Epäsosiaalinen mies

[Kristel]

Olemme seurustelleet mieheni kanssa jo 11-12 vuotta, asuneet yhdessäkin jo useita vuosia. Viimeisen kolmen vuoden aikana mieheni on muuttunut hirveän epäsosiaaliseksi: ei suostu kirveelläkään lähtemään kylään tai juhliin, eikä haluaisi että meillekään kutsutaan ketään. Mitään muuta selitystä ei ole kuin että "hän ei ole sen tyyppinen" tai se että ihmiset saattavat näissä sosiaalisissa tilanteissa ottaa alkoholia. Mieheni ei ole ainakaan 2 vuoteen ottanut yhtään drinkkiä ja muutenkin "ihmisten kännäämisestä" on tullut hänen mielipuheenaiheensa muita moralisoidessaan. Mielestäni mieheni käytös alkoi muuttua päätöksestä lopettaa tupakointi pari vuotta sitten.

Minua tämä tilanne ärsyttää ja ahdistaa, kun mieheni kyttäilee jatkuvasti, että otanko sen lasillisen viiniä ruoan kanssa vai en. Eniten ahdistaa kuitenkin se, että joudun osallistumaan moniin tapahtumiin yksin, kun mieheni ei suotu lähtemään mukaan ja sitten joudun aina vastailemaan ihmisten kysymyksiin. Se on hirveän kiusallista, mutta välttämätön paha jos haluan ylläpitää minkäänlaista sosiaalista elämää, kun vaihtoehtona on sitten olla jatkuvasti kaksin mieheni kanssa ja ilman ystäviä. Meillä ei ole enää yhteisiä ystäviä, vain minulla enää on. Mieheni ystävät ovat lakanneet pitämästä yhteyttä, koska hän ei koskaan halunnut tavata heitä enää pitkiin aikoihin.

Onko muita samassa tilanteessa olevia ja miten olette selvinneet? Saako mieheen mitään "ryhtiä"?

 

[Kristelille]

Olemme seurustelleet mieheni kanssa jo 11-12 vuotta, asuneet yhdessäkin jo useita vuosia. Viimeisen kolmen vuoden aikana mieheni on muuttunut hirveän epäsosiaaliseksi: ei suostu kirveelläkään lähtemään kylään tai juhliin, eikä haluaisi että meillekään kutsutaan ketään. Mitään muuta selitystä ei ole kuin että "hän ei ole sen tyyppinen" tai se että ihmiset saattavat näissä sosiaalisissa tilanteissa ottaa alkoholia. Mieheni ei ole ainakaan 2 vuoteen ottanut yhtään drinkkiä ja muutenkin "ihmisten kännäämisestä" on tullut hänen mielipuheenaiheensa muita moralisoidessaan. Mielestäni mieheni käytös alkoi muuttua päätöksestä lopettaa tupakointi pari vuotta sitten.

Minua tämä tilanne ärsyttää ja ahdistaa, kun mieheni kyttäilee jatkuvasti, että otanko sen lasillisen viiniä ruoan kanssa vai en. Eniten ahdistaa kuitenkin se, että joudun osallistumaan moniin tapahtumiin yksin, kun mieheni ei suotu lähtemään mukaan ja sitten joudun aina vastailemaan ihmisten kysymyksiin. Se on hirveän kiusallista, mutta välttämätön paha jos haluan ylläpitää minkäänlaista sosiaalista elämää, kun vaihtoehtona on sitten olla jatkuvasti kaksin mieheni kanssa ja ilman ystäviä. Meillä ei ole enää yhteisiä ystäviä, vain minulla enää on. Mieheni ystävät ovat lakanneet pitämästä yhteyttä, koska hän ei koskaan halunnut tavata heitä enää pitkiin aikoihin.

Onko muita samassa tilanteessa olevia ja miten olette selvinneet? Saako mieheen mitään "ryhtiä"?

