Epäluottamussuhde anoppiin

[hk1979]

Kun aloimme seurustella mieheni kanssa noin 12 vuotta sitten, mieheni äiti suhtautui minuun aika nuivasti ja kylmäkiskoisesti. OK, olin varmasti ärsyttävä 21-vuotias ja jollakin tavalla lapsellinen. Toisaalta opiskelin ammattiin, kävin kesätöissä enkä koskaan elänyt holtittomasti tai käyttäytynyt huonosti. Mutta 21-vuotiaalla on usein 21-vuotiaan ajatukset. En ala erittelemään mieheni äidin käyttäytymistä, mutta usein hänen kommenttinsa olivat tosi piikikkäitä. Jos mieheni puhui äitinsä kanssa puhelimessa ja huikkasin hänelle terveisiä, mieheni äiti ei koskaan lähettänyt takaisin terveisiä. Aina hän korosti sitä, miten hänen poikansa tulee tekemään näin ja näin, ja minä olen kuvioissa, jos tämän kestän. Kun olimme menossa naimisiin, mieheni äiti totesi, että heidän poikansa ostaa nyt itselleen asunnon ja minäkin sitten "saan" muuttaa sinne. No tosi kiva, et saan muuttaa mieheni kanssa!

Hänen asenteensa oli jotenkin saneleva, ylenkatseellinen ja sellainen, että sain totisesti tuntea sen, miten en osaa ajatella yhtä hyvin ja miten elämä vielä minuakin opettaa. En kokenut koskaan olevani kovin mieluinen miniä. Kun menimme naimisiin, minun vanhempani kiittelivät puheessaan, miten kivaa on saada noin mieluinen vävypoika ja miestäni kehuttiin ja hänet toivotettiin tervetulleeksi. Minusta ei sanottu mitään positiivista hääpuheessa (miehen vanhempien puheessa) eikä minua toivotettu tervetulleeksi jne. En kuitenkaan ikinä ole osoittanut mieltäni tai ollut epäkohtelias, sillä olen saanut perinteisen kasvatuksen, johon kuuluu vanhempien kunnioittaminen.

Kun appivanhempani ovat tutustuneet minuun vuosien saatossa, he ovat oppineet vähitellen pitämään minusta. Meillä on kolme lastakin, joita hoidan kotona. Alkuajoista minulle on vaan jäänyt jonkunlainen kauhu tai epäluottamus appivanhempiani kohtaan. En osaa soitella heille, pyytää kylään tai mitään vastaavaa. Jotenkin on sellainen olo, että he eivät meistä edelleenkään piittaa ja pelkään heidän reaktiotaan, jos heittäydyn liian tuttavalliseksi. Lisäksi he ovat paljon tekemisissä mieheni siskon kanssa, joka on yh ja tarvii paljon hoitoapua.

Jotenkin vain harmittaa, että hommat ovat tällä mallilla. Olen miettinyt, mitä niin ikävää tein silloin alussa, että mieheni vanhemmat ja varsinkin äiti oli niin kamalan skeptinen. Olisi kivaa, että lapsillani olisi yhtä mutkattomat välit molempiin mummuloihin.

 

["niinpä"]

Mitä tästä opimme, poikien äidit? Kannattaa kohdella jokaista tyttöystäväkokelasta varmuuden vuoksi hyvin, sillä ikinä ei tiedä, vaikka se jäisi siihen loppuelämäksi.

 

[asdöklgja]

Se on voivoi, kun anoppiasi ei käy sitten kukaan katsomassa vanhainkodissa. Ois kannattanut ajoissa miettiä, miten käyttäytyy.

 

[samantapaista]

Minulla myös anopilla on jotain minua vastaan. Otamme usein yhteen ja nyt meillä vasta kunnon riita onkin menossa. En pysty sanomaan mitään ilman että hän suuttuu ja olen paska miniä ja joku toinen olisi parempi. Olen kuitenkin naimisissa hänen poikansa kanssa! Ja kun suuttuu ei halua myöskään tavata lapsenlapsiaan ja sanoo törkeyksiä heistä. Hankala tilanne myös täällä...

