En ole tykännyt sinusta kahdeksaan vuoteen.

[Mitä tapahtui]

Kahdeksan vuotta sitten olin viisitoista vuotias. Oli jonkinlaiset kekkerit ja olin ottanut kaljaa. Pussasin toista poikaa sinä yönä. Poikaystäväni näki sen. Hän jätti minut silloin. Otti takaisin kun kaduin ja itkin. Elämää on kulunut eteenpäin kahdeksan vuotta.

Eilen riidellessä, meillä oli elämämme pahin riita, hän sanoi, ettei ole tykännyt minusta kahdeksaan vuoteen. Sinä yönä kun 15-vuotiaana pussasin toista hän oli nähnyt millaisia "naiset" ovat. Selkäänpuukottajia ja sinä yönä hän lakkasi tykkäämästä minusta. Kysyttäessä kuinka hän on voinut olla kanssani nämä vuodet, hän vastaa, että kaikkeen näköjään tottuu.

Tämän hän kertoi kun riitamme meni niin pahaksi, että ensimmäistä kertaa me puhuimme erosta. Siitä, että nyt laitetaan kattilat jakoon. Minä itkin niin, etten meinannut henkeä saada. Mieheni ei itkenyt. Kun kysyin häneltä, miksi toinen meistä itkee silmänsä päästään ja toinen ei reagoi mitenkään hän vastasi tämän, ettei ole tykännyt minusta kahdeksaan vuoteen.

Kysyin uudestaan ja uudestaan, miksi hänestä ei tunnu pahalta? Hän sanoi, että hänellä on ollut rankka elämä. Hän on haudannut isänsä ja pappansa,sekä koiran. hänen molemmat sisaruksensa ovat mielisairaita. Hänen isänsä hakkasi koko perhettä. Siksi hänestä ei tunnu enää miltään. Hän saa lisätä listaansa vielä minut ja meidän koiramme. Hän saa seuraavalla kysyjälle sanoa, että hän on luopunut myös vaimostaan ja koiristaan.

Olen ihan shokissa. Kuinka tästä eteenpäin? Olemme olleet yhdessä ihan pienistä asti. Meillä on ollut hyvä suhde aina, näin olen ajatellut. Emme ole haihattelijoita, tai kuvittele, että ruoho on vihreämpää toiselle puolella.

Mieheni sanoi, että tule ikinä enää ottamaan naista. Naiset ovat kuulemma pahoja ja puukottavat selkään heti kun simä välttää. Näin minä olen tehnyt 15-vuotiaana. Ja tässä olemme nyt.

Minä jään nyt yksin. Ja se pelottaa minua enemmän kuin mikään on koskaan pelottanut. En voi uskoa, että näin kävi. Odotan kokoajan, että töistä tullessaan hän pyytää anteeksi, että valehteli. Valehteli, ettei ole rakastanut minua niin moneen vuoteen. Entä jos hän tuleekin ja ottaa tavaransa pois? Hän sanoi eilen, että minä saan pitää kaiken, hän ottaa vain vaatteensa. Muuttaa äitinsä luokse. Entä jos hän ihan tosiaankin tarkoitti mitä sanoi? On kovin vaikea uskoa, että tämä on nyt tässä. Kamala jos tämä on oikasti totta.

15-vuotiaana olin lähes lapsi. En ole koskaan miestäni pettänyt sen jälkeen, enkä tekisi sitä mistään hinnasta. Hän on usein sanonut minulle, että yksikin pusu enää ja se olisi siinä. Ymmärrän sen, enkä haluaisi koskaan pussailla ketään muuta kuin häntä. Hän tosin ei koskaan suutele minua. Häntä ällöttää se, koska muistaa mitä tein 15-vuotiaana.

Kai tämä on oikeasti totta. Elän kyllä elämäni hirveintä aikaa. Pelottaa ihan hirveästi.

 

[Voimia sinulle!]

Sinulle on tullut aika kääntää uusi lehti elämässäsi.

Jatka uuteen suuntaan. Pärjäät aivan varmasti!

Valitse seuraava poikaystävä huolella ja hartaasti. Katsele ja kokeile.