Ulkoa kuului ensimmäinen raketin paukaus ja radio soitti Sapelitanssia. Nyt kuulema tulee jotain rauhallista sormien napsuttelumusiikkia. Sellaisesta minä tykkään.
Sain sisareltani erittäin omituisen uudenvuodenviestin. Luulin ensin, että joku laittoi minulle vahingossa viestin väärään numeroon. Joku ketjukirjeviestiin Hei Paula, kirjoittelen täältä dementikko-osastolta. Kornia huumoria. Olin pari kuukautta sitten sairaalassa pari yötä dementikon kanssa samassa huoneessa tapaturmaosastolla.

Inhoan noita ketjukirjeviestejä, mutta en kommentoi sisarelleni. Pitäköön huvinsa.

Nyt varsinaiseen asiaan. Miehesi on lopettanut tupakanpolton ja ehkä on vielä epävarma "raittiudestaan". Hän vahvistaa tupakoimattomuuttaan hieman arveluttavin konstein. Ei ole helppoa olla tupakkalakkolaisen tai kokonaan tupakanpolton lopettaneen läheisenä. Ehkä samantyylinen tilanne kuin alkoholistin ja raitistuneen alkoholistin rinnalla eläminen. Minulla on vain edellämainitusta elämäntavasta kokemusta. Raitistumisen ihmettä en ikäväkseni ehtinyt kokemaan.

Kävin äsken ruokakaupassa ja luin iltapäivälehden kannesta jutun "Raittiina vuoden".
On ihanaa, että ihailemani rallikuski pysyy raittiina. Mitä naisrintamalle kuuluu on jo toinen asia. Joskus raitistunut on rasittavampi kuin juova läheinen.

Sinuna eläisin edelleen entistä elämää. Kyllä miehesi pikkuhiljaa alkaa huomata, että hän on ikävää seuraa.

Nykyään tupakoimattomille on paljon paikkoja. Kävelin yhtenä päivänä pubin ohi ja huomasi ikkunasta katsoessani kyltin, jossa oli ruksit tupakan päällä. Uskottava kai on, että nykyään ei enää savutella baareissa, ravintoloissa eikä pubeissa. Olen ole käynyt niissä vuosikymmeniin. Entisaikaa mustan savun olisi voinut leikata puukolla.

Yritä saada miestäsi paikkohin, jossa varmasti ei olla humalassa eikä polteta tupakkaa.
Uimahallit, keilahallit ym. urheilupaikat, ostoskeskukset, kaupungilla pyöriminen kahviloissa, taidenäyttelyt, konsertit. Lista jatkuu loputtomiin.

Olen täysin raitis ja savuton. En minäkään viihdy humalaisten keskuudessa. Mutta minulla on paljon painavampi peruste pysyä heistä erossa. Katsoin juomista avioliitossa liian pitkään ja syytän osaltani siitä itseäni. Peli olisi pitänyt viheltää poikki alkumetreillä.

Kävin äsken Alepassa ja siellä taas sattui ja tapahtui. Laitapuolen kolmikko oli ostamassa kaljaa. Avasin ostosten jälkeen Eucalytus karkkirasiaa enkä millään meinannut saada auki. Juopporemmin nainen paasasi takani ja pelkäsin, että hän käy kimppuni. Niin vihainen hän oli. "Alepa on Alepa vaikka voissa paistasi."

Kun trio poistui ovesta ulos, näin miehen kantavan sixpackia. Luulisin, että nainen jäi uudenjuoman kaljoja ilman. Oli jo niin paljon tarpeeksi maistissa kassan arvion mukaan.

Ulkona sataa vettä. Ajoin vahingossa hissillä yhden kerroksen liian ylös. Menen yleensä jalkapelillä portaat. Nyt menin hissillä, kun olin eka kertaa onnettomuuden jälkeen korkokengät jalassani. Ensin menin kerroksen ylös ja sitten taas alas. Olin hieman hätääntynyt ja valot sammuivat kesken kaiken.

