Entä jos mulla ei olekaan enää toivoa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja am
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

am

Vieras
Mä olen tehny pelkkiä vääriä valintoja ja ratkaisuja viimeiset 10v. En mitään pahaa tai laitonta, mut olen nurkassa. Täältä olis poispääsy, mut se on niin radikaali etten uskalla. Mitä jos se on taas väärin ja pilaan muidenkin kuin oman elämäni?

Mietin tänään et jos ajaisi rekan alle. Vaan en aja. Ikinä. Koska haluan toivoa että tulevaisuudessa, joskus, jossain, voin vielä olla onnellinen.

Vai voiko olla ihmisiä jotka ei koskaan saavuta sitä elämän tarkoitusta (?). Olla onnellinen ja rakastaa? Voiko mun elämäni tarkoitus olla tämä, onneton ja epätoivoinen räpiköinti? Ketä se hyödyttää? Ja jos teen muutoksen, olenko silloin itsekäs, koska muutos ensisijaisesti hyödyttää minua?
 
kerro tarkemmin, ei voi sanoa vielä tuosta..
En halua. Koska jos kerron, sataa niskaan sitä itteään.

Tää paha olo on jotain hirveää! Kun tietää ratkaisun mutta ei uskalla sitä tehdä. Olen niin kauan tässä suossa tarponut et vaikka se on raskasta, se on tuttua. Osaan sen. Kuitenkin. Haluaisin lopulta jotain muuta. Voi kun joku edes tän kerran voisi päättää mun puolesta!!
 
Tämä nyt on minun näkemykseni, mikä ei välttämättä jonkun mielestä ole oikea ollenkaan, ei välttämättä sinunkaan.
Minusta vääriä valintoja ja ratkaisuja ei ole olemassa. Kaikki tekemisesi ja tekemättä jättämisesi on johtanut sinut tähän tilanteeseen, kasvattanut sinua kenties samalla ihmisenä.
Sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu uusi.
Me itse elämme omaa elämäämme, ei ne muut.
Olemme täällä toteuttaaksemme unelmiamme.
 
voi olla ja varmasti harva saavuttaa elämässään mitään sen kummempaa. Masentaa ja tuntuu toivottamalta useinkin eikä mikään tunnu miltään merkityksekkäältä.. silti pitää vaan jaksaa elää ja löytää jotain hyvää omasta elämästä.. Tosin en kyllä tiedä yhtään mistä puhut kun noin ympäripyöreästi vihjailet, mutta ei toivoansa saa menettää. Itsemurha ei oo ratkaisu, jos tuntuu toivottamalta niin lähde etsimään apua ja uskalla tehdä radikaalejakin ratkaisujakin jos ne helpottaa tilannettasi.. älä kuitenkaan päädy itsemurhaan koska se ei ole oikea ratkaisu.
 
Ihmiset jotka aina välillä/yllättäen tuntee kovasti tarvetta etsiä ja löytää itsensä ovat yleensä naimisissa hyperkilttien ihmisten kanssa jotka taas jaksaa tätä touhua katsoa vuodesta toiseen. Tulee vaan epävarmuutta ja paskaa vaikka miten hyvin kohtelis (nimim. yhdestä sellaisesta päässyt ja oon nyt onnellinen)
 
Tämä nyt on minun näkemykseni, mikä ei välttämättä jonkun mielestä ole oikea ollenkaan, ei välttämättä sinunkaan.
Minusta vääriä valintoja ja ratkaisuja ei ole olemassa. Kaikki tekemisesi ja tekemättä jättämisesi on johtanut sinut tähän tilanteeseen, kasvattanut sinua kenties samalla ihmisenä.
Sanotaan, että kun yksi ovi sulkeutuu, avautuu uusi.
Me itse elämme omaa elämäämme, ei ne muut.
Olemme täällä toteuttaaksemme unelmiamme.

