Epäsäännöllinen kierto Nuvaringin lopetuksen jälkeen

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja tuulinen*
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
T

tuulinen*

Vieras
Hei,

Lopetin Nuvaringin viikolla 25. Tämän jälkeen "tyhjennysvuoto" tuli normaalisti. Sen jälkeen kierron 15-16 päivänä tuli niukkaa ruskeaa vuotoa, olettaisin, että ovulaatiovuotoa. Tämän jälkeen kierron 24 päivänä alkoivat oletetut kuukautiset, jotka kestivät noin neljä päivää. Varsinainen ongelma on, että nyt näiden oletettujen kuukautisten jälkeen kierron 10 päivänä alkoi jälleen ruskea vuoto ja sen on kestänyt 13 päivään asti muuttuen aivan kuukautisten kaltaiseksi. Alamahassa tuntuu samalta kuin joskus kuukautiskipujen aikaan. Eli vaikuttaisi siltä kuin minulla olisi kuukautiset jälleen.

Klamydia on testattu, papa on otettu toukokuussa ja sitä ennenkin monta kertaa. Nuvaringin aikana näitä välivuotoja ei ole ollut. Silloin oli ainoastaan tuota lisääntynyttä valkovuotoa, jonka vuoksi halusinkin Nuvaringin lopettaa.

Soitin lääkäriin ja sain soittoajan huomiseksi. Jos elämä ilman ehkäisyä on näin epäsäännöllistä, kokeilisin ihan mielellään niitä pillereitäkin.

Pitäisikö olla huolissaan? Gynen tarkastus on tehty viimeksi noin vuosi sitten ja papa otettu tosiaan toukokuussa. Mitään hajua tai kutinaa tai kirvelyä ei ole.
 
Joillain kroppa menee sekaisin hormonaalisen ehkäisyn lopettamisen jälkeen. Palautuminen normaaliin on yksilöllistä ja voi kestää parista kuukaudesta kuulema vuoteenkin. Todennäköisesti kiertosi kuitenkin tulee palautumaan ajan kanssa samanlaiseksi kuin se on ollut ennen hormonejakin ja ainoa mitä asialle voi tehdä on odottaa.

Itselläni kierrot nuvan (½ v nuva, sitä ennen 4 v femodenit) lopettamisen jälkeen ovat olleet lyhyitä, ensimmäinen vain 19 päivää, sen jälkeen 20-23 päivää ja luteaalivaiheet ovat kestäneet vain 8 päivää. (Ovulaation ja kuukautisten välin pitäisi normaalisti olla vähintään 10 päivää, että munasolu ehtii kiinnittyä ja yleensä se on naisilla 12-16 päivää.) Vasta nyt viides kierto lopettamisen jälkeen oli 26 päivää, mikä alkaa olla normaalia aiempiin hormonittomiin aikoihini verratessa. Luteeli oli kuitenkin edelleen vain 10 päivää, mutta selvä muutos kuitenkin aiempiin kiertoihin.

Kannattaa tutustua kierron seurantamenetelmiin (liman & lämpöjen tarkkailu) niin voit helpommin arvioida mitä kehossasi tapahtuu ja milloin seuraavat kuukautiset voisivat olla tulossa. Itse olen käyttänyt apuna Toni Weschlerin kirjaa Taking Charge of Your Fertility, jota valitettavasti ei ole saatavana suomenkielisenä, mutta englanninkielisenä löytyy käsittääkseni kirjastoistakin tai ainakin nettikirjakaupoista, esim. Adlibriksestä. Tässä linkki kirjan nettisivuille: http://www.ovusoft.com/

 
Kiitos selkeästä ja auttavasta vastauksesta. Katsoin tuon linkin ja ihan mielenkiintoiselta vaikutti.

Lääkäri sanoi myös, että tämä olisi hormooneista johtuvaa. Pitää kuulemma vain odotella. Ajattelin, että katson nyt ilman hormonaalista ehkäisyä ihan rauhassa ja odottelen kierron tasaantumista. Olen nyt pari vuotta käyttänyt hormonaalista ehkäisyä, ensiksi oli laastari (joka ei oikein toiminut, tuli tiputtelua) sekä nyt sitten nuvaring (joka toimi mainiosti, lukuunottamatta runsasta ja rasittavaa valkovuotoa). Ajattelimme nyt sitten kokeilla ilman ja tarvittaessa on aina mahdollisuus siirtyä e-pillereihin (Mercilon on kuulemma Nuvaringia vastaava.
 

Yhteistyössä