Minunkin pitää alkaa sosiaalistumaan. Ei tämä nettisosiaalisuus pitkälle pötki.
Mutta lupaan alkaa sen vasta ensi vuonna. Elän tämän vuoden viimeiset tunnit erittäin antisosiaalisesti netissä. Telkkarissa ei tule mitään minua kiinnostavaa ohjelmaa.
Pyykkikone pyörii. Kahvi jäähtyy tuossa netin vieressä. Nyt hörppään kahvia pipareiden kera.

Oikein ihanaa uudenvuoden aattoa sinulle ja miehellesi. Kyllä elämä kantaa.

 

[raivoraitistumassa]

No, kännääminen vaan on todella inhottavaa katseltavaa, ei siihen mitään moralisointia tarvita. En todellakaan ole itsekään lasiin elämässäni sylkenyt, pikemminkin päinvastoin, mutta ilman mitään päätöksiä on alkanut juominen vähetä viime vuosina. Melko suurelta osalta siihen vaikuttaa havainnot lähipiirini käytöksestä, ja välillä suoranaiset sotkut mitä joutuu sitten selvittelemään. Selvittely sinänsä on kuitenkin täysin turhanpäiväistä touhua sillä samat ongelmat seuraavat kuukaudesta toiseen, joillain jopa viikonlopusta toiseen. Pulloon voisi piirtää tussilla jo valmiiksi rajat minkämoinen sekoiluvaihe mistäkin ryypystä seuraa. Ymmärrän jopa pään nollaustarpeenkin mutta eihän mitään nollausta liene tapahtunut jos jo viikon päästä on ihan yhtä vaikeaa? Viina ei ole silloin enää apu, vaan enemmänkin alkaa olla syy. Ainakin este sille että mitään todellista edistymistä pääsisi tapahtumaan.

Kännisten kalloon ei vaan saa mitään uppoamaan, eikä edes silloin kun kännääjät ovat selvinpäin, kuuluuhan tämä elämä lähtemättömästi suomalaiseen kulttuuriin. Kaikki mitä tapahtuu on täysin normaalia, juomattomuus olisi epänormaalia.

Jos saisin päättää niin koko alkoholi häviäisi maan päältä ihan kokonaan. Mutta kun en saa, niin olen harkinnut vastaisuudessa kumauttavani todella vahvaa viinaa kolmasosapullollisen naamariini nopeasti, että pysyisin muiden tahdissa, selvinpäin kun on todella vaikeaa sietää ja yhden kaljan juotuani minua alkaa yleensä armottomasti nukuttaa, joten en saa juotua niitä mietoja humalatilaan asti.

Selvinpäin olevan osa kännisten seurassa on kuunnella kiltisti tuntikausia vaikkapa jonkun yksinpuhelua, sillä kännissä puheenvuorot jaetaan huutoäänestyksellä ja selväpäisen normaaleilla kohteliaisuussäännöillä siinä hommassa ei pärjää alkuunkaan, siispä kuuntelet kiltisti. Jos et kuuntele, jotkut suorastaan raivostuvat, koska heillä on niin tärkeätä sanottavaa eikä heitä koskaan kukaan kuuntele.

Väittelystä nauttivat ihmiset alkavat piikitellä koska selvinpäin olevana et innostu heidän kanssaan kinaamaan, ja jotain eloa yritetään saada aikaiseksi jos ei hyvällä niin sitten pahalla. Vittuilut ja loukkaukset täytyy vaan sivuuttaa ja unohtaa sillä puhujahan oli humalassa, siis syyntakeeton.

Sitten on vielä erikseen todelliset hässäkät, perheriidat ym. ja niihin elämää suurempiin kysymyksiin on vallan pakko löytyä vastaus siinä kolmen aikaan yöllä viiden promillen humalassa, ja kuka siellä sitten onkaan erotuomarina ellei joukon selväpäisin.

Luojan kiitos siihen ei ole kukaan mennyt vielä että joutuisi erinäisiä eritteitä siivoilemaan tai kokoilemaan sammuneita ojanpohjilta ja hakemaan putkasta, mutta vaippojen vaihtoa lukuunottamatta koko tilanne muistuttaa varmaan jotain sekopäistä lastentarhaa.