Mut jos tulos on katastrofi, eikö silloin ratkaisut ole olleet vääriä? Kasvanut olen, joo. Sikäli mikäli se on kasvamista et tiedän nyt miten mun OLIS PITÄNYT aikanaan tehdä.... Vai onko se vain typerää jälkiviisautta? Eikö ole vähän turhan järeää kasvaa ja kasvattaa luonettaan pilaamalla sekä oma että monen muun elämä?
 
[QUOTE="moi";22151328]Osasin lukea että sanoit ettet aja ikinä. Mutta en usko sinua. Koskaan ei pidä sanoa ei ikinä. Varmuuden vuoksi kerroin ettei todellakaan kannata. :)[/QUOTE]

Vaikka olen epätoivoinen, en ole menettänyt halua uskoa parempaan.
 
Päätöksiä ei varmasti kukaan voi tehdä puolestasi, vain itse voi ottaa täyden vastuun tekemisistään. Elämän suuntaa voi muuttaa koska tahansa, ei ketään ole tuomittu tekemään aina ja loppu elämää vääriä päätöksiä. Jos päätöksen teko on vaikeaa kannattaa miettiä vaihtoehtoa että asioista puhuu jollekin ulkopuoliselle, ammatti ihmiselle, jolla voi olla asiaan erinäkökulma ja hän voi auttaa näkemään/löytämään pois pääsyn umpikujasta.:hug:
 
Mut jos tulos on katastrofi, eikö silloin ratkaisut ole olleet vääriä? Kasvanut olen, joo. Sikäli mikäli se on kasvamista et tiedän nyt miten mun OLIS PITÄNYT aikanaan tehdä.... Vai onko se vain typerää jälkiviisautta? Eikö ole vähän turhan järeää kasvaa ja kasvattaa luonettaan pilaamalla sekä oma että monen muun elämä?

Menneisyyttä et voi muuttaa, joten keskity nykyhetkeen. Usein muuttuminen aiheuttaa etenkin lähipiirissä vastarintaa.
Voit valita, aina. Se, ettei tee mitään, on myös valinta. Usein tämä jälkimmäinen vaihtoehto vaatii enemmän luonteenlujuutta kuin se, että lähtee tilanteesta pois.
 
Kiitos teille, tuntemattomat. Mä en halua uskoa et tää olis tässä. Mulla on kuitenkin toivottavasti (tilastojenkin valossa) yli puolet elämästä vielä elämättä. Haluaisin et aurinko alkaisi paistaa risukasaan ja että saisin sen loppupuolen olla tyytyväisempi.
 
Menneisyyttä et voi muuttaa, joten keskity nykyhetkeen. Usein muuttuminen aiheuttaa etenkin lähipiirissä vastarintaa.
Voit valita, aina. Se, ettei tee mitään, on myös valinta. Usein tämä jälkimmäinen vaihtoehto vaatii enemmän luonteenlujuutta kuin se, että lähtee tilanteesta pois.

Mun tapauksessa se etten tee mitään vaatii lopulta kenties mun mielenterveyden, jollain tavalla. Muutos vaatii rohkeutta, heittäytymistä, päättäväisyyttä, tahtoa, voimia.
 
Mä olen tehny pelkkiä vääriä valintoja ja ratkaisuja viimeiset 10v. En mitään pahaa tai laitonta, mut olen nurkassa. Täältä olis poispääsy, mut se on niin radikaali etten uskalla. Mitä jos se on taas väärin ja pilaan muidenkin kuin oman elämäni?

Mietin tänään et jos ajaisi rekan alle. Vaan en aja. Ikinä. Koska haluan toivoa että tulevaisuudessa, joskus, jossain, voin vielä olla onnellinen.

Vai voiko olla ihmisiä jotka ei koskaan saavuta sitä elämän tarkoitusta (?). Olla onnellinen ja rakastaa? Voiko mun elämäni tarkoitus olla tämä, onneton ja epätoivoinen räpiköinti? Ketä se hyödyttää? Ja jos teen muutoksen, olenko silloin itsekäs, koska muutos ensisijaisesti hyödyttää minua?

Jeesus. Siinä vastaus.
 

Yhteistyössä