V
Vävy
Vieras
Olen hautonut tätä asiaa jo parisen viikkoa, mutta en pääse siitä millään ylitse. Olin käymässä anopilla, kuten aika usein silloin tällöin poikkean työmatkalla, kun satun sinne päin.
Hääneltä oli palanut muutama kattolamppu ja hän pyysi minun vaihtamaan ne. Hän anoi lampunt ja minä otin tuloin javaihdoin ensimmäisen lampun. Siirryin seuraavaan ja anoppi seisoi edessäni, kun seisoin tuolilla ja ihan yllättäin alttoi käden minun munien päälle ja sanoi leikillisesti, että mikäs se täällä pullottaa. En ehtinyt ajatella mitään, vaan jotenkin vaistomaisesti sanoin, että no katsoppas. Hän naureskellen veti vetoketjun auki laittoi käden sisään ja veti kalun ulos, joka oli jo muutamassa sekunnissa noussut täyteen erektioon ja ponnahti housuista hänen silmien eteen.
Mitään sanomatta hän veti esinahan taakse ja otti kalun suuhunsa ja otti minulta suihin vähän aikaa ja sitten sanoi, että tule. Mentiin makuuhuoneeseen ja naitiin, kuin pienet eläimet. sen jälkeen kumpikaan ei sanonut sanaakaan, vaan minä puin päälleni ja hän teki samoin ja minä lähdin.