Epätyypillinen parisuhde ja raskaana, onko muilla?

[Outo]

Mietiskelin tässä omaa tilannettani ja ajattelin kysellä, onko muita samankaltaisessa tilanteessa eläviä tai muuten vaan mielipiteitä asiasta kenelläkään?

Tilanteeni on tämä: Reilu kaksi vuotta sitten rupesin seurustelemaan miesystäväni kanssa ja aika pian hän alkoi asustella pääsääntöisesti luonani. Muutimme (osittain hänen halustaan) yhteiseen vuokra-asuntoon n. 8 kk:n seurustelun jälkeen, joskin hän piti edelleen kirjansa lapsuudenkodissaan, jossa oli asunut koko ikänsä. (Ei ole kuitenkaan ns. peräkammarinpoika, vaan ihan käytännöllisyyden vuoksi asunut kotonaan.) Maksoimme vuokran ja muut asumiskulut suunnilleen puoliksi, kuten tavallinen avopari ainakin.

Vuosi sitten keväällä hänen isänsä kuoli äkilliseen sairauteen ja äiti jäi asumaan yksi kotipaikalle. Miesystäväni vietti toki enemmän aikaa välillä äitinsä luona, mutta asui edelleen kanssani.

Syksyllä äiti ja poika päättivät ruveta remontoimaan kotitaloa, jolloin äiti otti vuokrakaksion muutamaksi kuukaudeksi kaupungista ja poika muutti remonttia tekemään kotipaikalleen. Maksoi kuitenkin edelleen osan meidän vuokra-asuntomme asumismenoista. (Minun tuloni olivat tuolloin niin pienet, etten olisi saanut vuokraakaan maksettua yksin.) Ennen joulua äiti joutui sairaalaan, jossa on ollut tähän asti, kohta päässee kotiutumaan jalka amputoituna eli autettavana potilaana. Kotilomilla on ollut tuolla kotipaikallaan, vuokrakaksionsa luovutettiin pois sairaalaan jouduttuaan.

Minä sain täyspäiväistä työtä vuoden alusta ja minulle jäi maksettavaksi kaikki vuokra-asuntomme kulut, vaikka palkka onkin melko pieni. Käytännössä asun siis nyt yksin vuokra-asunnossamme ja vastaan kaikista asumiskuluista. Miehen tavaroita on täällä kuten ennenkin eikä hän varsinaisesti ole "muuttanut luotani pois", vaikka onkin asunut siellä jo yli 7 kuukautta..

Nyt tilanne on se, että seurustelemme edelleen (tapaamme yleensä hänen kotonaan, tosin nykyään harvakseltaan) ja olen raskaana (yritys aloitettiin jo yhdessä asuessamme). Kuitenkaan miesystävälläni ei ole kai aikomustakaan muuttaa takaisin luokseni, koska äitinsä tulee tarvitsemaan jatkuvaa hoitoa ja avustusta jokapäiväisissä toimissa. Poika siis tulee toimimaan äitinsä osittaisena "omaishoitajana".

Olenkin ruvennut miettimään, miten jaksan sitten lapsen kanssa yksinäni ja miten tulen taloudellisesti pärjäämään. Olen kai lain silmissä yksinhuoltaja, mutta voinko edellyttää mieheltä jonkinlaista elatusapua tai jotain? Oletettavasti meillä tulee olemaan yhteishuoltajuus, joten mitenhän tämä kaikki sitten toimii..?

Jos siis jollakulla olisi antaa neuvoja ja kommentteja, olisin todella kiitollinen! Itsekseen pohtiessa tahtoo tulla turhan epätoivoinen olo. :'(

 

[myy]

Aika hankal tilanne...
Tuletko hänen äitinsä kanssa toimeen? Mitäs jos ehdottaisit että muuttaisit itsekin heidän luokseen? Joko mies tietää vauvasta? Kai hänkin on/ tulee ajatelleeksi tätä vaihtoehtoa... :hug:

 

[jybis]

jaksamisia sulle :hug:
mulla on taas niin että poikaystäväni on NIIN kiinni vanhemmissaan että ei edes aijo muuttaa luokseni vaikka laspi syntyy elokuussa!!
ymmärtäähän sun tapauksessa että miesystäväsi äiti tarvitsee apua,mutta niin tarvitset sinäkin.
tuossa edellä kirjoittavalla oli hyvä ehdotus,kysy sitä ukoltasi =)

 

[ai]

ei ole peräkammarinpoika

 

[kata]

Mun mielestäni sä voisit muuttaa saman katon alle heidän kanssaan. Eikös se olis ihan luonnollistakin, jos vaan "anopin" kanssa tulet toimeen?Tällä järjestelyllä ei kenenkään tarvitsisi asua yksin.

