H
huh mikä ilta
Vieras
Otsikko antaa ehkä vähän väärän kuvan. Siis olimme juhlimassa, minä sekä mieheni että hänen kaverinsa. Tämä kaveri on kyllä minunkin kaverini, ja läheinen koko meidän perheelle, mieheni kautta olen häneen tutustunut. Toisin sanoen olemme paljon tekemisissä.
Sattui sitten niin, että juhlissa tämä kaveri nousuhumalassa innostuneena "liimautui" minuun kiinni, pyrki koko ajan halailemaan tai jotenkin muuten ujuttamaan kätensä harteilleni. Otin sen ensin vastaan kaverillisena eleenä, vaikkakaan vuosien mittaan tällaista ei ole tapahtunut että minua erityisesti fyysisesti olisi lähestynyt.
Jatkoilla hän oli koko ajan kimpussani ja tuijotti intensiivisesti, itselläni oli tässä vaiheessa hämmentynyt olo ja miehenikin joutui välillä korottamaan ääntään että tämä kaveri vähän rauhoittuisi. Alkoholilla oli siis vaikutusta asiaan. Mies innostui myös esittelemään minulle "varustustaan", ihan tuosta noin vain, "vitsinä" ???. Käskin vain laittaa housut takaisin.
Ohimennen kenenkään muun huomaamatta hän myös hipaisi minua poskelle, yritti sivellä reittä yms. Hän myös ääneen hoki, että voisi vaikka tappaa mieheni, että ... (tämän jätti auki)
Loppujen lopuksi tilanne kärjistyi niin, että tämä kaveri yllättäen hyökkäsi mieheni kimppuun häntä kuristaen. Jouduimme joukolla menemään väliin. Ei hellittänyt aluksi, vaikka mieheni kuinka yritti huutaa ja rimpuilla. Tämä oli jo todella pelottavaa!
Kaiken tämän mieheni vain kuittasi, että sattuuhan noita, että oli tämä kaveri vaan ottanut liikaa alkoholia. Minusta tuo kuristaminen meni jo liian pitkälle!
Olen koko päivän odottanut, että kyseinen kaveri laittaisi jotain anteeksipyyntöä tms. Mutta ei mitään. Mieheni kuittaa asian vain huumorilla, että sattuuhan tuota (vaikka ei ole ennen sattunut). Miten pystyn enään tätä kaveria kohtaamaan, ajatukset on todella ärsyyntyneet ja sekavat, en ymmärrä tapahtunutta ollenkaan. Mieheni mielestä tilanteen voi laittaa alkoholin piikkiin, minun mielestäni ei.