En tiedä jaksanko enää! Mitä teen?? (mies-turhake)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja loppu
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

loppu

Vieras
Punnitsen jo eron ja yhdessäolon hyötyjä/haittoja.
Meillä on miehen kanssa yhteistä taivalta (avoliitto) melkein 5 vuotta ja yksi puolitoistavuotias lapsi.
Mies on niin laiska paska, tai siis ei ota ollenkaan huomioon minua ja lasta.
Jos häntä väsyttää, hän nukkuu. Jos häntä huvittaa jokin, hän tekee sen. Hän, hän, hän. Itseään täynnä näyttäisi olevan eikä asiaan ole tulossa mitään muutosta, sen näkee.
Raskauden aikana eipä juurikaan tukenut minua. Ei kannustanut tai huolitellut mitenkään, alkuraskauden pahoinvointi ei hetkauttanut häntä mitenkään ja loppuraskauden närästykset ja muut eivät estäneet häntä loukkaantumasta kun halusin ajoissa kotiin lepäämään/nukkumaan kun olin ystävällisesti kuskina hänelle ja kaverilleen.
Pidin kyllä puoliani jo silloin mutta tuntui että aina sai taistella itsestäänselvyyksien puolesta, eli oman jaksamisen ja hyvinvoinnin puolesta jos ne olivat ristiriidassa hänen mielitekojensa kanssa.
Synnytyksessä mies oli mukana hyvänä tukena mutta kotiuduttuamme jouduin heti vastaamaan taas kaikesta esim ruoanlaitosta, siivoamisesta, lapsen hoidosta, imetyksestä, vatsavaivojen yövalvomisista.
Mies piti viikon isyyslomaa ja luuhaili siinä kotona ja palasi sitten töihin.

Nyt jatkuu sama meininki. Mies nukkuu viikonloput, hyvin harvoin nousee minun ja lapsen kanssa. Käymme molemmat jo töissä mutta siitä huolimatta minä vastaan lapsen hoidosta lähes 100%.
Pyynnöstä mies tekee asioita lapsen kanssa mutta pitkäjänteisyyttä ei ole. Ei vaan viitsi. Keskittyy vain omiin asioihinsa kuten telkkarin katseluun, urheiluun ja tietokoneella hengailuun.

Nyt olemme kipeinä mahataudissa. Lapsi sairasti jo viikko sitten ja on nyt terve. Miehen kanssa jo kolmatta päivää kipeinä ja hän vaan makaa ja minä hoidan lasta. Ilmoitin hänelle aamulla olevani yhä kipeä, no niin on kuulemma hänkin ja jäi makaamaan kun minä nousin ja väsäsin lapselle aamupalan ja nyt tätä kirjoittaessani viihdytän lasta joka leikkii tuossa ja mies edelleen vain makaa sängyssä.
En voinut aamulla vessassakaan asioida rauhassa kun lapsi roikkui ja ulvoi minussa kiinni mutta silti ei elettäkään mieheltä että tulisi avuksi.

Viime kesänä annoin jo miehelle yhden varoitus-herätyksen että jos ei ala osallistumaan asioihin niin vakavasti harkitsen eroa. Se auttoi silloin mutta nyt tilanne on luisunut takaisin samaksi kuin ennen.

Silloin kun mies itse haluaa, hän osallistuu ja auttaa, esim siivouksessa, mutta tätä tapahtuu harvoin ja se on aina kiinni siitä että mies sattuu olemaan sillä tuulella että nyt hän niin päättää tehdä.
Pakolliset jokapäiväiset velvoitteet hoidan minä, ihan yksin.

En ole niinkään loppuunkulutettu työn määrästä, mutta enemmän siitä ärsytyksestä mieheen kun käytännössä nyt jo olen kuin yh - olisi vaan yksi vähemmän kasvattamassa pyykkivuorta jne jos mies lähtisi.

Vastaavassa tilanteessa olleet, kannattaako erota?

Meillä on suunnitelmissa toinen lapsi ja oman asunnon hankinta mutta välillä tuntuu siltä että en halua - en todellakaan jos homma jatkuu näin ja miksi se ei jatkuisi? Ei tuollaiseen persoonallisuuteen tule muutosta, jos tulisi niin se olisi nähty jo...
 
Ei vaikuta kauhean kypsältä kaverilta tämä miehesi... Sinuna miettisin todella tarkkaan noita jatkosuunnitelmia. Kuulostaa siltä, että kymmenen vuoden päästä olet tuota menoa vain katkeroitunut ja kiukkuinen. Ei tuollaista kannatta jatkaa, jos ei kundi tajua kert miten perheessä eletään... Yksinhuoltajana saisit sentään viikonloppuja täysin itsellesi, kun olisi lapsi isällään ;)
 
Alkuperäinen kirjoittaja fbfb:
mitä sä edes suunnittelet tommosen kanssa lisää lapsia jos tiedät mitä se hänen kanssaan on! ja viellä asunnon ostoa!

Niin. Kyllä tuo tekstisi kohta jotekin pisti ajattelemaan,millaisella asialla oikein oletkaan!?

Jotenkin itse vedät maton itsesi alta yhtäkkiä kaiken tuon perään sanomalla: "Meillä on suunnitelmissa....."

Vaikka teksti aluksi ja muussa kokonaisuudessa oli selkeä, on minun tuon jälkeen enää vaikea suhtautua asiaasi vakavasti.

(Ehkä olet vai niin taitava.)
 
jaa... no voi olla että olette hyvin eriluonteisiä... sinä pedanttinen pikkutarkka valittaja jolle ei mikään muu kuin puhtautta kiiltävä kämppä.. Miehesi sitten rennompi ja boheemimpi jolle kaikki ei ole niin justiinsa.. tuskin edes tajuaa kuinka sua nuo asiat häiritsee. :|
 
Suostuisikohon mies johonkin pariterapiaan? Ulkopuolinen näkökulma voisi avata hänen silmiään. Ei hänen käytöksensä mene enää minkään boheemiuden piikkiin, vaan on järjestelmällistä itsekeskeisyyttä. Yritä keskustella asiasta "hyvällä hetkellä", jottei mies koe sitä nalkuttamisena, ja pohtikaa yhdessä ratkaisuja, jos se on mahdollista. Ei ero ole ainoa vaihtoehto. Voimia! :hug:
 
Mäkin kyllä harkitsisin tarkkaan noita suunnitelmia. Tosiaan 10 vuoden päästä olet vaan katkerampi kun tilanne on edelleen sama. Vaikea uskoa että noin pahasta asennevammasta on vaikea muuttua.
 
Kiitos vastauksista.
Elämän suunnitelmia on niin kuin varmaan kaikilla. Lapselle hyvä koti jossa asua, sisältäen tietenkin kaksi rakastavaa vanhempaa.
En ole pikkutarkka pedantti, viihdyn puhtaassa ja siistissä kämpässä mutta hetkittäinen kaaos ei ahdista - miestä ehkä enemmänkin kun saattaa valitella miten "kauhean näköistä" on. Olen sanonutkin että vapaasti saa asian eteen jotain tehdä ja välillä sitten ryhtyykin tuumasta toimeen. Kaaoksesta valittaminen on ärsyttävää kun itse työpäivän jälkeen yrittää vaan suoritutua pakollisesta, kuten lapsen ruokinnasta ja sitten seurustelusta ja leikkimisestä hänen kanssaan - aika kun on sen verran rajallista viikolla lapsen kanssa :(
Kiitos Duudlari rakentavasta vastauksesta - eläähän minussa valehtelematta toivoa koska en vaan tiedä onko voimia aloittaa kaiken alusta - yksin lapsen kanssa ok, mutta sisaruksia tietysti hänelle toivoisin ja soisin kun miehemme kanssa olemme kummatkin ainoita lapsia ja serkkujakaan ei ole. Lapsi on aika "yksin" ilman sisaruksia ja sellaista elämää en hänelle toivo. Toki ystäviä saa aina elämän varrella mutta ei se ole verrattavissa sukulaissuhteisiin kuitenkaan.
Täytyy vaan yrittää ottaa uusi vakava puhuttelu ja katsoa mihin suuntaan asiat kääntyvät.
Edellinen puhuttelu todellakin tuotti tulosta joksikin aikaa, mutta ei ihan siinä määrin mitä olisi voinut toivoa...
 
Mä olen kyllä sitä mieltä, että peruslaiska ihminen EI muutu, vaikka miten keskustelisit. Ehkä sen pari viikkoa jaksaa esittää jotain, mutta kaikki palautuu ennalleen.
Miten ihmeessä ihmisen perusluonteen muutat??
 
Alkuperäinen kirjoittaja loppu:
Meillä on suunnitelmissa toinen lapsi ja oman asunnon hankinta mutta välillä tuntuu siltä että en halua - en todellakaan jos homma jatkuu näin ja miksi se ei jatkuisi? Ei tuollaiseen persoonallisuuteen tule muutosta, jos tulisi niin se olisi nähty jo...

Mä en kyllä tekis tohon enää lapsia tai sitten jos teet niin muista, että joudut luultavasti hoitamaan edelleen heidät yksin, niinkuin minulle aikanaan kävi.
Mieti kannattaako ottaa riski??
 
Alkuperäinen kirjoittaja punatukkainen:
Mä olen kyllä sitä mieltä, että peruslaiska ihminen EI muutu, vaikka miten keskustelisit. Ehkä sen pari viikkoa jaksaa esittää jotain, mutta kaikki palautuu ennalleen.
Miten ihmeessä ihmisen perusluonteen muutat??

Mä oon suht samoilla linjoilla.. Nimim. been there, done that..

Kannattaa tarkkaan miettiä mitä omalta elämältään haluaa. Mulle ei riittäny se että meillä perhe-elämä tarkoitti sitä että mä teen kotona kaiken ja mies makaa ja kattoo leffoja. Tai että yhdessä tekeminen tarkoittaa sitä että katotaan samaa ohjelmaa töllöstä tai käydään ruokakaupassa..

Kyllä mekin yritettiin asiasta keskustella mutta mitään ei koskaan tapahtunut. Joten erottiin..
 

Yhteistyössä