En olisi uskonut, että lapsen vienti pidentää työmatkaa näin paljon

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Umps"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
[QUOTE="joojoo";30393673]En itse laittaisi alle kouluikäistä pyöräilemään arki-iltana talviaikaan 5-10 km päähän harrastuspaikoille.[/QUOTE]

Eipä alle kouluikäisillä suurempaa tarvetta harrastuksille ylipäätään ole. Siinä tarhassa tai kerhossa on ihan tarpeeksi harrastusta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja epäreilua;30393641:
Luulen, että tämä subjektiivinen päivähoito-oikeus tulee vielä muuttumaan. Taloustilanne on tiukka ja kunnat on tiukilla. On järjetöntä, että kaikki lapset on päiväkodissa riippumatta siitä onko hoidolle oikeasti tarvetta vai ei. Nykyiset pk-ryhmät on ylisuuria ja koko ajan on lapsia jonottamassa hoitopaikkaa. Jotkut kunnat eivät enää pysty järjestämää paikkaa lain määrittämässä ajassa. Ei, vaikka vanhemmat olisivat Menossa töihin tai opiskelemaan. Samaa aikaan osan paikoista vie sellaiset lapset, joilla olisi mahdollisuus olla kotona. Ei niin mitään järkeä.

Kyllä rahaa riittää mamutukseet ja päättäjien yltäkylläiseen ylläpitoon, joten ihan turha väittää, että on tiukka taloustilanne. Jos onkin, niin kumma, että vain suomalaiset lapsiperheet ja pienituloiset duunarit joutuvat maksajiksi.
 
Jos subjektiivinen päivähoito-oikeus poistetaan niin se tarkoittaa sitä, että päiväkoteja lakkautetaan. Ei ryhmien ylisuuruus johdu virikelapsista vaan siitä, että kunnat pyrkivät säästämään eli järjeskari-iktäidon mahdollisimman halvalla.

Ehkä on hyväkin, jos turhat virikehoitopaikat poistetaan. Siinähän kunnat säästää, jos hoitopaikkoja on vain niin paljon kuin todellisia hoidontarvitsijoita. Meidän kunnassa kuntalisää saa vain ne, jotka hoitaa kaikki alle eskari-ikäiset kotona. Kummasti on niitä virikkeitä joiltakin perheiltä löytynyt ihan kotoa ja harrastuksista ja ihan tervepäisiä koululaisia on näistäkin kasvanut siitä huolimatta, että olivat kotona äidin ja vauvan kanssa.
 
[QUOTE="yyy";30393714]Eipä alle kouluikäisillä suurempaa tarvetta harrastuksille ylipäätään ole. Siinä tarhassa tai kerhossa on ihan tarpeeksi harrastusta.[/QUOTE]

Niinkö? Kyllä mä tiedän monen monta alle kouluikäistä, jotka tykkää käydä tanssitunnilla, talleilla, jumpassa, opettelemassa soittamista, jne jne jne. Voihan vanhempi kieltäytyäkin, mutta ei kaikki niin tee.
 
[QUOTE="Umps";30393413] Lisäksi meille painotettiin sitä ettei ole lapsenkaan kannalta hyvä vaihtaa hoitopaikkaa jos kerkiää jo aloittaa jossain eli ei yleensä saa sitä jonottamaansa paikkaa jos ehtii aloittaa jossain muualla..[/QUOTE]

No onpa kummallista ettei saisi jonottaa siirtoa! Mä luulen että toi on sanottu ihan vaan sitä varten ettei jonoja muodostuisi kun vanhemmat eivät viitsi pyytää vaihtoa. Täällä ainakin vaihdot on onnistuneet. Toki vaihtojonossa kestää, kaveri odotti Vaihtopaikkaa pari vuotta mutta onnistui silti, eikä kukaan sanonut ettei saisi. Mitä jos pk onkin huono? Sinuna kyllä koittaisin sitkeästi vaihtopaikkaa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja epäreilua;30393742:
Ehkä on hyväkin, jos turhat virikehoitopaikat poistetaan. Siinähän kunnat säästää, jos hoitopaikkoja on vain niin paljon kuin todellisia hoidontarvitsijoita.