 

[Vanha Piika]

Voi voi sua tyttö raukkaa, olet tainnut elää tähänastisen elämäsi aika tunnevammaisen ihmisen kanssa. Sinä et ole tehnyt mitään väärää. Tuollaisia "vahinkoja" sattuu varsinkin nuorelle ihmiselle ja jos hän todellakaan ei pysty noin pientä ja vanhaa asiaa unohtamaan ja antamaan anteeksi niin sääliksi käy. Koita nyt itse äkkiä vaan nousta suosta ja jatkaa elämääsi, älä anna hänen nujertaa sinua ja itsetuntoasi! Jos ei kerran oikeasti ole tykännyt sinusta enää niin jatka elämääsi yksin, parempi niin. Hanki ystäviä ja harrastuksia ja nauti elämästä.

 

[djembe]

ongelma on varmasti muualla kuin siinä, ettei hän ole "tykännyt sinusta kahdeksaan vuoteen", ongelma on isompi, juontaa hänen lapsuuteensa

sinuna yrittäisin jotain kautta saada häntä puhumaan ammattiauttajalle, itse parhaiten tiedät, onnistuuko se suoraan puhumalla, vai olisiko olemassa vaikka joku hänen ystävänsä, jonka kautta voisit asiaa ajaa, tai onko hänen äitinsä sellainen jonka kanssa voi puhua

jos onnistut jotenkin ajamaan asiaa siihen suuntaan että saat hänet puhumaan ammattilaiselle, sen jälkeen voit miettiä sitä, tykkäätkö sinä itse vielä hänestä, jäätkö katsomaan mitä tapahtuu mahdollisen paranemisen myötä

eli antaisin sinulle ohjeeksi että yritä saada hänet lääkärille, ja jos et siinä onnistu, asia on tavallaan poissa sinun ulottuviltasi, et voi enempää tehdä... sinä et ole tähän syyllinen, älä koe syyllisyyttä, puhu itsekin ainakin ystävillesi, tai lääkärille, jos koet että se on tarpeen

olet vielä nuori, sinulla on elämä edessäsi, on vaikea ja kipeä asia että tämä elämänvaiheesi nyt päättyy, mutta katso valoisasti eteenpäin, mieti rauhassa, jatkatko yksin vai jäätkö katsomaan miehen tilannetta, kuulostele tunteitasi, anna itsellesi aikaa, ja ennen kaikkea älä ole hiljaa, puhu tai kirjoita ajatuksiasi

 

[sinusta kahdeksaan vuoteen.]

Sen vain sinulta kysyisin, että sallitko että miehesi pussailee toisten tyttöjen kanssa, vai onko se vain sinun etuoikeutesi? Ajattele tilannetta miehesi kannalta, jos pystyt.

 

[djembe]

väittäisin edelliselle kirjoittajalle, että vaikka luottamuksen kolhaisu toista pussaamalla ei olekaan mitäänsanomaton asia, on se 15-vuotiaana tapahtuneena kuitenkin sellainen tapaus, että siitä olisi aikuisen ihmisen kuulunut päästä jo yli tavalla tai toisella, vaikka sitten lähtemällä suhteesta jo paljon paljon aikaisemmin

voin olla väärässäkin toki, mutta itse näin uskon vakaasti ja väitän edelleenkin, että itse ongelma on jossain muualla

 

[opeta sitä]

Jätä se sika. Tai se jättää sut.

 

[*siri*]

Mies ei todellakaan ole ihan tasapainossa itsensä kanssa. Ei yksi pusu suista ketään tuollaiseen kivettyneeseen tilaan ja aiheuta katkeruuden kantamista 1/3 osaa elämästä. Se oli isku, mutta siitä olisi kuulunut päästä jo yli.

Ihmettelen, miten ette ole ennen keskustelleet näistä asioista? Miten et ole huomannut miten katkera ja pettynyt elämään hän on? Jokainen kokee menetyksiä, pettymyksiä ja vastoinkäymisiä. Niistä normaali ihminen pääsee yli.
Kerroit, että hänen kaksi sisarustaan on mielisairasta. Jotain samansuuntaista vaivaa on miehelläsikin.