 

[Keittiönoita]

Mistähän se johtuu, että monilla naisilla on taipumus suhtautua nuoriin naisiin vähättelevästi? Minusta ainakin olisi aika kurjaa, jos nuori nainen olisi jo niin elämää nähnyt ja "kovia kokenut", että olisi 21-vuotiaana 50-vuotiaan ajatusmaailma. Mun 85 v täyttävä äitini aina välillä hyväntahtoisesti toteaa, että mä olen vielä niin nuori ( = 50 v), etten tiedä paljon mistään mitään . Ihminen kasvaa koko elämänsä ajan ja nuorena pitääkin olla erilainen kuin vanhana.

Mut joo, ymmärrän hyvin tuon sun epäluottamuksesi anoppiisi. Ja nimimerkki "niinpä" kirjoitti viestissä nro 2 erittäin hyvin :flower:

 

["alkup."]

Minulla myös anopilla on jotain minua vastaan. Otamme usein yhteen ja nyt meillä vasta kunnon riita onkin menossa. En pysty sanomaan mitään ilman että hän suuttuu ja olen paska miniä ja joku toinen olisi parempi. Olen kuitenkin naimisissa hänen poikansa kanssa! Ja kun suuttuu ei halua myöskään tavata lapsenlapsiaan ja sanoo törkeyksiä heistä. Hankala tilanne myös täällä...

Haluatko kertoa, mistä riitelette?

 

["Vieras"]

Oliko anopillasi vaihdevuodet silloin seurustelunne alkuaikoina?

Huonoa käytöstä häneltä joka tapauksessa.

 

[narikka83]

ne on miehe nvanhemmat, ei sinun anna olla

 

["anu"]

Tää on kuin minun suustani. Aina on tytötelty ja vähätelty. Nyt meillä on 3 lasta ja anoppi ihmettelee miksi menemme ennemmin mun vanhemmille yöksi kun käymme. (Samalta suunnalta kotoisin..) Miksiköhän.
Alkuajan kohtelu oli niin ala-arvoista, etten tunne oloani kotoisaksi anoppilassa vieläkään vaikka on oltu yhdessä 13v ja naimisissakin siitä jo 9v.
Ja jopa mieheni valitsee ennemmin mun vanhempien kodin yökyläpaikakseen ku oman lapsuudenkotinsa. Kai sekin jotain kertoo.

Mua kans harmittaa, kun lasten suhde toisiin isovanhempiin jää etäiseksi.. Mut minkäs teet. He ei voi tulla ikinä meille yöksi kun ei mekään olla heillä. (Lapsellista!!!) Ei, vaikka mieheni on kyllä ilman minua yöpynyt lasten kanssa anoppilassa. He eivät myös koskaan tarjoa apuaan lasten kanssa. Eivätkä kerran auttaneet vaikka oikein pyydettiin. (Perheessämme oli suuri suru ja olisin silloisille 2 lapselle kaivannut viikonlopuksi hoitopaikkaa, että saan itkeä joskus rauhassa. Puoli vuotta jaksoin apua pyytää, mut jäi saamatta. Muita lapsenlapsia kyllä otetaan yökylään jopa kerran viikossa.)

Näitä esimerkkejä mun anopista ja appiukosta olis vaikka kirjan verran.

 

[alkuper.]

[QUOTE="Vieras";26288590]Oliko anopillasi vaihdevuodet silloin seurustelunne alkuaikoina?

Huonoa käytöstä häneltä joka tapauksessa.[/QUOTE]

Mun mielestä hänellä oli vaihdevuodet jo 1990-luvulla. Eli ei siitä ole kyse. Mä syytin tosi pitkään itseäni tuosta kaikesta ja ajattelin olevani jotenkin viallinen. Nyt haluaisin unohtaa ja aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta ei se ole enää niin helppoa. Kun on monta vuotta torjuttu ja vaikka käytös on muuttunut paremmaksi, niin täysin ei voi luottaa. Koko ajan on teoriassa olemassa se mahdollisuus, että tulee puukosta selkään tai sua tylytetään.

 

[alkuper.]

[QUOTE="anu";26288805]

He ei voi tulla ikinä meille yöksi kun ei mekään olla heillä. (Lapsellista!!!) Ei, vaikka mieheni on kyllä ilman minua yöpynyt lasten kanssa anoppilassa. He eivät myös koskaan tarjoa apuaan lasten kanssa.
Näitä esimerkkejä mun anopista ja appiukosta olis vaikka kirjan verran. [/QUOTE]

Aivan sama mulla! He eivät voi koskaan tulla meille yöksi eivätkä he meillä vapaaehtoisesti kyläilekään. Apua ei myöskään ikinä tule, vaikka miehen siskolla ollaan hyysäämässä tämän tästä.

