkillä, uimassa, linnottaudut makuuhuoneeseenne ja uppoudut ihanaan kirjaan - mikä ikinä onkaan se oma asiasi, minkä koet läheiseksi ja sinua palkitsevaksi. Ja ennen kaikkea - muista että tämä on vain vaihe. Kuluttava ja uuvuttava kyllä mutta yhtä kaikki - ohimenevä vaihe. Vaikka tällä hetkellä lasten kanssa oleminen tuntuu ainaiselta konfliktitilanteelta, niin sen rätinän ja nirinän keskellä yritä saada siitä etäisyyttä ja ajatella, että he ovat niin pieniä mutta kuitenkin kasvavia ja oppivia - ja ennen kaikkea suuresti rakastettavia :heart:.

Vetäkää yhdessä miehesi kanssa yhtäköyttä, olkaa toimiva tiimi. Ja muista että täydellistä äitiä ja isää ei ole olemassakaan. Sen sijaan täydellisesti ja koko suurella sydämellään kipuillenkin rakastavia vanhempia kyllä.

Kaikkea hyvää teille kaikille :).
 
Sussa ei ole tarpeeksi auktoriteettiä, siksi lapset pelleilevät. Meillä tuollainen venkoilu ei tule kysymykseenkään ja kyllähän se joskus ottaa aivoon kun kaikki aika menee käskyttämiseen, ohjeistamiseen ja tilanteen hallitsemiseen. On se kuitenkin vaivan väärti ja lapsista toivoakseni tulee yhteiskuntakelpoisia.
 
2,5v ja 5v pojat, tappelua, tappelua, itkua, kiukkua, rääkymistä.
Mikään ei kelpaa, on väärän mallista makaronia, on väärin leikattu kurkku, jalkoja väsyttää pyöräilessä, veli on just siinä keinussa mihin itse haluaa, veljellä on se auto/lejo/lelu/mikä lie minkä haluaa.
Yritän tehdä vaikka mitä, leipoa, askarrella, pyöräillä, lukea yms ei auta.

Tätä on ihan KOKOAJAN. Käyn osa-aika työssä että pääsisin pois täältä hullujen huoneelta, pääsisin siitä rääkymisestä. No eipä siitäkään iloa kun pomo rääkyy, vaatii ja vaatii.

Sitten mies kinuaa seksiä, perustavallinen ei kelpaa aina pitäisi olla jotain hienouksia.

Ei vittu en jaksa. Tekis mieli hypätä sillalta niin loppuisi saatana kokoaikainen vaatiminen ja kiukkuaminen joka suunnalta.

Meillä muuten melkolailla samaa, muttei ole sitä työtä eikä mies ole kiinnostunut seksistä....
 
Onneksi on vaihto-opiskelumahdollisuus. Jokaisen tyytymättömän suomalaisen lapsen tulisi päästä vuodeksi vaihtoon Afrikkaan tai Aasiaan. Koska armeijaankin on niin pitkä aika vielä...
 
Lapset on niin erilaisia temperamentiltaan. Oletko sinä tai miehesi luonteeltanne voimakkaita ja vaativia? Miehesi ainakin vaikuttaa olevan (jos tuosta specialseksin vaatimisjutusta voi jotain päätellä). Eli isänsä lapsia. Minäkin olen usein niin väsynyt tuohon lasten huutoon, tappeluun ja nurinaan. Meillä kiukuttelevat viikonloppuisin arkiväsymystään (päikyssä, mutta lapset hoidossa vain 15 päivää kk). Naapurin lasten en ole ikinä kuullut kiukuttelevan, tuntuvat olevan myönteisiä enkeleitä... laitan joskus kuulokkeet päähän ja kuuntelen radiota jos on liian kiukkuinen päivä ja mitkään lohdutukset, leikkiehdotukset yms eivät riitä. Mutta minun lapseni eivät ole rauhallisia, meillä on epäilyjä siitä, että olisi jotain erityislapsipiirteitä. Tutkimukset olisivat mieltä rauhottavia. Toivottavasti päästään niihin pian.
 
Oi! Suuren suuri sympatiahali täältä! Aivan kuin minun kirjoittamaa tekstiä ja poikien iät ei paljoa eroa sinun lastesi iästä. Mä niin vihaan mun perhettäni, jota kuitenkin tässä maailmassa eniten rakastan. Nuo saa mut raivon psrtaslle ja olen myös harkinnut jo lastensuojeluilmoituksen tekemistä itsestäni, jotta nuo otettais pois ja mä saisin edes joskus kokea normaalia elämää.
Minäkin käyn osa-aikstöissä, tosin lepäämässä. Mulla on kyllä hoitoalan rankka Duuni, mutta mahtavat työkaverit. Osanottoni ja halini. ET ole ainut, meitä on ainakin kaksi surkeaa mutsia, jotka pilanneet elämänsä hankkimalla lapsia.
 
