Voi ei, kuulostaapa kyllä kurjalta tilanteelta. Ehdottomasti jotakin olisi tehtävä. Joko saatava miehen kanssa välit niin sanotusti uuteen uskoon, tai sitten kokeiltava jotain radikaalimpia ratkaisuja. Eihän tilanne voi tuollaisenakaan jatkua, mikä on selvää. Jos sinulla on/ollut edes jonkinasteista masennusta, niin tuollainen käytös mieheltä on omiaan lisäämään/pahentamaan sitä.
Edellistä siteeraten totean, että miksi ihmeessä kiduttaa itseään huonossa suhteessa. Oma jaksamisesihan tuossa koetukselle joutuu, varsinkin, jos lapsikin on tulossa. Ymmärsin, että teillä on kaksi lasta jo ennestään. (?) On mahdollista, että hekin kärsivät tilanteesta. Ja tietysti kannattaa miettiä tulevaisuutta; mitäs sitten, kun uusi tulokas syntyy?
Alkuun voisi kokeilla jotain kunnollista juttutuokiota miehen kanssa. Eri asia tietysti, tuleeko siitä mitään. Mikäli mies on kovinkin narsistinen persoona, niin silloin sen juttutuokion kanssa on ihan yhtä tyhjän kanssa. Voisi ajatella jotain parisuhdeterapiaakin, mutta tässäkin on taas se mutta; nimittäin se, oletteko molemmat halukkaita sinne lähtemään. Entäpä puolestaan joku väliaikainen asumusero? Päättäisitte esimerkiksi tietyn ajan, jonka asuisitte erillään. Tuon aikana molemmat voisivat tahoillaan pohtia sekä itseään että kumppania. Sen aikana miettisitte sitten, että mitä tässä nyt oikein halutaan ja mitä taas ei haluta. Väliaikaisuuden jälkeen olisi sitten ratkaisujen vuoro. Sitten on tietysti se eroaminen isolla E:llä. Aina se ei ole helppoa, ei tunnu helpolta eikä myöskään hyvältä tai mukavalta ajatukselta, mutta joskus se on ehdottomasti paras ratkaisu kaikkien kannalta.
Paljon jaksamista sinulle, nyt rohkeasti vain toimiin!
Minusta ei ole lähtemään, yrityksista huolimatta.