 

[Piika-äiti]

Sinulla on hieno miesystävä, jolla on arvomaailma paikallaan. Lapsesi saa hänestä vastuuntuntoisen ja hyvän isän.

Sinuna miettisin myös mahdollisuutta muuttaa ainakin äitiysloman ajaksi miehen ja hänen äitinsä luo. Sinä aikana asiat voivat loksahtaa suuntaan tai toiseen.

Ja jollekin tähän kirjoittaneelle: peräkammarinpoika käyttää vanhempiaan hyväkseen ja pesettää äidillään pyykkinsä, ostattaa ruokansa jne. mutta ei toimi vanhempiensa omaishoitajana, vaan toimittaa heidät aikanaan hoitolaitokseen. Peräkammarinpojan ja omaishoitajan elämänasenteiden välillä on vissi ero.

Piika-äiti

 

[outo]

Myy esitti hyviä kysymyksiä.. Tulen toki anopin kanssa juttuun, olen paljonkin tämän sairauden aikana ollut kanssaan, ihan seurana ja apuna, kun on ollut kotilomilla ja poika yleensä töissä. Siitä huolimatta heille muuttaminen ei ole vaihtoehto, tästä on jo miehenkin kanssa puhuttu ja hänkin on sitä mieltä, että moinen asumisvaihtoehto ei tule kysymykseen.

Eli vaikka anoppi on mukava ja toimeen tullaan hyvin, ei hän todellakaan ota miniää asumaan luokseen ja en kyllä itsekään olisi innokas heille muuttamaan, vaikka vierailekin varmasti tulevaisuudessakin usein. Tässä nyt on vielä lisäongelmana anopin tupakointi, jota siis kotona harrastaa sisällä. Ymmärrettävästi en halua pitkiä aikoja viettää tupakansavussa ja anoppi taas hyvin voimakkaasti on ilmaissut, että kun kerta jalkakin meni ja muutenkin, niin hän ei ainoasta ilostaan enää luovu! :/

Mies siis kyllä tietää vauvasta ja on tulossa huomenna ekaan neuvolaankin kanssani ja sillä lailla on ihan mukana tässä odotuksessa. Mutta hänelle äiti on nyt tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä ja mitä olemme tähän asti jutelleet, niin hän on antanut vahvasti ymmärtää, että aikoo olla ensisijaisesti äitinsä tukena ja apuna kotona. Ja toisaalta se on ihan ymmärrettävää, minähän olen kuitenkin vain raskaana, en sentään sairas! Mutta hän ei ehkä ole osannut ajatella sitä pikkuvauva-aikaa konkreettisesti vielä, onhan laskettu aikakin vasta marraskuussa.. Miehet eivät kai ajattele asioita näin paljoa etukäteen saati stressaa niistä. Kai sitä itsekin pitäisi osata ajatella, että asiat menevät varmasti omalla painollaan niin kuin on tarkoitettu..

Kaikesta huolimatta epäilyttää oma jaksaminen ja ennen kaikkea parisuhteen jatkuvuus, kun sitten vauvan synnyttyä en varmaankaan pysty panostamaan etäsuhteeseen tämänkään vertaa mitä nyt vaan kaikki oma aikani menee vauvan kanssa. Onneksi omia tukijoukkoja on lähettyvillä sisar ja omat vanhemmat, joilta ehkä saa sitten jotain apua, jos jaksaminen meinaa loppua kokonaan.

Ja nytkin kun on esim. seksielämä todella vähissä, kun töiden ym. takia ehdimme viettää yhteisiä öitä ehkä kerran parissa-kolmessa viikossa, jos minä ehdin ja jaksan mennä miehen luokse yöksi. Joten välillä tuntuu, että ollaan enemmän kavereita kuin parisuhteessa..

 

[taustalla]

No kyllä minusta kuitenkin jos perheen haluaa perustaa niin vaimo ja lapsi tulee ennen äitiä, vaikka olisikin kuinka sairas tahansa. Siis vaikuttaa ainakin minusta siltä että miehesi on loppujen lopuksi aika riippuvainen äidistään tai ainakin äiti pojastaan. Epäilen kyllä että pitemmän päälle tuollainen parisuhde tuskin tulee toimimaan. Vai mitä itse ajattelisit jos äidin "vaatimukset"/avuntarve menevät jatkuvasti sinun ja tulevan vauvan tarpeiden ohi? Itse en ainakaan pitemmän päälle jaksaisi.

 

[taustalla]

kun anoppisi tarvitsee miehesi apua niin eikö anoppi voisi muuttaa jonnekkin lähemmäs teitä että miehesi voisi olla sinun ja vauvan kans ja käydä hoitamassa äitiään

 

[taustalla]

Mä olisin myös ehdottanut tuota samaa kuin moni muu, eli etkös sä vois muuttaa sinne peräkammariin ?

 

[nainen72]

Ehdottomasti sun täytyy saada se miehes muuttamaan kirjat sinne äitinsä luokse niin saat itse vauvan kanssa edes rahallista tukea ym jos mies antaa auttavan kätensä mieluummin äidilleen! Ja tietty maksaa sulle sit elatusapua tai mikä sen nimi sitten olikaan...

Toisaalta etäsuhde voi olla vaikka ihan kivakin Paitsi tietty lapsen ja sen hoidon kannalta...

Tsemppiä tilanteeseen!! :flower:

 

[Outo]

Mies on koko ajan ollut kirjoilla siellä kotipaikassaan, joten varmaan ainakin asumistukea tulisin saamaan, en tiedä sitten miten muita tukia tai korotuksia, kun en tiedä miten virallisesti pitää olla yksinhuoltaja saadakseen muuta apua?

Osaiskohan joku selittää nää kuviot, taloudelliset siis? Mies varmasti maksaa "elatusapua" mutta tuskin minkään tietyn summan vaan tarpeen mukaan. Ja kai se yhteishuoltajuus kuitenkin on, kun seurustellaan ja lapsi yhdessä kasvatetaan, vaikka hän äitinsä kanssa asuisikin pääasiassa?

Tänään ei ole tää asia ahdistanut vaihteeksi niin paljoa ja välillä tuntuu, että tottahan minä ihan yksinkin sen lapsen kanssa sitten pärjään.. Mutta välillä miettii, että miten sitten todellisuudessa jaksaa.

On tää vaikeeta!

 

[ihmettelijä]

Sorry, mut mä en kertakaikkiaan voi ymmärtää miksi miehen tärkeysjärjestyksessä ÄITI on ennen PUOLISOA JA LASTA. :headwall: :headwall:

 

[täti]

Joo on omaishoitajan ja peräkamarin pojan välillä eroa. Näistä kahdesta peräkamarin poju pistää äiskän oman lapsen edelle. Tietääköhän anoppi vauvasta? Ei tulisi itselle mieleenkään että oma poika hoitaisi MINUA jos jossain olisi oma vaimo ja vauva huolehdittavana. Kipeä asenne jo anopillakin jos odottaa tosiaan tuollaista valintaa.

Ap voimia sinulle ja hae ihmeessä lapsellesi lain suomaa elatusapua.

 

[Outo]

Kiitos vaan kaikille haukkujille ja muille hapannaamoille, että tajusin tässä näitä juttuja uudelleen lukiessa, että minullahan on itseasiassa todella hyvä mies ja tuleva isä! Jos hän on kerran tässä tilanteessa ilman pienintäkään epäröimistä halukas huolehtimaan äidistään tämän toipilasaikana ja toki jatkossakin, niin varmasti hän on tarpeeksi vastuuntuntoinen myös isäksi tulevalle lapselleni.

Kuten jo aiemmin pohdiskelin, minä tosiaan olen TERVE ja hyväkuntoinen nainen ja vain raskaana enkä sairas, joten en tarvitse samalla tavalla huolenpitoa ja passaamista joka minuutti. Ja oletettavasti pystyn ja jaksan vallan hyvin hoitamaan vauvankin, sitten kun sen aika tulee. Ja tuolloinhan voi olla, että anopin tilanne on jo parempi, eikä miehen tarvitse olla joka hetki hänen apunaan. Mutta sitä ei toki voi tietää vielä.

Varmasti tämä tilanne vielä tulee vaivaamaan ja stressaamaan minua raskauden edetessä, mutta onneksi itsekin olen sellaiseta hyvästä ja välittävästä perheestä, jossa autetaan toisia pyyteettömästi eli saan varmasti tukea myös omalta siskoltani ja vanhemmiltani mikäli sitä tarvitsen. Täytyy tallentaa tämä keskustelu, niin voin epätoivon iskiessä käydä lukemassa näitä kommentteja ja saan asetettua omat ajatukset oikeisiin mittasuhteisiin.

Mutta kysynpä nyt teiltä viisailta, jotka kärkkäästi olette arvostelemassa tätä tilannetta, että mitä miehen teidän mielestänne pitäisi tässä tilanteessa tehdä, jotta voisi keskittyä täysillä minuun ja tulevaan lapseensa? Tappaa äitinsä ja haudata hiljaisuudessa kotipihalle? Vai tuupata johonkin hoitolaitokseen tai vanhainkotiin yhteiskunnan elätettäväksi? Eli olla itsekäs ja ajatella vain itseään ja "omaa perhettään" äidin hyvinvoinnin kustannuksella?

Toivottavasti teidän haukkujien lapset ajattelevat teistä itsekkäästi samalla tavalla, kun olette sairaita tai vanhoja ja jättävät teidät oman onnenne nojaan selviämään ilman läheisten apua! :kieh:

 

[Samaa ihmettelen]

\

Sorry, mut mä en kertakaikkiaan voi ymmärtää miksi miehen tärkeysjärjestyksessä ÄITI on ennen PUOLISOA JA LASTA. :headwall: :headwall:

Juu olen ihmettelijän kanssa aivan samaa mieltä.

Tuosta ei hyvää seuraa eli olet ajamassa itsesi aika paikkaan, ap.

Nimittäin itse olen nyt elänyt 8 vuotta suhteessa, jossa on jo kaksi lasta ja äiti tulee miehelle aina ennen minua silti... No, itse asiassa nythän on enää kiinni mun saamattomuudestani, että tämä suhde on lopultakin ohi. Ainoa mikä surettaa on, että tästä lähtien lapsia kasvattaa minun lisäkseni anoppi, koska hänellehän mies lapset hoitoon vie.

 

[samaa ihmettelen]

jatkaa...
\

Kiitos vaan kaikille haukkujille ja muille hapannaamoille, että tajusin tässä näitä juttuja uudelleen lukiessa, että minullahan on itseasiassa todella hyvä mies ja tuleva isä! Jos hän on kerran tässä tilanteessa ilman pienintäkään epäröimistä halukas huolehtimaan äidistään tämän toipilasaikana ja toki jatkossakin, niin varmasti hän on tarpeeksi vastuuntuntoinen myös isäksi tulevalle lapselleni.

Mutta kysynpä nyt teiltä viisailta, jotka kärkkäästi olette arvostelemassa tätä tilannetta, että mitä miehen teidän mielestänne pitäisi tässä tilanteessa tehdä, jotta voisi keskittyä täysillä minuun ja tulevaan lapseensa? Tappaa äitinsä ja haudata hiljaisuudessa kotipihalle? Vai tuupata johonkin hoitolaitokseen tai vanhainkotiin yhteiskunnan elätettäväksi? Eli olla itsekäs ja ajatella vain itseään ja "omaa perhettään" äidin hyvinvoinnin kustannuksella?

Toivottavasti teidän haukkujien lapset ajattelevat teistä itsekkäästi samalla tavalla, kun olette sairaita tai vanhoja ja jättävät teidät oman onnenne nojaan selviämään ilman läheisten apua! :kieh:

Mun täytyy sanoa, että omat poikani tulen todellakin kasvattamaan niin, että puoliso ja lapset menevät mun edelle! Sehän on luonnon luonnollinen kiertokulku! Se ei varmastikaan tarkoita, että sairaat vanhat jätetään "oman onnensa nojaan", mitään keskitietä ei siis ole, niinkö?

No, mutta oikeasti hyvää tässä on se, että sinä, ap, olet tyytyväinen tilanteeseen. Meidän muiden mielipiteet on vain meidän muiden mielipiteitä ja sun tuntemukset ratkaisee. Onnea!

 

[Mietiskelijä]

Hyvä ap kun pidät puoliasi, se on terveen ihmisen asenne, mutta minulla olisi tähän kyllä pari Muttaa sanottavana.

Kysyt neuvoa tilanteeseen joka monien korviin kuulostaa täysin nurinkuriselta, eli poikaystäväsi asuu jossakin muualla hoitamassa sairasta äitiään ja sinä olet kotona, raskaana, maksamassa vuokraa itse jne...

Poikaystäväsi kuulostaa siltä osin hienolta ihmiseltä kun hoitaa sairasta äitiään, ja ymmärrän, että olet terve eitkä sairas kun olet raskaana, mutta, kuten itsekin sanoit, niin miten asia on sitten marraskuussa? Haluaako miehesi tätä lasta ja haluaako hän asua kanssasi? Jos haluaa, niin uskon asioiden hoituvan vielä hyvin, mutta entä jos hän ei haluakaan?

En missään nimessä halua loukata, mutta minusta tuo järjestelmä kuulostaa vähän pelottavalta. Itse en ole varma voisinko luottaa miehen tulevan takaisin luokseni ja kyllähän se olisi ihan mukavaa jos lapsella olisi isä paikalla syntyessään.

Toivon, että jaksat tämän asian kanssa. Tekstistäsi voi välillä olla katkeruuden tunnetta, kuten siinä kun sanot tapaavasi miehesi kerran kolmessa viikossa jos sinä ehdit sinne. Sitten seuraavassa viestissä on miehesi taas pyhimys. Olen sitä mieltä, että parisuhteessa aina on kaksi henkilöä hoitamassa sitä ja nyt vaikuttaa siltä kuin siinä olisikin vain yksi.

 

[En ole kommentoinut]

...tätä ennen, mutta aika erikoinen purkaus sinulta aloittaja tämä:

"Mutta kysynpä nyt teiltä viisailta, jotka kärkkäästi olette arvostelemassa tätä tilannetta, että mitä miehen teidän mielestänne pitäisi tässä tilanteessa tehdä, jotta voisi keskittyä täysillä minuun ja tulevaan lapseensa? Tappaa äitinsä ja haudata hiljaisuudessa kotipihalle? Vai tuupata johonkin hoitolaitokseen tai vanhainkotiin yhteiskunnan elätettäväksi? Eli olla itsekäs ja ajatella vain itseään ja "omaa perhettään" äidin hyvinvoinnin kustannuksella?

Toivottavasti teidän haukkujien lapset ajattelevat teistä itsekkäästi samalla tavalla, kun olette sairaita tai vanhoja ja jättävät teidät oman onnenne nojaan selviämään ilman läheisten apua! "

Ajatteletkos että tappaa äitinsä sitten lapsenne synnyttyä, jos kerta yhteisasuminen ei mitenkään onnistu ? Ymmärrän että tää tilanne on sulle kova ja miehesi puolustaminen on ymmärrettävä reaktio, kun et halua ajella jääneesi kakkoseksi miehesi suhteen. Mutta näinhän se elämän laki on jo Raamatunkin mukaan, että miehen kuuluu erota vanhemmistaan ja olla yhtä vaimonsa kanssa. No, ilmeisesti miehesi valitsi nyt äitinsä ja jos ratkaisu on sinusta ok, niin miksipä sitä sitten täällä purnaat. Yksinkin varmaan pärjäät, mutta ymmärrän pettymyksesi, se on ihan luonnollista. Eikä toisenlainen ratkaisu olisi tarkoittanut, että miehesi olisi itsekäs tai hylännyt äitinsä, vaikka olisikin ottanut vastuun myös omasta "perheestään".

Jaksamisia ja kaikkea hyvää sinulle!

 

[Sini]

mulla aika samanlainen tilanne mut yhessä jo kymminisen vuotta ja maalla viljelyä+ anoppi.mies on kirjoilla siellä.ei ole osallistunut menoihin kuin puolisen vuotta tila menee aina eka sijalle. odotan lapsen kanssa sitä käymään ja olen maksanut omaa asuntoa työttömänä, yksin. rankkaa on ollut ja päätä seinään lyöty.

jos nyt tietäisin en aloittaisi samaa enää alusta.maalle muutto ei onnistu monestakin syystä kyse ei ole halusta.
ehdotan et teet testin. kun tiedät sillä olevan hommia siellä soita et tarvitsen häntä kotona. katso kumpi menee etusijalle. sinä vai äiti? kokemuksesta sanon et se mikä on tulos kertaa kolme on se mitä tulevaisuus tulee olemaan. jos voit luottaa apuun ja mieheesi sen verran että jaksan yrittää niin tsemppiä!

kyllä niitä ruusujakin mahtuu mukaan mutta niin yksinäisiä iltojakin lapsen kanssa.
kaikkea hyvää sinulle sydämeni pohjast!! :hug: :hug: