Epävakaa persoonallisuushäiriö

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Sanaton
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Toistuva käyttäytyminen tai hermotoiminnot, joita henkilö tuntee olevan pakotettu suorittamaan vastauksena pakkomielteeseen, tai kuuluvina sääntöihin, joita täytyy noudattaa tarkasti.
Käyttäytymiset tai toiminnot on tarkoitettu ennalta ehkäisemään tai vähentämään ahdistusta tai ennalta ehkäisemään jotain tapahtumaa tai tilannetta; nämä käyttäytymiset tai toiminnot eivät kuitenkaan todellisuudessa neutralisoi tai ennalta ehkäise sitä, mitä niiden on tarkoitus tai ne ovat erittäin kohtuuttomia.
Näiden kriteereiden lisäksi kyseisen henkilön täytyy jossakin häiriön vaiheessa itse huomata, että nämä toiminnot ovat kohtuuttomia tai tarkoituksettomia. Pakkomielteiden tai pakkotoimintojen täytyy olla ennen kaikkea aikaa kuluttavia (niihin kuluu aikaa enemmän kuin tunti päivässä), niiden täytyy aiheuttaa ahdinkoa tai aiheuttaa sosiaalisten, ammatillisten tai koulunkäyntiin liittyvien toimintojen heikkenemistä. OCD aiheuttaa usein masennusta muistuttavia tunteita.

[muokkaa] Oireet ja yleisyys
Nykytutkimus on osoittanut, että pakko-oireinen häiriö on paljon yleisempi kuin aiemmin luultiin. Noin 2-3 prosentilla Yhdysvaltojen väestöstä oletetaan olevan pakko-oireinen häiriö tai sen oireita. Monet häpeilevät oireitaan, minkä vuoksi näihin lukuihin ei ole kirjattu läheskään kaikkia ja prosentit voivat olla korkeammatkin.

Tyypillinen potilas suorittaa tehtäviä (pakkotoimintoja) saadakseen helpotusta pakkomielteisiinsä. Muiden mielestä nämä pakkotoiminnot voivat olla turhia. Potilaasta itsestään ne tuntuvat kuitenkin tärkeiltä ja ne pitää suorittaa tietyillä tavoilla ikävien seurausten pelon aiheuttaman stressin vuoksi. Potilas saattaa esimerkiksi tarkastaa yhä uudestaan, onko pysäköity auto lukittu, sytyttää ja sammuttaa valot useita kertoja ennen huoneesta lähtöä ja pestä käsiään jatkuvasti.

Pakko-oireisen ihmisen rituaalit saattavat olla varsin pikkutarkkoja. Esimerkiksi pakko-oireinen tupakoitsija voi uskoa, että tupakoinnin lopettaminen on mahdollista vain kuukauden 13. tai 27. päivänä ja vain kun hänellä on illalla neljä savuketta hallussaan.

Pakkomielteet eli pakkoajatukset ovat ajatuksia, joita potilas ei voi lakata ajattelemasta. Tyypillisiä pakkomielteitä ovat taudin saamisen pelko sekä itsensä tai toisten satuttaminen. Pakkomielteet ovat tyypillisesti automaattisia, tiheään esiintyviä, ahdistusta aiheuttavia ja vaikeasti hallittavissa tai lopetettavissa. Potilas obsessoituu useimmiten asiaan, jota hän eniten pelkää. Potilaat, jotka pelkäävät loukkaavansa itsensä tai jonkun toisen, ovat itse asiassa taipuvaisia todellisuudessa tekemään näin harvemmin kuin keskiverto henkilöselvennä?.

Pakkotoiminnot ovat toimintoja, joita potilas suorittaa, yleensä toistuvasti, yrittääkseen torjua pakkomielteensä. Potilas, joka pelkää taudin saamista, peseytyy jatkuvasti ja välttää koskemasta likaisiin esineisiin tai roskiin. Yleensä toiminnot suoritetaan niin tottuneesti, etteivät muut huomaa niitä. Tyypilliset pakkotoiminnot ovat ylenmääräinen peseytyminen ja peseminen, tarkistelu, tavaroiden hamstraaminen, koskettelu, laskeminen ja järjestely sekä muut rituaalinomaiset toiminnot, joiden potilas tuntee helpottavan pakkomiellettä. Pakkotoiminnot voivat olla nähtävissä olevia, kuten vaikkapa peseytyminen, mutta ne voivat olla myös pään sisäisiä rituaaleja, kuten sanojen tai fraasien toistelua tai laskemista.

Suurin osa potilaista tiedostaa, etteivät käytös ja ajatukset ole rationaalisia, mutta tuntevat ne välttämättömiksi saadakseen pelon tunteet pois. Koska potilaat ovat tietoisia irrationaalisuudesta mutta eivät saa pakko-oireitaan pois, pakko-oireista häiriötä pidetään yhtenä turhauttavimmista ahdistuneisuushäiriöistä.

Pakko-oireinen henkilö, joka kompulsiivisesti tarkistelee, onko ulko-ovi lukossa, voi uskotella itselleen, että oven tarkistelun aiheuttama ajankulu ja stressi eivät ole mitään verrattuna murtovarkaan uhriksi joutumisen aiheuttamiin ongelmiin ja ajattelevat siksi tarkistelun olevan parempi vaihtoehto. Käytännössä tämä voi johtaa pitkään tarkistelun kierteeseen.

Kaikki potilaat eivät toteuta pakkotoimintoja. Viime vuosina on diagnosoitu enemmän puhtaasti obsessiivista pakko-oireista häiriötä. Tämä pakko-oireisen häiriön muoto toteutuu vain pään sisällä.

Pakko-oireinen häiriö on erilainen kuin peliriippuvuus tai ylensyönti. Pakko-oireiset eivät aktiivisesti halua toteuttaa pakkotoimintojaan, kun taas peliriippuvaiset ja ylensyöjät saavat ainakin jonkun verran mielihyvää toiminnastaan.

Pakko-oireinen häiriö kuuluu psykiatrisissa sairauksissa ahdistuneisuushäiriöiden luokkaan, mutta kuten monet muut stressihäiriöt, se voi aiheuttaa myöhemmin masennusta. Pakko-oireisen häiriön aiheuttama ahdistus voi johtaa toivottomuuden tunteeseen. Pakko-oireisen häiriön vaikutukset, varsinkin sen oireiden aiheuttama ajankäyttö, voivat aiheuttaa ongelmia työssä ja ihmissuhteissa.

Jotkut menestyvät kuitenkin työssään ja ihmissuhteissan, ja moni osaa piilottaa pakko-oireensa kokiessaan ne hävettäviksi.

[muokkaa] Aiheuttajat ja yhtä aikaa esiintyvät sairaudet
Tuoreet tutkimukset ovat paljastaneet mahdollisen geneettisen mutaation, joka voisi olla pakko-oireisen häiriön aiheuttaja. Tiedemiehet ovat löytäneet hSERT-geenissä mutaation perheistä, joissa esiintyy pakko-oireista häiriötä ja jotka eivät ole toisilleen sukua. Ensimmäisen asteen sukulaisista 3-20 %:lla on todettu sama häiriö, mutta edelleen lienee lähes mahdotonta sanoa, onko lopulta kyse geneettisestä vai sosiaalisesta perimästä, todennäköisesti molemmista. Yleensä pakkoneurootikot ovat kasvaneet tavalla tai toisella ahdistavassa ympäristössä ja pyrkineet sopeutumaan siihen omaa käyttäytymistään ja tunnetilaansa säädellen - ja lopulta erittäin kovan hinnan sopeutumisestaan maksaen.

Häiriöön sairastumisen voi nähdä myös äärimmäisenä stressireaktiona. Henkilön itselleen asettamien tai sisäistämien äärimmäisten vaatimusten tai ihanteiden ja todellisuuden välillä on sovittamaton ristiriita (ihminen ei voi toteuttaa vaatimuksiaan tai elää niiden mukaan), mikä aiheuttaa voimakkaan ahdistuksen, jota pyritään hallitsemaan pakkoajatuksilla (obsessiot) ja pakkotoiminnoilla eli rituaaleilla (kompulsiot).

Väkivalta on harvinaista pakko-oireista häiriötä sairastavilla, mutta häiriö usein heikentää elämän laatua. Myös tietoisuus häiriön irrationaalisuudesta voi ahdistaa. Vakavaa pakko-oireista häiriötä sairastavilla henkilöillä voi mennä pakkotoimintoihin useita tunteja päivässä. Pakkomielteen laukeamista välttääkseen he usein myös välttävät tiettyjä tilanteita tai paikkoja.

Potilaiden oletetaan olevan keskivertoa älykkäämpiä, sillä häiriön luonne vaatii monimutkaisia ajatuskuvioita.

Joillakin potilailla on muita samanaikaisia sairauksia, kuten sosiaalisten tilanteiden pelko, Touretten syndrooma, dermatillomania, dysmorfinen ruumiinkuvahäiriö ja trikotillomania. Usein myös pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät sairastuvat masennukseen.