Raskaan työviikon jälkeen minulla on pari vapaapäivää enkä halua käyttää niitä tähän perin rentouttavaan toimintaan, eikö olekin kummallista? En halua myöskään itse humaltua, käyttäytyä typerästi, ja olla todella kipeä sen ajan kun minun pitäisi virkistyä että jaksaa taas hyvin arjessa. Miksi minun olisi pakko, enhän yritä kammeta krapulaisia kanssani aamulenkillekään. Ei heidän ole pakko osallistua minun maailmaani, miksi minun olisi joku pakko osallistua heidän rentoutumistapoihinsa?

Tältä pohjalta en jaksa ymmärtää miksi ap:n miehen olisi pakko viettää vapaa-aikaansa jotenkin muuten kuin miten hän itse valitsee? Tosin jos ap. itse haluaa juhlia järkätä niin kyllä tietysti miehensä olisi hyvä yrittää silloin tällöin juhlatkin kestää, mutta voitte opettaa omatkin vieraanne siihen että teillä voi mennä nukkumaan silloin kun huvittaa, myös isäntä.

Ja vielä selvyyden vuoksi, antamani esimerkit eivät ole mistään juopporemmeistä ja lähiökuppiloista, vaan ihan tavallisiksi ja normaaleiksi laskettavien ihmisten elämää. Voitte sanoa toki ettei teillä mitään tuollaista tapahdu, mutta kannattaahan sitä varmuuden vuoksi kysyä siltä seurueen raittiilta jäseneltä miten hän ne tilanteet kokee. Voipi olla että siihenkin löytyy hyvin yksinkertainen selitys miksi jeppe EI juo. Moiset kokemukset allergisoivat alkoholille todella nopeasti vaikka enimmäkseen olisikin kivaa. Huomio alkaa kiinnittyä siihen että kun EI ole kivaa niin kuningas alkoholihan siinä taas näyttelee pääosaa. Alkaa potuttaa koko litku, edes ruokajuomana.

 

[Minäkin raitis]

Ootko ajatellut, että kutsuisitte vieraita kylään ja alkoholia EI tarjoiltaisi? Tämänhän voi sopia vieraiden kanssa jo etukäteen ja vielä varmistaa, ettei niitä eväspulloja mukana kanneta.
Itse kun raitistuin yli 2 vuotta sitten, niin vanhat ystävät ovat kyllä jääneet, vaikka en muiden juomisesta nipotakaan. En vaan jaksa katsella ja varsinkaan kuunnella kännisiä ihmisiä.. ja jos ystäville ei sovi edes joka toinen kerta istua iltaa selvinpäin, niin antaa olla mun puolesta...
On myös todella vaikeeta löytää raittita ystäviä, jollei sitten pyöri esim AA:ssa, jossa kaikki ovat raittiita ja tosi mukavaa porukkaa.

 

[Kristel]

Joo nyt ei ole kyllä kysymyskään siitä, että meidän illanistujaiset olisivat jotain ryyppäjäisiä. Nyt puhutaan siis niin tiukasta suhtautumisesta alkoon, ettei vinkkua saa ottaa edes ruokajuomana. Sorry vaan, mutta hyvä ruoka ja rento seurustelumeininki ei vaan ole sama, jos ohessa tarjoilee yksinomaan "maitoa". Kahvittelut ovat asia erikseen. Sanokaa mitä sanotte - kenenkään ei ole pakko ottaa, muttei pitäisi suhtautua kohtuukäyttämiseen noin umpimielisesti. Mun mielestä noin tiukka suhtautuminen alkoholiin on ihan yhtä vinksahtanut kuin se, että vetää ihan nakit silmille.

Mieheni ei siis suostu mihinkään sosiaalisiin tapaamisiin, oli sitten alkoa tai ei.

Huh mitä vastauksia täällä! Ei olisi kannattanut kysyä mitään...

 

[raivoraitistumassa]

Niin, jännä juttu että joskus maailmassa on hyvinkin osattu rentoutua ilman alkoakin?

Ehkä sinun pitäisi kysellä tosiaan siltä vinksahtaneelta mieheltäsi mikä sitä sitten vaivaa, jospa saisit parempia vastauksia. Niinkuin vastauksestani näkyy niin alkuperäisestä viestistäsi sain kyllä sen kuvan että alkoholi näyttelee tässä jonkinlaista osaa miehesikin mielestä. Mutta ei kai sitten.

 

[Heh]

Ööh, kerrottakoon vaan, että aina iänkaiken on ihminen käytänyt alkoholia ja muita päihdyttävia aineita

 

[raivoraitistumassa]

Ööh, kerrottakoon vaan, että aina iänkaiken on ihminen käytänyt alkoholia ja muita päihdyttävia aineita

No en ehkä tarkoittanut ihan tuotakaan, voitko kuvitella?

Esimerkiksi isovanhempieni sukupolvi näyttäisi olevan siitä ihmeellistä väkeä että jotkut heistä ovat voineet pitää hauskaa ja viettää vapaa-aikaa myös ilmankin. Kyllä luulen että se on heidän kohdallaan ollut ihan valinta ja tottumuskysymys, EN luullut että alkoholi ym. päihteet on keksitty vasta seitkytluvulla eivätkä mummelit ole täten vain EHTINEET kännäämään, ainakaan nuorena.

 

[Lukekaa nyt hyvät ihmiset edes]

... mitä Kristel kirjoitti. Hän sanoi ettei mies suostu minkäänlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen tarjottiin niissä alkoholia tai ei. Teidän vastaukset meni kyllä kybällä metsään.

Minäkin olen kasvanut alkoholistiperheessä, joten en ole örkkäilyn ystävä. En viihdy känniporukoissa, mutta olen kyllä laatuviinin ystävä. Siis siten että juon ja kokeilen eri viinilaatuja, ja kännäämisellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Mutta miehesi ongelma ei ole minusta sidoksissa pelkkään alkoholin inhoamiseen vaan siinä on jotain muutakin takana.

Onko hän ehkä muuttunut mielestään tylsemmäksi ja sulkeutuneeksi raitistuttuaan, ja pelkää että alat vertailemaan häntä seurueen muihin jäseniin? Tai ehkä miehesi on aina ollut jonkin verran antisosiaalinen, mutta alkoholin käyttö peitti asian ennen. Nyt kun hänellä ei enää ole viinan ansiosta hauskaa, ei hän tajua mitä hauskaa noissa pippaloissa ylipäänsä on, ja sitten on helppo syyllistää kaikkia muita juopoiksi.

Jos miehesi osallistuisi illanistujaisiin joissa käytetään hyvin vähän tai ei lainkaan alkoa, mutta jättäisi kaikki kosteat juhlat väliin, uskoisin hänen olevan vain känniläisiin kyllästynyt. Jos raittiitkaan juhlat ei miellytä ja ainoastaan kotona telkkarin edessä nysvääminen on hänelle mieluista ajanvietettä, syy on kyllä muualla. Ehkä hän ei yksinkertaisesti pidä ihmisistä. Tai sitten on tullut masennuskausi.

 

[Kultahippu1]

Niinkuin vastauksestani näkyy niin alkuperäisestä viestistäsi sain kyllä sen kuvan että alkoholi näyttelee tässä jonkinlaista osaa miehesikin mielestä. Mutta ei kai sitten.

Minä en kyllä alkuperäisestä viestistä tuollaista kuvaa saanut.

 

[Kristel]

... mitä Kristel kirjoitti. Hän sanoi ettei mies suostu minkäänlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen tarjottiin niissä alkoholia tai ei. Teidän vastaukset meni kyllä kybällä metsään.

Minäkin olen kasvanut alkoholistiperheessä, joten en ole örkkäilyn ystävä. En viihdy känniporukoissa, mutta olen kyllä laatuviinin ystävä. Siis siten että juon ja kokeilen eri viinilaatuja, ja kännäämisellä ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Mutta miehesi ongelma ei ole minusta sidoksissa pelkkään alkoholin inhoamiseen vaan siinä on jotain muutakin takana.

Onko hän ehkä muuttunut mielestään tylsemmäksi ja sulkeutuneeksi raitistuttuaan, ja pelkää että alat vertailemaan häntä seurueen muihin jäseniin? Tai ehkä miehesi on aina ollut jonkin verran antisosiaalinen, mutta alkoholin käyttö peitti asian ennen. Nyt kun hänellä ei enää ole viinan ansiosta hauskaa, ei hän tajua mitä hauskaa noissa pippaloissa ylipäänsä on, ja sitten on helppo syyllistää kaikkia muita juopoiksi.

Jos miehesi osallistuisi illanistujaisiin joissa käytetään hyvin vähän tai ei lainkaan alkoa, mutta jättäisi kaikki kosteat juhlat väliin, uskoisin hänen olevan vain känniläisiin kyllästynyt. Jos raittiitkaan juhlat ei miellytä ja ainoastaan kotona telkkarin edessä nysvääminen on hänelle mieluista ajanvietettä, syy on kyllä muualla. Ehkä hän ei yksinkertaisesti pidä ihmisistä. Tai sitten on tullut masennuskausi.

Mieheni ei ole koskaan ollut mikään suuri alkoholin ystävä ja se on ihan ok, mutta nyt (yhteistä) sosiaalista elämäämme rajoittaa mm. se, ettei mieheni hyväksy muidenkaan ottamista - oli se miten vähäistä tahansa. Kuten sanottu, sellaisista nuorison ryyppäjäisistä ei nyt ole kysymys (olemme jo kolmekymppisiä), vaan ihan normaalista nautiskelusta, johon tavallisesti kuuluu lisäksi jotain ruokapuoltakin.

Tupakoinnin lopettaminen oli miehelleni iso juttu ja tiedän, että sosiaalisissa tilanteissa hänellä on edelleenkin kiusaus polttaa. Ehkä hän pelkää aloittavansa uudelleen, en tiedä.
Aiemmin kävimme yhdessä tupareissa ja matkustelimmekin yhdessä ystävien kanssa, mutta nyt ei saa kutsua edes kylään. Nykyään miehelläni on kauhea tarve "puuttua" muiden asioihin määräilemällä, tuomitsemalla, neuvomalla ts. kertomalla muille miten heidän pitäisi elämäänsä elää. Olen huomannut ko. käyttäytymisen kiusaavan ihmisiä, kun aikuiset kaverit eivät hänen seurassaan voi olla rennosti, vaan koko ajan saa pelätä, että jostain tulee pian sanomista. Ymmärrän heitä hyvin, kun se kohdistuu jollain tasolla minuunkin ja on suorastaan raivostuttavaa.

Mieheni osaa olla kyllä hyvin hauska ja mukava seuramies, niihin tilanteisiin kun joutuu. Siksi onkin sääli, että hänestä on tullut niin epävarma itsensä suhteen. Tuntuu, että hän kärsii jonkinlaisesta luottamuspulasta, ettei häntä hyväksyttäisi tms. mikä on ihan hullua, koska hän on kaikesta huolimatta ihan pidetty - ainakin minun ystävieni piirissä.

 

[Kristel]

Ööh, kerrottakoon vaan, että aina iänkaiken on ihminen käytänyt alkoholia ja muita päihdyttävia aineita

No en ehkä tarkoittanut ihan tuotakaan, voitko kuvitella?

Esimerkiksi isovanhempieni sukupolvi näyttäisi olevan siitä ihmeellistä väkeä että jotkut heistä ovat voineet pitää hauskaa ja viettää vapaa-aikaa myös ilmankin. Kyllä luulen että se on heidän kohdallaan ollut ihan valinta ja tottumuskysymys, EN luullut että alkoholi ym. päihteet on keksitty vasta seitkytluvulla eivätkä mummelit ole täten vain EHTINEET kännäämään, ainakaan nuorena.

Sinun kirjoituksesi jätän ihan omaan arvoonsa. Niillä ei ole mitään tekemistä minun tilanteeni kanssa.

 

[Jospas]

Jos miehelläsi on masennus. Eräällä kaverillani masennus oireili vähän samantyylisesti. Hän arvosteli muita ihmisiä ja muiden tekemisiä koko ajan, mikään ei tuntunut olevan hyvin. Oli todella vaikea keksiä mitään keskustelunaiheitakaan, kun kaikki päättyi yleensä siihen, että hän ihmetteli, miten muut voivat olla tuota mieltä ja että kyllä hän sentään osaa ja tietää asiat paremmin. Jos rohkeni väittää hänelle vastaan, niin hän loukkantui verisesti. Aikaisemmin hyvinkin suvaitsevaisesta ja avarakatseisesta ihmisestä tuli erittäin mielipiteissään ehdoton, varsinkin juuri viinaa ja yleensäkin nautintoaineita kohtaan. Perheen televisiokin piti kärrätä varastoon, koska hän oli lukenut, että ei tee lapsille hyvää katsella televisiota, joten kukaan muukaan ei saanut katsella sitä.

Olin jo pistämässä välejä poikki hänen kanssaan, kun sitten vihdoin ja viimein hänellä diagnosoitiin vaikea masennus.

 

[Masennus]

Masennusta minäkin veikkaisin, varsinkin, jos mikään ei tunnu kiinnostavan ja kaikki on enemmän tai vähemmän tylsää. Masentuneena kotona oleminenkin tuntuu raskaalta eikä halua kenenkään toisen tulevan sotkemaan rutiineja. Eikä sitä halua kutsua ketään kotiinkaan, koska sitten pitäisi hössöttää valmistelujen kanssa, joten helpompaa vain olla ja jatkaa samaa arkea 365 päivää vuodessa.

 

[Kristel]

No joo, tätä masennusta olen itsekin arvellut ja vaikka mieheni on sitä mieltä, ettei koe itseään masentuneeksi, niin on luvannut käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa. Luulen, että hänellä on jonkinlainen kriisi, jota hän voisi käsitellä jonkun ns. ulkopuolisen kanssa. Olen yrittänyt hänen kanssaan jutella ja tukea ja vaikka mitä, mutta ehkä minä olen sitten jotenkin liian läheinen häntä auttaakseni. Näin hän ainakin kokee.

Mieheni on hirveän kiltti ja hyväsydäminen, mutta jonkinlainen alemmuuskompleksi hänellä on ollut aina (ja ihan syyttä!). Se on vain tullut pinnalle vasta viime vuosina. Hän esimerkiksi usein kokee itsensä arvostelua sellaisissakin tilanteissa missä sitä ei ole.

Minulla ei ole mitään kokemusta masennuksesta. Voiko ihminen olla masentunut ilman että tuntee itseään masentuneeksi (kuten mieheni nyt väittää)?

 

[raivoraitistumassa]

Ööh, kerrottakoon vaan, että aina iänkaiken on ihminen käytänyt alkoholia ja muita päihdyttävia aineita

No en ehkä tarkoittanut ihan tuotakaan, voitko kuvitella?

Esimerkiksi isovanhempieni sukupolvi näyttäisi olevan siitä ihmeellistä väkeä että jotkut heistä ovat voineet pitää hauskaa ja viettää vapaa-aikaa myös ilmankin. Kyllä luulen että se on heidän kohdallaan ollut ihan valinta ja tottumuskysymys, EN luullut että alkoholi ym. päihteet on keksitty vasta seitkytluvulla eivätkä mummelit ole täten vain EHTINEET kännäämään, ainakaan nuorena.

Sinun kirjoituksesi jätän ihan omaan arvoonsa. Niillä ei ole mitään tekemistä minun tilanteeni kanssa.

No se on kyllä hirmu hyvä, kun tämä nimenomainen kohta jonka lainasit ei edes ollut sinulle kirjoitettu..... :-D