En saa eksää mielestä

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja auttakaa mua
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja juu:
Mee terapiaan. Sun puhumisen tarve on niin puuduttava, että ei tunnu, että ihan täysillä kävisit.

Johan mä kirjoitin että tahtoisin jutella tästä kunnolla jossain ammattiauttajalla, mutta mihinkähän pääsisi suht edullisesti eikä olisi 2 v jonoa? Onko vinkkiä?

En oo mikään kovin puhelias luonnossa, mutten mykkäkään. Nyt oon ollut saikulla jo kuukauden ja ihmiskontaktit on paljon vähemmässä kuin normioloissa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
.... olin kesäkuussa 2005 baarissa yksin kun olin riidellyt eksän kanssa, nieleksin kyyneliä ja mieheni tuli mulle juttelemaan siellä. Mieheni sanoi myöhemmin että oli nähnyt mut usein siellä, eksän kanssakin ja ajatellut että haluaisi tutustua muhun. Eksä vaikutti kuulemma ilkeältä ihmiseltä. Ja että vaikutin niin surulliselta aina ja oli yllätys kun hän tutustui muhun, että olen perusluonteeltani kuitenkin niin iloinen ja nauran paljon.

Tämä kertoo oleellisen: vaikutit aina niin surulliselta, kun olit eksän kanssa. On hyvä, että pääsit pois surua aiheuttaneesta suhteesta. Lopeta eksän perään haikailu ja panosta mieheesi ja lapseesi.
 
Laitoin aamulla facebookkiin päivityksen että nyt joutuu siirtämään laivareissua, kaverille tuli este.

Ei mennyt kauaa kun eksä soitti, kyseli että miksi. Sanoin että kaverille tuli yllättävä meno, hautajaiset. Hän koetti vääntää että milloin sitten oon menossa. Sanoin etten aio sitä hänelle kertoa ja että se että tiesi tuon ekankin päivän oli vahinko. Sanoin myös että ei mielellään soittelisi ja että oon kertonut miehelleni kyllä, että mitä hän yrittää. Hän hermostui jo siitä, kyseli että mitä mä oon sille mennyt tilittämään. Sanoin että ei meillä ole salaisuuksia, ja tämmöiset jutut kerrotaan.

Sanoin myös että musta olin ihan ok että nähtiin harvoin jossain juhlissa, ja että en usko että meistä voi tulla kavereita ilman että se menneisyys kummittelee koko ajan. Eksä rupesi siinä vähän puhumaan etten vaan uskalla olla hänen seurassaan, kun tiedän itsekin että me kuulutaan yhteen, se on vaan ajan kysyms. Sanoin vaan tylysti, että mä oon naimisissa ja äiti, ja toisesta lapsestakin on puhuttu ja se juna meni jo missä me oltiin pari. Eksä yritti vielä puhua itseään kylään mutta sanoin (narrasin) että meen tänään kontrolliin ja muutenkaan nyt ei sovi nähdä. Toivotin että hänkin löytäisi onnea ja hyvän parisuhteen.

Puhelun jälkeen mua itketti, mutta kaipa tuo oli sitten se mitä piti tehdä. Jos siis meinaan että en rupea sössimään koko elämääni.
 

Yhteistyössä