V
Voimaton
Vieras
Mieheni alkoholinkäyttö on meillä ongelma, jota hän ei itse myönnä...
Yhdessä on oltu kauan ja ongelma on ollut enemmän tai vähemmän alusta asti eli sinänsä tilanteessa ei mitään uutta.
Mies juo itsensä hirveään kuntoon kerran tai kaksi (yleensä kaksi) viikossa. Ainut "hyvä puoli" on se että hän ei koskaan jatka juomista seuraavana päivänä, mutta on kuitenkin niin huonossa kunnossa että puheesta ei saa mitään tolkkua ja kuseksii mihin sattuu
mikä on hieman raivostuttavaa viikosta toiseen!
Minulle tämä on niin noloa että en kehtaa tästä kenellekään puhua ja joku päivä se koituu varmaan omaan nilkkaan kun en jaksa enää! Olen miettinyt jos puhuisin asiasta mieheni äidin kanssa, mutta en tiedä miten hän suhtautuisi asiaan, voisi jopa ehkä suuttua minulle kaiketi...
Naimisiinmenosta on puhuttua ja haluankin hänen kanssaan naimisiin ja haluan hänet lapsieni isäksi mutta ahdistaa mennä hänen kanssaan naimisiin jos hän ei muutu...toive elää siitä jos hän lapsien saannin myötä aikuistuisi ja lopettaisi lapsellisen juhlimisensa...vaikka toisaalta haluaisin turvata lapsille hyvän elämän enkä saattaa heitä tälläiseen lähtökohtaan.
Mutta olen neuvoton miten voisin miestäni auttaa kun itse hän ei tilannettaan suostu myöntämään?? Ja sen olen oppinut että minun voimavarani yksin ei riitä häntä pelastamaan... Ja tietenkin ero on yksin vaihtoehto mutta en halua luovutta, en ainakaan vielä(vaikka se monesti on mielessä käynyt)
Mikä neuvoksi?? Olen niin väsynyt...
Yhdessä on oltu kauan ja ongelma on ollut enemmän tai vähemmän alusta asti eli sinänsä tilanteessa ei mitään uutta.
Mies juo itsensä hirveään kuntoon kerran tai kaksi (yleensä kaksi) viikossa. Ainut "hyvä puoli" on se että hän ei koskaan jatka juomista seuraavana päivänä, mutta on kuitenkin niin huonossa kunnossa että puheesta ei saa mitään tolkkua ja kuseksii mihin sattuu
Minulle tämä on niin noloa että en kehtaa tästä kenellekään puhua ja joku päivä se koituu varmaan omaan nilkkaan kun en jaksa enää! Olen miettinyt jos puhuisin asiasta mieheni äidin kanssa, mutta en tiedä miten hän suhtautuisi asiaan, voisi jopa ehkä suuttua minulle kaiketi...
Naimisiinmenosta on puhuttua ja haluankin hänen kanssaan naimisiin ja haluan hänet lapsieni isäksi mutta ahdistaa mennä hänen kanssaan naimisiin jos hän ei muutu...toive elää siitä jos hän lapsien saannin myötä aikuistuisi ja lopettaisi lapsellisen juhlimisensa...vaikka toisaalta haluaisin turvata lapsille hyvän elämän enkä saattaa heitä tälläiseen lähtökohtaan.
Mutta olen neuvoton miten voisin miestäni auttaa kun itse hän ei tilannettaan suostu myöntämään?? Ja sen olen oppinut että minun voimavarani yksin ei riitä häntä pelastamaan... Ja tietenkin ero on yksin vaihtoehto mutta en halua luovutta, en ainakaan vielä(vaikka se monesti on mielessä käynyt)
Mikä neuvoksi?? Olen niin väsynyt...