Olette olleet ihan liian nuoresta asti yhdessä, se nuoruus ja vapaus on kokematta kummallakin. Erotkaa ja antakaa tulevaisuuden hoitaa asia. Jos niin on tarkoitettu, päädytte uudelleen yhteen.

 

[Elämä heittelee]

No tämä nykyinen suhde nyt ainakin ohi. Todennäköisesti jo nyt, mutta ainakin aika pian, ei tältä pohjalta voi enää jatkaa, ainakaan kovin vakaalla pohjalla.

Mutta eroja sattuu, se on nykypäivää, ja se pitää kestää.

Olette kuitenkin kummatkin nuoria, joten vielä elämässä ehtii, ja varmasti - jos molemmat haluavat, molemmat voivat löytää uuden rakkauden. Menneisyyttä ei voi, eikä edes tarvitse muuttaa. Siitä voi kuitenkin oppia, jos itse tuntee että teki jotain väärin. Omasta mielestäni yksi pieni pusu on kyllä niin pieni asia, ettei sellaisesta pitäisi kovin suurta äläkkää nostaa. Varsinkin jos toinen katuu, ja toinen antaa asian sillä hetkellä anteeksi.

Eron hetkellä elämä on raskasta, varsinkin monen vuoden yhdessäolon jälkeen, tiedän sen itsekin, mutta myöhemmin asioita oppii suhteuttamaan, ja joskus 10-20 vuoden päästä tämäkin episodi saattaa tuntua aika pieneltä ja kaukaiselta. Varsinkin jos on löytänyt rinnalleen jonkun uuden ihmisen, joka on ehkäpä vielä parempi. Maailma on täynnä ihan hyviä miehiä. Sen kun valitset.

 

[Ap....]

Olemmehan me puhuneet tuosta kahdeksan vuotta sitten tapahtuneesta asiasta. Ilmeisesti ihan turhaan, jos se edelleen noin kovasti sydäntä painaa. Tiedän mieheni myös syyttävät jonkun verran äitiään isänsä kuolemasta. Mieheni ei jotenkin voi luottaa naisiin ollenkaan. Olen aina ajatellut, että kyllä hän minuun oppii luottamaan aikojen saatossa. Minä en käy baareissa (paha migreeni) enkä juokkaan. Liikun paljon ja olen oikeasti ihan rehellinen ja ystävällinen ihminen. Olen mielestäni myös luottamuksen arvoinen.

Kauhean paha mieli minulla. Kurkkua kuristaa ihan hirveästi. Näinkö tässä ihan oikeasti käy? En saata uskoa, että hän puhui totta. En minä halua lähteä katselemaan toisia miehiä, enkä ole sellainenkaan, että tunnustelen ja tapailen. Haluaisin vain olla oman mieheni kanssa. Voi itku mikä tilanne.

Miten hän on voinut olla kanssani kahdeksan vuotta, ilman, että rakastaa minua? Voiko se hyvänen aika pitää paikkansa. Voiku kukaan arvata miltä tuo tuntuu. Siis kahdeksan vuotta.

Olen aina ajatellut, että miehelläni on jonkinlainen tunnevamma, jos näin voi sanoa. Hän ei näytä tunteitaan, ei itke ikinä. Vaikeita asioita hän juoksee karkuun, ei koskaan pysähdy käsittelemään mitään. Vaikka nämä samaiset seikat varmasti ajoivat hänen sisaruksensakin huonoon jamaan. Kyse on siis vaikeista, vakavista mielisairauksista. Skitsofreniasta.

Olen lisäksi kauhean huolissani mitä mieheni oikein tekee nyt? Tämä ei ole hänen tyylistään yhtään. Eihän voi hyvänen aika äitinsä luokse muutta! Aikuinen ihminen. Sinnekkö se muuttaa kahden aikuisen sisaruksensa ja äitinsä kanssa peräkamarin pojaksi? Ei siitä tule yhtään mitään. Entä jos mieheni on sairastumassa vakavasti?

Kauhea miten on itselläkin paha olla.

 

[Ap....]