Nyt kun kerrot minulle, paljonko se yhteiskunta lopulta säästäisi, jos päiväkodeista potkittaisiin henkilökuntaa työttömiksi?
 
Alkuperäinen kirjoittaja epäreilua;30393456:
Pitäis olla joku sääntö, että jos lasta vie hoitoon ilman pätevää syytä, hoitopaikkaa ei saisi lähipäiväkodista. Kotivanhemmilla on koko päivä aikaa kuskata lastaan, vieköön vähän kauemmas. Työssäkäyvien perheiden lapset joutuu muutenkin olemaan pitkiä päiviä hoidossa ja siihen vielä joku älytön matka päälle.

Päivähoidossa työskentelevänä voisin olla samaa mieltä. Toisaalta, poistaisin koko subjektiivisen päivähoito-oikeuden... Ymmärrän, että on tilanteita jolloin lapsen on parempi olla hoidossa vaikka toinen vanhempi olisikin kotona, mutta nuo muut miettikööt ennen kuin jalkojaan levittävät, että huvittaako oikeasti olla sen oman lapsen kanssa vaiko vain tehdä niitä vauvoja yhteiskunnan kontolle :kieh:

Itse ole aikoinaan roudannut kolme lasta kolmeen eri paikkaan - onneksi olivat lähellä toisiaan, mutta kyllähän siinä sai aamusta varata reilusti enemmän aikaa.
 
Miksei siis sinullekin voisi sanoa, että olisiko kannattanut miettiä, levittääkö jalkansa kolme kertaa, eikö kertakin olisi riittänyt niin ei olisi tarvinut roudata kolmea...
 
Määritelkää "todellinen hodontarve". Toisten mielestä työttömän lapset ei saa olla hoidossa, ei pätkätyöläisen eikä myöskään opiskelijan. Kotiäidin lapset ei tietenkään saa olla hoidossa. TOSIN sitten kun se uupunut äiti rysäyttää autolla päin bussia niin hurskastellaan että miksei kukaan auttanut, miksei tultu apuun? Matalan kynnyksen apuahan nimenomaan olisi se että saisi lapset hoitoon vaikka edes parina päivänä viikossa. Mutta sehän ei käy.

Hienoa kun näissä ketjuissa aina vaaditaan jotain lääkärintodistusta. Luuletteko ettei lääkäri kirjoita todistusta siitä kun äiti menee vastaanotolle ja sanoo että vauva valvottaa kaiket yöt, pakko saada hoitopaikka isommille? Tottakai kirjoittaa. Ei lääkäri voi sinne kotiin mennä katsomaan yöksi että valvottaako se nyt vaiko ei. Joten ihan turhaa, paitsi että yhteiskunta maksaa myös sen lääkärikäynnin kulut. Yksityiseltä puolelta lausunto irtoaa taatusti vielä helpommalla.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ärh;30393797:
Miksei siis sinullekin voisi sanoa, että olisiko kannattanut miettiä, levittääkö jalkansa kolme kertaa, eikö kertakin olisi riittänyt niin ei olisi tarvinut roudata kolmea...

Sillä erotuksella, että mun lapseni eivät olleet virikehoidossa enkä valittanut kun piti kolmeen paikkaan viedä. Totesin vain, että siihen piti varata aamulla hieman enemmän aikaa niin kauan kun olivat eri paikoissa hoidossa.
 
Päivähoidossa työskentelevänä voisin olla samaa mieltä. Toisaalta, poistaisin koko subjektiivisen päivähoito-oikeuden... Ymmärrän, että on tilanteita jolloin lapsen on parempi olla hoidossa vaikka toinen vanhempi olisikin kotona, mutta nuo muut miettikööt ennen kuin jalkojaan levittävät, että huvittaako oikeasti olla sen oman lapsen kanssa vaiko vain tehdä niitä vauvoja yhteiskunnan kontolle :kieh:

Itse ole aikoinaan roudannut kolme lasta kolmeen eri paikkaan - onneksi olivat lähellä toisiaan, mutta kyllähän siinä sai aamusta varata reilusti enemmän aikaa.

