V
..vieras..
Vieras
tai siis, sanotaan näin, että tuntuu siltä,että minulla ei ole mitään yhteistä muiden ikäisteni kanssa (päälle kolmekymppisten siis.)
Kaikki muut tuntuvan elävän samanlaista elämää toistensa kanssa. Kasvatetaan lapsia, luodaan uraa, omistetaan talo ja auto, ja harrastetaan kypsiä aikuisten harrastuksia. Ja eletään muutenkin ruuhkavuosia ja elämä on täynnä.
Ja sitten olen minä, jolla ei ole miestä eikä lapsia, eikä mitään mitä voisi kutsua uraksi, ja se talo ja auto on pelkkää utopiaa nykyisillä tuloilla. Ja harrastuksenikin ovat kaikkea muuta kuin mitä aikuisen ihmisen ilmeisesti pitäisi tehdä ja pitää
No, olen itse valinnut elämäni, enkä aio hankkia mitään lapsia tai taloa tai alkaa elää ruuhkavuosia vain siksi, että niin "pitää" tehdä kuuluakseen samaan joukkoon muiden kanssa. No, olisi tietysi kiva saada rahatilanteensa edes vähän paremmaksi, mutta kun en saa sitä parempaa työtä vaikka kuinka hakisin, niin minkäs teet. Tai ylipäänsä saada elämässään jotain erityistä aikaiseksi - kunhan vaan keksisi, että mitä se jokin erityinen olisi.
No, en voi valittaa, mutta rehellisesti sanottuna tunnen kyllä välillä itseni todella omituiseksi muiden ikäisteni seurassa, ja myös siltä, että en ikinä ole samalla aaltopituudella kenenkään kanssa oikeasti.