Haluaisin pitää lapsen täysin yksin, ihan itse. Ilman että siihen tulee exä millään tavalla mukaan.
Valitettavasti exä tietää tulevasta lapsesta ja on sanonut että haluaa tunnustaa isyyden ja tavata lasta. Monet olisi jo tässä taputtelemassa selkään että hyvä hyvä, sehän on hienoo, hyvä kun on vastuunsa tunteva isä, jne.
Mutta minua lähinnä ahdistaa ajatus joutua tekemisiin tämän miekkosen kanssa, saati että lapsi täytyisi antaa joka toinen viikonloppu hänelle. (ei tietenkään ihan vauvana) Nyt täytyy varmaan hieman perustella: mies on erittäin velkainen(ulosottoja), masennusta, riippuvuuksia, ongelmaista suhtautumista alkoholiin(kuten vanhemmillaankin) ja köyhyyttä. Lisäksi hirvittää se huolimaton asenne ja sairaalloisuutta hipova mustasukkaisuus, joka kyllä onneksi erittäin harvoin on putkahtanut pinnalle. Kyse ei siis ole vain henkilökohtaisesta inhosta, vaikka sitäkin on, vaan siitä, miten takaan turvalliset ja vakaat olot lapselle ja itselleni? (tiedän siis tasan että pärjään erinomaisesti yksinkin)
Niin ja se varsinainen kysymys onkin: mitä teen? Miten saan asiat niin, että hän ei häiritse minun ja lapsen elämää millään tavalla?
Joo, ja toivon todellakin sitten asiallisia viestejä ja muutakin suhtautumistapaa kuin sitä iänikuista perinteistä paasaamista... (kaverit on antaneet jo ymmärtää mitä mieltä ovat- eivätkä ymmärrä.)
Valitettavasti exä tietää tulevasta lapsesta ja on sanonut että haluaa tunnustaa isyyden ja tavata lasta. Monet olisi jo tässä taputtelemassa selkään että hyvä hyvä, sehän on hienoo, hyvä kun on vastuunsa tunteva isä, jne.
Mutta minua lähinnä ahdistaa ajatus joutua tekemisiin tämän miekkosen kanssa, saati että lapsi täytyisi antaa joka toinen viikonloppu hänelle. (ei tietenkään ihan vauvana) Nyt täytyy varmaan hieman perustella: mies on erittäin velkainen(ulosottoja), masennusta, riippuvuuksia, ongelmaista suhtautumista alkoholiin(kuten vanhemmillaankin) ja köyhyyttä. Lisäksi hirvittää se huolimaton asenne ja sairaalloisuutta hipova mustasukkaisuus, joka kyllä onneksi erittäin harvoin on putkahtanut pinnalle. Kyse ei siis ole vain henkilökohtaisesta inhosta, vaikka sitäkin on, vaan siitä, miten takaan turvalliset ja vakaat olot lapselle ja itselleni? (tiedän siis tasan että pärjään erinomaisesti yksinkin)
Niin ja se varsinainen kysymys onkin: mitä teen? Miten saan asiat niin, että hän ei häiritse minun ja lapsen elämää millään tavalla?
Joo, ja toivon todellakin sitten asiallisia viestejä ja muutakin suhtautumistapaa kuin sitä iänikuista perinteistä paasaamista... (kaverit on antaneet jo ymmärtää mitä mieltä ovat- eivätkä ymmärrä.)