Itse olen myös päivähoidossa töissä, virikehoidossa olevan näkövammaisen pojan henkilökohtaisena avustajana. Aika usein käy mielessä, että varsinkaan kyseisen kaltaisten lasten suhteen virikehoidon mahdollisuudessa ei ole yhteiskunnan kannalta kyllä mitään järkeä. Lapsen päiväkodissa olo maksaa nettona veronmaksajille jotain nelisen tonnia kuussa ja hyötypuoli on aika vaatimaton.

Sinänsä omaa oksaansahan (leipäpuu) sitä sahaa näitä asioita arvostelemalla, mutta...
 
Määritelkää "todellinen hodontarve". Toisten mielestä työttömän lapset ei saa olla hoidossa, ei pätkätyöläisen eikä myöskään opiskelijan. Kotiäidin lapset ei tietenkään saa olla hoidossa. TOSIN sitten kun se uupunut äiti rysäyttää autolla päin bussia niin hurskastellaan että miksei kukaan auttanut, miksei tultu apuun? Matalan kynnyksen apuahan nimenomaan olisi se että saisi lapset hoitoon vaikka edes parina päivänä viikossa. Mutta sehän ei käy.

Hienoa kun näissä ketjuissa aina vaaditaan jotain lääkärintodistusta. Luuletteko ettei lääkäri kirjoita todistusta siitä kun äiti menee vastaanotolle ja sanoo että vauva valvottaa kaiket yöt, pakko saada hoitopaikka isommille? Tottakai kirjoittaa. Ei lääkäri voi sinne kotiin mennä katsomaan yöksi että valvottaako se nyt vaiko ei. Joten ihan turhaa, paitsi että yhteiskunta maksaa myös sen lääkärikäynnin kulut. Yksityiseltä puolelta lausunto irtoaa taatusti vielä helpommalla.

Niitä vanhempien stressienlievitys- sekä virikehoitotapauksia varten pitäisi olla tarpeeksi puisto- ja kerhopaikkoja, minne lapsen voisi alhaisin kustannuksin jättää muutamaksi tunniksi per päivä.
 
Virikelasten tai lähinnä systeemin mätämuna on se, ettei laki sano montako tuntia/päivää lapsi saa olla hoidossa ilman todellisen hoidon tarvetta. Päivähoito voi suositella 6h / päivä, mutta määrätä ei voi. Tästä seuraa se, että monet kotona lojuvat vanhemmat pitävät lapsiaan hoidossa jopa 9h päivässä ma-pe!
Pystyisin tältä istumalta laskemaan meidänkin alueella olevat virikelapset, joilla ei ole todellisen hoidon tarvetta - ainoastaan äidin mukavuudenhalu. Eikä siihen riitä yhden käden sormet...

Jos laki määräisi, että ilman todellisen hoidon tarvetta oleva lapsi saa käyttää kunnallista päivähoitoa MAX. klo 8-14 tai 9-15 välillä ja esim. vain parina päivänä viikossa (ja nekin vain tiettyinä päivinä), olisi takuulla helpompi sijoittaa lapsia, sillä jonkun verran on heitä (oikeasti hoitoa tarvitsevia), joille riittää ns. puolikas paikka esim. 10pv/kk.

Näitä uupuneita ja "uupuneita" vanhempia varten tulisi olla erillinen lapsiperheiden kotiapu, joka antaisi arjen apua kotiin ja samalla tulisi seurattua perheen vointia / todellista tilannetta muutenkin.
 
Niitä vanhempien stressienlievitys- sekä virikehoitotapauksia varten pitäisi olla tarpeeksi puisto- ja kerhopaikkoja, minne lapsen voisi alhaisin kustannuksin jättää muutamaksi tunniksi per päivä.