Anoppi on sanonut, että hän ei osaa tulla, jos ei kutsuta. Eikä hän kuulemma osaa tarjota apuaan, jos sitä ei pyydetä. Miksi tuttujen ihmisten pitää rakentaa tällaisia raja-aitoja? Ja sitä paitsi, olen ihan oikeasti pyytänyt kylään monta kertaa. Mutta heillä tahtoo olla aina kiire, kun tännepäin Suomea tulevat.

 

["hops"]

Nyt haluaisin unohtaa ja aloittaa puhtaalta pöydältä, mutta ei se ole enää niin helppoa. Kun on monta vuotta torjuttu ja vaikka käytös on muuttunut paremmaksi, niin täysin ei voi luottaa. Koko ajan on teoriassa olemassa se mahdollisuus, että tulee puukosta selkään tai sua tylytetään.

Mä taas taon välillä päätäni puuhun, kun en millään opi, että jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, saan sen seuraavan kylmän kylvyn. Alkuvaikeuksien jälkeen anoppi osottautui ihan mukavaksi, mutta aina silloin tällöin tulee sattumuksia, jolloin muistan, mitä siellä kuoren alla on. Mä vaan olen "unohtanut" edelliskerran ja mennyt luottamaan siihen, että ollaan samassa päässä köyttä. Jessus, kun ketuttaa, ettei ole muistanut pitää varaansa.

:headwall:

 

[dv]

ei mullakaan mikä rakas ja ihan anoppi ole, enkä hänestä ihmisenä pidä lain, enkä juuri kunnioitakaan. tämän pidän omana tietona. samalla tavalla hieman erikoinen ja kylmä, toisaalta tosi tekoystävällinenkin ja kasinaamainen (sekäselän takana puhuja), tervehtinyt jos on tervehtinyt jne.

mutta onneksi tuo lapsi on heille niin rakas ja tärkeä ja he ovat hyvät isovanhemmat, että mielellään pyydän lapsen takia kylään ja "hoitoapuun" toisinaan. ovat aina kun vain mahdollista tarjoamassa apua, ja usein olenkin kohteliaasti kiittäen kieltäytynyt mutta pyytänyt sen sijaan kahville.

nyt tuntuu että olen päässyt (toistaiseksi ainakin) hyvin helpolla anopin suhteen

 

["alkup."]

[QUOTE="hops";26290535]Mä taas taon välillä päätäni puuhun, kun en millään opi, että jossain vaiheessa, ennemmin tai myöhemmin, saan sen seuraavan kylmän kylvyn. Alkuvaikeuksien jälkeen anoppi osottautui ihan mukavaksi, mutta aina silloin tällöin tulee sattumuksia, jolloin muistan, mitä siellä kuoren alla on. Mä vaan olen "unohtanut" edelliskerran ja mennyt luottamaan siihen, että ollaan samassa päässä köyttä. Jessus, kun ketuttaa, ettei ole muistanut pitää varaansa.

:headwall:[/QUOTE]

Juuri näin! Mulla on ainakin sellainen tunne, että anoppi odottaa oikein kieli pitkällä, milloin meidän perheellä alkaisi mennä huonosti. Hänelle oli niin naurettavan kova isku se, kun hänen tyttönsä erosi, että hänestä on varmasti sietämätöntä, kun miniä on onnistunut pitämään parisuhteensa kasassa. Ikinä en voi kertoa mitään lapsistani niin että hän kuuntelisi objektiivisesti, vaan kaikki juttuni on aina peilattava sitä vasten, miten hänen tyttönsä on suoriutunut ko asioissa. En kerta kaikkiaan tajua sen naisen kiemurtelua! Miksi pitää olla aina niin helvetillinen varaus hänen poikansa vaimoa kohtaan?! Itse lähdin tähän peliin avoimin kortein, mutta ois tosiaan täytynyt pitää varansa.

 

[asdkjasdlkgj]

Minä ainakin toivoisin, että minun poikani saisi mieleisensä vaimon ja että hänellä tulisi olemaan onnellinen perhe-elämä. Mielestäni täytyy olla jotenkin sairas tai muuten vaan epäonnistunut ihminen, jos saa kicksejä lastensa epäonnistumisista tai vastoinkäymisistä. Mutta joistakin ihmisistä on vaan niin helvetin hauskaa todeta kyynisesti: mitäs minä sanoin?

