V
veeras
Vieras
että elämä olisi henkisesti niin raskasta. Joutuu tekemään päätöksiä jotka vaikuttavat lapsiin.
Sosiaalinen elämä on vaikeaa. Ei ehkä kaikille eikä itsellenikään olisi, jos olisin saanut elää vähemmillä muutoilla paikasta paikkaan.
Mutta kaava on tämä. Lapseni saavat kavereita ja katselen heitä aikani. Sitten alkaa tulla mitta täyteen. Yksien kanssa niin, että he tappelivat meidän pihalla ja olivat aamusta iltaan hajottamassa paikkoja, ja heidän äiti sanoi, että heidän kaikki lapset on aina otettava, eli esim. minun esikoinen ei saa hakea vain heidän esikoista joka on samanikäinen. No alkoi mitta täyttyä niin minulla kuin meidän esikoisellakin, ja kun vastavuoroisesti heillä ei voinut olla, emme halunneet heitä enää meillekään. Tästä alkoi ilkivalta ja kiusanteko ja taloudelliset vahingot meillle isohkot. kiusaavat myös lapsiamme kun näkevät.
No toinen tapaus. Lapsille pelaa tosi hyvin yhteen, vaikka vielä pieniä (eivät koulussa) ja annan vapaasti olla missä haluavat. mUtta alkaa tulla kaava, että jos lapseni käy leikkimässä heillä sisällä, he pyytävät sitten meiille oman lapsensa hoitoon, mikä alkoi olla todella rasittavaa. (omissakin lapsissakin juuri se on rasittavaa, etttä heitä on katseltava, vaikka ei jaksaisi aina, eli en halua lisää sellaisia, että ei saa heittää pihalle vaikka ei enää jaksaisikaan. En halua hoitaa säännöllisesti vieraita lapsia. Piste.) Lisäksi lapsen kaverin pomotus alkoi lisääntyä. Joten halusin että ovat pääasiassa ulkona, mutta nyt tästä ovat varmaankin loukkaantuneet.
Äh. Viihdymme perheenä ilman sosiaalista riesaa muista. On aina tekemistä ja meillä on parillinen määrä, me vanhemmat pari, ja meidän lapset pari.
Kunhan purin tuntojani. Joskus auttaa selkiyttämään ajatuksia. sukulaistenkaan kanssa emme ole läheisiä. Asuvat kaukana. OLisin varmaan läheinen, jos asuisimme lähellä. Tämä muuttaminen on henkisesti vaikeaa, koska ehkä yrittää tutustua "vääriin" ihmisiin liian nopeasti.
Hmmm.
Sosiaalinen elämä on vaikeaa. Ei ehkä kaikille eikä itsellenikään olisi, jos olisin saanut elää vähemmillä muutoilla paikasta paikkaan.
Mutta kaava on tämä. Lapseni saavat kavereita ja katselen heitä aikani. Sitten alkaa tulla mitta täyteen. Yksien kanssa niin, että he tappelivat meidän pihalla ja olivat aamusta iltaan hajottamassa paikkoja, ja heidän äiti sanoi, että heidän kaikki lapset on aina otettava, eli esim. minun esikoinen ei saa hakea vain heidän esikoista joka on samanikäinen. No alkoi mitta täyttyä niin minulla kuin meidän esikoisellakin, ja kun vastavuoroisesti heillä ei voinut olla, emme halunneet heitä enää meillekään. Tästä alkoi ilkivalta ja kiusanteko ja taloudelliset vahingot meillle isohkot. kiusaavat myös lapsiamme kun näkevät.
No toinen tapaus. Lapsille pelaa tosi hyvin yhteen, vaikka vielä pieniä (eivät koulussa) ja annan vapaasti olla missä haluavat. mUtta alkaa tulla kaava, että jos lapseni käy leikkimässä heillä sisällä, he pyytävät sitten meiille oman lapsensa hoitoon, mikä alkoi olla todella rasittavaa. (omissakin lapsissakin juuri se on rasittavaa, etttä heitä on katseltava, vaikka ei jaksaisi aina, eli en halua lisää sellaisia, että ei saa heittää pihalle vaikka ei enää jaksaisikaan. En halua hoitaa säännöllisesti vieraita lapsia. Piste.) Lisäksi lapsen kaverin pomotus alkoi lisääntyä. Joten halusin että ovat pääasiassa ulkona, mutta nyt tästä ovat varmaankin loukkaantuneet.
Äh. Viihdymme perheenä ilman sosiaalista riesaa muista. On aina tekemistä ja meillä on parillinen määrä, me vanhemmat pari, ja meidän lapset pari.
Kunhan purin tuntojani. Joskus auttaa selkiyttämään ajatuksia. sukulaistenkaan kanssa emme ole läheisiä. Asuvat kaukana. OLisin varmaan läheinen, jos asuisimme lähellä. Tämä muuttaminen on henkisesti vaikeaa, koska ehkä yrittää tutustua "vääriin" ihmisiin liian nopeasti.
Hmmm.