Opiskelukaveri aina välillä kertoo, mitä kaikkea sen sisko on saanut jo tehdä ja millaista sillä on ollut koulussa (aloitti viikon meidän jälkeen opiskelun). Me opiskellaan täällä Helsingissä, tää toinen pohjoisessa.
Meillä on ollut vaan kaikkea turhantuntuista, tehtävää toisen perään, atk-koketta, informaatiolukutaidonkoetta, sun muuta ei todellakaan niin tärkeän tuntuista, kun miettii, mille alalle me valmistutaan. Sairaanhoitajiksi siis.
Tää pohjoisessa opiskeleva on mm. päässyt sairaalaan synnytysosastolle tutustumaan päiväksi, jonka aikana oli mm. ollut mukana katsomassa, kun sektio tehdään, tutkinut istukkaa jne.!! Samanaikaisesti me istutaan jossain hemmetin atk-kokeessa, josta ei edes päästä läpi, koska yksi pilkku on väärässä kohdassa ja piste puuttuu :kieh: :headwall:
Raivostuttavaa |O
Eipä mulla muuta
Onks täällä muuten muita sairaanhoito/terveydenhoito/kätilö-opiskelijoita?