Joidenkin tapausten uskotaan johtuvan ainakin osittain lapsuuden aikaisesta streptokokki-infektiosta. Näitä tapauksia kutsutaan nimellä PANDAS. Naisilla pakko-oireinen häiriö saattaa ainakin osittain johtua alhaisista estrogeenitasoista.

[muokkaa] Hoito
Jos ja kun tunnistaa häiriön itsehoito saattaa olla hyvinkin tehokasta. Jotkut ovat parantuneet tai saaneet huomattavaa helpotusta tutustumalla Edna Foan suomennettuun kirjaan Kerrasta poikki ja noudattamalla sen itsehoito-ohjelmaa.

Käyttäytymisterapia (BT) ja kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT) ovat pakko-oireiseen häiriöön sopivia hoitomuotoja. Lääkkeet voivat nopeuttaa ja helpottaa hoitoa, mutta asiantuntijoiden mukaan nämä kaksi terapian muotoa ovat selvästi parhaat vaihtoehdot. Lääkkeet eivät yleensä hillitse oireita yhtä hyvin, ja oireet palaavat, jos lääkitys lopetetaan.

BT:ssä tai CBT:ssä käytetään ERP:tä (Exposure Response Preventio - Altistus, vasteen välttäminen) - aluksi esimerkiksi tautikammoinen joutuu koskettamaan jotakin vain miedosti "saastaista", kuten pyyhettä, joka on koskettanut toista pyyhettä joka on koskettanut "likaisessa" paikassa (esimerkiksi koulussa) ollutta kirjaa koskettanutta hammastikun päätä. Sen jälkeen he tajuavat, että he voivat koskettaa jotakin hieman enemmän "saastaista".

Pakko-oireiset ovat usein peloissaan siitä että olisivat "hulluja" tai hulluksi tulossa. He ovat usein erittäin sairaudentuntoisia oireidensa suhteen ja saattava hävetä oireita siinä määrin etteivät niistä kenellekään kerro. Monelle pakko-oireista kärsivälle on helpottavaa saada tietää ettei ole ainoa joka kärsii ja että "tavallisilla" ihmisilläkin on pakko-oireita, joihin he eivät kuitenkaan kiinnitä erityistä huomiota.

Lääkehoitona voi kokeilla SSRI-lääkkeitä. Vaste ei kuitenkaan tule nopeasti ja vaikka hoito olisi tehoavaakin (ehkä alle 50% tapauksista) niin potilaat mielellään lopettavat lääkityksen, sillä he eivät mielellään lääkkeitä käytä. Jotkut lääkkeet, kuten gabapentiini, on joissain tapauksissa todettu toimiviksi hoidossa. Oireet tahtovat palautua, kun lääkitys lopetetaan.

[muokkaa] Katso myös
Ahdistuneisuus
Aspergerin oireyhtymä
Masennus/depressio
Pakko-oireinen persoonallisuushäiriö
Perfektionismi
Touretten oireyhtymä
Vaativa persoonallisuus
Trikotillomania
Dysmorfinen ruumiinkuvahäiriö
Psykedeelinen terapia
[muokkaa] Aiheesta muualla
Pakko-oireinen häiriö, Terveysportti.fi
Leahy Robert L., Älä huoli, Tammi, 2008
Kelnet-mielenterveystalo, HUS
 
Väkivalta on harvinaista pakko-oireista häiriötä sairastavilla, mutta häiriö usein heikentää elämän laatua. Myös tietoisuus häiriön irrationaalisuudesta voi ahdistaa. Vakavaa pakko-oireista häiriötä sairastavilla henkilöillä voi mennä pakkotoimintoihin useita tunteja päivässä. Pakkomielteen laukeamista välttääkseen he usein myös välttävät tiettyjä tilanteita tai paikkoja.

Potilaiden oletetaan olevan keskivertoa älykkäämpiä, sillä häiriön luonne vaatii monimutkaisia ajatuskuvioita.

Joillakin potilailla on muita samanaikaisia sairauksia, kuten sosiaalisten tilanteiden pelko, Touretten syndrooma, dermatillomania, dysmorfinen ruumiinkuvahäiriö ja trikotillomania. Usein myös pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät sairastuvat masennukseen.

Joidenkin tapausten uskotaan johtuvan ainakin osittain lapsuuden aikaisesta streptokokki-infektiosta. Näitä tapauksia kutsutaan nimellä PANDAS. Naisilla pakko-oireinen häiriö saattaa ainakin osittain johtua alhaisista estrogeenitasoista.

[muokkaa] Hoito
Jos ja kun tunnistaa häiriön itsehoito saattaa olla hyvinkin tehokasta. Jotkut ovat parantuneet tai saaneet huomattavaa helpotusta tutustumalla Edna Foan suomennettuun kirjaan Kerrasta poikki ja noudattamalla sen itsehoito-ohjelmaa.

Käyttäytymisterapia (BT) ja kognitiivinen käyttäytymisterapia (CBT) ovat pakko-oireiseen häiriöön sopivia hoitomuotoja. Lääkkeet voivat nopeuttaa ja helpottaa hoitoa, mutta asiantuntijoiden mukaan nämä kaksi terapian muotoa ovat selvästi parhaat vaihtoehdot. Lääkkeet eivät yleensä hillitse oireita yhtä hyvin, ja oireet palaavat, jos lääkitys lopetetaan.

BT:ssä tai CBT:ssä käytetään ERP:tä (Exposure Response Preventio - Altistus, vasteen välttäminen) - aluksi esimerkiksi tautikammoinen joutuu koskettamaan jotakin vain miedosti "saastaista", kuten pyyhettä, joka on koskettanut toista pyyhettä joka on koskettanut "likaisessa" paikassa (esimerkiksi koulussa) ollutta kirjaa koskettanutta hammastikun päätä. Sen jälkeen he tajuavat, että he voivat koskettaa jotakin hieman enemmän "saastaista".

Pakko-oireiset ovat usein peloissaan siitä että olisivat "hulluja" tai hulluksi tulossa. He ovat usein erittäin sairaudentuntoisia oireidensa suhteen ja saattava hävetä oireita siinä määrin etteivät niistä kenellekään kerro. Monelle pakko-oireista kärsivälle on helpottavaa saada tietää ettei ole ainoa joka kärsii ja että "tavallisilla" ihmisilläkin on pakko-oireita, joihin he eivät kuitenkaan kiinnitä erityistä huomiota.

Lääkehoitona voi kokeilla SSRI-lääkkeitä. Vaste ei kuitenkaan tule nopeasti ja vaikka hoito olisi tehoavaakin (ehkä alle 50% tapauksista) niin potilaat mielellään lopettavat lääkityksen, sillä he eivät mielellään lääkkeitä käytä. Jotkut lääkkeet, kuten gabapentiini, on joissain tapauksissa todettu toimiviksi hoidossa. Oireet tahtovat palautua, kun lääkitys lopetetaan.
:'( :'( :'( :'(
 
Yleensä pakkoneurootikot ovat kasvaneet tavalla tai toisella ahdistavassa ympäristössä ja pyrkineet sopeutumaan siihen omaa käyttäytymistään ja tunnetilaansa säädellen - ja lopulta erittäin kovan hinnan sopeutumisestaan maksaen.
 
Väkivalta on harvinaista pakko-oireista häiriötä sairastavilla, mutta häiriö usein heikentää elämän laatua. Myös tietoisuus häiriön irrationaalisuudesta voi ahdistaa. Vakavaa pakko-oireista häiriötä sairastavilla henkilöillä voi mennä pakkotoimintoihin useita tunteja päivässä. Pakkomielteen laukeamista välttääkseen he usein myös välttävät tiettyjä tilanteita tai paikkoja.

Potilaiden oletetaan olevan keskivertoa älykkäämpiä, sillä häiriön luonne vaatii monimutkaisia ajatuskuvioita.
=)
 
Väkivalta on harvinaista pakko-oireista häiriötä sairastavilla, mutta häiriö usein heikentää elämän laatua. Myös tietoisuus häiriön irrationaalisuudesta voi ahdistaa. Vakavaa pakko-oireista häiriötä sairastavilla henkilöillä voi mennä pakkotoimintoihin useita tunteja päivässä. Pakkomielteen laukeamista välttääkseen he usein myös välttävät tiettyjä tilanteita tai paikkoja.

Potilaiden oletetaan olevan keskivertoa älykkäämpiä, sillä häiriön luonne vaatii monimutkaisia ajatuskuvioita.
=)
 
Potilaiden oletetaan olevan keskivertoa älykkäämpiä, sillä häiriön luonne vaatii monimutkaisia ajatuskuvioita.
Joillakin potilailla on muita samanaikaisia sairauksia, kuten sosiaalisten tilanteiden pelko, Touretten syndrooma, dermatillomania, dysmorfinen ruumiinkuvahäiriö ja trikotillomania. Usein myös pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät sairastuvat masennukseen.

Joidenkin tapausten uskotaan johtuvan ainakin osittain lapsuuden aikaisesta streptokokki-infektiosta. Näitä tapauksia kutsutaan nimellä PANDAS. Naisilla pakko-oireinen häiriö saattaa ainakin osittain johtua alhaisista estrogeenitasoista.
 
Itse sain myös ton diagnoosin, lääkityksenä Optipar 20mg masennukseen ja 1000mg Deprakinea mielialaa tasaavana lääkkeenä. En ole varma onko Deprakinestä ollut mulla tolla määrällä mitään apua mutta Optipar auttanut pahimpiin masennusjaksoihin, tosin joskus menee liiankin lujaa. Eron jälkeen olin jo valmis tappamaan itseni, mutta nyt on jo hiukan valoa silloin tällöin elämässä. Ihmisuhteet ollut vaikeita. Pahinta oli erota lapsesta joka oli vasta 1v kun erottiin. Nyt lapsi on jo 2,5v ja saan nähdä sitä viikottain. Se on pitätyt elämänhalun tallella. Persoonallisuushäiriön oireina mulla on suurin osa seuraavista:

- Ihmissuhteiden epävakaus ja kiihkeys, joka vaihtelee ihannoinnista väheksyntään
- Toistuva itsetuhoinen käytös, kuten esimerkiksi itsetuhoyritykset, uhkailut ja itsensä viiltely
- Mielialojen vaihtelelu rajusti normaalista voimakkaaseen pahaan oloon, masennukseen,
ärtyneisyyteen ja ahdistuneisuuteen
- Jatkuva tyhjyyden ja ikävystyneisyyden tunne
- Asiaankuulumaton voimakas tai hallitsematon viha toisia kohtaan
o tappelut, paikkojen rikkominen, väkivaltaisuus jne.
- Merkittävästi ja jatkuvasti epävakaa minäkuva tai kokemus itsestä vähintään kahdella
seuraavista alueista:
o minäkuva, seksuaalinen identiteetti, pitkän tähtäimen suunnitelmat, ystävien valinta,
elämänarvot
- Voimakas hylätyksi tulemisen pelko
o kiihkeitä yrityksiä välttää hylkäämistä
- Kykenemättömyys hillitsemään itsensä vahingoittamista vähintään kahdella seuraavista
tavoista:
o rahojen tuhlailu, seksuaalielämä, päihteiden käyttö, varkaudet, varomattomuus
liikenteessä, ylensyönti
Koko väestöstä noin 2-3 % kärsii epävakaasta persoonallisuudesta. Psykiatrisen sairaanhoidon piirissä olevista avohoidon potilaista 11 %:lla ja sairaalassa hoidetuista potilaista 19 %:lla on rajatilahäiriö.

http://www.omaiset-tampere.fi/opassarja/epavakaa_persoonallisuus.pdf
 
Alkuperäinen kirjoittaja mies 32:

Miten toi poikkeaa kaksisuuntaisesa mielialahäiriöstä? Mulla on kans tollaisia oireita, mutta dg:tu 2-suuntainen.
 
Mulla kans aluks diagnisoitiin 2-suuntanen, mut mun mielialat vaihtelee päivittäin ja tilanteitten mukaan. Erot oon ottanut aina tosi raskaasti, se johtuu kai hylätyksi tulemisen pelosta. stressitilanteissa menetän kannsa kontrollin enkä osaa suhtautua asioihin järkevästi. Jälkeenpäin vasta tajuaa että on taas pienistä asioista tullut lähes loppu koko elämästä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Mies 32:

En usko, että väärä, kun mulla eka oli toi epävakaa, mut sitten sain kakssuuntasen. Ja sen lääkitys kyllä auttaa mulla.
 
Mitä lääkitystä käytät??? Mulla on kokeiltu jo kaikkee ja alan olla jo epäileväinen koko lääkehommaan. Kaikissa on on jotain todella vaikeita haittavaikutuksia mm. levottomuus, itkukohtaukset, painon nousu, seksuaalisten halujen katoaminen tai jopa kyvyttömyys saada orgasmi.
 
En usko, että väärä, kun mulla eka oli toi epävakaa, mut sitten sain kakssuuntasen. Ja sen lääkitys kyllä auttaa mulla.

Kaksisuuntaisuus ja epävakaus eivät ole toisiaan poissulkevia asioita. Itseasiassa useimmilla (kuten myös minulla) kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla todetaan myös epävakaan persoonallisuuden piirteitä. Itselläni on lääkitys kaksisuuntaisuuteen ja molempien häiriöden hallintaan tarvitsen säännöllistä psykoterapiaa. Homma on pysynyt kasassa.
 
Yhteistyössä