M
"Miira"
Vieras
Pintapuolisesti kävin lueskelemassa endometrioosista ja monessa paikassa oli kirjoitettu että endo saattaa raskauden ja synnytyksen jälkeen rauhoittua tai hävitä kokonaan.
Itselläni tilanne se, että reili vuosi sitten kävin gynellä kun aloimme suunnitella perheen perustamista, gyne epäili että mulla on lievä endometrioosi (en enää muista tekikö pelkkien oireiden takia vai oliko joku "löydös" tutkittaessa). Vaiva ei kuitenkaan vaikuttanut raskautumiseen, ja nyt olenkin 4kk ikäisen lapsen onnellinen äiti.
Synnytyksen jälkeen mulla on ollut nyt kahdet kuukautiset, ja nää kivut on jotain niin järkyttävää, kuin joku puukottaisi alavatsaan, tärinäkipua yms. Välillä kävellessäkin vihloo niin että meinaa jalat mennä alta. Lisäksi ulostamiskipua sen verran että isommalle asialle en uskalla mennä ennenkuin on aivan pakko, ja sitä ei pysty kuvailemaan sitä kipua, kuin kohtu räjähtäisi. "Hauskinta" on se että nää kivut on alkaneet molemmilla kerroilla 3-4 päivää ennen vuodon alkua, ja jatkuneet vielä viikon kestäneen vuodon jälkeenkin muutamia päiviä. Särkylääkettä menee kuin karkkia, ja mulla on oikeasti aika korkea kipukynnys, synnytinkin pelkällä perkeleen hokemisella.
Olen kuullut että raskauden jälkeen kuukautiset saattavat muuttua kivulaiksi, mutta en jaksa uskoa että muutos olisi näin suuri.
Ja sitten varsinaiseen kysymykseen, te keillä on endo, mitä taudille on tapahtunut kohdallanne raskauden jälkeen? Onko tää nyt mun arkea parin viikon ajan joka kuukasi siihen asti kunnes vaihdevuodet alkaa? Onko lääkärissä käynnistä vielä tässä vaiheessa mitään hyötyä kun en (yhdistelmä)pillereitä voi aloittaa koska imetän, käsittääkseni se on monilla ensisijainen hoito tähän vaivaan.