En koskaan kelpaa sellaisena kuin olen

[yksinäisyys]

Olen vasta viime aikoina onnistunut antamaan nimen tälle tunteelleni, mutta aina se on ollut mieleni taustalla. Tunne siitä, että en oikein koskaan kelpaa omana itsenäni, että minun pitäisi aina olla jotain muuta ja erilaista.

Ei vanhemmissani ja sisaruksissani mitään vikaa ole, mutta olen aina tuntenut olevani liian erilainen heihin verrattuna, että en ole oikein koskaan ollut samalla aaltopituudella muun perheeni kanssa. Periaatteessa kaikki on hyvin, mutta silti jokin yhteys puuttuu.

Ja aina oli se tunne, yleensä ei edes ääneen sanottu, että MINÄ olen se jossa on jotain vikaa, että MINÄ olen se, jonka pitäisi muuttua ja olla samanlainen kuin muut, vaikka en siihen koskaan kyennyt.

Ja sama jatkui koulussa ja muualla. Olin aina se, joka ei koskaan kelvannut muiden joukkoon ja joka oli aina yksin. Aina se, jota pidettiin outona.

Aikuisena sama on jatkunut. Olen aina ollut huono solmimaan ystävyyssuhteita, ja todella varovainen kaikessa mitä paljastan itsestäni, sillä en vain jaksa kuulla minkäänlaista naureskelua ja ivaamista ja ihmettelyä asioista joista pidän ja joita teen.

Olen saanut kuulla sitä tähän mennessä "läheisiltäni" ihan tarpeeksi.

 

[oisko]

Pms?

 

[abc.]

Tiedätkö minä olen ihan samanlainen. Onneksi sentään omat vanhempani ja veljeni hyväksyy minut sellaisena kun olen. Mutta kaikki muut sitten pitääkin mua aivan viallisena jopa oma avopuoliso.

 

["vieras."]

Ulkopuolisuuden/erilaisuuden tuntu on ikävää, mutta aika yleistäkin. Uskon sen johtuvan umpimielisestä ja toisia kannustamattomasta asenteesta, jota meillä suomalaisissa riittää. Säpäkkyyttä löytyy vasta sitten, kun pääsee haukkumaan ja arvostelemaan toisia. Joten pärjätäksesi eteenpäin harjoittele pitämään itsestäsi ja olemaan se, joka olet. Se on hidas prosessi, mutta siihen auttaa jo sekin että muistutat itseäsi ajattelemaan tekemisistäsi ja persoonastasi yhden myönteisen ajatuksen päivässä. Joskus auttaa sekin, jos kysyt suoraan teitkö jotakin muiden mielestä omituisesti? Suurin osa ihmettelee miksi niin kysyt, koska kukaan ei ajatellut yhtään mitään. Sinun kannalta se on kuitenkin tärkeää, koska tarvitset selvästikin palautetta muilta.

Voisit aloittaa perheestäsi. Uskot heidän ajattelevan sinusta kielteisiä asioita. Veikkaanpa, että olet väärässä. Saatat olla persoonaltasi erilainen kuin vanhempasi ja se voi aiheuttaa vaikeuksia ymmärtää joskus toisianne,mutta usein auttaa kun vaivautuu puhumaan asiat uudelleen ja syvällisemmin. Kertoo miltä tuntuu. Jos et saa vastakaikua näet, ettei vika silloin ole sinussa vaan heissä.

Tätä rajtaa jatkaessasi pääset tunneviidakossasi eteenpäin.

Ja matkustele, jos voit. Se on yksi mukava tapa löytää saman henkisiä ihmisiä ja tajuta, ettei ole maailmassa yksin.

 

["karpo"]

Älä välitä siitä mitä muut ajattelevat. Ole rohkeasti oma itsesi!! Vain sitä kautta voit olla onnellinen. Olet huonossa suhteessa jos puolisosi mielestä olet "viallinen". Ihmiset ovat erillaisia ja jokaisella saa olla oma näkemyksensä asioista ja ihmisistä.. Jos joku on eri mieltä asioista kanssasi tai ei pidä siitä mistä sinä pidät, ei tarkoita sitä että sinä olisit riittämätön. Onneksi ihmiset ovat erillaisia, muuten täällä olisi tosi tylsää elää.

 

[yksinäisyys]

[QUOTE="vieras.";29651609]Ulkopuolisuuden/erilaisuuden tuntu on ikävää, mutta aika yleistäkin. Uskon sen johtuvan umpimielisestä ja toisia kannustamattomasta asenteesta, jota meillä suomalaisissa riittää. Säpäkkyyttä löytyy vasta sitten, kun pääsee haukkumaan ja arvostelemaan toisia. Joten pärjätäksesi eteenpäin harjoittele pitämään itsestäsi ja olemaan se, joka olet. Se on hidas prosessi, mutta siihen auttaa jo sekin että muistutat itseäsi ajattelemaan tekemisistäsi ja persoonastasi yhden myönteisen ajatuksen päivässä. Joskus auttaa sekin, jos kysyt suoraan teitkö jotakin muiden mielestä omituisesti? Suurin osa ihmettelee miksi niin kysyt, koska kukaan ei ajatellut yhtään mitään. Sinun kannalta se on kuitenkin tärkeää, koska tarvitset selvästikin palautetta muilta.[/QUOTE]

No, en tiedä tuosta palautteessta, mutta kieltämättä olisi hienoa löytää elämäänsä edes joku ihminen, jonka kanssa olisi samalla aaltopituudella. Mutta se vain tuntuu mahdottomalta.

[QUOTE="vieras.";29651609]Voisit aloittaa perheestäsi. Uskot heidän ajattelevan sinusta kielteisiä asioita. Veikkaanpa, että olet väärässä. Saatat olla persoonaltasi erilainen kuin vanhempasi ja se voi aiheuttaa vaikeuksia ymmärtää joskus toisianne,mutta usein auttaa kun vaivautuu puhumaan asiat uudelleen ja syvällisemmin. Kertoo miltä tuntuu. Jos et saa vastakaikua näet, ettei vika silloin ole sinussa vaan heissä.[/QUOTE]

Olen joskus koittanut puhua näistä asioista äidilleni, mutta lopputulos osoittautui pettymykseksi. Liekö sitten vika ollut siinä, että en osannut esittää asiaani yrityksistä huolimatta oikein, mutta oikeasti tuntui siltä, että äitini ei edes ymmärtänyt mistä puhuin, tai ehkä ei halunnut ymmärtää.

[QUOTE="vieras.";29651609]Tätä rajtaa jatkaessasi pääset tunneviidakossasi eteenpäin.

Ja matkustele, jos voit. Se on yksi mukava tapa löytää saman henkisiä ihmisiä ja tajuta, ettei ole maailmassa yksin.[/QUOTE]

Ehkä joskus.

 

[Karju]

No mut sehän oli kuin miun kynästä tuo kirjotus. Meitä outolintuja on siis muitakin.

 

["yksinäinen"]

En kelpaa minäkään, ainakaan ystäväksi. Yhtäkään läheistä ystävää en ole saanut lapsuuden jälkeen Onneksi sentään on yksi paras ystävä (olimme molemmat koulukiusattuja hylkiöitä joten hänelle kelpasin). Aikuisiällä on todella vaikeaa tututstua ihmisiin.

Hyvän miehen onnistuin kuitenkin löytämään ja sain ihanat lapset Ilman heitä elämäni tuskin olisi edes elämisen arvoista...

 

[alituinen]

Outous on nykyään muodissa, joten ole oma itsesi ja ole vastaanottavainen heille, jotka haluavat oppia tuntemaan sinut.