P
Purkaus
Vieras
Miehen kanssa asiat päällisin puolin hyvin, kunhan ei ala sorkkiä tikulla muurahaispesää, eli toisin sanoen yritä selvittää asioita.
Tarkemmin ottaen miehen raha-asioita, jotka ovat ihan päin prinkkalaa.
Humalassa jos olemme molemmat, tappelemme todella rajusti, valitettavasti silloin tulee käytettyä niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa, ja lähes poikkeuksetta aina minun aloitteestani. Silti syyllistän miestä. Tappelua siis silloin, jos olemme erillämme juhlimassa.
Suht harvoin nykyään.
Lisäksi miehen perhe sulkee minut kaiken ulkopuolelle. Tai sitten koen niin, sillä miehen veli vaimonsa kanssa saivat vasta lapsen ja totta kai koko suku hyysää heidän 'kimpussaan'. Tosin näin on ollut aina, ilman lapsiakin. Minä olen ollut se ruodittu miniä, joka on saanut tuta anopin haukut ja muut. Silti olen ns. kääntänyt toisenkin poskeni, yrittänyt olla mukava ja ystävällinen kaikille. Kuitenkin saan nihkeää kohtelua osakseni niin miehen veljeltä, tämän vaimolta kuin kaikilta muiltakin.
Musta tuntuu niin pahalta. Mieskään ei jaksa enää näitä surkeuskohtauksiani, jolloin pohdin hänen perheensä suhtautumista minuun. Olen sairastunut tähän pahaan oloon.
Minulla on kummallisia ajatuksia ja vaatimuksia, kuten se, että mieheni ei saa alkaa veljensä ja tämän vaimon lapselle kummiksi, jos minua ei pyydetä. Koen, että se olisi kuin yksi lupa lisää työntää minua pois heidän perhepiiristään, paremmin en osaa asiaa selittää. (Miehen veljen vaimo on yrittänyt vikitellä vuoden ajan miestäni minulta, siinä onnistumatta, eniten siksi tämä suhtautuminen. Olen nyt kuitenkin yrittänyt olla mukava, mutta vastakaikua saamatta.)
Pelottaa, että tämä kaikki menee pahemmaksi, siis minun terveydentilani. Enhän voi olla normaali. En ole sitä mieltä, että en ole koskaan 'syyllinen' mihinkään, mutta toivoisin ympäristöltänikin tukea ja hyväksyntää.
Tarkemmin ottaen miehen raha-asioita, jotka ovat ihan päin prinkkalaa.
Humalassa jos olemme molemmat, tappelemme todella rajusti, valitettavasti silloin tulee käytettyä niin henkistä kuin fyysistäkin väkivaltaa, ja lähes poikkeuksetta aina minun aloitteestani. Silti syyllistän miestä. Tappelua siis silloin, jos olemme erillämme juhlimassa.
Suht harvoin nykyään.
Lisäksi miehen perhe sulkee minut kaiken ulkopuolelle. Tai sitten koen niin, sillä miehen veli vaimonsa kanssa saivat vasta lapsen ja totta kai koko suku hyysää heidän 'kimpussaan'. Tosin näin on ollut aina, ilman lapsiakin. Minä olen ollut se ruodittu miniä, joka on saanut tuta anopin haukut ja muut. Silti olen ns. kääntänyt toisenkin poskeni, yrittänyt olla mukava ja ystävällinen kaikille. Kuitenkin saan nihkeää kohtelua osakseni niin miehen veljeltä, tämän vaimolta kuin kaikilta muiltakin.
Musta tuntuu niin pahalta. Mieskään ei jaksa enää näitä surkeuskohtauksiani, jolloin pohdin hänen perheensä suhtautumista minuun. Olen sairastunut tähän pahaan oloon.
Minulla on kummallisia ajatuksia ja vaatimuksia, kuten se, että mieheni ei saa alkaa veljensä ja tämän vaimon lapselle kummiksi, jos minua ei pyydetä. Koen, että se olisi kuin yksi lupa lisää työntää minua pois heidän perhepiiristään, paremmin en osaa asiaa selittää. (Miehen veljen vaimo on yrittänyt vikitellä vuoden ajan miestäni minulta, siinä onnistumatta, eniten siksi tämä suhtautuminen. Olen nyt kuitenkin yrittänyt olla mukava, mutta vastakaikua saamatta.)
Pelottaa, että tämä kaikki menee pahemmaksi, siis minun terveydentilani. Enhän voi olla normaali. En ole sitä mieltä, että en ole koskaan 'syyllinen' mihinkään, mutta toivoisin ympäristöltänikin tukea ja hyväksyntää.