 

["..."]

Aivan sama mulla! He eivät voi koskaan tulla meille yöksi eivätkä he meillä vapaaehtoisesti kyläilekään. Apua ei myöskään ikinä tule, vaikka miehen siskolla ollaan hyysäämässä tämän tästä.

Anoppi on sanonut, että hän ei osaa tulla, jos ei kutsuta. Eikä hän kuulemma osaa tarjota apuaan, jos sitä ei pyydetä. Miksi tuttujen ihmisten pitää rakentaa tällaisia raja-aitoja? Ja sitä paitsi, olen ihan oikeasti pyytänyt kylään monta kertaa. Mutta heillä tahtoo olla aina kiire, kun tännepäin Suomea tulevat.

[QU


Minulla on tuollainen suhde omaan äitiini. Olen 12 vuotta ollut mieheni kanssa ja kertaakaan omat vanhempani eivät ole kutsumatta käyneet. Eivät olleet yötä ja kutsusta huolimatta eivät tule. Arvostellaan ja moititaan.

Anopin kanssa lähennytty viimeisen vuoden aikana. Ovat miesystävänsä kanssa paljon meillä yötäkin. Auttavat lasten kanssa. Otettiin anopin kanssa pääsiäisenä kännit. Se oli- erilaista...

 

["alkup."]

[QUOTE="...";26290642][QU

Otettiin anopin kanssa pääsiäisenä kännit. Se oli- erilaista...[/QUOTE]

Mun anopille tuntuu taas olevan kunnia-asia, ettei se voi tehdä mun kanssa mitään yhdessä. Mun oma äitini käy veljeni vaimon kanssa kaupungilla. He laittavat yhdessä ruokaa. He soittelevat toisillensa.

Mä en tajua tuollaisia ihmisiä, joiden täytyy koko ajan turvata selustansa ja rakentaa jotain raja-aitoja toisia ihmisiä kohtaan. Varmaan pelkää, että käytän niitä rahallisesti hyväkseni tms.

 

["anu"]

Aivan sama mulla! He eivät voi koskaan tulla meille yöksi eivätkä he meillä vapaaehtoisesti kyläilekään. Apua ei myöskään ikinä tule, vaikka miehen siskolla ollaan hyysäämässä tämän tästä.

Anoppi on sanonut, että hän ei osaa tulla, jos ei kutsuta. Eikä hän kuulemma osaa tarjota apuaan, jos sitä ei pyydetä. Miksi tuttujen ihmisten pitää rakentaa tällaisia raja-aitoja? Ja sitä paitsi, olen ihan oikeasti pyytänyt kylään monta kertaa. Mutta heillä tahtoo olla aina kiire, kun tännepäin Suomea tulevat.

Ihan sama meillä!

Mun mies aina sanoo, että mun ei kannata tuhlata aikaa yrittämällä.
Olen lasten synnyttyä yrittänyt kaikkeni, että välit ns normalisoituisi. Välillä niin, että olen jopa yöunia asian takia menettänyt.
Hän, mieheni siis, itse ei enää yritä. On niin monesti todettu, ettei mene heillä perille mitä me ajetaan takaa. Epäreilu kohtelu senkun jatkuu. Ovat kovin ehdoton pari. Anoppi ja appi, kumpikin.. Kun he tietää miten asiat on. Juupa juu.

 

["anu"]

Ja mun anopin kieroutuneisuudesta kertonee sekin jotain, että alkaa suoraa vittuilla jos meillä menee rahallisesti hyvin. Kyseli esim joulukuussa mitä saimme veronpalautuksia ja heti kauhee haloo että kyllä sitä nyt kelpaa.. Mies sille tiuskaisi, että hittoako vaahtoaa. On niin saatanan iso asuntolaina, että palautuksia paukkuu kun korkoja menee jne.. Ei tainnut anopilla tulla mieleen. Ja ei, eivät ole ees köyhä perhe. Hyvin toimeentuleva yrittäjäperhe. En tajuu mitä niitä sieppaa, jos heidän oma poika pärjää työssä niin hyvin että mulla on varaa olla lasten kanssa kotona.. Onko anoppi kateellinen siitä, että miniällä on varaa olla lasten kanssa kotona? Hän on kaiketi yksityisyrittäjänä palannut ajoissa töihin omaan firmaan..