Olemmehan me puhuneet tuosta kahdeksan vuotta sitten tapahtuneesta asiasta. Ilmeisesti ihan turhaan, jos se edelleen noin kovasti sydäntä painaa. Tiedän mieheni myös syyttävät jonkun verran äitiään isänsä kuolemasta. Mieheni ei jotenkin voi luottaa naisiin ollenkaan. Olen aina ajatellut, että kyllä hän minuun oppii luottamaan aikojen saatossa. Minä en käy baareissa (paha migreeni) enkä juokkaan. Liikun paljon ja olen oikeasti ihan rehellinen ja ystävällinen ihminen. Olen mielestäni myös luottamuksen arvoinen.

Kauhean paha mieli minulla. Kurkkua kuristaa ihan hirveästi. Näinkö tässä ihan oikeasti käy? En saata uskoa, että hän puhui totta. En minä halua lähteä katselemaan toisia miehiä, enkä ole sellainenkaan, että tunnustelen ja tapailen. Haluaisin vain olla oman mieheni kanssa. Voi itku mikä tilanne.

Miten hän on voinut olla kanssani kahdeksan vuotta, ilman, että rakastaa minua? Voiko se hyvänen aika pitää paikkansa. Voiku kukaan arvata miltä tuo tuntuu. Siis kahdeksan vuotta.

Olen aina ajatellut, että miehelläni on jonkinlainen tunnevamma, jos näin voi sanoa. Hän ei näytä tunteitaan, ei itke ikinä. Vaikeita asioita hän juoksee karkuun, ei koskaan pysähdy käsittelemään mitään. Vaikka nämä samaiset seikat varmasti ajoivat hänen sisaruksensakin huonoon jamaan. Kyse on siis vaikeista, vakavista mielisairauksista. Skitsofreniasta.

Olen lisäksi kauhean huolissani mitä mieheni oikein tekee nyt? Tämä ei ole hänen tyylistään yhtään. Eihän voi hyvänen aika äitinsä luokse muutta! Aikuinen ihminen. Sinnekkö se muuttaa kahden aikuisen sisaruksensa ja äitinsä kanssa peräkamarin pojaksi? Ei siitä tule yhtään mitään. Entä jos mieheni on sairastumassa vakavasti?

Kauhea miten on itselläkin paha olla.

 

[djembe]

eli nyt keskity miettimään, miten saisit sen miehesi lääkärin vastaanotolle

 

[Kaaliperhonen]

Kyllä hän varmasti on sinua kahdeksan vuotta rakastanut, ei hän muuten olisi ottanut sinua takaisin edes. Mutta ei tuo nyt ihan normaalilta kuullosta, että hänellä on tuollainen trauma jostain, mitä teit ihan teininä. Pitäisi olla käsitelty asia jo. Ehkä hänellä todellakin on mielenterveyden ongelmia, eikä hän pysty käsittelemään asiaa (tai mitään muutakaan ikävää asiaa) eikä sen vuoksi pääse siitä lainkaan yli. Tai sitten hän vain haluaa loukata sinua ja tuo oli ainoa asia mistä sinua voi moittia.

Olisiko jonkinlainen terapia paikallaan? Jos saisit hänet johonkin parisuhdeterapian tapaiseen tai perheneuvolaan tms niin kyllä ne siellä varmaan huomaavat jos vika on hänen korviensa välissä.

Ja sinä olet 23? Ehdit vielä ihan hyvin laittamaan itsesi ja elämäsi kasaan ja löytämään uuden miehen, jos teidän suhteenne yrittämisestä huolimatta kaatuu.

Minulla on pieni aavistus, miten vaikeaa miehesi kanssa keskusteleminen voi olla, koska omassa miehessäni on tuollaista hiljaisen jurottajan vikaa. Hänellä ei ole mitään suurempia traumoja eikä suhteessamme mitään ihmeempiä ongelmia, mutta silti tuntuu välillä hankalalta.