Ihan kuin mun elämästä ap! Tosin oon työtön tällä hetkellä ja lapset osan viikosta hoidossa, mut eipä tunnu auttavan nekään vapaahetket. Joskus tuntuu, että lähden kävelemään ja vaan kävelen niin pitkälle kuin jalat kantaa. (En mä sitä oikeasti tee.)
 
Kiitos kannustavista vastauksista. Välillä vaan tuntuu ettei enää jaksa hetkeäkään tota älämölöä ja natinaa.

Tietysti rakastan lapsiani enkä oikeasti halua heitä kokonaan pois elämästäni tms. Välillä vain haluan ihanat rauhalliset lapset, sellaiset mitkä yhdellä kaverilla on. Ne istuu ja piirtää vaikka kuinka ja kauan, sen jälkeen katsovat vaikka kaksi lasten leffaa putkeen nätisti sohvalla. Sillä aikaa äiti leipoo sitten leivät ja pullat, lakkaa kyntensä ja siivoaa kotinsa.
Meillä taas piirretään kaksi minuutti joista puolet piirretään pöytään. Lasten leffaa katsotaan ehkä max 10min ja sitten juostaan jo.
 
Ehkä sun lapset tarvitsevat enemmän fyysistä aktiviteettia, että palaa ylimääräinen energia. Minä olin itse kauhukakara, enkä tiedä miten äiti kesti. Mutta minulle teki hyvää leikkiä pihalla, kiipeillä puissa, leikkitelineissä, juosta, pelata yms. Jos olin sisällä koko päivän, keksin varmasti jotain tihutöitä, vaikkakaan en tarkoituksella.
 
[QUOTE="Vieras";29168424]-makarooni on vääränlaista. 'No älä syö mutta älä kitise'
-kurkku on väärin leikattu. ' no leikkaappa itse'
-sisarus varaa keinua/lelua. 'niinno, elämä on. kohta vaihdetaan'
- jalkoja väsyttää pyöräillessa. 'No, kävele sitten'

Ehkä olen liian kyyninen äiti, mutta minusta lasten pitää tottua elämän pieniin pettymyksiin. Ja sisarukset on olemassa juuri sitä varten että oopisivat jakamaan, vuorottelemaan ja neuvottelemaan.

Älä pingota askarteluilla yms. Lapsille riittää se etä makaat selällään lattialla niin voivat tulla kiipeilemään päälle. Tai leikkiä/tehdä palapeliä siinä vieressä. Tai makaa sohvalla ja lue niille kirjaa.

Jokaisen noista käyttänyt, silti ne itkee, vinkuu, valittaa, rääkyy.
Sitten jos ei mene väliin jossain vaiheessa (en tod juokse jokaiseen kitinään) niin sitten alkaa veljen pureminen, repiminen, raapiminen, leluilla heittely. Jolloin sitten vien jäähylle, selitän ettei niin tehdä yms. -> rauha maassa 5min, ja taas jatkuu.[/QUOTE]


Se nyt vaikuttaa olevan suurin ongelma, että lapset eivät saa TARPEEKSI huomiota. Sisaruskateus on päässyt kaiken lisäksi valloilleen nimenomaan tuon takia. Vaikea korjata tilannetta, mutta parasta voisi olla pitää lapset erillään toisistaan niin paljon kuin ikinä mahdollista. Kummallekin vuorotellen sellaista huomiota, että kokevat olonsa erittäin positiiviseksi. Kun kokoat itsesi, se palkitaan, ja nyt on korkea aika laittaa isä asialle jos sellainen löytyy...
 
Täällä ihan samaa, pojat 4v ja 2v. Koko ajan toistensa kimpussa. Vihaan elämääni noin 24 h vuorokaudessa. Lisäksi koululainen, joka lomalla myös valittaa kaiket päivät. Yritän opiskella ja tehdä välillä jotain töitäkin, mutta vähän vaikeaa, kun en saa hetken rauhaa.

En osaa auttaa, mutta lähetän ap:lle tsemppiä ja voimia!
 
Kasvattakaa lapsenne alusta asti. Tarkoittaen heti 1v-> niin ei tarvitse itkeä myöhemmin.

Mutta kun nykyään pelätään että tuotetaan negatiivisia tunteita lapsille, niin ei viitsitä kasvattaa.
 

Similar threads

R
Viestiä
14
Luettu
412
R

Yhteistyössä