Niin pitäisi. Tässä kaupungissa kerhot joihin lapsen voi jättää ovat ensinnäkin vain yli kolmivuotiaille ja toisekseen täynnä, kesken toimintavuoden niihin ei lasta saa. Vaikka olisit kuinka sekaisin. Eli lapsi joutuu odottamaan pahimmillaan lähes neljävuotiaaksi ennen kerhoon oääsyään. Yhtään sellaista puistoa jossa olisi jotain sisätiloja ei ole, joten talvipakkasilla tarkoittaisi max tunnin ulkoilua. Eli investointeja tarvittaisiin joka tapauksessa, niin puistotiloihin kuin kerhotiloihin.

Myös kodinhoitaja olisi ihan hyvä ratkaisu, mutta niitäkään ei juuri ole. Ja jos säästöjä havitellaan niin tuskinpa lakkautettujen toimintojen tilalle mitään aloitetaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja epäreilua;30393502:
Kaikilla ei ole autoa tai ainakaan kahta. Eikä se kuulu muille. Vaikka olis autokin, älytöntä edestakaisin ajelua, jos päiväkoti on kaukana ja työpaikka lähellä.

Päivähoito-ongelma ratkaisi sillä, että virikekakarat saisivat hoitopaikan vain lääkärintodistusta vastaan. Jos äidillä tai lapsella on joku sairaus tai vamma, jossa pk auttaa, niin hoitopaikan voisi saada. Ne, jotka eivät viitsi itse hoitaa lapsiaan, vaikka siihen kykenevät, voivat palkata hoitajan kotiin omakustanteisesti.

Autoasiasta olen samaa mieltä. Auto on kallis, joskus pakollinen, luksusväline. Ja hienoa, jos joku pyrkii elämään ekologisemmin ilman autoa. Naurettavaksihan tää touhu menee, jos päivähoitopaikka on ainoa syy, jonka vuoksi auto täytyisi hankkia.

Jälkimmäinen kommenttisi virikehoidosta taas on naiivi. Jos säästötalkoissa ryhdytään vähentämään virikelapsia hoitopaikoista, tullaan päiväkoteja myös sulkemaan. Ei niitä tulla pitämään puolitäysinä käynnissä. (Vaikka ryhmäkokoja olisi hyvä pienentääkin, niin ne säästöt, ne säästöt...)
 
Lisäyksenä vielä, että noin muutama vuosi ennen lapsen syntymää harkitsin ajokortin hankkimista. Mutta laskin silloin, että aika kalliiksi tulisi kun ei kumminkaan sitä autoa päivittäin tarvita vaan ehkä noin kerran kaksi kuussa tulee tilanteita jolloin mietti, että olisipa kiva kun olisi auto. Silloin kaikki kenelle asiasta puhuin olivat sitä mieltä myös, että ei todellakaan ole järkeä hankkia autoa jos sitä ei käyttäisi edes kerran viikossa.

Nyt en enää muista paljon silloin laskin, että siihen rahaa menisi mutta se oli aika paljon. Eikä meillä (eikä varmaan kovin monella muullakaan jonka puoliso opiskelee ja on asuntolainat maksettavana) ole säästössä enää hoitovapaan jälkeen niin paljoa rahaa, että sillä maksettaisiin ajokortti ja ostettaisiin auto. Juu ei siis olla rikkaita mutta ei nyt mielestäni niin köyhiäkään, että lapsi olisi liian iso rasite taloudellidesti vaikkei siihen autoon heti olekkaan varaa.
 
Virikelasten tai lähinnä systeemin mätämuna on se, ettei laki sano montako tuntia/päivää lapsi saa olla hoidossa ilman todellisen hoidon tarvetta. Päivähoito voi suositella 6h / päivä, mutta määrätä ei voi. Tästä seuraa se, että monet kotona lojuvat vanhemmat pitävät lapsiaan hoidossa jopa 9h päivässä ma-pe!
Pystyisin tältä istumalta laskemaan meidänkin alueella olevat virikelapset, joilla ei ole todellisen hoidon tarvetta - ainoastaan äidin mukavuudenhalu. Eikä siihen riitä yhden käden sormet...