 

[mies1]

On se aivan selvä asia, että mies ei ole päässyt asiasta yli, jos siitä vielä jaksaa muistuttaa. Sillä hetkellä varmaankin hänen maailmansa kaatui ja se on ollut hänelle ahdistava kokemus. kai hänen nuoruutensakin on ollut yhtä ahdistusta ja on jättänyt häneen jälkensä. Ehkä hänen itseluottamuksensa on huono ja tuollaiset perhetapahtumat masentaa lasta.

Miehesi ajattelee virheellisesti, että sinä olet tehnyt jotakin väärää ja hän kuvittelee, että hänen ongelmansa johtuvat sinun virheestäsi ja sinun virheesi leimaa kaikki naiset epäluotettaviksi. Hänen pitäisi ymmärtää, että sinä olet kantanut häntä kahdeksan vuotta eteenpäin läpi vaikeimman nuoruuden. Mitä hän olisi ilman sinua? Sinä olet esimerkki hänelle naisesta, johon voi luottaa. Se on harmi , jos hän ei sitä ymmärrä.

Sinä et ole tehnyt mitään väärää, mutta jos sinun elämäsi muuttuu syyttelyksi, niin ei sitä sellaisena tarvitse jatkaa. Uskoisin, että miehesi käytökselle on tyypillistä ailahtelevaisuus ja hetken kuluttua hän katuu sanomisiaan.

Voimia sinulle.

 

[Ap...]

Hän lähti ja jätti minut sitten. Näin siinä kävi. Eilen kovasti koitti jo soitella ja laittoi viestiä, että hänellä on niin paha olla, ettei voi hengittää. En ole vastannut mihinkään.

Näin siinä kävi sitten. En tiedä miten tästä selvitään.

 

[tuli.]

Ihmisen elämään kuuluu myös vastoinkäymiset. Se miten niitä käsittelee ja miten niistä selviää on hiukan myös taitolaji, jota pystyy opettelemaan -jos ei yksin, niin ammattiauttajan kanssa. Miehesi ei pysty yksin asiaa selvittämään ja tuntuukin, että hän piehtaroi pahassa olossaan ja pitää sitä yllä. Ehkä hän on elämässään tottunut siihen, että aina on vaikeaa, eikä uskalla olla onnellinen?

Sinun täytyy luultavasti vain päästää irti ja tuntuu, että sinulla siihen taitoa riittää. Tottakai nyt tuntuu pahalta, mutta pääset pahan olon yli ja elämäsi jatkuu eteenpäin, suunnan sille voit määrätä itse. Muista kuitenkin, että älä ala syyttelemään erosta itseäsi, sillä jos tuota kahdeksan vuotta sitten tapahtunutta asiaa ei olisi ollut, niin luultavasti mies olisi kehitellyt jonkin muun asian ollakseen onneton.

Monet ihmiset masentuvat juuri siitä syystä, etteivät osaa käsitellä vastoinkäymisiä eivätkä ymmärrä sitä, että kaikkia pahoja asioita ei tarvitse ottaa omille harteille. Jos asioille ei voi mitään, niin pitäisi vaan systemaattisesti ajatella, että itse on tehnyt parhaansa ja jos se ei riitä, niin itseään eikä muita voi rangaista loputtomiin. Tuo miehen asenne tapahtumiin kertoo hänestä paljon -yksi vastoinkäyminen ja kaikki naiset ovat pahoja.

Hoida sinä itseäsi ja mene tarvittaessa puhumaan ammattiauttajalle. Sinulla on vielä elämä edessäsi. Pura paha olosi pois ja sure surusi loppuun. Kyllä elämä sinua kantaa. Voimia.

 

[mies1]

Hän lähti ja jätti minut sitten. Näin siinä kävi. Eilen kovasti koitti jo soitella ja laittoi viestiä, että hänellä on niin paha olla, ettei voi hengittää. En ole vastannut mihinkään.

Näin siinä kävi sitten. En tiedä miten tästä selvitään.

Yksi mahdollisuus on, että ymmärrät häntä ja saat hänet ymmärtämään, että asia on juuri päinvastoin kuin hän sen ymmärtää. Ei oikein voi kahdeksan vuoden suhdetta lopettaa vaikenemiseen, silloin juuri miehesi saa tavallaan oikeutuksen epäilyilleen. Et sinä mitään häviä, jos yrität ymmärtää häntä ja lopettaa suhde, jos sama alkaa taas.

Toisaalta voi olla viisasta erota ja katsella tasapainoisempia miehiä, mutta ei siitäkään mitään takuita ole, että paremman suhteen löydät.

Mutta kuitenkin jos vain tuo asia on miestäsi hiertänyt, niin mielestäni se on selvitettävissä, mutta jos teillä on muitakin ongelmia, niin sitten on vaikeampaa.

Voimia edelleen

 

[mies1]

haluan vielä lisätä, että toisaalta on väärin uskoa häntä, jos hän sanoo, että ei ole kahdeksaan vuoteen tykännyt sinusta. Miten se voi olla mahdollista? Ehkä asia on painanut häntä kahdeksan vuotta ja muistunut mieleen ajoittain.

Nyt sitten ap tekee johtopäätöksen samasta kahdeksan vuoden takaisesta tapahtumasta.
Mielestäni te perustelette nyt kumpikin eroa hyvin epäuskottavasti, jos teillä olisi lapsia, niin heidän kotinsa särkyisi kovin helposti.

Kannattaisiko puhua asia vielä kerran ja katsoa löytyykö mitään mikä teitä yhdistää.

Toisaalta siperia tekee välillä hyvää ja huomata, että ihmissuhteiden luominen ei ole helppoa, joten niiden purkamiseenkaan ei kannata lähteä kevyesti.

 

[tuli.]

vielä... sekin on mahdollista, että miehesi käytti tuota vanhaa tapahtumaa tekosyynä jottei tarvitsisi ottaa tai miettiä omaan pahaan oloonsa syytä itsestään. Eli tämä on taas sitä kyvyttömyyttä ottaa vastuu omasta elämästään.

Sitä ei edes kannata mielestäni miettiä, löytyykö jostain parempi suhde vai ei. Huonoon liittoon ei kannata jämähtää, siinä rikkoo vain itsensä. Parempi yksin kuin epätyydyttävässä liitossa.

Anteeksi antaminen tarkoittaa sitä, että asiaa ei enää veivata ees taas joka riidan yhteydessä. Yleensäkin kannattaa miettiä, koska on valmis antamaan anteeksi ja koska on oikeasti käsitellyt syyn, joka tapahtumaan johti. Oli asia mikä tahansa. Moni ihminen sanoo liian herkästi, että antaa anteeksi, vaikkei ole mielessään asiaa kunnolla miettinyt ja analysoinut.

 

[Janssu9]

Miehesi kärsii jonkinlaisesta henkisestä ahdistuksesta, on masentunut ja hänellä ehkä on lapsuudesta asti jotakin käsittelemättömiä tunteita naisia ja parisuhdetta kohtaan. Ehkä hänen vanhemmillaan on ollut mustasukkaisuusdraamoja, pettämistä tai muutoin miehen mieli on kokenut kovan kolauksen ja hän on menettänyt luottamuksen parisuhteeseen.

Sinulla ei ole tarvittavaa ammattitaitoa toimia miehesi terapeuttina. Jos mies haluaa leikkiä marttyyriä ja uhrautua siihen tyyliin, että katsokaa kaikki miten elämä potkii mua päähän, niin sinun on vaikea saada miestä muuttamaan mielipidettään sinua ja parisuhdettanne kohtaan. Jos miehen parisuhdekokemukset perustuvat vanhempiensa ja sinun esimerkkeihin, niin mielestäni se on kovin suppea otos kattamaan kaikkia parisuhteita, joiden perusteella voi tehdä todella karkeita yleistyksiä koskemaan parisuhteita.

Vaikea sanoa, tarkoittaako miehesi todella sitä, että hän on kantanut sinulle kaunaa ja katkeruutta alusta asti. Jos näin todellakin on, niin on hirmu outoa, että hän ei silloin ole jättänyt sinua eikä toisaalta ole kyennyt käsittelemään asiaa. Voi myös olla niin, että hän ei osaa eritellä tunteitaan, vaan esimerkiksi parisuhteeseen kyllästyminen ja mahdollisesti oman mielenkiinnon heräääminen toista naista kohtaan kohdistuukin vain ainoaan tunnistettavaan pahan olon tunteeseen eli sinun syyttämiseen. Hän ei tunnu löytävän itsestään mitään pahaa sanottavaa, vaan kohdistaa syytökset vain sinuun.