 

["alkup."]

Tuota kateellisuutta minäkin olen miettinyt. Voivatko ne anopit olla meille oikeasti kateellisia?

Mun anopille on aivan ydinfysiikkaa, miten joku voi viihtyä kotona. Hän on itse ollut kotona lasten kanssa 7 vuotta ja kaikesta päätellen se aika oli yhtä helvettiä Kerran sanoin miehelleni, että olette tainneet olla siskosi kanssa harvinaisen kauheita kakaroita, kun äidilläsi on ollut noin raskasta. (Sanoin tuon siis kahden kesken.)

Mulla on kolme lasta ja rakastan olla kotona. Tätä ei anoppini tajua, ja hän hakee aina syitä kotona viihtymiseeni minun ulkopuolelta. No kyllähän sun kelpaa, kun miehelläsi on noin lyhyet työpäivät. Tai helppoahan se sulla on, kun olet suurten perheiden suvusta ja tottunut lastenhoitoon. Tai helppoahan se sulla on huushollata, kun äitisikin on keittiöihminen. Ja kilinvitut! Kaikki on vain kiinni omasta asenteestani.

Jos mä olen tuollainen oman poikani vaimolle, niin toivoisin, että poikani sanoisi sen suorin sanoin niin, että varmasti ymmärtäisin muuttaa käytökseni. Ainakin itse aion tehdä kaikkeni, jotta lapseni saisivat onnistuneen perhe-elämän.

 

["hops"]

Olisiko ap:n anoppi siinä luulossa, että ap käyttää hänen poikaansa hyväkseen? Loikoilee kotona, eikä käy töissä ja hänen poikansa elättää koko sakin.

Mun anoppini meinaan inhoaa erityisesti toista "avo-miniäänsä", jolla on varaa mm. siivoojaan silloin tälläin ja erinäisiin mukavuuksiin, lähinnä siksi, että miehensä tienaa niin hyvin. Anoppi pelkää, että he menevät vielä naimisiin eivätkä tee avioehtoa ja tämä "naikkonen" putsaa hänen poikansa pankkitillin, KUN he eroavat. He ovat kuitenkin olleet suhteessa jo viitisentoista vuotta ja minusta näyttää siltä, että mies haluaa ylläpitää rakkaalle vaimolleen elintasoa, eikä kyse ole kuppaamisesta. Pitäähän minunkin mieheni huolta minusta ja lapsista ja jos minulla olisi perheessämme ne isommat tulot, tietysti tasaisin sitä puolisoni hyväksi.

Anoppi ei jotenkin tunnu uskovan, että me miniät olemme tässä miestemme kanssa rakkaudesta emmekä rahasta.

 

["alkup."]

[QUOTE="hops";26291001]Olisiko ap:n anoppi siinä luulossa, että ap käyttää hänen poikaansa hyväkseen? Loikoilee kotona, eikä käy töissä ja hänen poikansa elättää koko sakin.

Mun anoppini meinaan inhoaa erityisesti toista "avo-miniäänsä", jolla on varaa mm. siivoojaan silloin tälläin ja erinäisiin mukavuuksiin, lähinnä siksi, että miehensä tienaa niin hyvin. Anoppi pelkää, että he menevät vielä naimisiin eivätkä tee avioehtoa ja tämä "naikkonen" putsaa hänen poikansa pankkitillin, KUN he eroavat. He ovat kuitenkin olleet suhteessa jo viitisentoista vuotta ja minusta näyttää siltä, että mies haluaa ylläpitää rakkaalle vaimolleen elintasoa, eikä kyse ole kuppaamisesta. Pitäähän minunkin mieheni huolta minusta ja lapsista ja jos minulla olisi perheessämme ne isommat tulot, tietysti tasaisin sitä puolisoni hyväksi.

Anoppi ei jotenkin tunnu uskovan, että me miniät olemme tässä miestemme kanssa rakkaudesta emmekä rahasta.[/QUOTE]

Mä en todellakaan käytä miestäni hyväksi vaan hoidan meidän yksissä tuumin hankittuja yhteisiä lapsiamme ilman mitään subjektiivisia päivähoito-oikeuksia! Ja mieheni jää muuten myös hoitovapaalle kuten oli sellaisella systeemilla ennenkin. Eli tässä toinen toisiamme käytellään hyväksi luopuen työkokemuksestamme ja palkastamme lastemme hyväksi.