Mistäs sinä voit tietää asian? Veikkaanpa, että jos tämä bussin alle lapsensa tappanut äiti olisi tuonut 2-vuotiaansa "virikehoitoon" jaksaakseen paremmin viikot yksin lasten kanssa, olisit hänetkin tuominnut mukavuudenhaluiseksi. Eiväthän vanhemmat jollekin päiväkodin tädille yksityisasioitaan tilitä, varsinkaan noin empaattiselle ja ymmärtäväiselle kuin sinä.

Väittäisin, että 9 tunnin hoitopäiville on aina joku syy, jos ei työssäkäynti, niin ongelmat vanhemmuudessa ja jaksamisessa. Tiedän minäkin niitä kotiäitejä, joilla ei ole ollut mitään erityistä syytä viedä esikoista hoitoon ollessaan vanhempainvapaalla pienemmän lapsen kanssa, mutta tälläiset vanhemmat sentään kuuntelevat noita päiväkodin suosituksia eivätkä paheksunnasta piittaamatta pidä virikehoidossa lapsia joka päivä maksimiaikoja. Ja kyllä yhteiskunnalle tulee halvemmaksi tarjota jaksamisongelmista kärsiville vanhemmille normaali päivähoitopaikka kuin vastaava määrä yksilöllistä tukea. Huostaanotosta puhumattakaan.

Mutta aloittajalle, oletko kysellyt jos perhepäivähoitajalta saisi hoitopaikan lähempää? Onhan tuo kulkeminen varmasti raskasta pidemmän päälle.

Meidän alueella paikat jaetaan tiettyyn aikaan vuodesta, eikä hakemuksen jättöaika on ratkaiseva sen kannalta, kuka saa toivomansa paikan, jos nyt kuitenkin vähintään sen 4 kk aikaisemmin on hakemuksen jättänyt. Ennemminkin asiaan vaikuttaa se, koska hoito alkaa. Elokuussa on paras mahdollisuus saada haluamansa hoitopaikka, muulloin ihan tuurista kiinni onko toivotussa hoitopaikassa vapaita paikkoja vai ei. Autosta kyllä hakemuksessa kysytään, kuten töistäkin, uskoisin että ne huomioidaan.
 
Mistäs sinä voit tietää asian? Veikkaanpa, että jos tämä bussin alle lapsensa tappanut äiti olisi tuonut 2-vuotiaansa "virikehoitoon" jaksaakseen paremmin viikot yksin lasten kanssa, olisit hänetkin tuominnut mukavuudenhaluiseksi. Eiväthän vanhemmat jollekin päiväkodin tädille yksityisasioitaan tilitä, varsinkaan noin empaattiselle ja ymmärtäväiselle kuin sinä.

Ihan sattuneesta syystä tiedän näiden lasten vanhempien motiivit eikä mulla ole tarvetta sitä tässä enempiä vakuutella.
Ei mun ammatillisuutta huononna se, että tässä purnaan asiasta. Vai luuletko, että näytän jotain negatiivisia fiiliksiä työssäni? No en todellakaan. Ja kyllä hoitohenkilökunta puhuu näistä asioista paljonkin, muttei vanhempin kuullen.

Mielestäni ihan turhaa vetää tuota bussiturmaa jokaiseen päivähoitokeskusteluun. Jos (kenellä tahansa) on psyyken ongelmia, ne eivät poistu sillä että lapsi on hoidossa 9-10h päivässä kun tärkeämpää olisi myös hoitaa se vanhempi kuntoon, antaa tukea ja apua arjessa. Tällaiset lapset eivät olekaan virikelapsia, vaan hoidossa esim. lasun puolesta. Ei pidä sekoittaa esim. kuntouttavaa tai sos.toimen/lasun puoltavaa päivähoitoa ja ihan silkkaa virikehoitoa.
 
Yhteistyössä