V
Väärän ihmisen kanssa
Vieras
Ei meillä oikeastaan huonostikaan mene... mutta hyvin tavallisesti -ehkä jopa tunteettomasti. Tai se on vaan tätä tavallista arkea -ja niin kai sen kuuluukin olla vuosien yhdessä olon jälkeen. Vai mitä? Turha odottaakaan mitään huumaa ja glamouria, romantiikkaa yms. enää tässä vaiheessa...
Meillä on ihana, alle 1v lapsi. Rakastamme häntä molemmat todella paljon. Toki lapsen tarpeet menevät omiemme edelle ja kahdenkeskistä aikaa meillä ei paljon ole. Hyväksyn sen. Mutta haluaisin silti pieniä huomionosoituksia myös arjen keskelle. Edes halauksia ja suudelmia...
Seksiasiat on miten on. Joskus ollaan tiheämmin, joskus harvemmin. Esim. nyt ei olla oltu yli viikkoon... Rakastelemme aina miehen niin tahtoessa. Minun ehdotuksiin ei mies suostu. Seksielämä on joskus tyydyttävää, joskus ei. Useimmiten ei.
Taloudellisesti pärjätään ok. Lainaa on ja tulot ei valtavat, mutta toimeen tullaan. Mies on ns. kunnon mies. Jaksaa ja haluaa huolehtia perheestä ja tekee tolkusti töitä. Osallistuu lapsen hoitamiseen ja kotitöihin. On takuuvarmasti luotettava (ainakin haluan uskoa niin) .
Eli kaikki on PERIAATTEESSA hyvin. Mutta en vain koe olevani kovin onnellinen. Siis mieheni kanssa. Lapsestamme olen todella onnellinen ja joka päivä jaksan nousta sängystä ylös hänen takiaan...
Mutta jos meillä ei olisi lasta, en tiedä, olisinko jo löytänyt uuden miehen... Kaipaan jotain, mitä meillä ei ole. Läheisyyttä, hellää kosketusta, kauniita sanoja... Voiko sellaista edes saada? Voisinko olla koskaan onnellinen kenenkään toisen kanssa? Uskallanko jättää mieheni? Ikävöin häntä varmasti, välitän hänestä. Mutta en halua tällaista elämää...
Mutta miten käy lapsen, jos eroamme... Se on ainoa syy, miksi en oikeasti mieti eroa... Ei tämä elämä tuskaakaan ole. Toki meillä on paljon yhteisiä ihania muistoja ja hetkiä... Mutta sellainen perustuntuma on, etten ole onnellinen...
Vaikka eihän kukaan toinen voi tehdä minua onnelliseksi... Minun on itse tehtävä itseni onnelliseksi.
Meillä on ihana, alle 1v lapsi. Rakastamme häntä molemmat todella paljon. Toki lapsen tarpeet menevät omiemme edelle ja kahdenkeskistä aikaa meillä ei paljon ole. Hyväksyn sen. Mutta haluaisin silti pieniä huomionosoituksia myös arjen keskelle. Edes halauksia ja suudelmia...
Seksiasiat on miten on. Joskus ollaan tiheämmin, joskus harvemmin. Esim. nyt ei olla oltu yli viikkoon... Rakastelemme aina miehen niin tahtoessa. Minun ehdotuksiin ei mies suostu. Seksielämä on joskus tyydyttävää, joskus ei. Useimmiten ei.
Taloudellisesti pärjätään ok. Lainaa on ja tulot ei valtavat, mutta toimeen tullaan. Mies on ns. kunnon mies. Jaksaa ja haluaa huolehtia perheestä ja tekee tolkusti töitä. Osallistuu lapsen hoitamiseen ja kotitöihin. On takuuvarmasti luotettava (ainakin haluan uskoa niin) .
Eli kaikki on PERIAATTEESSA hyvin. Mutta en vain koe olevani kovin onnellinen. Siis mieheni kanssa. Lapsestamme olen todella onnellinen ja joka päivä jaksan nousta sängystä ylös hänen takiaan...
Mutta jos meillä ei olisi lasta, en tiedä, olisinko jo löytänyt uuden miehen... Kaipaan jotain, mitä meillä ei ole. Läheisyyttä, hellää kosketusta, kauniita sanoja... Voiko sellaista edes saada? Voisinko olla koskaan onnellinen kenenkään toisen kanssa? Uskallanko jättää mieheni? Ikävöin häntä varmasti, välitän hänestä. Mutta en halua tällaista elämää...
Mutta miten käy lapsen, jos eroamme... Se on ainoa syy, miksi en oikeasti mieti eroa... Ei tämä elämä tuskaakaan ole. Toki meillä on paljon yhteisiä ihania muistoja ja hetkiä... Mutta sellainen perustuntuma on, etten ole onnellinen...
Vaikka eihän kukaan toinen voi tehdä minua onnelliseksi... Minun on itse tehtävä itseni onnelliseksi.