Jos itse tuntisin noin, en osaisi huolestua.
Mutta tuo masennus on tietenkin nyt asia, joka saattaa vähän muuttaa pakkaa.
Mun mielestäni on ihan ymmärrettävää ja jopa normaalia tuntea noin. Onhan se iso muutos entiseen, eikä tietenkään pelkästään vain positiivinen. Itsekin kolmen äitinä välillä mietin, miten oma aika on kortilla...ja sitten neljännen satuani huomasin, että olin ollut väärässä. Ei se oma aika mitään kortilla ollut silloin, kun perheessä ei vielä ollut vauvaa. Mutta vauvan tulon jälkeen se todella oli aina toisinaan asia, jota ei vaan ollut silloin, kun mies oli töissä. Ihminen yleensä huomaa hyvän vasta silloin, kun sen menettää
Kyllä, kaksi vuotta on pitkä aika. Mutta eiköhän siihen kahteen vuoteen kuitenkin tule sisältymään myös paljon kaikkea hyvää ja kivaa. Itse en niin vauva-ajasta välitä ja se olikin alkuun iso pala purtavaksi, kun haaveilin neljännestä lapsesta. En halunnut vauvaa, vaan suoraan sen 1v + lapsen. Mutta kun niitä ei ole tarjolla
Tehtiin sitten kuitenkin päätös neljännestä ja olen yllättynyt varsin positiivisesti. Ei kaikki tietenkään mitään ruusunpunaa ole, mutta kun sieltä arjesta poimii niitä positiivisia hippusia, on kokonaiskuva kuitenkin melko pinkki.
En oikein neuvoja taida osata antaa. Pidä huolta itsestäsi, hoida masennustasi, äläkä stressaa tunteistasi. Kyllä ne yleensä siinä vauvan kasvaessa vahvistuu