enpä taida jaksaa enään...

[lopussa]

mielestäni tämä suhde on nyt tullut tiensä päähän...

eikös rakkaus ole sitä että

1. haluaa olla toisen kans
2. tekee kaikkensa toisen puolesta
3. tekee kaikkensa että toisen olisi hyvä olla
4. kaipaa toista jos hän ei ole paikalla
5. ja näitä riittäisi aika paljon mutta eiköhän nämä ole ne yhdet tärkeimmistä...?!?

onko se tätä vai olenko ihan väärässä???

en koe enään mitään ylläolevista... :\| eikä paljoa muitakaan positiivisia tunteita ole...

en yksinkertaisesti jaksa enään olla se joka pesee lasten takamukset, siivoaa, järjestelee paikkoja ja koittaa jonkulaisen leivän pöytään tuoda...

haluaisin lopettaa tämän suhteen mahdollisimman pian mutta toisaalta pelkään että lasten äiti kieltää tapaamiset lasten kans (juu juu, tiedän kyllä että lakiteitse onnistuu lasten tapaaminen mutta en haluais ruveta päivänselvistä asioista tappelemaan).

olen niin umpikujassa että en tiedä enään miten päin olisin tai tekisin tai yleensäkkään mitään. tämä kaikki aiheuttaa minulle aivan äärettömän stressin ja paineen ja se sitten näkyy käyttäytymisessä (ei, en lyö enkä mitään vastaavaa mutta olen vaan niin pirun äkäinen koko ajan).

oisko palstalaisista apuja?
vinkkejä?
tai jotain...

 

[suomenhevonen]

Meillä on se että minä hoidan kaikki asiat ja mies ei tee mitään.Itselläni on monta vuotta sama tunne etten rakasta lasten isää kun ei koskaan ole paikalla eikä osallistu perhe elämään.Jossain vaiheessa annoin anteeksi ja toivoin että elämä muuttuisi mutta ei.Odotan vain päivää että isä muuttaisi kotoa pois ja antaisi meidän elää omaa elämää eikä sitä elämää koska hänelle sopii.Olen sanonut että ihme täytyy tapahtua( jos rakastuisin uudelleen häneen )jotta nykyinen elämä voisi jatkua ilman minun pahaaoloani jota myös tahtomattani viestitän lapsille.Toivottavasti saatte asianne kuntoon menkää vaikka parisuhdeterapiaan jos se auttaisi.

 

[lopussa]

mutta sepäs se kun en usko että haluan mennä terapiaan...

puoliso luulee että meillä on kaikki ihan kunnossa. mielestäni näin ei ole ollut enään pitkiin aikoihin...

olen ihan jumissa...

 

[lopussa]

unohdin mainita viimeisimmässä....

tuntuu että olen hukannut itseni...okei, kuulostaa ehkä vähän tyhmältä ja lässyltä mutta tämä mies joka on tässä suhteessa en ole minä... se on mies joka on muuttunut tahtomattaan tämmöiseksi... minä en OIKEASTI ole tämmöinen... :\|

onko se se mikä ahdistaa niin julmetusti vai mikä?

 

[Online]

Ei ihmisellä kuulukkaan olla toimivassa suhteessa noin yksinäinen ja kyllästynyt olo. Taitaa pian olla ns.aika vaihtaa elämässä sivua...
Kyllä nuo lapsiasiat saa aina sovittuu eron koittaessa jos on kyseessä kaksi "täysjärkistä" aikuista.
Onko sekään oikein,että lapsesi saisivat aikuisina tietää,että isä on elänyt onnetonta elämää vain heidän takiaan?
Saatika että itse miettis vanhainkodissa että millaista se elämä olisi voinut olla...kerran kun täällä tosiaan vaan ollaan.
Pitäisi rohkeasti vain tehdä päätöksensä ja myös pysyä siinä.

 

[lopussa]

\

Saatika että itse miettis vanhainkodissa että millaista se elämä olisi voinut olla...kerran kun täällä tosiaan vaan ollaan.
Pitäisi rohkeasti vain tehdä päätöksensä ja myös pysyä siinä.

voi hyvä tavaton sentään!!!
olen "löytänyt" ihmisen joka ajattelee samalla tavalla....

sepäs se ku pitäs olla rohkee... ehkä mut on liian monesti poljettu maan rakoon aikaisemmissa suhteissa että nyt ei ole "munaa...." :ashamed:

pitäisikö minun vaan sanoa että se on loppu nyt, en jätä lapsia vaan tämän onnettoman parisuhteen....
koska enhän minä lapsiani ole jättämässä vaan todellakin sen huonon suhteen...
toki en voi olla ihan yhtä läsnäoleva isä ku semmoinen joka asuu samassa taloudessa mutta ei se mielestäni tee minusta sen huonompaa isää/ihmistä... vai tekeekö?

 

[waloo]

\

mutta sepäs se kun en usko että haluan mennä terapiaan...

puoliso luulee että meillä on kaikki ihan kunnossa. mielestäni näin ei ole ollut enään pitkiin aikoihin...

olen ihan jumissa...

Siis mitäh??!! Mietitkö ihan todella eroa ja samalla annat puolison LUULLA että kaikki on ok??!!
Nyt hyvä mies lapset hoitoon johonkin muutamaksi tunniksi ja juttutuokio emännän kanssa, oiskohan paikallaan?
Voi olla että tilanne ei olekaan niin toivoton kuin luulet, puolisosi vaan todella saattaa luulla että olet tyytyväinen elämääsi?
Suosittelen lämpimästi ainakin yrittämään, mitään se ei ota jos ei annakaan!

 

[taustalla]

Eipä kukaan voi ratkaisua puolestasi tehdä. Minun mieheni lähti edellisestä parisuhteestaan juuri noista syistä. Tunsi, että elämä valui hukkaan, kun mikään ei tuntunut miltään. Olihan se varmasti vaikeaa, kun ei enää saanut lasten kanssa arkea elää, muttei ole katunut, ja hyvä isä on edelleen...

 

[lopussa]

muotoilin ehkä vähän huonosti... siis kyllä puoliso tietää että kaikki ei ole kunnossa mutta ei tiedä varmaan puoliakaan kuinka mua tämä kaikki ahdistaa ja v.ituttaa...


siltä minustakin tuntuu että tässä menee elämä hukkaan enkä todellakaan haluaisi sitten joskus vanhana pappana katkerana muistella että oispa sillon pitäny lähtä ja tehdä asiat toisin niin....
en halua tulla sellaiseksi katkeraksi elämää vihaavaksi papparaiseksi jota lapsetki pelkää :\|

kyllä tämä nyt rupeaa näyttään vaan entistä enemmän siltä että tämä on loppu... ikävä juttu mutta en mää halua tässä suhteessa riutua ja roikkua "turhan" takia.... kerranhan täällä vaan todellakin ollaan ja eletään, carpe diem

 

[Online]

Kyllä olet tainnut tehdä jo eropäätöksesi ennen kuin tänne edes purkasit tunteitasi,ehkä tarvitsit vain jonkun vähän "potkasemaan takamukselle".
Itse tosiaan tiedän mistä puhut...itselläni on avoliitto loppumassa ja pelottaa tuleva ihan vi***ti...ei voi mitään...
jotkut saattaa jäädä ns.onnettomaan suhteeseen herkästi myös senkin takii,että se on helppo ratkaisu eikä tarvi rupee hoitamaan asioita esim.kämppä ym. eli takertua liian herkästi toiseen hyvien oltavien ja tottumuksien takia. Itsestäni tunnistan noita oireita,mutta nyt ei enää voi takertua vaan se on menoa nyt koska vaihtoehtoja ei kertakaikkiaan ole.
Meinaatko jutella vaimosi kanssa?

 

[Åsa]

\

en yksinkertaisesti jaksa enään olla se joka pesee lasten takamukset, siivoaa, järjestelee paikkoja ja koittaa jonkulaisen leivän pöytään tuoda...

Naisesi on kyllä todella tyhmä, jos ei osaa arvostaa tuollaista miestä kuin sinä. En toki tunne sinua, ja mielikuvani perustuu vain näihin muutamaan viestiin. Mutta olen huomannut, että moni tälläkin palstalla kirjoittavista naisista toivoisi oman miehensä käyttäytyvän kuin sinä: ottavan vastuuta omista lapsistaan, osallistuvan kotitöihin ja lisäksi myös puhuvan omista tunteistaan ja ajatuksistaan... Eivät kaikki miehet todellakaan niin tee, olen sen monta kertaa huomannut sekä omassa elämässäni että tuttavapiirin ihmissuhteita seuratessani.

Sen takia väitänkin, että vaikka vaimosi ei nähtävästi ymmärrä arvostaa sinua, on olemassa paljon naisia, jotka ymmärtäisivät. Eli siinä mielessä voisi sanoa, että menet hukkaan tuollaisessa suhteessa, koska voisit niin paljon enemmänkin saada.

Voi tietty käydä myös niin, että vaimo haluaakin parantaa tapansa huomatessaan, että aiot jättää hänet. Jotkut ihmiset havahtuvat vasta siinä vaiheessa (kaikki eivät silloinkaan). Mitä luulet, voisitko siinä tapauksessa antaa hänelle vielä mahdollisuuden, jos hän tuntuisi ymmärtävän, mitä asioita hänen pitäisi tehdä toisin? Vai ovatko tunteesi häntä kohtaan jo niin täysin kuolleet, että vain ihme saisi ne palaamaan ennalleen?

Jäin muuten ihmettelemään, että jos sinä olet vastuussa lasten ja kodin hoidosta ja tuot vielä perheelle leivänkin pöytään, niin mitä ihmettä vaimosi sitten tekee kaiket päivät?

 

[taustalla]

Eli on olo, että ollaan kavereita saman katon alla, syödään yhteisestä jääkaapista ja maksellaan laskuja, mutta siinä se sitten onkin? Kummallakin omat menonsa sovitettuna tietty niin, että jompikumpi huolehtii lapsista, mutta yhdessä ei ole halua tehdä mitään?

Tuttu tunne ja minä lähdin siitä suhteesta. Enkä ole katunut. Vuosi eron jälkeen ystävät sanoivat, että sieltä se meidän tuttu Lissu taas tulee esille... Vanhat vitsit ja kujeet löytyivät taas. Eli avioliitossa viimeiset vuodet olin joku muu, en minä itse. Nyt on hyvä olo ja riittää voimia vaikka mihinkä.

Elämä on kovin lyhyt, ei kannata tuhlata sitä.

 

[Minä vaan]

Ei varmaan kannata lähteä, ennekuin olet puhunut vaimon kanssa, hakenut apua ja miettinyt elätkö onneasi vaimosi kautta? Oman onnellisuuden avaimet ovat sinulla kädessäsi, kukaan nainen ei ole täydellinen eikä täydellistä avioliittoa ole kai olemassaka, vaan sen eteen pitää tehdä töitä. Etkä ole tehnyt, jos et ole edes kertonut vaimollesi tunteistasi etkä yrittänyt korjata tilannetta. Jos sitten yrittämisen jälkeenkin tuntuu tuolta, että elät väärän ihmisen kanssa (siis ettet vaan ole kyllästynyt elämäntilanteeseen) niin ero on varmaan paikallaan.

 

[huh huh]

Taisit kuvailla juuri normaaliperheen arkea.... Naiset tekee vaan yleensä aina kaiken ton ilman minkäänlaista mutinaa ja eroaikeita.

 

[santar]

Hei.. Meillä ongelma toisinpäin, eli mies ei halua tehdä, eikä ymmärtää.. Ja raskaana olen 4kk, esikoisia tulossa tuplat yhellä kertaa...
Raskaus yhteisesti haluttu, mutta kun oli kulunut viikko, mies totesi ettei kestä enää!!! Kun mä oon ihan kamala... :'(
No aikaa kulunut ja yhdessä ainakin vielä, tapeltu koko ajan.
Nyt molemmilla päivät jolloin siivoaa koko kodin ja koiran ulkoilutus vuorot käytössä..
Tunteen mulla hukassa koska loukattu on puolin ja toisin.
En enää tiedä mitä tunnen.
Olo on tosiaan että haluis vaa hakata päätä seinään! :headwall: