K
"kala"
Vieras
Hirveää huomata olevansa katkera. Meillä on pitkä ystävyys takana, eikä se ole ollut aina ihan mutkaton vaikka ollaan oltu läheisiä, sydänystäviäkin. Kun mulla oli vaikeaa, huomasin että ystävä otti etäisyyttä. Ja sitten toisaalta, kun hänellä meni hyvin, niin otti silloinkin etäisyyttä. Aloin kelvata ystäväksi vain silloin, kun hänellä meni huonommin ja minulla paremmin, eli silloin kun minä olin olkapäänä ja tukemassa, neuvomassa ja auttamassa. Ystävä on joitain kertoja myös pettänyt mun luottamukset todella törkeällä tavalla.
Nyt ystävällä menee todella hyvin. Ongelmalliset parisuhteet on vaihtuneet sellaiseen, joka näyttää kaikin puolin hyvältä, mies on fiksu, kivan näköinen, kunnioittaa ystävääni, kohtelee hyvin, tunnepuoli on hyvä. Vaikuttaa siis oikeasti hyvältä (en tunne häntä vielä kovin hyvin, sillä minulle ei taas ole oikein tilaa heidän elämässään, kun menee hyvin, mutta se vähä mitä tunnen, vaikuttaa hyvältä). Lasten asiat ovat alkaneet sujua, entinen aviopuoliso on viimeinkin ottanut isän roolin, on kiva työ, ihan talo piakkoin ja niin edelleen.
Ja mä oon niin katkera. Siis oikein oksettavan katkera. Mua suututtaa se, etten taas mahdu siihen elämään kun hänellä menee hyvin, että minä saan olla vain se jolle itketään miessuruja tai paskaa elämää, muttei muuta. Mua suututtaa se, että se on tehnyt mulla todella rumia temppuja, ja silti sillä menee hyvin. Mua suututtaa se, että oon niin lapsellinen itse. Mua suututtaa mun katkeruus. Mua suututtaa ihan kaikki, ja huomaan ajattelevani ettei ystäväni ole ansainnut sitä kaikkea minkä saa.
Tämä on ihan kamalaa
En minä ole ennen ollut tällainen, kenellekään. Yököttävä ihminen.
Nyt ystävällä menee todella hyvin. Ongelmalliset parisuhteet on vaihtuneet sellaiseen, joka näyttää kaikin puolin hyvältä, mies on fiksu, kivan näköinen, kunnioittaa ystävääni, kohtelee hyvin, tunnepuoli on hyvä. Vaikuttaa siis oikeasti hyvältä (en tunne häntä vielä kovin hyvin, sillä minulle ei taas ole oikein tilaa heidän elämässään, kun menee hyvin, mutta se vähä mitä tunnen, vaikuttaa hyvältä). Lasten asiat ovat alkaneet sujua, entinen aviopuoliso on viimeinkin ottanut isän roolin, on kiva työ, ihan talo piakkoin ja niin edelleen.
Ja mä oon niin katkera. Siis oikein oksettavan katkera. Mua suututtaa se, etten taas mahdu siihen elämään kun hänellä menee hyvin, että minä saan olla vain se jolle itketään miessuruja tai paskaa elämää, muttei muuta. Mua suututtaa se, että se on tehnyt mulla todella rumia temppuja, ja silti sillä menee hyvin. Mua suututtaa se, että oon niin lapsellinen itse. Mua suututtaa mun katkeruus. Mua suututtaa ihan kaikki, ja huomaan ajattelevani ettei ystäväni ole ansainnut sitä kaikkea minkä saa.
Tämä on ihan kamalaa