V
väsynyt ja äksy
Vieras
asti iltaan saakka, on tuhottoman kiukkuinen - äreä ja äkäinen olotila.
Sitten tulee äristyä lapselle pitkin päivää aivan turhista jutuista ja varsinkin hänen levoton tohelluksensa, saa oman mielialan vain entistäkin huonommalle tuulelle.
Koen, että hyvää fiilistä koin lapsesta viimeksi joskus alkusyksystä. Sen jälkeen olen kokenut, että "huh huh kun olet niin tuhottoman levoton ja miksi et ole yhtään rauhallisempi tapaus??" "Miksi sinun aina pitää tehdä kaikenlaisia pikku metkuja?"
(Vaikka täysin normaali vaihehan tämäkin meneminen on, kun ikää toisella on vasta se puolitoista vuotta. Itse vain olen toisinaan niin lyhytpinnainen ihminen, että ei aina jaksa määräänsä enempää toisen menemistä ja toheltamista ja säheltämistä katsella.)
Tosin koen, että tämäkin kanssa alkaa oma syyllisyyskuorma taas kasvaa. Kun tulee niin monasti ihan turhasta pienelle huudettua. Huomaahan sen jo lapsestakin. Jos nykyään hiemankin korotan ääntäni, niin toinen on heti säikyn oloinen. Mutta jotenkin en jaksa enää hyväntuulisella otteella hänen toheltamiseensa suhtautua, mitä vielä alkusyksystä jaksoin. Pitäisi olla parempi ja kärsivällisempi äitinä. Eikä tämmöinen kiukkukimppu mitä nyt olen.
Itseä myös harmittaa tämä oma väsymys. Tätä on ollut jo alkusyksystä lähtien eikä ole vieläkään helpottanut. Koko ajan vain kulkee sellainen "väsymyksen viitta" perässä, eikä ole yhtään pirteä ja jaksava olotila. Mielestäni nukunkin ihan riittävästi ja toisinaan päiväunetkin, mutta silti ei ole vain pirteä olotila. Väsymyskin saa pinnani kiristymään. Sen kanssa olen tässä huomannut.
Sitten tulee äristyä lapselle pitkin päivää aivan turhista jutuista ja varsinkin hänen levoton tohelluksensa, saa oman mielialan vain entistäkin huonommalle tuulelle.
Koen, että hyvää fiilistä koin lapsesta viimeksi joskus alkusyksystä. Sen jälkeen olen kokenut, että "huh huh kun olet niin tuhottoman levoton ja miksi et ole yhtään rauhallisempi tapaus??" "Miksi sinun aina pitää tehdä kaikenlaisia pikku metkuja?"
(Vaikka täysin normaali vaihehan tämäkin meneminen on, kun ikää toisella on vasta se puolitoista vuotta. Itse vain olen toisinaan niin lyhytpinnainen ihminen, että ei aina jaksa määräänsä enempää toisen menemistä ja toheltamista ja säheltämistä katsella.)
Tosin koen, että tämäkin kanssa alkaa oma syyllisyyskuorma taas kasvaa. Kun tulee niin monasti ihan turhasta pienelle huudettua. Huomaahan sen jo lapsestakin. Jos nykyään hiemankin korotan ääntäni, niin toinen on heti säikyn oloinen. Mutta jotenkin en jaksa enää hyväntuulisella otteella hänen toheltamiseensa suhtautua, mitä vielä alkusyksystä jaksoin. Pitäisi olla parempi ja kärsivällisempi äitinä. Eikä tämmöinen kiukkukimppu mitä nyt olen.
Itseä myös harmittaa tämä oma väsymys. Tätä on ollut jo alkusyksystä lähtien eikä ole vieläkään helpottanut. Koko ajan vain kulkee sellainen "väsymyksen viitta" perässä, eikä ole yhtään pirteä ja jaksava olotila. Mielestäni nukunkin ihan riittävästi ja toisinaan päiväunetkin, mutta silti ei ole vain pirteä olotila. Väsymyskin saa pinnani kiristymään. Sen kanssa olen tässä huomannut.