Teidän suhteenne on kriisissä ja olisi loistavaa, jos voisitte keskustella tästä parisuhdeongelmasta ja parisuhteestanne yleisemmälläkin tasolla varaamalla edes 1-3 kertaa parisuhdeterapiaan. Vaikkei suhteenne tästä eheytyisikään, niin kummallekin olisi hyvä saada tietää toisen ajatuksia, koska se nopeuttaa toipumista erosta ja silloin kummankaan ei tarvitse jossitella, että mitä tapahtui, miksi tapahtui ja olisiko ollut jotain tehtävissä.

Jos jompi kumpi ei ole halukas terapiaan, niin ainakin voit kirjoittaa ajatuksesi ylös siitä, mitä mieltä olet miehestä, mitä hänessä rakastat, millaisena näit parisuhteenne ja tulevaisuutenne jne. Kun lähettäisit miehelle kirjeen, niin ainakin hän tietäisi sen jälkeen, mitä mieltä sinä olet. Kirje kannattaisi kirjoittaa oman itsesi takia ja siksi, että voit silloin tehdä miehellesi tiettäväksi, mitä mieltä sinä olet asioista.

Parisuhteessa luottamus on tärkeää. Ehkä teillä kävi niin, että mies ei ole osannut luottaa sinuun tarpeeksi eikä hän ole osannut antaa siltikään anteeksi. Pahat tunteet pitäisi aktiivisesti käsitellä eikä jättää niitä korventamaan sisuksia.

Sinä voit tehdä ratkaisuja vain omalta osaltasi. Jos miehesi ei halua jatkaa tai hän haluaa (teko)syyn erota, niin sinä et voi päättää asiasta hänen puolestaan. Jos hän haluaa eron, niin alkukuukaudet menee toipumiseen, mutta pääset kyllä jaloillesi.

 

[ymmärrän miestäsi]

Mun mies kävi treffeillä nettinaisten kanssa pari vuotta sitten.
Olen antanut anteeksi ja jatkanut elämää, miehen lukuisista pyynnöistä jäin suhteeseen.

Olen kertaalleen rakastunut häneen jo uudelleen, mutta en voi olla ajattelematta sitä, että hän yritti pettää minua.

Nyt seksielämä kuihtuu, olen vihainen. Se kaikki jonka olin unohtanut tuli takaisin. Kaikki on hyvin arkielämässä, olemme hyviä kavereita. mutta en vain syty hänen kosketuksestaan. Kun minua kerran loukattiin, se tulee aina sillä hetkellä mieleen, vaikka ei muuten tulisi.

En valitettavasti kykene jatkamaan elämää hänen kanssaan, koska en ole kaksinen puoliso kun en pääse tuosta yli. Mieheni ansaitsee aloittaa puhtaalta pöydältä jonkun kanssa, minä katkeroiidun vain lisää koko ajan, ja pian sairastun. Olen myös sitä mieltä, että tämä ei ole oikea suhde minulle, kun mies kerran sellaista teki. Ja jotain kertoo sekin, että minä otan siitä syyn, enkä halua luopua ylpedestäni: joka minua loukkaa, saa mennä mäkeen. Olen huomannut, että valehtelen vain itselleni, kun elän hänen kanssaan vaikka periaatteisiin kuuluu että minua ei petetä.

En ihmettele siis jos joku katkeroituu yhdestä suukosta-. Ja syy ei välttämättä ole siinä yhdessä suukossa jonka miehesi näki. Kuten ei minunkaan syyni ole kaikki nettitreffeissä. On muitakin asioita, jokta kertovat minulle, että en tule jaksamaan olla hänen kanssaan loppu elämäääni. Myös se, että olen kokenut elämässäni nyt menetyksiä ja muutoksia, jotka ovat saaneet ajattelemaan elämän ainutkertaisuutta...olen myös tullut 30 v rajapyykin yli, enkä ole enää niin rakkaudessa riutuva, elämässä on alkanut näytellä suurempaa osaa työ ja ystävät, kuin mies ja hänen kikkelinsä. en enää laita parisuhteelleni niin paljoa painoa kuin ennen. En ole enää valmis taistelemaan sellaisen asian kanssa, josta tulee jatkuvasti paha mieli, ja johon en voi edes vaikuttaa kuten mieheni pettäminen. Ei tunnu siltä.

 

[Triangeli-ting]

Hei Ap,


koeta jaksaa eteenpäin, päivä kerrallaan, vaikka mitä sitten tapahtuisi. Olen itse eronnut kipeästi muutamaan kertaan, vaikkakaan en noin pitkästä suhteesta, mutta kyllä siinä oli sellainen olo että kuolee kohta, että kaikki on totaalisesti lopussa. Usko tai älä, se kyllä helpottaa. Aika parantaa hyvin paljon. Ja hän on ollut sinun ainoa miehesi siitä asti kun olitte ihan nuoria, joten olette sidoksissa toisiinne hyvin symbioottisella tavalla.
Olet varmaan hyvin empaattinen ihminen ja toiminut miehesi tukena ja "kainalokeppinä". Ota nyt huomioon kuitenkin se, että sinä et ole tehnyt mitään niin pahaa että siitä noin pitäisi sanoa. Eikä varmastikaan ole totta, että hän ei sinua olisi rakastanut näitä kahdeksaa vuotta, vaikka hän niin nyt sanoisikin. Olen myös sitä mieltä, että hän saattaa pitää tätä suudelmaa niin tärkeänä, koska voi sen avulla kanavoida johonkin konkreettiseen asiaan/tapahtumaan kaikki muut pettymyksen tunteensa, mitä on joutunut kokemaan. Hän on suhteettoman ankara näiden muiden kärsimystensä johdosta.
Ammattiauttajaa tarvitsee miehesi, mutta varmasti myös sinä itse. Onko sinulla viisaita ystäviä, läheisiä, joille puhua, joilta saada tukea? Ei kannata jäädä yksin. Yritä päästä puhumaan jollekulle joka osaa tukea sinua oikealla tavalla.
Voimia ja kärsivällisyyttä, miten sitten jatkattekin tästä eteenpäin.
Ja vielä muistutus siitä, että minäkin, joka tänne kirjoitan, en tunne sinua henk.koht, enkä tilannetta, joten neuvon sinua varauksella kuitenkin kaikkeen (myös minun kirjoittamaani) tekstiin mitä tänne laitetaan. Ja ehkä myös siten tähän neuvooni...

 

[Virhe ja seuraus]

Minä puolestani ymmärrän sinua. Olen itse huomannut aivan saman, että anteeksi antaminen ja unohtaminen ei ole niin helppoa kuin usein annetaan ymmärtää. On ikään kuin velvollisuus hyväksyä ja unohtaa loukkaukset - muuten et oikeasti rakasta.

Ei se ole niin.

Uhrista tehdäänkin syyllinen, koska hän ei suostu kestämään asioita, joiden kulkuun hän ei ole voinut vaikuttaa. Ehkäpä se anteeksiantamattomuus ja sitkeästi päätään nostava viha kumpuaakin juuri siitä, että oikeasti rakasti ja rakastaa edelleen niin pirusti, ettei loukkausta kestä.

Teko sinällään voi olla ymmärrettävissä ja jopa hyväksyttävissä, mutta se, ettei voi luottaa toisen hyväntahtoisuuteen tai yhteisiin sopimuksiin, ei unohdu. Se jää kalvamaan, ja palaa mieleen vielä pitkienkin aikojen kuluttua.

Jossain vaiheessa on pakko myöntää itselleen, että kaikesta hyvästä huolimatta minä en pysty tähän suhteeseen enää. Minun rahkeeni eivät riitä vilpittömään anteeksiantoon. Minäkin olen epätäydellinen.

Surullista.

Ainakin minun on paljon helpompi ottaa vastaan typeryyksiä ihmisiltä, jotka eivät ole minulle maailman tärkeimpiä.